Muuuu! Ja rauhallista joulua!

Selena

Saatko unta täydenkuun aikaan?

Laitapa Jorgo se veneesi köysiin, ettei karkaa.

Köydet tulee sitten kun ne siihen piirretään..

Carpe diem, että häh?

Terveisiä Horatiukselle, joka kirjoitti tämän lentävän lauseen runoonsa. Kuinka väärin voidaan lause tulkita kun se irrotetaan alkuperäisestä yhteydestään. Carpe diem on suosiossa tänäkin päivänä, vaikka se kirjoitetiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Tänä päivänä se käännetään jotakuinkin: "Tartu hetkeen". Alkuperäinen lausahdus viittaa kuitenkin ennemminkin päivään tai sitä pidempää nykyhorisontin osaan, johon suunnitelmamme tulevasta pitäisi suunnata. Tänä päivänä tuntuu, että carpe diem on kaikkien piripäisten paskahousujen, työtä vieroksuvien sosiaalipummien ja juoppojen kiakkovieraiden sotahuuto järjestystä, suunnitelmallisuutta ja rauhaa vastaan. Carpe diem- kerran sitä vaan eletään! Eikä huolta huomisesta! Parhaimmillaan carpe diem on sisustustyynyn tekstinä, joka joutaa anopin luisen takapuolen alle liian upottavassa sohvassa. Jokunen pieru siihen vielä kyytipojaksi.

Horatiuksen ensimmäinen oodikirja, oodi 11 säkeet 6-8 Teivas Oksalan suomentamana:

 "Luota viisauteen, viiniä juo, toivosi siivekäs
 katkaise lyhyeen. Kun puhutaan, hetki jo poissa on: 
 poimi päiväsi siis, sillä et voi uskoa huomiseen"

Vaikka en kielitieteilijä olekaan, viittaa mielestäni alkuperäinen: "Sapias, vina liques et spatio brevi
spem longam seseces" Vastuulliseen juomakulttuuriin sekä suunnitelmien toteuttamiseen lyhyellä aikavälillä, koska tulevasta emme voi tietää.
 Huomiselle!

Piirtämisen renesanssi

..ja kimpaantuu mielessään sellaisille mainoksille, jotka aliarviovat naisen älykkyyttä...

Apu-lehti v. 1970, jolloin tupakkia tyrkytettiin yhtä lailla duunareille kuin älymystöllekin.

Työssäoppimassa; hoito ja huolenpito

Meneillään on tutkintotilaisuusviikko. Paikka on ihana jos niin voi dementiakodista sanoa. Olen nähnyt tähän mennessä sekä huonoa, että hyvää hoitoa ja tämä paikka kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Olen itse oppisopimuskokemukseni(kin) jälkeen valmiimpi kohtaamaan huonokuntoisia, äkäisiä asukkaita, säärihaavoja, ulostetta, keltaisia varpaankynsiä, virtsan hajua ja aamutossulla lattiaan liiskattua kaurapuuroa.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.

Toista maata

Minua on aina luonnehdittu sanalla "rauhallinen". En ole koskaan oikein sulattanut sitä. Omasta mielestäni olen kaikkea muuta paitsi rauhallinen. Käytökseni ehkä on. Olen hurja uneksija, jonka mieli vaeltaa mustalaisen lailla ( ja välillä kroppakin). Poden jatkuvaa ja loputonta kaukokaipuuta. Suunnittelen lähtöjä, muuttoja, matkoja. Rakastan juna-asemia, lentokenttiä ja satamia. Sisintäni kalvaa lähtemisen suunnaton kaipuu. Paikallaan oleminen on minulle tuskaa, pystyn siihen vain vaivoin. Talomme on myynnissä, tavarat kirpputorilla. Mielessäni käyn läpi omaisuuttani, mitä lähtee ja mitä jää.
Vertaan itseäni työtoveriin, joka on asunut koko elämänsä samalla paikkakunnalla. Hän on juurtunut pieneen kaupunkiin, asumaan lähelle vanhempiaan. Toinen työtoveri on asunut samassa talossa yli 15 vuotta. En voi edes käsittää. Olen itse muuttanut kerta toisensa jälkeen, pakannut tavarat ja laittanut elämän uusiksi. Työpaikkani ovat vaihtuneet 1,5 - 2 vuoden välein. Odotan malttamattomasti, että saan käytyä kouluni loppuun ja tehtyä tutkintoni. Toisaalta olen mielessäni jo jatkamassa opintojani, mutta sitä, missä se tapahtuu en vielä tiedä. Haluan muuttaa

ulkomaille ja teen sen varmasti. En tiedä poistaako se levottomuuteni tai juurrunko toiseen maahan.
Kertoessani suunnitelmasta luokkakaverilleni hän naurahti ja sanoi lähtevänsä myös..heti kun saisi lottovoiton. Minä en tarvitse lottovoittoa, vain hullun rohkeutta ja levottoman mielen. Olen kaiketi toista maata.

Pala toista maata

Turhaa tavaraa

Olen varannut kirpputoripöydän. Tarkoitus on myydä kaikki tai ainakin niin paljon kuin sisu antaa periksi. Isommat tavarat menevät myyntiin verkkokirpputorille. Niitä kun ei huvita raahata edestakaisin vain näytteilleasettamisen nimissä. Eikä tilakaan riittäisi. Olen viime päivinä pohtinut paljon tavaran merkitystä. Mitä oikeastaan tarvitsemme? Miksi hankimme niin paljon sellaista, mitä emme oikeastaan tarvisisi lainkaan? Ja vielä syvemmin: Miksi suuret tuotantolaitokset syytävät markkinoille suunnattomat määrät tavaraa, jota kukaan EI OIKEASTI tarvitse. (Vastaus on tietysti raha.)

Yleensä puhutaan siitä, että kuluttaja voi valinnoillaan ohjata sitä, mitä kaupassa tarjotaan. Eikö pitäisi myös jotenkin ohjata sitä, mitä meille tarjotaan ja mitä tuotteita valmistetaan? Kyllähän ihmiset ostavat aivan mitä tahansa keksitään markkinoille saattaa. Markkinointi luo meille tarpeen ja mehän tarvitsemme. Tuottaja ja myyjä käärivät rahat.

Mielestäni tuottajille pitäisi laittaa paljon tiukemmat rajat. Tuotteiden hävittämiseen, kierrättämiseen ja tuotannon hiilijalanjälkeen pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Ihmisen ei pitäisi tuottaa mitään sellaista, jota ei pysty hävittämään.  Enkä tarkoita hävittämisellä suohon polkaisemista tai avaruuteen ampumista, vaan hävittämistä, joka ei vahingoita tätä ekosysteemiä nyt eikä myöhemmin tulevaisuudessa.  Mihin upottaisit miljoona maatumatonta muovituolia? Ottaisitko ne takapihallesi? Haluaisitko asuinalueesi rakennettavaksi kaatopaikalle tai ydinjäteluolaston päälle? Haluasitko uida muovipussimeressä tai ottaa juomavetesi myrkkyjärvestä?

Sen muistaa vasta sitten ..

Kun on ensin oikein kipeä ja paranee, niin taas huomaa kuinka Ihanaa onkaan olla Terve!

Sitä odotellessa..

Kohtaamisia

Elämässä on muutamia sellaisia hetkiä, että tuntuu siltä kuin kohtaamiset olisivat järjestettyjä. Tapasin eilen ystäväni kanssa ennestään täysin tuntemattoman meitä huomattavasti vanhemman, erittäin mielenkiintoisen ihmisen, joka puhui paljon viisauksia. Yhtymäkohdat omaan elämääni olivat moninaiset ja kiinnostuksen aiheet samat. Tästä naisesta paistoi positiivisuus, avoimmuus ja tyytyväisyys. Helppoa ei hänelläkään aina ole ollut, mutta kuitenkin hän on tyytyväinen elämäänsä. Kuin taikuri hän veti esiin asioita, jotka koskettavat meidän molempien elämää. Hänen rohkeutensa ja myönteisyytensä vakuuttivat. Ystäväni kanssa näimme sielujemme silmin itsemme matkailemassa maailmalla ja jakamassa kokemuksia tämän vapaan ja rohkean naisen kanssa.  Luulen, että tapaamme vielä uudelleen.

Fear nothing, risk everything

Eli: Ole peloton, panosta kaikkesi. Tämä englanninkielinen viisaus on siitäkin viisas, että sen kieliasu on positiivinen. Sen voisi helposti vahingossa kääntää Älä- alkuiseksi, mutta sitä en erehtynyt tekemään. Omiin "hulluihin" unelmiin uskominen on monelle kuin punainen vaate. Eniten pelätään epäonnistumista. Minulta on ulkomaille muuttohaaveitani koskien kysytty: "Mitä sitten jos et/te onnistukaan?" "Jos joudut/te palaamaan häntä koipien välissä entiseen?" Mitä sitten? Ole/n/mme ainakin huikaisevan kokemuksen rikkaampia. Säälien katsomme niitä, jotka ovat senkin ajan käyttäneet saman tahkon kiertämiseen ja ovat siinä samalla hangatulla urallaan vielä kun me palaamme/jos palaamme epäonniselta retkeltämme takaisin. Jos kysyt siltä pelokkaalta tahkon kiertäjältä, että mitäpä tänne kuuluu, se varmasti sanoo: "Sitä samaa kuin ennenkin." Mutta minullapa tuhlaajatytöllä onkin monta tarinaa kerrottavana.

Olen kuullut monta syytä olla matkustamatta. Yleisimpiä ovat: Lapset, niiden kanssahan ei voi matkustaa. Ne eivät varmaankaan mahdu lentokoneen ovesta sisään? Ruoka, sitähän ei voi syödä jos se maistuu muulle kuin kotoisalle maksalaatikolle tai hernekeitolle. Kielimuuri, eihän ne siellä mitään ymmärrä, eivät edes selvää suomenkieltä. Ja suomalaisellehan on tunnetusti vaikeaa ilmaista itseään ilmein ja elein, paitsi kahden promillen humalassa. Raha, Suomi on hyvinvointivaltio, mutta priorisointi siinä kohdin ostetaanko isompi peltilehmä tai plasmatelkku vai lähdetäänkö joskus ulkomaille, on toki vaikeaa. Taudit, niitä toki voi ulkomailta saada, mutta löytyy monta mukavaa tautia myös kotimaisilta festareilta makkaramyyjien kojusta, soputeltan uumenista sekä siitä bajamajan liepeiltä Suomestakin. Epämukavuus, ikävä kyllä, sitä pitää tietty määrä aina matkustaessa kärsiä, mutta vastapainoksi saa mitä mielenkiintoisimipia kokemuksia ja tuttavuuksia maailmalta. Mikään ei voita sitä kollektiivista kokemusta kun tajuaa, että koko maailma on kotisi siinä kuin oma Suomesikin.

Juhannus, kylmä kivi ja illat pimenee jouluun

Niin se menee aika aatellessa, päivät päätä käännellessä. Juhannus oli töiden vuoksi tynkä. Ehdin sentään heittää talviturkin ennen kuin Jaakko heittää kylmän kiven.  Niin, unohdin kai mainita, että olen ihanassa kesätyöpaikassa, jälleen sosiaalipalveluiden ja vammaistyön parissa. Raatamisesta ei todellakaan voi tässä paikassa puhua. Asiakkaat ovat omatoimisia, ohjattavia ja melko kuuliaisia. Toki hankaliakin tapauksia löytyy, mutta enemmistö ottaa ohjausta vastaan ja tunnelma on suurelta osin leppoisa. Työkaverit ovat puhetaitoisia- ja haluisia aikuisia. Olen tuntenut oloni alusta asti tervetulleeksi. Vastuuta on juuri sopivasti ja työn opastus on riittävää. Asiat tehdään kunnolla ja jokaiselle asiakkaalle on aikaa. Olo on kuin herran kukkarossa.

Olen vakavasti harkinnut osaamisalan vaihtamista kuntoutuksesta vammaistyöhön. Syksyn koulutusohjelmasta on kuulunut sen verran, että tiedän mitkä illat on koulua. Lisäksi kautta rantain kuului, että pikkuinen ryhmämme tulee taas yhdistymään toiseen luokkaan. Osaamisalan valinnasta tai siitä miten vammaistyön opintojaksoa on tarjolla, ei minulla ole aavistutakaan. Tiedän, että sosiaalipalvelujen alla järjestetään oma osaamisalakoulutus vammaistyöhön, mutta aiemmin koulumme oppilaat eivät ole saaneet osallistua siihen. Ajatukset ovat siis jo vahvasti syksyssä vaikka kesä ei ole vielä edes taittunut heinäkuulle. Syksylle on luvassa sijaisuutta ainakin vammaistyön parissa. Olen kevyesti heittänyt ilmaan ajatuksen oppisopimuksesta sairaanhoitopiirillä.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen ylpeä tilinauhastani, jonka yläreunassa lukee työnantajan kohdalla sairaanhoitopiiri. Olen ylpeä onnistuneesta alanvaihdosta. Siitä, miten opintoni jatkuvat lähihoitajatutkinnon jälkeen, en osaa vielä sanoa, mutta todennäköisesti jatkuvat johonkin suuntaan. Tuleva syksy ja talvi ovat opintojen suhteen vaativampia kuin aiemmat jaksot. Edessä on hoidon ja huolenpidon opinnot lääkelaskuineen ja toimenpiteineen. Työssäoppimisesta ei ole vielä hajuakaan, vaikka tiedän sen olevan ensimmäinen asia, jota koulussa syksyllä kysytään.

Näin pari yötä sitten unen, jossa olin töissä entisessä myyntityössäni. Olin ahdistunut, turhautunut ja lähdössä pois, johonkin tuntemattomaan. Herättyäni tajusin kuinka onnellinen olen, ettei enää tarvitse kokea ahdistusta myyntitavoitteista, budjeteista, kateprosenteista, tilausten tarkistamisesta, reklamaatioista... Toki työ on aina työtä, mutta mikä kenellekin parhaiten sopii..

Surkea kuva superkuusta. Valitettavasti ei vaan optiikka riitä.. Eikä oikeasti ei ollut noin pimeää.

Talviturkinheittopaikka.

Aamun lyhyt kuvapaketti

Kissa passikuvassa, vähän unenpöpperöisen näköinen vielä aamutuimaan.

Tuhannen ja yhden yön imuritossut. Keräävät tehokkaasti kissankarvoja. Tein ihan itte.

Vimmaista tekemistä

Aivan maaginen vire. Olen tehnyt vaikka mitä. Nyt on pitkä viikonloppuvapaa ja vielähän sitä ehtii- Eilen pesin saunan lauteet ja saunapadan. Tänään olen pessyt kaikki alakerran ikkunat, uunin, hellan päällisen niin, että hellanrenkaat kiiltää sekä roskiskaapin. Pesin entiseltä talon omistajalta perimiäni pitsiverhoja, osan käsin ja osan koneessa 30:ssä asteessa. Niitä pitsiverhoja muuten riittää tässä talossa, jopa ulkosaunan ja pesuhuoneen ikkunoissa. Äkkiä laskien ainakin 13 pitsiverhot, jotka on käsin virkattu ikkunoihin mittojen mukaan. Ullakolta otettiin klasit pois ikkunoista ja laitettiin niittipyssyllä hyttysverkot tilalle. Sieltäkin otin pitsiverhot pesuun.

Ikkunoita pestessä meinasi hermot mennä kun pesin auringon puolelta keittiön klaseja. Niihin jäi aivan törkeät raidat. Pesin kahteen kertaan ja aina vaan näytti aivan kamalalta. Yritin vetää kuivaksi lastalla ja  pyyhkiä puuvillapyyhkeellä. Niinhän sitä sanotaan, että ei aurinkoisella säällä kannattaisi ikkunoita pestä. Alkoi oikein turhauttaa. Sitten muistin, että jossain siivousohjelmassa tv:ssä sanottiin, että sanomalehdellä pyyhkimällä saa puhtaat ikkunat. Ajattelin, että eihän se voi toimia ja painomustettakin varmaan jää klaseihin. Päätin kuitenkin kokeilla. Ja, arvatkaapa, kyllä se toimii! Sain  puhtaat raidattomat ja tahrattomat ikkunat vaikka aurinko porotti suoraan pestäviin ikkunoihin.  

Pesin monta koneellista pyykkiä ja kiikutin ne ulos kuivumaan. Kohta oli talo aivan sekaisin. Lattioilla sikinsokin irtirevittyjä verhotankoja, ikkunanpesuvehkeitä, roskapusseja, ikkunoiden väleistä pudonneita kuolleita kärpäsiä. Oli pakko siivota siivouksen jäljet.Iltapäivällä alkoi voimat loppua ja tekemistä tuntui vaan riittävän. Ajattelin, että kohta pitää pyytää miestä tuomaan diapamia ja viemään pata-pata- teräsvillat kauas minusta, etten saa sydänkohtausta.

Kirpparilöytö

Puhtaat ikkunat, mahtavaa!

Tämäkin on ikkunan läpi kuvattu. Ihan kuin ei lasia olisi lainkaan..

Nipsu nauttii kesästä.

En tiedä mistä tämä vimma oikein on peräisin, mutta sitä on jatkunut jo jonkin aikaa. Liekö uusi työni niin ihanaa ja antoisaa, että energiaa jää vaikka millä mitalla muuhunkin vai johtuuko tämä liikunnan lisäämisestä. Olen nimittäin pyöräillyt töihin 14 kilometriä päivässä.  Olen siivonnut myös vaatekaappini ja vienyt kierrätykseen jätesäkillisen vaatteita. Roskiinkin meni pari kassillista. Ei sitä kaikkea lumppua kehtaa edes haukkuvaan laatikkoon laittaa. Uff, wuf..

Olisko meneillään joku maaninen kausi niin kuin viime kesänäkin...

Posterit

Halvat huvit

American dream of freedom- Eurooppa tulee perässä.

Se maa, jossa unelmat ovat toteutettavissa. Maa, jossa yritteliäisyys palkitaan, jossa olet oman onnesi seppä..
Vai miten se sitten menikään. Tuloerojen kasvaessa räjähdysmäisesti Wealth Inequality In America ja poliitikkojen suoltaessa uusia järjettömiä lakeja, joiden tarkoitus on rajoittaa vapautta lähes kaikilla elämänaloilla on vaikea uskoa enää minkäänlaiseen vapauteen. Sananvapaus on näennäistä suurien uutistoimistojen valitessa mitä ihmisille annetaan tiedoksi.

Suuret yritykset päättävät mitä tuotetaan, kenen siemenistä ruoka kasvatetaan ja kenen lannotteilla se lannoitetaan. Ruokamonopolien hallinta kaupan tiskillä on hämmästyttävää, koska kaikki tuotemerkit ovat lopulta kotoisin muutamasta suuresta yhtiöstä.
"Food Inc."

Medikalisoituminen palvelee lääkäreitä ja lääketeollisuutta. Moni luonnonmukainen ravinto on lailla kielletty kuten myös luonnonmukainen lääkintä. Ruuan kasvattaminen omalla pihalla on monissa osavaltioissa kielletty, kuten myös sen myyminen esim. naapureille. Mother Faces 93 Days In Jail For Vegetable Garden!
Jopa sadeveden kerääminen on laitonta, koska valtio omistaa taivaalta satavan veden. Utah news reports that collecting/using rainwater is ILLEGAL

Yrittäjyyttä säädellään laeilla, jotka määräävät hankkimaan lupia ja maksamaan maksuja. Police Chief Shuts Down Children's Lemonade Stand

Tiedän pohjolassa yhden pienen maan, joka on ottanut oppia tästä kapitalistisesta unelmasta ja perässä tullaan..

Varallisuus maailmassa kasautuu yksille ja samoille. Raportti: Viime vuosi rikastutti superrikkaita - suuri osa rahoista veroparatiiseihin

Omavaraisuutta yritetään rajoittaa. EU haluaa rekisteröidä kasvit ja siemenet ja estää kotiviljelyn

Mutta onneksi sentään maalaisjärkeäkin käytetään:
Kotipuutarhojen satoa saa nyt myydä kauppoihin

Kävin hyttysparven saattelemana viskelemässä kurkun ja salaatin siemenet puutarhalaatikoihin. Näistä tuskin myyntiin saakka riittää, mutta omiksi tarpeiksi kuitenkin.

Happy end

Sain oppisopimuspaikasta tarpeekseni ja irtisanouduin. En ole pätkääkään huolissani siitä, ettei minulla on pysyvää, vakituista työpaikkaa. Uskon, että saan sellaisen jos haluan. Syksyyn asti on jo suunnitelmat selvät. Minulla on kesätyö. Syksyllä jatkuu opiskelu ja keikkahommaa on luvasssa. Uskon, että tämä oli hyvä ratkaisu. Pystyn halutessani kieltäytymään töistä, eikä työ toivottavasti ole yhtä pakkotahtista kuin oppisopimuspaikassa. Edessä on kuitenkin opiskeluni rankimmat osiot: Hoito ja huolenpito sekä osaamisala. Kahdesta ensimmäisestä näytöstä olen saanut kiitettävät arvosanat, eikä se yhtään vähennä painetta jatkaa samaan malliin.

Oppisopimusaikani oli rankka, mutta opettava kokemus. Nostan hattua niille, jotka jaksavat kauemman kuin vuoden ruohonjuuritason perushoidossa. Oma asemani työyhteisössä oli hankala. Opiskelijana oli vaikea olla omassa roolissani, ikäni, kokemukseni, luonteeni ja osaston tilanteen vuoksi. Sain mielestäni melko omituista palautetta tutkintotilaisuudessa, mutta yritin parhaani mukaan miettiä oliko se aiheellista. Tiedän, että työyhteisössäni oli muutama henkilö, jotka eivät pitäneet minusta. Eikä tietysti ole pakkokaan. Palautteen vuoksi mietin pitkään olenko oikeasti sellainen persoona, jollaisen kuvan palautteesta sai. Tiedän olevani suorapuheinen ja melko kriittinen. Tiedän kokeneeni työssä turhautumista sekä epätoivon hetkiä, mutta sain myös paljon kiitosta asukkailta ja suurimmalta osalta työkavereistani. Niin paljon kuin potilaiden/asiakkaiden/asukkaiden itsemäärämisoikeudesta paasataankin, voin vain sanoa, että se ei todellakaan totetudu hoivakotiasumisessa, ainakaan kyseisessä laitoksessa. Lopulta olin tilanteessa, jossa yhteistyökykyäni muiden hoitajien kanssa arvosteltiin, sillä perusteella, että pidin asukkaan puolta häntä koskevissa asioissa.Oppimiskokemuksena hyvä, mutta en voinut välttyä ristiriitaisilta tuntemuksilta.

What is real ?

Ruohonjuuritasoa ja unelmia

 Kävin takapihalla kuvaamassa nämä sateeseen heränneet. Pari päivää on ollut sateista ja kukkapenkeissä tapahtuu ihmeitä, ruoho vihertää ja puut pukkaavat lehtiä. Sikäli kiva ajankohta, että olen lomalla. LOMALLA!

 Skillat aivan villinä..

 Narsisseilla paikallista pulaa elintilasta.

 Myös suuremmat keltaiset narsissit aloittavat juuri kukintaansa.

Tämän rikkaruohokummun seasta ponnistaa tulppaaneja ja narsisseja.. Ihan kohta..
Unelmaosuus selittyy sillä, että olen jo jonkin aikaa ihmetellyt ns. havainnekuvia, joita olen tehnyt kuvankäsittelyllä (Paint- ohjelmalla ;)  ). Siellä oli mm. pihasta kuva, johon olin "siirtänyt" punaista soraa ja havukasveja ja siinähän ne nyt sitten ovat oikeasti pihassa. Toinen kuva on takasta, jonka olin "asentanut" olohuoneen nurkkaan ilman aavistustakaan mistä rahat tai kuka/milloin sen joku siihen tekisi. Tosin kuvassani on Kronspisen ja nurkassa muutaman tonnin halvempi, mutta hyvin samannäköinen, valkokuorinen, messinkiluukuilla varustettu pönttöuuni.

Haaveissani.

Tosielämässä. Paikka on täysin sama. Kuva on heti asennuksen jälkeen kun sai polttaa vasta kynttilää.

Tästä innostuneena "siirsin" ovipieleemme komean puisen terassin ja heti seuraavaksi itsemme espanjalaisen fincan pihalle, perheenjäseniä samaisen fincan huoneisiin ja kissakin pääsi kuviin pötköttelemään. Fincan piha ei ollut aivan tarpeeksi vihannoiva, joten "istutin" sen keskelle palmun ja "laitoin" ihmeköynnöksen kasvamaan katon reunalle. Taidan vielä laittaa kanat juosemaan pihalle, lampaat määkimään aitaukseen ja aurinkopaneelit katolle. Niin ja tietysti ne herttaiset mummot ja papat nauttimaan puutarhan antimista ja viettämään päättymätöntä siestaa pergolan alle.

Loman jälkeen minulla on tutkintoviikkoa jäljellä kaksi päivää, sitten tutkintotilaisuus ja oppisopimuksen väliarviointi, joka taitaa muuttua loppuarvioinniksi. Olen lupautunut kesäkuun alusta toiseen työpaikkaan, mutta en uskalla sanoa mitään ennen kuin tutkintotilaisuus on ohi, ettei vaan vaikuta arvosanaan. 

Painajainen

Painajainen. Painostava tunnelma, pelon, kauhun ja ahdistuksen tunteet pyrkivät pintaan. Tunteet vievät ennen järkeä. Missään ei ole hallinnan tunnetta. Kaikki hajoaa käsiin. Väsyttää, itkettää, mutta pakoon ei pääse. On vain kestettävä.

 On mentävä eteenpäin. Kuljettava suoraan. Tai mutkitellen. Jatkettava. Poukkoiltava virran vietävänä. Toivottava, että välillä saa happea keuhkoihin. Ei tiedä onko pinta ylhäällä vaiko alhaalla. Mihin suuntaan pitäisi pyrkiä? Tulisipa suvanto, jossa voisi edes hetken levätä jos rannalle pääsystä ei ole toivoa.

 Voimat ovat loppua juuri ennen kuin helpottaa. Vaikka vaara on ohi, jää sen tunne pitkäksi aikaa väreilemään ilmaan kuin ukkosen aiheuttama sähköisyys.

Pelko koteloituu mieleen. Paha jää pahkaksi sydämeen. Herää hikisenä painajaisesta hän, jonka uusi päivä on toivoa täynnä mutta sydämessä musta epäilys.

Yyterissä

Dyynien välisissä varjopaikoissa oli vielä lunta

Meri oli  rannasta vielä vahvasti jäässä, mutta kaukana ulapalla näkyy avomeri.

Kaksi joutsenta lenteli edestakaisin kaakattaen. Tässä kohtaa taas harmitti objektiivin liian lyhyt polttoväli.

Näyttää keväältä, mutta vain näyttää..

Aurinko paistoi niin kauniisti ikkunoista sisään, että menin kissan kanssa ulos. Hetken ulkoilun jälkeen palasimme sisälle, koska kylmä tuuli nipisti selästä. Palasimme ikkunoiden ääreen haaveilemaan.

Kärsin väsymyksestä, vatsavaivoista ja totaalisesta kyllästymisestä. Kai näitäkin päiviä vaan pitää olla. Tietoisuus viimeisestä vapaapäivästä kalvaa todellisuuteni mustan aukon. En halua ajatella sitä: Arkea. Olen tehnyt koulutehtäviä ja pitäisi tehdä edelleen, mutta huvitus on nollassa. Motivaatio tiessään. On olo, että en halua mitään, en jaksa mitään, en pysty mihinkään. Soitin entiselle työantajalleni ja kävin yhdessä haastattelussa. Molemmista luvattiin keikkatöitä. Olen lirissä, en tiedä, mitä teen. Suunnittelin tekeväni toisen tutkintotilaisuuden ja katsoa sitten miten edetään. Kesäkuussa päättyy koeaika. Kevättä mennään jo kovaa vauhtia, mutta ei vaan tunnu siltä.

Haaveillaan nyt sitten vaikka tästä...

Oppimispäiväkirja 7: Vaihteeksi vapaata.

Pääsiäisen työajanlyhennysten vuoksi minulla on useampi vapaapäivä peräkkäin. Aion levätä ja unohtaa työasiat kokonaan. Koulua on kyllä kolmesta vapaapäivästä kahtena, mutta sen kyllä kestää. Ehdin ehkä tehdä myös rästiin jääneitä koulutehtäviä. Ajattelin nauttia kevään ihanista aurinkoisista päivistä, käydä kirjastossa ja valmistella seuraavaa tutkintotilaisuussuunnitelmaa, ainakin hankkimalla tarvittavat kirjat.

Huomaan, että kun pitkän työrumban jälkeen pääsee vapaille ei ensin osaa tehdä mitään. Yhden päivän vapaani ovat yleensä menneet nukkuessa ja kotia siivotessa. Nyt olisi aikaa ja ehkä jopa energiaakin lähteä ovesta ulos ja maailmalle. Oma elämä, ihanaa!

En ole ehtinyt kovin paljoa miettiä tätä jatkuvaa menoa, mutta tiedostan, että oppisopimuspaikassani on isoja ongelmia. Osaamisalavalintaani ja työssäoppimisjaksojani pyritään rajoittamaan ja ohjailemaan työpaikan haluamaan suuntaan. Toisin sanoen: En saa tehdä omia valintoja, vaan työpaikka sanelee ehdot. Ainoa, mitä saan on todella paljon töitä, satunnaisella ohjauksella. Aluksi sanottiin, että minun ei milloinkaan tarvitse olla osastolla yksin vaan minulla on aina ohjaaja. Nyt olen ollut osastolla yksin ja myös useita vuoroja uusien kokemattomien sijaisten kanssa. Lääkkeet on yleensä käynyt jakamassa joku kokeneempi, mutta silloin on ollut kiire, eikä minua ole otettu mukaan lääkkeenjakoon, eli en ole oppinut asiasta mitään. Joskus olen kiireen vuoksi joutunut jakamaan lääkkeet dosetista asukkaille, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut.

Osaston jatkuva henkilöstöpula ja vaihtuvat sijaiset ovat todellinen ongelma. Kiire vie joskus jaksamisen äärirajoille ja asukkaiden jatkuva tyytymättömyys saa minutkin surulliseksi. Ihmettelen miksi osastomme on jätetty tuuliajolle. Miksi vanhoja työntekijöitä ei siirretä osastollemme perehdyttämään uusia. Ja miksi uusia hoitajia ei opeteta tai perehdytetä niillä osastoilla, joissa rutiinit jo toimivat. Olen alkanut uskoa, että osastomme on valikoitunut ylijäämävarastoksi, johon on kerätty asukkaista ongelmatapaukset ja hoitajiksi kaikkein epäpätevimmät, itseni mukaan lukien.

Tragikomiikkaa tai ei, istuin yhtenä aamuna yöhoitajan aamuraportilla ainoana hoitajana ja siinä hänen kanssaan pohdimme, että mitenköhän minä yksin pärjään. Uhkasin jopa  lähteä kotiin. Raportin jälkeen kun olin jo menossa osastolla, saapui myöhässä työpariksi, yllätys, yllätys: Uusi sijainen. Aamuvuorossa oli taas vajaa miehitys ja epäpätevät keskenään, mutta teimme, minkä ehdimme. Saimme kuin ihmeen kaupalla  lähes kaikki päivän työt hoidettua. Jossain vaiheessa jouduin jättämään sijaisen yksin osastolle, enkä ole siitä mitenkään ylpeä.

Mutta nyt: Vapaita viettämään!!

PS: Monet tietävät minun kirjoittavan oppimispäiväkirjaa, mutta toistaiseksi harva onneksi tajuaa sen olevan julkinen. Olen alkanut tiedostaa hienoisen "kiinnijäämisen" riskin blogiini kirjoittamisen suhteen, mutta sananvapauden nimissä: Antaa palaa!

Miksi suostumme tekemään töitä tauotta?

Sukellan nyt työaikakäytäntöjen ihanaan maailmaan. Laki sanoo, että jos töitä on yhtäjaksoisesti päivän aikana enemmän kuin 6 tuntia on työntekijällä oikeus taukoon, jonka pituus on vähintään puoli tuntia ja sen aikana on oikeus poistua työpaikalta. MUTTA asiasta voidaan "sopia" työnantajan ja työntekijän kesken myös muuta. Niinpä asiasta on "sovittu", että taukoja ei pidetä eli tauko on ns. joutuisa tauko, joka kuuluu työaikaan ja sen aikana tehdään "tarvittaessa" töitä. Joutuisastihan se kuluu töitä tehdessä..
Kuka tällaista on "sopinut" ja kenen kanssa. Samalla toisella suunnalla runokielellä sanotaan, että tauot auttavat ylläpitämään työntekijän jaksamista ja hyvinvointia. Eli käännettynä työntekijän hyvinvointi ja jaksaminen ei kiinnosta työnantajaa ollenkaan.

Sama asenne koskee myös vuorokautista lepoa ja työvuorojärjestelyä. Vuorokautinen lepo työaikalaissa on 11 tuntia, mutta jotenkin se on saatu kutistumaan Superilla 9 tuntiin. Työvuorot olisi runokielen mukaan hyvä suunnittella aamu-ilta-yö-vapaa-mallilla, mutta käytännössä ne pyörivät juuri väärin päin. Teen jatkuvasi ilta- aamu-periaatteella, jolloin vuorojen väliin jää 9 tuntia, josta työmatkat syövät vielä reilun tunnin. Eli nukun vajaat yöunet ilman hereillä vietettyä vapaa-aikaa ja palaan takaisin tauottomaan työhöni. Olen myös tehnyt tuplavuoroja, eli paikannut poissaolevaa työntekijää jäämällä aamuvuorosta suoraan iltavuoroon. Työaikani oli tällöin klo 07- 21. Tämän jälkeen kävin nukkumassa vajaat yöunet ja tulin seuraavana aamuna jälleen töihin klo: 07.00. Tiedän, etten ole työpaikallani ainoa, joka on tehnyt tällaisia vuoroja, mutta en odota saavani työn sankari mitalia.

Samaan tapaan toimivat käytännöt vapaapäivien suhteen. Vapaapäiväsijoittelussa vapaapäivät osuvat harvoin peräkkäisiin päiviin, jolloin lepo olisi yhtämittaista ja työstä irrottautuminen tapahtuisi paremmin. Yhden päivän vapaalla työntekijä ei palaudu, koska mieli työskentelee ensin menneen päivän tapahtumissa ja sen jälkeen tulevan päivän tapahtumissa.  Kenen etu tällainen työaikajärjestelmä on? Miten pitkälle se kantaa?

Yhä vahvemmin olen alkanut ajatella, että isossa yrityksessä, jonka pääasiallinen toimiala on rahan tekeminen ei ole ihmisen hyvä olla. Ihminen muuttuu koneen osaksi. Jos työntekijänä kysyn jostain asiasta, jonka koen epäkohdaksi on perustelu yleensä se, että näitä samanlaisia paikkoja on monta ja kaikissa muissakin paikoissa tehdään näin. Tasapäistämälläkö asiat saadaan luistamaan? Eli jos kaikilla on yhtä huonosti niin kukaan ei voi vaatia parempaa. Kaikki muutkin tyytyvät. Tyydy sinäkin. Lusikoi vellisi ilman taukoa ja ole hiljaa. Ja tsop, tsop takaisin töihisi siitä!

Oppimispäiväkirja 6: Oravanpyörä

Lopputilejä, uusia perehdyttämättä jätettyjä sijaisia, tuplavuoroja, saapumatta jääviä opiskelijoita, yksinoloa osastolla, ammottavia aukkoja henkilöstöresurssissa, jatkuva kiire. Siinä parin viikon saldoa. Epäkohtien luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Eivät ne ongelmat valittamalla ratkea, vaikka työparikseni tullut uusi sijainen ehkä niin uskoo. Sanotaan häntä nyt vaikka Irmeliksi.

Olen osastolla Irmelin kanssa kahden. Irmeli on tullut kanssani iltavuoroon. Olen itse tehnyt töitä jo aamuvuoron. Irmeli on osastolla ensimmäistä kertaa. Hän on varmasti vähän minua vanhempi, lihavampi ja pirusti kyynisempi. Hänen työhousunsa kiristävät ja paita piukottaa. Hän valittaa jatkuvasti jostain ja valittaessaan pysähtyy paikalleen, tekemättä mitään. Puolessa välissä iltaa alan olla todella kypsä. Hän kärttää taukoa. Sanon, että senkun menet. Huitelen yksin osastolla hälyjen perässä  ja tuskin huomaan hänen poissaoloaan, koska hänen jatkuva nillittämisensä on jäänyt korviini soimaan. Ärsyynnyn hänen hitaisiin liikkeisiinsä ja papattavaan puhetyyliinsä. En jaksa enää katsoa häntä, kuuntelusta nyt puhumattakaan.

Jalkojani pakottaa. Kaksitoista tuntia täynnä, kaksi jäjellä. Juon nopeasti pari lasia mehua käyn auttamassa asukasta iltapesuissa. Sammuttelen valot ja toivottelen hyvät yöt. Viimeiset asukkaat istuvat vielä tv:n äärellä kun hosun muruja lattialta ja pyyhkäisen pöydät. Irmeli palaa tupakalta ja nillittäminen jatkuu. Sanon hänelle, että aivan sama mitä teet, työt on kuitenkin hoidettava. Saattelemme viimeiset nukkumaan. Käyn vielä kysymässä omatoimisilta onko kaikki kunnossa ja toivottelen heillekin hyvät yöt.

Pääsen osastolta kirjaamaan ja antamaan yökölle raporttia vasta 15 minuuttia ennen työajan päättymistä. En tiedä kumpaa tekisin. Sijaisesta ei ole kumpaankaan. Sanon hänelle, että hän voi lähteä. Irmeli jankuttaa edelleen ovella. Alan toivoa hänelle pikaista kuolemaa, mutta juuri silloin hän älyää lähteä. Raporttini on surkea. Päässäni ei liiku mitään. "Kaikki ovat nukkumassa", sanon ja jatkan: "Ei mitään erityistä". Raapaisen muutaman huomion sähköiseen rapsaan. Jalkani tuntuvat jauhelihalta, hiki kirvelee silmissä. Pukuhuoneessa sekoilen kenkieni kanssa. Huomaan kuinka väsynyt olen. Käyn wc:ssä ja huomaan vierailevani sielläkin aivan liian harvoin. Otan hikiset työvaatteet kainalooni ja lähden viemään niitä pyykkiin. Käytävältä käännyn vahingossa väärään suuntaan ja mietin pitäisikö minun olla täällä ennemmin hoidettavana kuin hoitajana.

Kotimatkalla toivon hiljaa mielessäni, etten milloinkaan näe Irmeliä työvuorossa. Toiveeni saattaa toteutua, koska Irmelillä kuului olevan todella kamalaa koko illan.

I have a dream

Kuva osoitteesta: http://xml.thinkspain.com/propertyphotos/HRAfRF1%2FUURJR0NDBwNPd0c6ZUJAQgZGf3htIgEC

Oppimispäiväkirja 5: Seinä

Osastollani henkilöstön vaihtuvuus on suurta, kiire jatkuvaa, epäselvyydet, epätietoisuus ja epämukavuus jokapäiväistä. Olen odottanut, että tilanne vakiintuisi, saisi muotoja, rutiineja, aikatauluun löysää. Kaikki odotukseni ovat olleet turhia. Hoitotiimimme on hajanainen, ilman yhteistä aikaa tai sovittuja työtapoja. Työkaverini viestittävät väsymyksestä, kiireestä ja sekaannuksista. He ovat turhautuneita työvuoroepäselvyyksiin, sijaismenettelyyn, esimiestyöhön.. Asukkaat valittavat viivästyksistä, huonosta informaatiosta, unohduksista, vaihtuvista hoitajista sekä hoitamattomista asioista.

Olen itse yrittänyt keskittyä perustyöhöni, mutta sitäkin haittaa kireä aikataulu ja vastuukysymysten epäselvyys. Useissa tilanteissa olen toiminut itsenäisesti, vaikka periaatteessa olisin tarvinnut ohjaajan tai toisen hoitajan avukseni. Olen nostanut vuoteeseen, kääntänyt ja hoitanut yksin kahden autettavia asukkaita. Olen  myös hieman vastentahtoisesti jakanut annosteltuja lääkkeitä. Ainoa, mihin en ole vielä suostunut on pistäminen. Ohjaajani kanssa en ole työskennellyt yhtään päivää kolmeen viikkoon.

Minua ei henkilökohtaisesti haittaa pieni kiirekään, mutta asukkaat eivät koe sitä kovinkaan positiivisena. Olen useaan otteeseen kuullut heidän sanovan, että meitä hoitajia on liian vähän. Tiedän, että odottaminen on turhauttavaa, vallankin kun on kysymys sairaista ihmisistä, joiden pitäisi päästä pitkäkseen tai  nukkumaan, syömään, vessaan tai saada puhdas vaippa tai lääkkeet.

Vastassani on seinä tai paremminkin muuri. Asia, jolle en voi mitään. En voi muuttua enemmäksi, en enää nopeammaksi, muuttumatta huonommaksi. Eilen kaadoin kiireessä maitopurkin pöydälle, unohdin jakaa yhden ihmisen lääkkeet ja toisen silmätipat. Lääkkeet menivät 50 minuuttia myöhässä ja silmätipat kolme tuntia myöhässä.

Silti sain vaipanvaihdosta asukkaalta arvosanaksi  10+ ja siirrosta pyörätuoliin 9 :). Sain monta asukasta hyvillä mielin sänkyynsä nukkumaan. Silitin montaa poskea ja selkää. Pitelin montaa kättä. Kuuntelin monet jutut, muutaman itkun ja useat valitukset. Kun illalla lähdin kotiin mietin tuliko kaikki tehtyä. En ollut varma, mutta sen tiedän, että parhaani tein.

Oppimispäiväkirja 4: Kiirettä ja kokemattomuutta

Osastomme on täynnä. Iltavuorossa kaksi hoitajaa 14:sta asukasta kohti. Onneksi osa heistä on omatoimisia. Kaksi asukkaista on  nostolaitteella nostettavia. Yhtenä iltana olimme toisen uuden työntekijän kanssa illassa kaksin. Molemmat toivottoman kokemattomia osaston rutiineista. Päivällisestä asti juoksimme kuin aropuput tehtävästä toiseen. Kun yöhoitaja saapui osastolla oli vielä monta asukasta jalkeilla, ilman iltapesua ja yöpaitaa. Osastolla oli sotkuista, pyykit ja tiskit hoitamatta. Olimme hikisiä, väsyneitä ja janoissamme. Jalkoja särky ja korvissa vihelsi. Päivittäiset huomiot kirjaamatta ja työaikaa jäljellä 15 minuuttia. Ylitöiksi meni.

Seuraavassa iltavuorossa tiedän, että iltatoimet kannattaa aloittaa heti päivällisen jälkeen ja tarjota iltapala osalle suoraan huoneisiin. Vaikka kuinka pöljältä tuntuu on ensimmäiset asukkaat laitettava yöpuulle jo kuuden- seitsemän aikaan. No, virheistä oppii ja ensi kerralla selvitään sitten paremmin.

Kiire on pahin vihollinen kun on kysymys ihmisten hoitamisesta. En itsekään haluaisi, että joku odottaisi hermostuneesti vessani oven takana tai repisi kiireellä vaatteita päältäni. Pyrin pitämään huolta, että minulla olisi aikaa myös kuunnella hoidettavaani, mutta valitettavasti joskun on vaan pyyhällettävä seuraavan hoidettavan luokse. Läsnäolo on ihan yhtä tärkeää kuin perushoitokin.

Työpaikallani on paljon nuoria hoitajia. Suurin osa heistä on hyviä, ammattitaitoisia ja vastuuntuntoisia. Osan olen kuullut käyttävän todella rumaa kieltä asukkaista esim. vuoronvaihtojen raporteissa. Lienee kypsymättömyyttä.. Toki meitä jokaista ottaa joskus päähän asukkaiden itsepäisyys ja kiukuttelu, mutta omasta mielestäni tietty etäisyys, ymmärrys ja ammattimainen käytös pitäisi yltää myös toimistossa käytäviin keskusteluihin. Pitkäksi menneen työvuoron huomioiden kirjausta kun ei ole kiva tehdä väsyneenä kun toiset hoitajat kiroilevat, kimittävät ja haukkuvat asukkaita samassa huoneessa niin ettei omia ajatuksiaan kuule.

Kuva ei liity kirjoituksessa mainittuihin asioihin.. ;)