Työt alkoi, yritetään ylläpitää luovuutta
Päivät kuluvat niin nopeaan. Pelkään, että ihan "huomenna" huomaan olevani eläkeiässä ja kaikki kiva jäi tekemättä.. ei vaan jaksa. Työ todella vie enemmän kuin sen kahdeksan tuntia päivässä. Työ vaivaa mieltä viimeiseksi illalla, ennen nukahtamista, tulee uniin ja on taas ajatuksissa heti herättyä. Energiaa kuluu ja kotona illalla vietetyt tunnit tuntuvat tosi lyhyiltä. Viikonloppuna huomaan, että vasta sunnuntaina alkaa luovuus luistaa. Yritän tosissani uppoutua harrastuksiini, jotta saan hetken hengähtää. Olla ajattelematta töitä. Olla vapaalla. Kontrasti kotona vietettyihin viikkoihin on jyrkkä. Töissä on koko ajan kiire. Kaikki henkilökohtaiset asiat jäävät hoitamatta tai ainakin aivan viime tinkaan. Ärsyynnyn kun oma puhelimeni soi. Kuka siellä soittaa? Nyt ei sovi. Olen töissä. Ajatus katkeaa. Tarvitsen kupin kahvia ja vessatauon, mutta kumpaakin pitää hoputtaa. Mikä helkkarin pakko on koko ajan olla kiireessä? Miksi mitään ei saa tehdä rauhassa? Kuka minua käskee? O