En voi uskoa: Viimeinen työpäivä huomenna!

Niin, se kaikki päättyy aikanaan. Tänään aloittelin ympäri asuntoa levittelemieni tavaroiden läjittämisen. Hankkiuduin eroon yksistä kengistä ja parista paidasta. Ajattelin, että laukku tulee täyteen, mutta nyt ei kyllä näytä siltä. Koepakkasin kaikki vaatteeni laukun päälle ja totesin, että hyvä jos on tarpeeksi pehmustetta edes tietokoneelle. Epävirallisesti pakkaaminen on siis aloitettu. Olen viskellyt laukkuun vaatteet, joita en enää usko tarvitsevani tällä reissulla. Olen myös tyhjennellyt vetolaatikot ja pöytätasot, joihin on tullut kuukauden aikana kasattua jos jonkin näköistä kamaa.

Lähikaupasta hain tuliaisia ja huomenna varmaan käyn katsomassa jotain kivaa rantakadulta muistoksi tästä ihanasta ajasta. En voi sanoa muuta kuin, että on kamala lähteä täältä. Toki ikävöin rakasta puolisoani, joka odottelee minua kotona, mutta muuten kuljen katuja liki itku silmässä. Viimeistä kertaa tämän puodin ohi.. viimeistä kertaa maitoa tästä kaupasta.. viimeinen viini tässä baarissa. On kai pakko palata.. Asunnon hankin/hankkisin toki vähän rauhallisemmalta paikalta, mutta jostain tästä lähistöltä kuitenkin. Vaikka kaikki täällä ei ole vain hienoa, upeaa ja kaunista, vaan on myös rumaa, likaista ja surkeaa niin silti jollain tavalla koin kuuluvani tänne. Teidän toki, että se on vain tunne omassa päässäni, mutta ei sitä aivan joka paikassa koe.

Suurin ärstytyksen aihe täällä on lähes jatkuva äänisaaste. Espanjalaiset eivät todella ymmärrä hiljaisuuden päälle. Asuinpaikkani äänimaailma koostuu autojen ja skootterien pärinästä ja torvien töötötyksestä, illallistavien ihmisten puheensorinasta, diskon jytkeestä, epävireisestä espanjalaisesta laulusta ja rumpujen pärinästä, ravintoloiden roska-astioiden raahamisesta pitkin laatoitettua katua (öisin..), kirkonkelloista, koirien räksytyksestä sekä humalaisten turistien pitämästä älämölöstä. Vähiten; huom: vähiten haittaa aamuviideltä kadulla kulkeva lakaisukone. Epäilen osaanko ollenkaan nukkua päästyäni kotimaisen kerrostalon turvalliseen hiljaisuuteen.. Muutaman espanjalaisen tuttvavallinen rupattelu vastaa suomalaisen raivostuneen väkijoukon mylvintää. Yhden kerran kurkin varovasti ikkunoista, että missä tapellaan kunnes äkkäsin kolme rouvaa vaihtamassa kuulumisiaan ikkunani alla. Muita äänimaailman mieleen nostamia kuvia ovat kolmas maailmansota, ukkonen, ilotulitus, tulipalo, äärimmäinen hätätila, pommitus... Tässäpä kokemus neuroottiseen hiljaisuuteen ja korpielämään tottuneelle suomalaiselle.

No, yritän nukkua toiseksi viimeisen yöni korvatulppieni kanssa ja tehdä vielä yhden aamuvuoron ihanassa harjoittelupaikassani. Sitten viimeiset päivät ovat täynnä haikeutta ja tunnekuohua. Miksi kaikki hyvä päättyy niin nopeaan. Pääsenkö palaamaan tänne ja jos niin milloin?

Kaksi viikkoa lähtöön

Vaikka tuntuu, että juuri nyt aika kuluu hitaasti, tiedän, että kiire tulee aina vasta viime hetkellä. Niinhän se on!
Pääni pullistelee ajatuksia ja ideoita. Harjoittelua koskeva kansio on levällään tuossa vieressäni. Se vaatii papereita, kuitteja, allekirjoituksia, sopimuksia ja kopioita. Stipendin ja opintotukien tuleminen ajoissa jännittävät. Että voikin raha-asiat olla aina päällimmäisenä mielessä. Haluaisin ajatella muuta: Valokuvia, piirustuksia, videopätkiä, kirjoituksia...Kokemuksia, Elämyksiä, Ihmisiä, Paikkoja ja Tilaisuuksia.

Kissan kanssa matkustaminen jännittää. Yksin matkustaminen paluumatkalla jännittää (kissan kanssa). Osaanko oikealle junalle, oikealle asemalle, oikealle lähtöportille, oikeaan aikaan ja vielä oikeaan koneeseen.. No, totta kai, mutta silti.. Olen matkaseurassa yleensä se, joka ei tiedä mikä on paluupäivä, millä bussilla tultiin, mistä suunnasta ja milloin. Jos olisin liikkeellä omalla autolla tietäisin varmasti, mutta jos joku muu ajaa, kuljettaa ja huolehtii voin helposti olla kantamatta huolta moisista sivuseikoista..

Tämä ulkomaanvaihto poikkeaa lomamatkoista siinä, että asun kuukauden vuokralla ja teen töitä täyspäiväisesti. En siis voi ajatella olevani lomalla. Lisäksi työssäoppimisessa on tavoitteet, jotka on hyvä pitää mielessä arjen painaessa päälle. On hauska nähdä miten työkulttuuri poikkeaa kotimaisesta. Paikka, jossa työskentelen on kylläkin suomalaisomisteinen.  Uskon silti ,että "espanjalaisuus" näkyy jollain tapaa ilmapiirissä ja työkulttuurissa.  Olisin halunnut tehdä myös viimeisen tutkintotilaisuuteni kyseisessä paikassa, mutta tutkintolautakunta ei sitä hyväksy. Tutkinto on suoritettava Suomessa.

Omat tavoitteeni koko reissulle ovat korkealla. Haluan tutustua ulkosuomalaisiin ympyröihin Fuengirolassa, käyttää mahdollisimman paljon espanjaa asioidessani paikallisten kanssa, pyrkiä luomaan kontakteja mahdollisiin tuleviin työpaikkoihin, sekä tarkastella mahdollisuutta omaan liiketoimintaan Espanjassa. Huomatkaa mahdollisuuksien mahdollinen määrä!
Tavoitteena on tietysti myös kerätä kokemuksia arkielämästä vieraassa kulttuurissa sekä kartuttaa ammatillista osaamista työssäoppimisjaksolla.

Työssäoppimassa; hoito ja huolenpito

Meneillään on tutkintotilaisuusviikko. Paikka on ihana jos niin voi dementiakodista sanoa. Olen nähnyt tähän mennessä sekä huonoa, että hyvää hoitoa ja tämä paikka kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Olen itse oppisopimuskokemukseni(kin) jälkeen valmiimpi kohtaamaan huonokuntoisia, äkäisiä asukkaita, säärihaavoja, ulostetta, keltaisia varpaankynsiä, virtsan hajua ja aamutossulla lattiaan liiskattua kaurapuuroa.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.

Tutkintotilaisuuden toteuttamissuunnitelma

Otsikon mukainen lausuma on saanut miltei kirosanan maineen. Omalta kohdaltani kyseinen nivaska on oltava valmiina huomenna tai lähetän sen eteenpäin keskeneräisenä. Kypsyminen on sillä tasolla, että toivon koko hässäkän olevan jo ohi. Ehkä se sitten ensi keväänä käy jo helpommin. Työharjoittelusta tai työssäoppimisesta kuten sitä hienosti kutsutaan olen tykännyt kovasti ja oppinut omasta mielestäni paljon.. Myös työn vähemmmän mukavista puolista. Yövuoro vaati tottumattomalta muutaman päivän korjausliikkeen vuorokausirytmiin. Tosin varmasti tietäisin jo paremmin toisella, kolmannella ja sitä seuraavalla kerralla, etten enää nukkuisi onneni ohi koko seuraavaa päivää.

Siinä määrin stressaavaa oppiminen ja kaikki uusi on ollut, että olen syönyt tämän viikon särkylääkkeitä kourakaupalla jäätyneeseen niskaan ja särkevään kupoliin. Huulessa kukoistaa komea herpesrupi ja silmänaluset näyttävät muutaman kymmenen litran jätesäkeiltä. Tulin hetki sitten iltavuorosta ja olen viikonlopun ympäriinsä töissä. Huomenna vapaapäivä ja tuon suunnitelman valmistumispäivä. PAKKO OLLA!

Olen asukkaiden suosiossa ja minua pyydetään apuun monessa asiassa. Lieneekö uutuudenviehätystä? Tänään yksikin asukas seurasi pitkään sivusta kun touhusin toisten asukkaiden kanssa ja sanoi lopulta minulle: Olet kyllä tosi mukava! Sanoin hänelle, että: Kiitos, kiva kuulla! Ja mukava olet sinäkin! Minusta kaikki asukkaat ovat ihania, rakkaita ja hurmaavia. Ikävä kyllä en voi sanoa samaa kaikista työkavereistani. Oma ohjaajani on onneksi ihana, lämmin, rohkaiseva ja lähes loputtoman kärsivällinen. Taidan tirauttaa kyyneleen tai pari kun jään pois kahden viikon kuluttua.

Työssäoppimisjaksolla

Ensimmäinen viikko työssäoppimista meneillään. Olen harjoittelemassa kehitysvammaisten aikuisten asumisyksikössä. Koska hoitoala on minulle uutta, suunnilleen kaikki on uutta. Olen välillä todella "kädetön" koska täällä ei aina pelkkä maalaisjärki riitä. Muutamassa päivässä olen oppinut, että monessa hommassa on hyvä vetää ensin suojakäsineet käsiin, käyttää  pesulappua, klooripesuainetta, käsidesiä ja vettä ja saippuaa. Ei sentään klooripesua asiakkaisiin. Jokainen asukki on yksilö, jonka omia juttuja on syytä kunnioittaa.

Työtä on kolmessa vuorossa ja niistä jokaisessa hihassa, kaulassa, käsivarressa tai housunpuntissa "roikkuu" joku, jolla asiaa, kysyttävää tai muuten vaan halu olla lähellä. Jokainen on ihana, sympaattinen, hauska, rakastettava omalla tavallaan. Oma puutteeni on epäselvän puheen ymmärtämisessä, pitää kysyä ja kysyä, aina uudelleen: Sano vielä, en saanut selvää. Jokaisella on myös oma tapansa puhua, mutista, myöntää tai kieltää ja sen ymmärtämiseen menee aikaa. Tiesin tämän tulkinta-asian olevan suurin haaste jo ennen työssäoppimisjakson alkua, mutta on vaikea päästä eroon turhautumisen tunteesta, kun ei vaan hahmota toisen sanomaa. Onneksi on vielä runsaasti aikaa edessä, paljon uusia kokemuksia ja haasteita.

Olen ollut iltaisin väsynyt, mutta silti eilen illalla nukahtamiseen meni pari tuntia. Ajatukset askartelivat päivän tapahtumissa. Luulen, että tänään väsymys vie voiton. Ensi viikolla on ensimmäinen yövuoro. Saapa nähdä miten siitä selviän.

Änkyröintiä vai oppimisen riemua?

Vajaan kuukauden päästä olen opinnoissani vaiheessa, jossa alkaa ensimmäinen työssäoppimisjakso. Tuntuu pelottavalta, uudelta ja virkistävältäkin. Olen alalla täysi ummikko ja pelko liittyy juuri omaan osaamattomuuteen. Miten osaan suhtautua, olla aktiivinen, korrekti ja luottamuksen arvoinen. Uutta on myös tutkintotilaisuus ja siihen valmistuminen.

Tutkintotilaisuussuunnitelma on vielä minulle aivan hepreaa ja niin se tuntuu olevan lähes kaikille opiskelutovereillenikin. Eilen meillä oli infotilaisuus liittyen työssäoppimisen aikana tehtäviin kirjallisiin dokumentteihin. Tilaisuuden jälkeen seisoimme hämmentyneinä ringissä koulun pihalla. Onneksi olimme kaikki yhtä ymmyrkäisinä siitä, mitä tuleman pitää. "Päivä kerrallaan", tuntuu olevan nyt aika monella mottona.

Selailin nettiä löytääkseni jotain apua tutkintotilaisuussuunnitelman tekoon, mutta löysin vain lisää hämmentyneitä kysymyksiä opiskelijoilta. Yhtäkään mallia eli aukikirjoitettua tutkintosuunnitelmaa en löytänyt. Varsinainen valtionsalaisuus siis on kyseessä! Jatkamme änkyröintiä ja yritämme valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen.