Taas on aika karistaa Suomen pölyt jaloistaan- tavarat maailmalle ja kissa kainaloon

 Olen lukenut artikkeleita kodeistaan paenneista ukrainalaisista ja siitä, mitä he ovat kiireessä ottaneet mukaansa. Paljoa ei tietenkään ole käsiin jäänyt. Monet ovat ottaneet joitain pieniä esineitä, kuvia, ikoneita, matkamuistoja häämatkalta. Mitä itse ottaisit? Mikä olisi merkityksellistä tai tarpeellista? 

Minulle tärkeä taulu.

Yhä selvemmin alan ymmärtää, että tavara on vain tavaraa ja muistot ovat muistoja. Joihinkin esineisiin liitän kuitenkin voimakkaita tunteita ja niistä esineistä luopuminen on hankalaa. Toisaalta kun päätöksen on tehnyt- niin antaa mennä. Jotain muuta saa varmasti tilalle. Enpä ole montaakaan tavaraa kaipaillut, vaikka todella paljosta olen luopunut. Vaikeinta, ehkä mahdotonta on luopua muutamasta rakkaasta taulusta ja valokuvista. Onneksi kuvat ovat nykyisin digitaalisia, eivätkä vie tilaa muuttolaatikoista. Olen kuitenkin sen verran dinosauruskaudelta, että paperikuviakin on ollut albumikaupalla. Nimenomaan ollut, ei siis ole enää harvat ja valitut.

 Pari vuotta sitten meidät repäistiin Norjasta takaisin Suomeen ikävissä merkeissä. Kuolemantapaukset perhepiirissä ovat leimanneet täällä viettämäämme aikaa vahvasti. Nyt kun käytännön asiat on täällä hoidettu, paluumuuttomme jää tällä kertaa tähän pariin vuoteen. Elämän tilkkutäkkiin haetaan seuraavaksi uusia värejä Espanjan taivaan alta. Tällä hetkellä meneillään on jo tutuksi käynyt toimenpide: Kaiken omaisuuden karsiminen, myyminen ja kierrättäminen.  Odotan hetkeä, jolloin viimeisetkin tavarat on pakattu, asunto siivottu ja ovi suljetaan perässämme viimeisen kerran. Kaikki maallinen on laukuissa tai tallessa varastoituna muuttolaatikoihin. Nyt taidan jo arvata, ettei mitään vapauden huumaa ehkä tule. Ainakaan viimeksi ei tullut. Silloin tosin oli pikkuinen pakettiauto ahdettu täyteen muuttotavaraa. Nyt yritetään lähteä vielä kevyemmin varustein. Lentäen. 

Vaikka luulisi, että kaiken myyminen, lahjoittaminen ja kierrättäminen olisi helppoa niin tässäkin voi niin sanotusti maalata itsensä nurkkaan. Kannattaa miettiä missä tai minkä päällä nukkuu viimeiset yöt kun kaikki huonekalut on myyty ja mistä syö tai millä syö kun kaikki astiat ja kahvelit on pakattu alimpaan laatikkoon tai lahjoitettu eteenpäin. Maton reunallakin voi tietysti istua ja tuijottaa myydyn tv:n sijaan ikkunasta ulos. Okei, näkeehän sitä tv:tä netistäkin, mutta... järjestyksellä ja ajoituksella on vissi merkitys, myös irtaimiston hävitysprosessissa. Yllätyksiltä ei tietysti aina voi välttyä. Kysynnän ja tarjonnan laki kun ei aina noudata mitään logiikkaa. Tavara, jonka myynnin luulisi kestävän pitkään viedäänkin käsistä. Toisaalta joku puoli-ilmainen tai kokonaan ilmainen tavara pyörii jaloissa tuskastuttavan pitkään. 

Näissä tunnelmissa toivon, että meidän jäljelle jättämistämme tavaroista osa menee niille, jotka ovat paenneet kotimaastaan ja tulevat tänne lähes tyhjin käsin ja mieli täynnä sodan muistoja. Me ulkopuoliset emme voi edes kuvitella millaista on paeta kotimaastaan jättäen kaiken, toiset jopa perheenjäsenensä sodan armoille ja muuttaa pakon edessä vieraaseen maahan. Meidän tilanteemme on siis tähän verrattuna täysin erilainen. Lähdemme vapaaehtoisesti ja voimme päättää rauhassa, mitä otamme mukaamme. Emme pakene sotaa, emme ole pakolaisia. Ehkä elintasopakolaisia, mutta saavumme kohdemaahamme etuoikeutettuina ja elämämme on uudessa maassa täynnä vaurauden antamia mahdollisuuksia. Emme ole traumatisoituneita, kuin ehkä pitkittyneestä keväästä ja yhä kohoavista polttoaineen ja kahvin hinnoista ja niistähän toipuu nopeasti.  Toivottavasti sota ei toteudu missään muodossa täällä meidän lintukodossamme. Toivottavasti itäraja pitää. 

Mistään tulevasta emme vielä tiedä. Kyse on siis sukelluksesta syvään päähän, selkä edellä. Ei ole vielä asuntoa, ei työpaikkaa, eikä tarkempia suunnitelmia. On ainoastaan vahva usko siihen, että elämä kantaa. Norjan seikkailusta on sen verran jäänyt hyviä kokemuksia, että ei pelota byrokratia, ei kielen oppiminen, eikä kulttuurishokki. Aina sitä paikkansa löytää ja jos ei viihdy, pois pääsee samaa tai eri tietä kuin tullessa. Toivottavasti on olemassa vielä Suomi, mihin palata.

 

Muutto Norjaan

Olemme siirtyneet tavararöykkiömme kanssa Haugesundiin. Matka sujui hyvin, vaikkakin oli rasittava. Kaiken tavaran saaminen auton sisuksiin vaikutti jossain vaiheessa täysin mahdottomalta tehtävältä. Usean viikon myyntiponnistelujen päätteeksi jouduimme vielä viemään muutaman lastin tavaraa paikalliseen kierrätyskeskukseen, jotta auton ovet saatiin menemään kiinni. Pikkupakumme oli siitä huolimatta niin täynnä, että seinät pullistelivat. Saimmepa vielä lumisateen lähtöpäiväksi ja siitä kivat ajokelit. Onneksi matkaa Turun satamaan ei ollut kuin noin 70 km. Kissa laatikkoon ja avaimet keittiön pöydälle. Suljimme asunnon oven viimeisen kerran ja lähdimme matkaan.

Koko päivän kestäneen pakkauksen jälkeen, lähtöhetkellä ei vapaudentunnetta tullutkaan vaan armoton päänsärky ja huoli tulevasta. Vasta laivassa pystyin rentoutumaan kun kissakin tuntui viihtyvän hytissä ihan hyvin. Nukkumisesta ei tosin tullut mitään. Herkkäunisena heräilin laivan ääniin ja liikkeeseen. Merenkäyntiä ei juuri ollut kuin ihan sydänyönä avomerellä. Aamulla olimme tunnin etuajassa käytävällä pyrkimässä autokannelle kun hyttiemäntä käännytti meidät vielä toviksi lepäämään.

Toisena matkapäivänä olimme suunnitelleet ajavamme Ruotsin halki Norjan rajalle saakka Töcksforsiin, josta olimme etukäteen varanneet majoituksen. Ruotsin läpi ajettiinkin parilla lyhyellä pysähdyksellä, lähinnä pystykahvia ja vessakäyntejä lukuunottamatta. Töcksforssissa olimme perillä ja yhden aikoihin. Onneksi saimme huoneen heti ja pääsimme lepäämään ja kissakin pääsi "vessaan".

Töcksforssissa kävimme syömässä Joe's dinersissa. Kaupunki selkeästi pyörii Norjan rajan yli käytävän vientikaupan varassa. Reilu tuhat asukasta omassa kunnassa tuskin käyttävät sellaista määrää kaupallisia palveluja kuin täältä löytyi.

 Kunnon lepäilyn jälkeen jatkoimme aamulla matkaa Norjan rajalle, jossa hieman jännitti rajan ylitys. Tullitarkastaja kyseli, mistä tullaan ja mihin ollaan menossa. Autoa ei onneksi jouduttu purkamaan, koska siitä olisi varmasti tullut melkoinen show. Tarkastaja tutki tiivistä kuormaa taskulampun kanssa ja kiinnitti huomiota ainoastaan sarviin, jotka töröttivät muuttokuormasta. Nekin saimme onneksi pitää. Kissaakin vilkaisi ja passit tarkasti. Helpotuksen huokaus ja matka jatkui. Ajelimme talvikelissä navigaattorin ohjein ja pysähdyimme lähinnä kuskin vaihtoihin, kahville ja vessaan. Kelin suhteen haastavimmat olosuhteet olivat Haukelissa, missä tie oli paikoin jäässä ja lunta ihan reilusti.  Matkantekoa hidasti myös osuudet, joilla nopeusrajoitus oli jopa vain 40 km/h. Hämärän laskeutuessa lumiset jylhät maisemat olivat uskomattoman kauniit.

Lasketellesamme alas vuorilta pysähdyimme ihailemaan maisemia ja kissakin pääsi ulos. Tuuli oli raaka ja otin kylmästä tutisevan kissan takkini suojiin. Illan hämärtyessä pimeydeksi piti alkaa metsästää seuraavaa yöpaikkaa. Onneksi saimmekin varauksen tehtyä soittamalla netissä täydeksi ilmoitettuun kestikievariin. Se sijaitsee noin parin kilometrin päässä Haugesundin keskustasta ja toimi meille hyvänä kiintopisteenä asunnonetsintää silmällä pitäen.

Vihdoin kotiin. Käytyämme katsomassa kolmea asuntoa, valitsimme kellarihuoneiston, joka sijaitsee lähellä kestikievaria. Sovimme vuokraajan kanssa muutosta jo seuraavaksi päiväksi ja pääsimme muuttopuuhiin iltapäivällä.  Kissa oli kahden kestikievarissa vietetyn yön jälkeen lievästi ilmaistuna vastentahtoinen siirtymään kuljetuskoppaansa. Sille alkoi matkanteko jo riittää ja se sähisi ja raapi sängyn alla, vaikka ei yleensä milloinkaan käyttäydy huonosti.

Auton purku kävi tosi nopeasti ehkä 10-15 min. Tavaroiden purku laatikoista kesti pidempään, mutta kaikki oli paikoillaan ennen iltaa. Lämpöä saimme odotella seuraavaan päivään. Kylmänä olleen asuntomme makuuhuone tuntui vielä illallakin jääkaapilta, joten siirsimme patjat ensimmäiseksi yöksi lämpimäämpään paikkaan keittiön lattialle. Nykyisin meillä on jo ihan lämmintä ja kisu viihtyy asunnon ikkunoilla maisemia tarkkaillen.