Juhannus, kylmä kivi ja illat pimenee jouluun

Niin se menee aika aatellessa, päivät päätä käännellessä. Juhannus oli töiden vuoksi tynkä. Ehdin sentään heittää talviturkin ennen kuin Jaakko heittää kylmän kiven.  Niin, unohdin kai mainita, että olen ihanassa kesätyöpaikassa, jälleen sosiaalipalveluiden ja vammaistyön parissa. Raatamisesta ei todellakaan voi tässä paikassa puhua. Asiakkaat ovat omatoimisia, ohjattavia ja melko kuuliaisia. Toki hankaliakin tapauksia löytyy, mutta enemmistö ottaa ohjausta vastaan ja tunnelma on suurelta osin leppoisa. Työkaverit ovat puhetaitoisia- ja haluisia aikuisia. Olen tuntenut oloni alusta asti tervetulleeksi. Vastuuta on juuri sopivasti ja työn opastus on riittävää. Asiat tehdään kunnolla ja jokaiselle asiakkaalle on aikaa. Olo on kuin herran kukkarossa.

Olen vakavasti harkinnut osaamisalan vaihtamista kuntoutuksesta vammaistyöhön. Syksyn koulutusohjelmasta on kuulunut sen verran, että tiedän mitkä illat on koulua. Lisäksi kautta rantain kuului, että pikkuinen ryhmämme tulee taas yhdistymään toiseen luokkaan. Osaamisalan valinnasta tai siitä miten vammaistyön opintojaksoa on tarjolla, ei minulla ole aavistutakaan. Tiedän, että sosiaalipalvelujen alla järjestetään oma osaamisalakoulutus vammaistyöhön, mutta aiemmin koulumme oppilaat eivät ole saaneet osallistua siihen. Ajatukset ovat siis jo vahvasti syksyssä vaikka kesä ei ole vielä edes taittunut heinäkuulle. Syksylle on luvassa sijaisuutta ainakin vammaistyön parissa. Olen kevyesti heittänyt ilmaan ajatuksen oppisopimuksesta sairaanhoitopiirillä.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen ylpeä tilinauhastani, jonka yläreunassa lukee työnantajan kohdalla sairaanhoitopiiri. Olen ylpeä onnistuneesta alanvaihdosta. Siitä, miten opintoni jatkuvat lähihoitajatutkinnon jälkeen, en osaa vielä sanoa, mutta todennäköisesti jatkuvat johonkin suuntaan. Tuleva syksy ja talvi ovat opintojen suhteen vaativampia kuin aiemmat jaksot. Edessä on hoidon ja huolenpidon opinnot lääkelaskuineen ja toimenpiteineen. Työssäoppimisesta ei ole vielä hajuakaan, vaikka tiedän sen olevan ensimmäinen asia, jota koulussa syksyllä kysytään.

Näin pari yötä sitten unen, jossa olin töissä entisessä myyntityössäni. Olin ahdistunut, turhautunut ja lähdössä pois, johonkin tuntemattomaan. Herättyäni tajusin kuinka onnellinen olen, ettei enää tarvitse kokea ahdistusta myyntitavoitteista, budjeteista, kateprosenteista, tilausten tarkistamisesta, reklamaatioista... Toki työ on aina työtä, mutta mikä kenellekin parhaiten sopii..

Surkea kuva superkuusta. Valitettavasti ei vaan optiikka riitä.. Eikä oikeasti ei ollut noin pimeää.

Talviturkinheittopaikka.