Elämää muutoksessa

Ensimmäinen kuukausi uudessa työpaikassa on takana. Työkaverit on tulleet tutuiksi ja rutiinit alkaa jotenkin olla hallinnassa. Asukkaiden oikut opeteltu. Lääkkeiden jako suoritettu jo monesti. Hätätilanteilta toistaiseksi vältytty, myös paloharjoitukselta, sitä kauhulla odotan. Mitään kunnon perehdytystä en ole vieläkään saanut. Tuskin saankaan. Sama tilanne on ollut aiemmissakin työpaikoissa, myös Suomessa. Olen viihtynyt, vaikkakin erityisesti iltavuorot ovat osastolla haastavia, onhan kyse dementiapotilaista, jotka "villiintyvät" illan tullen. Lähes kaikki haluavat lähteä kotiin, eivätkä ymmärrä, miksi he ovat "laitoksessa", josta ei pääse lähtemään, kun siltä tuntuu. Tässäpä on lisäksi yksi vitsi. Hoivakoti ei ole suljettu, ainoastaan suojattu, jolloin sieltä on mahdollista lähteä ulos jos vain tietää, mistä ovesta mennä. Käytäntö on suomalaisesta näkökulmasta outo. Kun kysyin asiaa työkaveriltani, hän sanoi, että Norjassa on laki, joka kieltää ovien lukitsem

Syksy; Tervetuloa todellisuuteen! Syksyn pimeys ja trooppinen syysmyrsky saapuivat yhtä aikaa. Ostin lisää led-kynttilöitä.  Sain töistä työvuorot ensi kevääseen saakka. Shokki iski! Apua olen jumissa! Milloin on loma? Loma; mieluiten puoli vuotta kerrallaan. Pitääkö se nyt päättää? Näin unta, että olin maalannut ainakin kymmenen keltaista auringon kuvaa. Kaipaan valoon, siis. Unessa kauhistelin, miten paljon olikaan keltaista väriä kulunut niihin kaikkiin aurinkoihin. Toinen töistä saatu lappu on vuosisuunnitelma, jonka yläkulmassa lukee 2019/20. Aivan järjetöntä! En ole osannut kirjoittaa siihen mitään. "Lukitsetko vastauksen?" Ööö, en! Vaikea on suunnitella 2020 maaliskuuta. Levoton sielu, ei ole ollenkaan varma missä silloin on. Miten voikaan olla ahdistavaa yrittää sopeutua ennaltasuunniteltuun tulevaisuuteen. Ahtaa itseään vähän liian pieneen laatikkoon, josta ajatukset, unelmat ja haaveet pursuilevat yli laitojen kuin vaaleanpunainen tyllialushame liian

Kun Bergenissä alkaa sataa ja päivät lyhenevät, alkaa joka syksyinen kaipuu valoon ja lämpöön. Vastahan sitä on helteistä selvitty. Vielä on tuoreessa muistissa, miten hiki valuu pitkin selkää, kesätöissä. Syksyn tullen alkaa epätoivoinen rimpuilu kaikkea pohjolaan sitovia käytäntöjä vastaan. Mietin tänään, onko järkevää vastaanottaa vakituista työpaikkaa, jos veri vetää jo eteenpäin. Johonkin, pois talvesta, pois pimeästä. Keväällä on meidän perheessä muutamat pyöreät kymmenjuhlat. Sitäkin suunnitellaan. Emme tiedä, mistä itsemme löydämme. Elämä on lyhyt, mutta täynnä mahdollisuuksia ja unelmia. Perintönä olen saanut kulkijan mielen ja unelman ulkomailla asumisesta, auringosta ja valosta. Vielä kun on työvuosia jäljellä, pitää miettiä työllistymistä ja ansaintamahdollisuuksia. Tällainen hyvät tulot ja lämpimän ilmanalan yhdistävä mahdollisuus löytyy toiselta pallon puoliskolta, down under. Tätä kuumetta ei paranna ainakaan Muuttolinnun blogi Blogissa kuvaillaan osuvasti sekä