Arjen etsintää

Kesälomaturistit ovat lähteneet suurin joukoin täältä rannikolta. Sen huomaa nyt jo heti vaikka elokuu ei vielä ole edes vaihtunut syyskuuksi. Päivisin on rannalla tilaa, rantaravintoloista osa on jo sulkenut ja iltaisin on kaduilla tilaa. Autonomistajat saavat jo autonsa parkkeerattua kotikadulleen. 

Me olemme kohta kuukauden asuneet uudessa kodissamme Torreviejan kaupungin kupeessa. Olemme kulkeneet Torreviejan ja Mil Palmerasin väliä ja käyneet hoitamassa kasveja ja pitämässä paikat kunnossa vanhempieni asunnolla. Välillä olemme menneet bussilla ja välillä polkupyörillä. Toissapäivänä oli pilvistä, mutta yhäkin kuuma, eli 29 astetta. Ajoimme ensin keilahallille keilaamaan. Keilahallilta kotiin pyöräillessä satoi muutama pisara vettä, enemmänkin oli saanut tulla. Haimme kotoa Mil Palmerasin asunnon avaimet ja ajoimme saman tien sinne. Läpimärkinä hiestä. Kastelimme kasvit, vedimme wc:t ja siivosimme pihat sekä tarkistimme postit. Sitten lukitsimme ovet ja portit ja ajoimme takasin kotiin. Alamäessä oli vauhtia 30 km tunnissa. Kotona saunanveroinen hiki. Päivästä meni 3 tuntia pyörän selässä. 

Pyöräteistä täällä: Ensin ne kauhistuttavat, sitten suututtavat ja sitten niihin tottuu. Ne alkavat, mistä alkavat ja päättyvät, mihin päättyvät. Siinä välillä on kuoppia, kaivonkansia, tielle työntyviä puskia, soraa ja  väylän leveys on paikoin ehkä noin 50 cm. 

Olen kaatunut kaksi kertaa pyörällä. En voi tietenkään syyttää pyöräteiden kuntoa, ennemminkin omaa kokemattomuuttani sähköavusteisten pyörän kanssa. Molemmilla kerroilla olen selvinnyt makeilla reisimustelmilla. Olemme hankkineet kuitenkin nyt kypärät molemmille, sekä minulle, että miehelleni. Itseäni eniten pelottaa autoliikenteen seassa ajaminen, etenkin kaksikaistaiset liikenneympyrät. Toisaalta myös hankalaa on yksikaistaisilla kapeilla kaduilla, missä autot eivät mahdu kunnolla ohittamaan polkupyöriä. Muita ärsyttävyyksiä/hankaluuksia tuottavat korkeat rotvallit, yllättäen päättyvät pyörätiet, vaaralliset risteykset, kapeat ylikulkusillat, hortoilevat kävelijät sekä hurjaa vauhtia kiitävät skuuttikuskit.

Liikun hyvin mielelläni kävellen jos menemme kaupungin keskustan suuntaan. Matka on lyhyt ja mahdollisia reittejä on useita. Toki tämä kesä on ollut tosi kuuma, mutta aina voi etsiä varjoista kadun puolta. 

Kesäillat ovat olleet samettia. Kun aurinko laskee alkavat paikallisten ruokailuvälineet kolista takapihoilla ja ravintoloiden terasseilla. Isot perheet ruokailevat valaistuilla takapihoillaan ja keskustelevat kiihkeästi. Lapset nukahtelevat vanhempiensa syliin, rantapedeille tai rattaisiinsa täydessä hulinassa. Nämä lapset eivät tarvitse hiljaisuutta saadakseen unta.. Myöhäisimmät ovat vielä meressä uimassa kun kalastajat tulevat vapoineen rannalle. Rouvat istuvat rantatuoleissa kahta puolen katua ja keskustelevat keskenään kadun yli. Vanha mies istuu tuolinsa kanssa myös kadulla asuntonsa edustalla, pimenevässä illassa. Hän on laskenut ruokalautasensa maahan ja tervehtii minua kun kävelen ohi. 

 

Hellettä riittää

Kissalla on kuuma, mutta aina se on kuitenkin halukas tulemaan, ainakin vähäksi aikaa ulos etu-tai takapihalle makoilemaan. Hetki auringossa riittää ja sitten pitääkin jo etsiä paikka varjosta. Päivät menee hänellä ihan yhtenä siestana ja öisin pitää päivystää, josko jossain vilahtaisi torakka. Ei ihme, että päivisin väsyttää kun kaikki yöt pitää valvoa..

Itse olemme nukkuneet kohtalaisen hyvin ilmastoinnin ansiosta, jota on kyllä pakko pitää päällä läpi yön ja välillä päivälläkin. Eilen lämpötila kipusi 38 asteeseen. Ja huomioikaa nyt, että oleilemme tosiaan ihan meren läheisyydessä, jossa yleensä on paljon viileämpää kuin sisämaassa. Tuossa muutama kilometri sisämaahan päin eilen oli jo ollut yli neljäkymmentä astetta. Merivesikin on niin lämmintä, että sekään ei paljon viilennä, samoin uima-altaan vesi on iltapäivisin jo jacuzzi- lämpötiloissa. En nyt kuitenkaan voi sanoa, että hirveästi olisin kärsinyt näistä kuumista keleistä. Joo, hiki tulee kun vähänkin tekee jotain ja ulkona auringossa on oltava suojaa eli hattua, vaatetta ja aurinkovoidetta. Pyöräillä voi, koska siinä ilmavirta viilentää, kävelläkin voi kunhan menee tarpeeksi hitaasti, huolehtii nesteytyksestä ja viilentelee itseään aina varjopaikoissa. 

Öisin toki toivoisi ilman vähän viilenevän, että saisi talon tuuletettua. Tänä aamuna oli kuitenkin yhdeksän aikaan jo 29 astetta. Tein vain nopean läpivetotuuletuksen ja sitten laitoin kaikki luukut kiinni. Toistaiseksi sisälämpötilat ovat vielä pysyneet alle kolmenkymmenen, mutta eilen illalla ei lämpö juuri laskenut, vaikka aurinko oli jo mennyt mailleen kauan sitten. 

Naapurit ovat toisella puolella vaihtuneet jo ainakin kolme kertaa. Ruotsalaisperhe toisensa jälkeen tulee ja lähtee. Pahemmin haittaa ei heistä ole ollut. Nauttivat tietysti lomastaan ja uivat ja ottavat aurinkoa minkä ehtivät. Toisella puolella on vakituinen espanjalainen lomalainen, joka viipyy yleensä useamman kuukauden. Täällä oleilevista espanjalaisesta useat ovat iäkkäitä ja puhuvat vain espanjaa, kuten kaksi meidän lähinaapuria. Naapurin rouvakin kovasti puhelee minulle espanjaa ja ymmärrän siitä ehkä puolet, joten hyvin menee...

Eilen jouduin menemään hammaslääkäriin viikonlopun aikana karmeaksi käyneen leukasäryn ja hampaiden vihlonnan vuoksi. Sain onneksi ajan heti maanantaille ja mukaani suomalaisen tulkin. Hammas olikin aivan sökönä ja se jouduttiin ottamaan pois. Nyt on tikit suussa ja kipu poissa, mutta tähän tarinaan tulee siis jatkoa. 

Olemme löytäneet sopivan kodin ja alun perin oli suunniteltu, että saisimme asunnon käyttöömme viimeistään syyskuussa, mutta myyjän toiveesta teemme kaupat jo ensi kuun alussa ja saamme avaimet kaupanteossa. Olen myös saanut työpaikan ja N.I.E- numeron. 

Sitten vielä mokasta, josta meitä varoitettiin. Lukot täällä ovat sellaisia, että jos avain on lukossa esimerkiksi oven sisäpuolella ja menet ulos ja lyöt oven perässäsi kiinni, niin se oli sitten siinä! Lukkoa ei saa auki, vaikka olisi vara-avain. Meillä oli käytössä kahdet avaimet, joista toisilla olin lukinnut oven illalla ja jättänyt avaimen roikkumaan lukkoon. Aamupäivällä olimme lähdössä kauppaan ja mieheni otti toiset avaimet mukaansa, menimme ulos, hän sulki oven ja tajusi samalla, että ne toiset avaimet ovat edelleen lukossa oven sisäpuolella. Kiroilua ja oven rynkytystä, juu, ei auta. Istuin alas ja mietin, mistä päästäisiin sisään helpoiten. Olimme tietysti lukinneet huolellisesti kaikki takaovet ja parvekkeiden, ovet ja ikkunat.. paitsi toisen kerroksen ikkunan, jossa on koko ajan ollut vain alumiiniritilät ja niiden takana hyttysverkko.  Jos vain olisi tarpeeksi korkeat tikkaat.. Näppäränä tyttönä kirjoitin naapurille viestin google-kääntäjään. "Suljimme oven ja avaimet ovat lukossa oven sisäpuolella. Voitko auttaa? Lukkoseppä tai tikkaat."

Mies sanoo rauhallisesti: " Vamos a ver." Hän myös toteaa, että ikkuna on auki. Sanoo hankkivansa tikkaat. Soittaa toiselle naapurille ja tulee hetken päästä tikkaiden kanssa, jotka yhdessä avaamme ja perheen nuorempi herra kiipeää ylös ja me pitelemme tikkaita. Hän saa käden ritilän välistä kahvalle joka avaa ritilät ja tuuppaa hyttysverkon sisälle ja kömpii itse ikkunasta sisään. Ja, niin hän hetken päästä tulee ulos ovesta ja voimme huokaista helpotuksesta.  Kiittelen heitä vuolain sanoin. Iltapäivällä vien vielä kiitokseksi vielä kuuman grillatun kanan. Laitan toiset avaimet avainkaappiin, jottei tätä mokaa tehdä toista kertaa. Tietysti on vielä mahdollista sulkea itsensä ulos ilman avainta, mutta onhan sitten vielä ne tikkaat. 

Myös bussilla kulkeminen on joskus hankalaa, ainakin jos lukee aikataulua väärin tai katsoo kelloa väärin. Joskus bussi on kolme varttia myöhässä. Joskus on itse myöhässä, mutta harvemmin tunnin liian ajoissa, joskus niinkin. Toisinaan ei itse tiedä mihin on menossa ja joskus kuski ei pysäytä autoa tai avaa ovea, vaikka matkustaja haluaisi jäädä pois. Liikojen pysähdysten karsimiseksi joissain busseissa stop-nappulat eivät toimi tai niitä ei ole lainkaan. Kuski saattaa huudella ennen pysäkkiä, että onko joku jäämässä tässä. Jos et tajua huutaa: "Si!"- niin siinä meni pysäkkisi. 

Ympäristöasiaa

Luonnonhelmassa kulkiessaan, lähinnä katujen ja teiden varsilla täällä Espanjassa näkee valtavat määrät roskaamista. Suurin osa roskasta on juomapulloja, tölkkejä, ruokien kääreitä, mutta myös ja yhäkin kasvomaskeja, pyyhepaperia ja sen sellaista. Toki löytyy myös rakennusjätettä, huonekaluja ja oikeastaan kaikkea, mitä nyt kuvitella saattaa kodinkoneista lähtien. Roskisten läheisyyteen jätetty tavara yleensä tutkitaan nopeasti ja jos se on jollekin käyttökelpoinen, se katoaa nopeasti uusiokäyttöön. 

Facebookin keskusteluissa, etenkin skandinaavit, kuten minä olemme kauhistelleet juomapullojen ja tölkkien määrää ja kummastelleet, miksi täällä ei ole panttijärjestelmää tyhjille juomapakkauksille. Meillä pohjolassahan tuo systeemi toimii yli 90%,  melkein 100% teholla ja muovi ja alumiinitölkit palautuvat kiertoon. Täällä taas.. ketään ei kiinnosta. Mitähän asialle voisi tehdä? En tunne täällä ketään päättäjiä, poliitikkoja tai ympäristöaktiiveja. Ilmeisesti pitäisi huutaa lujaa ja kuljeskella myymässä ideaa panttijärjestelmän eduista, sekä luonnonsuojelun, että talouden näkökannalta. Matalan tulotason maassa voisi kuvitella, että jokainen penni olisi tervetullut. Lisäksi rannikoilla muovin ajautuminen mereen ei varmaankaan ole kenenkään mielestä hyvä juttu. 

Asenteisiin vaikuttaminen on hitaan kehityksen suunta, mutta raha motivoi nopeammin. Politiikassa ja ympäristönsuojelussa olisi nyt mahdollista jollekin saada sulka hattuun. 

Notes to self

 Notes to self: Lapset nousevat altaasta vain hypätäkseen sinne uudestaan. 

Bussit ovat aina vartin myöhässä paitsi silloin kun sinä olet vartin myöhässä. 

Varjossakin voi palaa.

Älä osta Mercadonasta (Playa Flamenca) mitään painavaa, koska taksit eivät suostu hakemaan sua sieltä.

Tilaa pöydästä, älä tiskiltä. Saat ehkä useammin niitä suolapähkinöitä/sipsejä.

Ei oo sellasta kuin "liian läski käyttämään bikinejä".

Kuumin kevät 20 vuoteen

Puut ja pensaat kukkivat ja osa jo varistelee kukintojaan. Kuumuutta on tänä keväänä riittänyt. Mitenkään tuskaiselta ei ole vielä tuntunut, vaikka 30 astetta on ylitetty jo monena päivänä. Pienikin tuulenvire yleensä mereltä päin auttaa hyvin kestämään kuumuutta. Edessä on vielä ne paljon pelotellut 40+ helteet. 

Pienen laiskottelun jälkeen, olemme pyrkineet lenkkeilemään (kävellen) joka ilta. Toisinaan jaksamme vain läheiselle baarikadulle ja toisinaan pidemmälle. Iltalenkki kannattaa suosiolla jättää klo. 20 tietämille ja suunnata reitti rannan kautta, jossa aina vähän tuulahtelee. 

Tänään kävimme muiden suomalaisten kanssa keilaamassa pari kierrosta ja sen jälkeen istumassa kuppilassa. Mukavaa oli tutustua muihin suomalaisiin ja kuulla heidän kuulumisiaan ja neuvoja esimerkiksi bussilla liikkumisesta. Meille kävikin vähän hölmösti kun olimme menossa keilahallille. Olin katsonut kartasta, että kannattaa ajaa Torreviejasta bussiasemalta yksi pysäkki eteenpäin Alicanteen päin. Bussi kuitenkin kurvasi ihan eri kautta, eikä päästänyt meitä ulos ennen kuin La Matassa. Silloinkin jouduin komentamaan kuskia avaamaan meille oven. Oli kai kuski sitä mieltä, että kun olette bussiin jääneet niin sitten istutte kyydissä Alicanteen saakka. No, siitä kommelluksesta kuitenkin selvittiin taksikyydillä takaisin Habanerasiin ja ehdittiin vielä shoppailemaankin ennen keilausta. 

Taksikyytiin turvauduttiin samana päivänä vielä pari kertaa. Ehkä opimme niitä bussiaikatauluja- ja reittejä lukemaan vähän paremmin tulevaisuudessa Saimme uusilta suomalaisilta ystäviltä neuvon käyttää bussiasemalta B-bussia Habanerasiin ja palatessa takaisin bussiasemalle. Katsotaan sitten ensi kerralla, miten siinä käy. 

Asuntoja on käyty katsomassa ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa asunnon etsintää. Asiointitoimistossa käymme myös tällä viikolla ja NIE-numeroita varten on poliisilaitokselle Elcheen varattu ajat ensi kuun puolelle. Ilmeisesti aikoja on kohtuullisen vaikea saada, koska meillekin oli varattu ajat kahdelle eri päivälle. 

Työnhakua olen myös viritellyt pikkuhiljaa. Olen hakenut yhtä etätyöpaikka ja yhtä ihan oikeaa työpaikkaa. Vähän jännittää kuinka nämä hankkeet etenevät. 

skuuttikyytiä, Torre de la Horadada- El Mojon

Rannikolla

Ensimmäistä kertaa ikinä myöhästyimme lennolta. Vika ei kyllä ollut meidän ja harmitus oli suurempi  kun oli vielä tuo kisu mukana, Joudumme yöpymään kentällä ja aamulla jatkamaan matkaa ensimmäisellä mahdollisella lennolla Alicanteen. Sellainen vähän ikävämpi tapaus sattui, mutta perille päästiin seuraavana aamupäivänä ja nyt on jo levätty matkan rasitus pois. 

Kissa nukkumassa kantokassissa, matkalaukun päällä Helsinki-Vantaalla

Täällä kelit ja ihmispaljous yllätti heti alkuun. Tänään on ollut 29 astetta lämmintä ja eilen sunnuntaina lähiranta oli kirjavanaan paikallisten aurinkovarjoista. Väkimäärä yllätti,  koska vielähän ei ole edes lomasesonki alkanut, mutta kevät ja hyvät säät olivat houkutelleet ihmiset liikkeelle. Tänään maanantaina oli rannalla jo väljempää. Kuuma ilma ja korkeat UV-arvot ovat saaneet minut melkeinpä välttelemään auringossa olemista. Suojakerroin 50 ei sekään riitä kun on tällainen kalpeanaama.  

Rannalla ruuhkaa sunnuntaina.

Ihanat värikkäät kesävaatteet rantakadun putiikissa houkuttelivat ostoksille. 

Pikkuhiljaa yritämme saada täällä arjen rullaamaan ja paperiasiat kuntoon. Kaikki on kuitenkin vielä alkutekijöissään ja pää pyörällä muuton jäljiltä. Uima-altaassa olemme ehtineet jo kahdesti pulahtaa, molemmilla kerroilla kiellettyyn siesta-aikaan. 

Kaksi viikkoa muuttoon

Kissa ei ollut kovin riemuissaan kun siirrettiin sängyt olohuoneeseen. Sen eka olohuoneyö meni ovienpieliä raapiessa ja kuivanappuloita rouskutellessa. Sängyn siirto oli puhtaasti mukavuusratkaisu. Ruokaryhmän tuoleissa istuessa ja tv:tä katsellessa alkoi jo takapuoli puutua. Sängyn päällä on paljon mukavampi istua/maata ja voi aina välillä vaihtaa asentoa.

Nyt on kaikki isoimmat huonekalut ja tavarat myyty. Sängynostajien kanssa sovittiin noudosta vähän myöhemmin, että saamme vielä nukkua ihan oikeassa sängyssä ainakin viikon. Jee!

Asunnon kauppa on ollut vähän pitkissä kantimissa, mutta nyt vaikuttaisi, että asiat etenevät. Huomenna on kosteusmittaus ja perjantaina pitäisi tehdä kaupat.

Tänään kävimme läheisessä kauppakeskuksessa pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa, koska oma pesukone on jo myyty. Ajattelin käydä siellä pesemässä myös tuplaleveän untuvapeittomme, koska siellä on isot koneet ja kuivausrummut. Haluaisin peiton mukaani, mutta en ole varma mahtuuko se matkalaukkuun. Meillä on kyllä niitä imurilla kasaan imettäviä säilytyspusseja, mutta onhan tuo aika iso peitto. Ja hei, tiedoksi niille, jotka ei tiedä, että Espanjassakin on talvella aika viileätä, ainakin öisin. Eikä kaikissa asunnoissa ole lämmitystä. 

Viime viikolla tapasin työkavereitani ja heitä jään kovasti kaipaamaan. Toivon vielä tapaavani muutaman ystävän ennen lähtöämme. Meillä on vielä edessä kissan lääkärikäynti ja varastoitavien tavaroiden vienti vanhempieni kesämökille. Tällä kesämökkireissulla näen ehkä vielä ainakin yhtä ystävääni. 

Muutto lähenee ja tavarat vähenee

Lähtösuunnitelmiin on nyt tullut ryhtiä, koska meillä on tiedossa lähtöpäivä. Se on kolmen viikon päästä. Sitä ennen pitää käyttää kissa eläinlääkärissä ja itse käydä kampaajalla ja apteekissa. Sopimuksia pitää irtisanoa ja tehdä muuttoilmoitus. Vakuutukset, sähkösopimukset, jäsenyydet, paperilaskut..

Tori.fi on auttanut tavaroiden hävityksessä, mutta mitään kunnon hintaahan siellä ei juuri mistään tavarasta saa, joten melkein sama on antaa ukrainalaisille. Olen liittynyt Facebook-ryhmään, jonka kautta kaupunkiin tyhjin käsin saapuneet voivat pyytää tavaroita ja me muut tarjota nurkkiin kertynyttä, itselle tarpeetonta tavaraa. Vapaaehtoiset auttajat ovat hakeneet meiltä tavaraa pariinkin otteeseen. Meillähän ei nyt enää ole autoa ja on tosi hieno homma, että ryhmässä on ihmisiä, jotka käyttävät omaa aikaa ja rahaa (autoa, polttoainetta..) siihen, että tavarat kulkeutuvat niille, jotka niitä tarvitsevat. 

Kaupassa käydessä huomaa, että ei kannata ostaa mitään, mikä ei ole syötävää tai mahdu matkalaukkuun. Hieno tunne: En tarvitse mitään. Ainakaan juuri nyt. 

Meillä on vielä sänky, yöpöydät, pesukone, pyykinkuivausteline, siivousvälineitä, imuri, kahvinkeitin, ruokapöytä ja tuolit 3kpl, tv, x-box, kissan tavaroita, ruokailuastioita, laseja, kattila, kaksi paistinpannua, tulostin, radio, verhoja, valaisimia, peili, kaksi pientä viherkasvia, yksi golfbagi. Ainakin nämä tavarat pitäisi lähettää uusiin koteihin. Tässä alla kuvassa meidän kiva olohuoneen sisustus ;)

Paljasjaloin ja kevyin sydämin

 Valokuvia karsiessani löysin tämän valokuvan, jossa tv:n päällä nököttää ihana läksiäislahjaksi saamani runotaulu, jonka sain työkavereiltani( Kiitos, Hanna!) Valokuvassa ei ollut muuta merkittävää, joten repäisin tämän kulman talteen. Taulusta hajosi muistaakseni lasi ja sitten koko taulu joutui hävitykseen. Tuo runo on kuitenkin ollut mielessäni silloin tällöin vuosien varrella. Nyt tuo runo tuntuu taas ajankohtaiselta. Samaan teemaan sopii äänikirjana juuri nyt kuuntelussa oleva Helena Kastikaisen Kävele, unohda, rakastu.

Taas on aika karistaa Suomen pölyt jaloistaan- tavarat maailmalle ja kissa kainaloon

 Olen lukenut artikkeleita kodeistaan paenneista ukrainalaisista ja siitä, mitä he ovat kiireessä ottaneet mukaansa. Paljoa ei tietenkään ole käsiin jäänyt. Monet ovat ottaneet joitain pieniä esineitä, kuvia, ikoneita, matkamuistoja häämatkalta. Mitä itse ottaisit? Mikä olisi merkityksellistä tai tarpeellista? 

Minulle tärkeä taulu.

Yhä selvemmin alan ymmärtää, että tavara on vain tavaraa ja muistot ovat muistoja. Joihinkin esineisiin liitän kuitenkin voimakkaita tunteita ja niistä esineistä luopuminen on hankalaa. Toisaalta kun päätöksen on tehnyt- niin antaa mennä. Jotain muuta saa varmasti tilalle. Enpä ole montaakaan tavaraa kaipaillut, vaikka todella paljosta olen luopunut. Vaikeinta, ehkä mahdotonta on luopua muutamasta rakkaasta taulusta ja valokuvista. Onneksi kuvat ovat nykyisin digitaalisia, eivätkä vie tilaa muuttolaatikoista. Olen kuitenkin sen verran dinosauruskaudelta, että paperikuviakin on ollut albumikaupalla. Nimenomaan ollut, ei siis ole enää harvat ja valitut.

 Pari vuotta sitten meidät repäistiin Norjasta takaisin Suomeen ikävissä merkeissä. Kuolemantapaukset perhepiirissä ovat leimanneet täällä viettämäämme aikaa vahvasti. Nyt kun käytännön asiat on täällä hoidettu, paluumuuttomme jää tällä kertaa tähän pariin vuoteen. Elämän tilkkutäkkiin haetaan seuraavaksi uusia värejä Espanjan taivaan alta. Tällä hetkellä meneillään on jo tutuksi käynyt toimenpide: Kaiken omaisuuden karsiminen, myyminen ja kierrättäminen.  Odotan hetkeä, jolloin viimeisetkin tavarat on pakattu, asunto siivottu ja ovi suljetaan perässämme viimeisen kerran. Kaikki maallinen on laukuissa tai tallessa varastoituna muuttolaatikoihin. Nyt taidan jo arvata, ettei mitään vapauden huumaa ehkä tule. Ainakaan viimeksi ei tullut. Silloin tosin oli pikkuinen pakettiauto ahdettu täyteen muuttotavaraa. Nyt yritetään lähteä vielä kevyemmin varustein. Lentäen. 

Vaikka luulisi, että kaiken myyminen, lahjoittaminen ja kierrättäminen olisi helppoa niin tässäkin voi niin sanotusti maalata itsensä nurkkaan. Kannattaa miettiä missä tai minkä päällä nukkuu viimeiset yöt kun kaikki huonekalut on myyty ja mistä syö tai millä syö kun kaikki astiat ja kahvelit on pakattu alimpaan laatikkoon tai lahjoitettu eteenpäin. Maton reunallakin voi tietysti istua ja tuijottaa myydyn tv:n sijaan ikkunasta ulos. Okei, näkeehän sitä tv:tä netistäkin, mutta... järjestyksellä ja ajoituksella on vissi merkitys, myös irtaimiston hävitysprosessissa. Yllätyksiltä ei tietysti aina voi välttyä. Kysynnän ja tarjonnan laki kun ei aina noudata mitään logiikkaa. Tavara, jonka myynnin luulisi kestävän pitkään viedäänkin käsistä. Toisaalta joku puoli-ilmainen tai kokonaan ilmainen tavara pyörii jaloissa tuskastuttavan pitkään. 

Näissä tunnelmissa toivon, että meidän jäljelle jättämistämme tavaroista osa menee niille, jotka ovat paenneet kotimaastaan ja tulevat tänne lähes tyhjin käsin ja mieli täynnä sodan muistoja. Me ulkopuoliset emme voi edes kuvitella millaista on paeta kotimaastaan jättäen kaiken, toiset jopa perheenjäsenensä sodan armoille ja muuttaa pakon edessä vieraaseen maahan. Meidän tilanteemme on siis tähän verrattuna täysin erilainen. Lähdemme vapaaehtoisesti ja voimme päättää rauhassa, mitä otamme mukaamme. Emme pakene sotaa, emme ole pakolaisia. Ehkä elintasopakolaisia, mutta saavumme kohdemaahamme etuoikeutettuina ja elämämme on uudessa maassa täynnä vaurauden antamia mahdollisuuksia. Emme ole traumatisoituneita, kuin ehkä pitkittyneestä keväästä ja yhä kohoavista polttoaineen ja kahvin hinnoista ja niistähän toipuu nopeasti.  Toivottavasti sota ei toteudu missään muodossa täällä meidän lintukodossamme. Toivottavasti itäraja pitää. 

Mistään tulevasta emme vielä tiedä. Kyse on siis sukelluksesta syvään päähän, selkä edellä. Ei ole vielä asuntoa, ei työpaikkaa, eikä tarkempia suunnitelmia. On ainoastaan vahva usko siihen, että elämä kantaa. Norjan seikkailusta on sen verran jäänyt hyviä kokemuksia, että ei pelota byrokratia, ei kielen oppiminen, eikä kulttuurishokki. Aina sitä paikkansa löytää ja jos ei viihdy, pois pääsee samaa tai eri tietä kuin tullessa. Toivottavasti on olemassa vielä Suomi, mihin palata.