keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesäkiireet

Eihän tässä ehdi yhtään mitään.. Sain eilen ihanan pinon kankaita PeeKaalta, mutta en niitä nyt ehdi kuin vähän ohimennen hypistellä. Tämä viikko on todellista matalalentoa ja päivälle kertyy mittaa jo töiden osalta 10-11 tuntia. Muuta ei sitten paljon ehdi/jaksa. Tässä kuitenkin pikaiset kuvaterveiset aamun kunniaksi.

Kesäkaverit alkavat tottua toisiinsa.

Kahden kerroksen väkeä

Tämä pitkäaikainen haave toteutui tänä kesänä. Syksyllä saadaan lämpöä pönttöuunista.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Elämä koostuu pienistä palasista

Tässä huonosti silitetty aikaansaannos. Täytevanu on matkalla tänne päin jossain päin Suomea. Juhannuksena ei ainakaan tullut levättyä, joten tämän tekstin otsikko kuvaa hyvin tämän hetken tunnelmia. Huomenna teen kahta työtä ja samalla yritän hoitaa juoksevat asiat. Näitä juoksevia asioita tuntuu nykyään olevan niin, ettei normaalilla nopeudella kulkevia asioita ole juuri ollenkaan. Olen viime päivinä/viikkoina herännyt useina aamuina kuuden- seitsemän aikaan. Eikä tekeminen tunnu loppuvan ollenkaan. Elämä on tilkkutäkkiä. Toivotaan, että siitä tulee kaunis, värikäs, kirjavakin kokonaisuus, josta löytää myöhemmin jotain värien tai sävyjen harmoniaa. Täyttä elämää, aamusta iltaan myös muille!

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kesäkissa

Meille tuli kesäkissa. Sitä ei heitetä syksyllä luontoon vaan se menee takaisin emännälleen. Emäntä on kesän töissä toisella paikkakunnalla ja kisu tuli meille hoitoon. Meillä on meneillään totutteluvaihe, johon kuuluu paljon sähinää ja  vähän murinaakin.

Oma kissani Nipsu ei oikein ymmärrä miten joku on yht'äkkiä tunkenut nurkkiin vierasta kissanhajua, pyyhkinyt leualla ovenpieliä. Kiipeillyt Nipsun kiipeilypuussa ja makailee Nipsun paikalla sohvalla. Se vastalause on äkäinen sähinä. Kiinnostaa kuitenkin mikä tuo toinen kissamainen otus oikein on ja pakko sitä on lähestyä, vaikka sitten salaa nurkan takaa. Huvittavinta on seurata jäykkää, hidasliikkeistä hiivintää, jota suoritetaan äärimmäisessä hiljaisuudessa ja vain silmän kantaman sisäpuolella. Nurkan takana meno muuttuu taas normaaliksi.

Etäisyys kahden kissan välillä pienenee joka päivä ja oven raosta on jo nenät koskettaneet, mutta sitten on heti peräännytty omille puolille huushollia. Vieraskissa Viivi olisi jo valmis tekemään lähempää tuttavuutta, mutta Nipsu ei vielä sitä halua vaan karkottaa tunkeilijan yhä uudelleen tiehensä. Tuijottelua kahden metrin päästä, tuijottelua puolen metrin päästä. Sitä on nyt jatkunut pari päivää. Olen tilanteessa välissä suihkupullon kanssa, ettei tulisi kynsikuvioita kummallekaan. Saattaahan niitä tulla vielä myöhemminkin, mutta ehkä näin vältytään pahemmilta yhteenotoilta. Minulla on molemmille kissoille omat hiekka-astiat ja ruokakupit, vaikka en tiedä ovatko kissat niin kovin mustasukkaisia näissä asioissa. Koirat (,joita minulla on ollut aikaisemmin) kyllä ovat tosi kiukkuisena vahtineet omia kippojaan.


Kesäkissa Viivi

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Mattotehdas




Mattotehtaan tarkastaja Koistinen on taas sunnuntaina ylitöissä koemakaamassa päivän tuotantoa.