Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Oraakkeli arvaa vaikeudet, PPS. Norja

Mitä lähemmäs ajallisesti siirryimme Norjan keikan palkkapäivää, sitä varmempi tuntemus tuli siitä, että kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Mainitsin asiasta miehelleni ja yritin etsiä Oslon verotoimiston sivuilta jonkinlaista hakua, josta olisin voinut tarkistaa onko D-numero- ja verokorttihakemukseni edennyt. En löytänyt mitään. Mietin myös vaihtoehtoisesti soittavani työnantajalle kysyäkseni, onko tietoni tulleet sinne. En kuitenkaan tehnyt sitä..Minun olisi pitänyt saada tieto D-numerosta postitse Norjan osoitteeseen viimeistään kymmenen päivän kuluessa, mutta en saanut sitä, koska talossa, jossa asuimme, ei ollut postilaatikkoa ja piha oli aidattu ja pääsy pihaan estetty sähkötoimisella portilla. Ei siis tullut postia.  Eilen palkkapäivää edeltävänä iltapäivänä kello neljän tienoilla löysin sähköpostistani viestin, jossa työnantaja kyselee verokorttia ja D-numeroa. Niitä ei kuulemma löydy. Vastaan, että olen hakenut niitä jo kesäkuun puolivälissä ja selvitän asiaa heti huomena

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Kuva
Lähtö tälle ensimmäiselle ulkomaan komennukselle tuli vain parin päivän varoitusajalla, mutta sitä ennen on tapahtunut paljon. Jos joku kuvittelee, että se on noin nopeaa ja helppoa niin on kyllä väärässä. Valmisteluja tätä varten olen tehnyt jo pari vuotta ennen. Ainakin jos työskentelee tai aikoo työskennellä hoitotyössä Norjassa, on edessä monta mutkaa ennen maalia. Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen olen käännättänyt koulutodistukseni englanniksi ja maksanut niistä pitkän pennin. Todistuksia tarvitaan SAK:ia varten, joka vastaa Suomen Valviraa. Lähihoitajan tulee hakea SAK:ista helsefagarbeiderin (terveydenhoidon ammattihenkilö) auktorisointia. Työelämässä puhutaan vielä hjelpepleiereistä, mutta sellaista ammattinimikettä ei SAK:ista enää löydy. Sinne tulee lähettää virallinen kopio passista, hakemus ammattitaidon auktorisointia varten sekä koulutodistukset virallisesti käännettynä joko ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi tai englanniksi. Virallinen kopio passista tarkoittaa jukisen