torstai 30. lokakuuta 2014

En voi uskoa: Viimeinen työpäivä huomenna!

Niin, se kaikki päättyy aikanaan. Tänään aloittelin ympäri asuntoa levittelemieni tavaroiden läjittämisen. Hankkiuduin eroon yksistä kengistä ja parista paidasta. Ajattelin, että laukku tulee täyteen, mutta nyt ei kyllä näytä siltä. Koepakkasin kaikki vaatteeni laukun päälle ja totesin, että hyvä jos on tarpeeksi pehmustetta edes tietokoneelle. Epävirallisesti pakkaaminen on siis aloitettu. Olen viskellyt laukkuun vaatteet, joita en enää usko tarvitsevani tällä reissulla. Olen myös tyhjennellyt vetolaatikot ja pöytätasot, joihin on tullut kuukauden aikana kasattua jos jonkin näköistä kamaa.

Lähikaupasta hain tuliaisia ja huomenna varmaan käyn katsomassa jotain kivaa rantakadulta muistoksi tästä ihanasta ajasta. En voi sanoa muuta kuin, että on kamala lähteä täältä. Toki ikävöin rakasta puolisoani, joka odottelee minua kotona, mutta muuten kuljen katuja liki itku silmässä. Viimeistä kertaa tämän puodin ohi.. viimeistä kertaa maitoa tästä kaupasta.. viimeinen viini tässä baarissa. On kai pakko palata.. Asunnon hankin/hankkisin toki vähän rauhallisemmalta paikalta, mutta jostain tästä lähistöltä kuitenkin. Vaikka kaikki täällä ei ole vain hienoa, upeaa ja kaunista, vaan on myös rumaa, likaista ja surkeaa niin silti jollain tavalla koin kuuluvani tänne. Teidän toki, että se on vain tunne omassa päässäni, mutta ei sitä aivan joka paikassa koe.

Suurin ärstytyksen aihe täällä on lähes jatkuva äänisaaste. Espanjalaiset eivät todella ymmärrä hiljaisuuden päälle. Asuinpaikkani äänimaailma koostuu autojen ja skootterien pärinästä ja torvien töötötyksestä, illallistavien ihmisten puheensorinasta, diskon jytkeestä, epävireisestä espanjalaisesta laulusta ja rumpujen pärinästä, ravintoloiden roska-astioiden raahamisesta pitkin laatoitettua katua (öisin..), kirkonkelloista, koirien räksytyksestä sekä humalaisten turistien pitämästä älämölöstä. Vähiten; huom: vähiten haittaa aamuviideltä kadulla kulkeva lakaisukone. Epäilen osaanko ollenkaan nukkua päästyäni kotimaisen kerrostalon turvalliseen hiljaisuuteen.. Muutaman espanjalaisen tuttvavallinen rupattelu vastaa suomalaisen raivostuneen väkijoukon mylvintää. Yhden kerran kurkin varovasti ikkunoista, että missä tapellaan kunnes äkkäsin kolme rouvaa vaihtamassa kuulumisiaan ikkunani alla. Muita äänimaailman mieleen nostamia kuvia ovat kolmas maailmansota, ukkonen, ilotulitus, tulipalo, äärimmäinen hätätila, pommitus... Tässäpä kokemus neuroottiseen hiljaisuuteen ja korpielämään tottuneelle suomalaiselle.

No, yritän nukkua toiseksi viimeisen yöni korvatulppieni kanssa ja tehdä vielä yhden aamuvuoron ihanassa harjoittelupaikassani. Sitten viimeiset päivät ovat täynnä haikeutta ja tunnekuohua. Miksi kaikki hyvä päättyy niin nopeaan. Pääsenkö palaamaan tänne ja jos niin milloin?










sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Työssä Espanjassa.

Maanantaina alkaa viimeinen viikko työssäoppimista. Koska minua koskee vaitiolovelvollisuus voin kertoa vain yleisluontoisesti asioista ja tapahtumista ryhmäkodissa. Olen tykännyt tosi paljon työkavereistani. Minut on otettu hyvin vastaan ja olen saanut palautetta. Olen keskustellut työn tekemisestä ja asumisesta täällä aurinkorannikolla. Olen saanut paljon lisätietoa suomalaisten elämästä täällä.

Tänne on paljon pyrkijöitä Suomesta, mutta monella haave jää vain haaveeksi. Parhaiten toteutuksessa auttaa tietty uhkarohkeus tai voisiko sanoa hullunrohkeus. Suomesta käsin on vaikea hakea töihin tänne, koska haastattelua on melko hankala järjestää. Jos hakemus on tyyliin: "Haaveilemme mieheni kanssa viiden vuoden kuluttua muuttavamme Espanjaan jos meille molemmille löytyy varma työpaikka." , voi asian unohtaa samantien. Täällä on oltava paikan päällä vaikkapa pitkän lomamatkan tai työnhakumatkan ajan ja valmis toimimaan nopealla aikataululla. On osattava olla vakuuttava ja tosissaan. Täällä voi työskennellä kokoaikaisesti, mutta useimmat alat tarjoavat sesonkityötä. Hoiva-ala on siitä hyvä, että työtä tehdään yleensä ympäri vuoden. Palkkaa on turha toivoa suomen palkkatason mukaan. Täällä esim. hoitajien palkat ovat paljon matalammalla tasolla kuin Suomessa, mutta toki veroprosenttikin on alhaisempi, kuten myös yleinen hintataso.

Monet tänne muuttaneet ovat ottaneet muuttaessaan suuria riskejä. Monet onnistuvat jäämään pysyvästi, osa tekee töitä vain jonkin aikaa. Kokemuksena täällä työskentely on kullan arvoista. Ei kannata ajatella, että on häviäjä jos palaa puolen vuoden päästä Suomeen. Matkailu avartaa ja maahanmuutto muuttaa koko elämän.

Sitä kuinka kaukaiselta Suomi tuntuu ei voi ymmärtää, ellei oleskele toisaalla jonkin aikaa. Minä en pode koti-ikävää. Toki kaipaan rakkaitani, mutta kotini on siellä missä olen. Kulttuurishokkia en myöskään ole kokenut. Kuljen täällä kuin kala vedessä. Sanon tutulle kerjäläiselle, että tänään minulla ei ole yhtään rahaa ja hän sanoo, ehkä sitten huomenna. "Quizás mañana."

Poikkea kaupoille

Otaksun, että kulttuurikokemukseni karttuvat pikkuhiljaa. Olen asioinut lihatiskillä, apteekeissa, lukuisissa kahviloissa, baareissa, kaupoissa ja jäätelökioskeissa. Asiakkaan mukana pääsin lääkärin vastaanotolle terveyskeskukseen. Olen myös uskaltautunut pariin otteeseen leipäkauppaan.

Tänään poimin töistä tullessani mukaani rapeakuorisen moniviljaleivän, joka siivutettiin minulle valmiiksi. Menin kauppaan sisään hetken mielijohteesta. Näytän sormella leipää tiskistä ja sanon jotain.  Myyjä ottaa leivän ja kysyy siivutetaanko se. Tarvitsen toisen kerran. Hän toistaa kysymyksen ja aivoni vastaanottavat viestin. Si, si! Leipä läpäisee siivutuskoneen ja sujahtaa pussiin. Yritän vältellä pelottavan näköistä maksukonetta, joka seisoo kassaneidin edessä niin, että neidistä näkyy vain kaula, pää ja valkoinen suojahattu. Tarjoan euron rahaa tiskin takana minua palvelleelle miehelle, mutta hän ohjaa kuitenkin minut masiinan eteen. Onneksi jonossa edelläni on asiakkaita, joita ystävällisesti ohjataan masiinan saloihin. Näyttöön tulee hinta ja rahat pitää syöttää itse koneeseen. Seteleille  on oma aukko, kuten bensa-automaateissa ja kolikot tiputetaan valaistuun kitaan. Kone on kammottavan pelottava, mutta osaa palauttaa vaihtorahan luukkuun jos vain tohtii työntää kätensä sen sisuksiin. Asiakkaat edelläni ovat kai myös ensikertalaisia rahakoneen kanssa ja hämmästelevät sitä. "Increí-(iiii)ble!", pääsee suustani ihan itsestään ja saan hyväksyvää hyminää edeltäjiltäni.

Pudotan vuorollani pelokkaana euron molokin kitaan ja jään hämmentyneenä odottamaan, että kone sanoisi jotain. Ei vastausta. Myyjä sen sijaan hymyilee voitonriemuisena ja huikkaa: "Gracias! Hasta luego!"( josta täällä lausutaa vain "Taluego!")

Kävelen tyytyväisenä kohti kotia ja maistelen matkalla monta palaa leipää. Nam! Unikosiemeniä täynnä oleva leipä tuo mieleeni erään herkullisen struudelin, jota olen saanut kerran maistaa. Olen onnellinen, kuplivan onnellinen!




tiistai 14. lokakuuta 2014

Arkea Espanjassa

Työssäoppiminen tuntuu ihan työnteolta. Olen tehnyt enimmäkseen aamuvuoroja, enkä todella koe olevani kovinkaan aamuihminen. Menen kahdeksaksi, mikä nyt ei edes ole kovin aikainen aamu, mutta ylösnousut aamulla ovat pientä tuskaa. Nyt olen saanut nukuttua suhteellisen hyvin, eikä meteli ulkoa ole haitannut uniani. Viime yönä kylläkin heräsin sateen ääneen neljän aikaan aamuyöllä. En saanut hetkeen nukuttua kun jäin miettimään mieheni mukana Suomeen palauttamaani sadeasua. Luulin todella, että en tarvitse sitä. 
Suunnittelin siinä aamuyön tunteina miten pääsen kuivana töihin ja takaisin. Päätin ottaa kuivat vaihtovaatteet muovipussiin. Onneksi aamulla ei kuitenkaan satanut.

Kävelen työmatkani noin 20 minuutin matkan joka aamu ja ilta. Reitti kulkee pääkatuja ja kaikkialla on valot. Silti minusta tuntui vähän jännittävältä ensimmäisinä pimeinä aamuina ja iltoina. Aamulla kaduilla työskentelevät liikkeitään avaavat kauppiaat, tavarantoimittajat, roskisten tyhjentäjät ja kadunlakaisijat. Kadut pestään joka aamu ja sateisen yön jälkeen katuroskisten pussit tyhjennetään sekä roskista, että niihin kertyneestä vedestä. Leipomot ja kahvilat availevat oviaan. Yhden kuppilan edessä on aina monta ukkoa odottamassa milloin kuppilanpitäjä saapuu. Mietin ovatko ukot asunnottomia vai muuten vain janoisia.

Pankin sisäeteisessä töröttävät jalat, likaiset sukat ja riisutut kengät. Jonkun asunnottoman yömaja. Täällä näkee kerjäämässä kokonaisia perheitä koirineen ja tavaroineen. Toiset rakentavat rannalle hiekkataideteoksia ja keräävät katselijoilta pieniä avustuksia niiden avulla ja toiset vain istuvat kadulla lappu kaulassa tai lakki maassa.  Pariskunnalle, joka istuu kadulla koiransa ja tavaroidensa kanssa jätän kolikot taskustani. Samalla mietin missä pankin eteisessä he torkkuvat sateisina ja kylminä öinä.



Kaupungin laidoilla ja keskustassakin  on paljon tyhjiä liiketiloja. Monessa liikkeessä on loppuunmyynti. Rantakadun myyntipisteitä hallitsevat aasialaiset kauppiaat, jotka vaikuttavat usein olevan koko perheen pyörittämiä yrityksiä. Aasialaiset sopeutuvat, oppivat kielen ja tavat. He myyvät halpaa tavaraa melkeinpä kellon ympäri, ilman vapaapäiviä. Heille tämä on hyvä maa siestoineen ja juhlapyhineen ja kauppa käy vaikka joka puodissa on melkein samat tavarat.

Pieni poika tekee läksyjään kiinakaupan edessä.
 
Suomessa voin olla köyhä opiskelija, mutta täällä kuulun etuoikeutettuihin. Kuulun niihin, joiden ostoksiin kuuluu muutakin kuin kaksi olutta ja yksi tomaatti. Tällaiset ostoksetkin on nähty. Voin ostaa rantakadulta halpaa kiinakamaa mielin määrin ja syödä ja juoda ravintoloissa. Minulla on kahden makuuhuoneen asunto, tietokone, puhelin, kamera, luottokortti ja taskussa käteistä.

Tämä ei ole mikään kiinakauppa.





maanantai 13. lokakuuta 2014

Nirso-Nipsu päivitys



Toista päivää nälkälakossa. Ei kelpaa nämä etelän hetelmät Nipsulle. Ei edes tuo Brekkies, joka ensimmäisinä päivinä upposi hyvin. Mun pitää kai lähteä Mercadonaan ostamaan Felixiä. Voi, ei...

lauantai 11. lokakuuta 2014

Hattaraa korviin Feria-aikaan

Huonosti nukutut yöt ajoivat minut paikalliseen apteekkiin asioimaan. Siitä huolimatta, että apteekin ovessa luki ilmoitus monikielisestä palvelusta puhuttelin apteekkaria espanjaksi ja kerroin asiani siihen tapaan, että hän ymmärsi heti mistä oli kysymys.Hän kaivoi minulle hyllyn alta pienen paketin ja sanoi niiden oleva tehokkaita. Maksoin pyydetyt kolme euroa ja palasin tyytyväisenä kotiin. Pikkuruisesta laatikosta löytyi kolme vielä pienempää muovista laatikkoa, joissa kaikissa oli kaksi pörröistä vaaleanpunaista palleroa.

Pallerot ovat vahamaisia ja niistä saa muotoiltua juuri oikean malliset. Lähinnä niistä tulee mieleen hattara. Näitä en ole vielä testannut, koska ostin kadulla kaikenlaista tavaraa myyvältä mustalta mieheltä eilen kuulokkeet. Illalla etsin kännykästä sopivan, rauhallista musiikkia soittavan radiokanavan ja kävin maistuville unille kuulokkeet päässä. Ei kolinaa käytävästä, mopojen pärinää, kovaäänistä puhetta, eikä (anteeksi vaan espanjalaiset) epävireistä laulua tai diskon konemusiikin jumputusta. Ainoastaan kepeät 80-luvun hitit hiljaisella äänenvoimakkuudella tajuntaan. Ai, että uni maistui!Aamuyöllä kampesin kuulokkeet pois päästä ja silloin olikin taas hiljaista. Taidan kokeilla näitä hattarapalloja, sekä ilman kuulokkeita, että niiden kanssa.

Olen selvinnyt melko hyvin espanjalla ja tästä apteekkikäynnistä olin ihan intona. Ravintoloissa pärjää melko yksinkertaisella sanastolla. Palvelukulttuuri on kyllä paikoin melko nuivaa. Jos menet ruokaravintolaan on syytä mennä sinne syömään ja olla mielellään nälkäinen. Jos menet sinne juomaan tai näykkimään alkupaloja saat äkkiä epäystävällistä palvelua. Eräs tarjoilija painosti ensin tilaamaan ruokaa ja kun otimme vain juomat tunsimme olevamme ylimääräisiä paikanvaraajia tiskillä. Käsittämättömintä tässä oli, että tiski oli muuten kokonaan tyhjä. Kun saimme juomamme juotua ja laskun tilattua. Tarjoilija alkoi pyydellä anteeksi ja selittää, että pomo vaatii, että kassaan pitää tulla rahaa. Asiakkaiden täytyy syödä tai saavat lähteä. Outoa meininkiä. Olisin ymmärtänyt henkilökunnan käytöksen jos paikka olisi ollut ääriään myöten täysi ja olisimme varanneet oikean esimerkiksi neljän hengen pöydän. No, jäivät kyllä ainokaisisksi juomiksi siinä baarissa.

Taas on käyty alkupaloja näykkimässä..

Espanjassa lemmikit ja kotieläimet ovat terasseille tervetulleita

Sateen uuvuttamat


maanantai 6. lokakuuta 2014

Yökuvausta ja bittien säästämistä









koti


Internetliittymäni on 2 Gt sisältävä prepaid. Päivittäistä käyttöä on tarkkailtava, jottei lopu kesken. Avausmaksu oli 10 euroa ja perusmaksu 20 euroa. Kortille voi toki ladata lisää jos voima loppuu kesken. Huomasin, että facebook syö bittejä rotan lailla, joten yritän päivittää sinne vain joinakin päivinä.
Täällä on tällä viikolla meneillään feriat, joten menoa ja meteliä riittää. 
Työssäoppiminen on alkanut ja siitä myöhemmin lisää. Elämä täällä yrittää asettua uomiinsa feria-hässäkästä huolimatta. Korvatulpat taitaa olla kohta ostoslistalla kun saimme yläkertaankin naapurit.

Siivousvälineet helvetistä ja kierrätystä espanjalaiseen tapaan

Tässä vaiheessa "katuharjasta" poistettu kilo pölyä ja karvaa..

Täällä on käsittämättömän huonot vehkeet siivoamiseen. Roskat ja pöly pölistellään ilmaan (tai nurkasta toiseen) "katuharjalla". Sitten kastellaan karmea liansiirrin ämpärissä ja huiskitaan loput liat paikasta toiseen.
Kierrätyksen ohjeistus on lievästi sanottuna ontuva ja joka kannen alta löytyy KAIKKEA. Orgaaniseen jätteeseen laitetaan muovia, sekajätettä, biojätettä. Lasikierrätyksestä löytyy muovipusseja ja pahvia. Pakkausjätteestä löytyy samat tavarat eri järjestyksessä. Muovi ja metalli  ovat iloisena sekamelskana. Ota tästä sitten selvää...

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nipsu Espanjassa

Kissan kanssa on nyt matkustettu autolla, lentokoneella, kävellen ja junalla. Nipsun hieno uusi passi ei kiinnostanut ketään eikä missään. Nipsu tuli turvatarkastuksessa portista läpi minun sylissäni ja kantokassi meni läpivalaisun kautta. 

Sain ystävältäni lainaksi Sherpa- merkkisen pehmeän laukun, joka mahtuu lentokoneen penkin alle. Penkin alla oloa on onneksi tosiaan vain ne nousun ja laskun ajat, jolloin turvavyön merkkivalo palaa. Muuten laukkua sai pitää sylissä ja siinä Nipsu suurimman osan aikaa nukkui rauhallisesti. Välillä rauhoittelin sitä työntämällä käden kassiin ja silittelemällä sitä. Nousuissa ja laskuissa jouduin vähän sullomaan kassia penkkien välistä ja se aiheutti kassissa hirmuista mylläkkää ja raapimista, joka onneksi rauhoittui nopeasti. Ennen lentomatkan loppua sillä tuntui jo totisesti menneen hermot ja se raapi vimmatusti kassin vetoketjuja päästäkseen ulos kassista. Onneksi tämäkin kesti vain vähän aikaa.

Kävellessä lentokentillä, kaduilla yms. kisu oli ihan rauhassa kassissa ja meni varmaan äänten, hajujen ja heilumisen vuoksi hiljaiseksi, mutta katseli tarkkaan kassistaan kaikkea ympärillään tapahtuvaa. Majoittaja nouti meidät kentältä ja oli varannut Nipsulle hiekka-astian. Ihanaa ja helpottavaa Nipsulle, joka oli siinä vaiheessa ja pidätellyt aika pitkään. Ensimmäinen yö, jonka vietimme Espanjan päässä aamiaismajoituksessa oli rauhaton ja kissa tutki meille annettua huonetta lähes koko yön. Se tutki kaappien sisällön, kylpyhuoneen, takan ja kävi välillä raapimassa huoneen ovea ja hyppi pöydille, takan reunukselle, yöpöydille ym. Jossain vaiheessa kuljin sen perässä vain ollakseni estämässä tavaroiden putoilun, raapimisäänet ja rapinan. Olin aamulla melko uupunut ja niin varmaan kissakin. Oli silti täysi työ saada se takaisin kassiin, jotta päästiin junamatkailemaan Malagasta Fuengirolaan. Tässä vaiheessa se inhosi kassia. 

kissa vauhdissa.


Olin etukäteen tarkistanut, että junassa saa kuljettaa lemmikkejä, kunhan ne ovat kytkettyinä. Lippua ei eläimelle tarvitse. Ostimme automaatista liput ja hyppäsimme (= laahasimme painavat matkatavarat korkean kynnyksen yli) junaan. Juna oli tupaten täynnä, lähinnä nuoria ja meteli on välillä korvia huumaava. Seisoimme alkumatkan, vaikka yksi nuori tyttö kavereineen kyllä heti tarjosi meille istumapaikkojaan, joista kieltäydyimme. Puolen matkan jälkeen pääsimme istumaan ja avasin Nipsulle kassia ja se kurkisteli silmät suurena ympärilleen.

Juna-asemalta kävelimme noin neljä korttelin väliä asunnolle, jossa meillä oli vuokravälittäjän kanssa treffit. Istuimme talon edessä olevalle penkille ja siinä saimmekin sitten istua. Olimme 10 minuuttia etuajassa ja välittäjä oli noin 50 minuuttia myöhässä. Eihän meillä hätää ollut, onneksi. Nipsu viihtyi tässä vaiheesssa kassissa hyvin, eikä halunnut tulla ulos.Katseli kyllä välillä avoimesta kassista ja haisteli ilmaa. Istuimme kahden kadun risteyksessä, jossa kulki jatkuvasti autoja, mopoja ja moottoripyöriä. 




Kukahan siitä on mennyt?

Vaatekaapit on vaan niin vastustamattomia..
 
Nyt Nipsu on saanut rauhassa kotiutua asuntoomme ja vaikuttaa rauhalliselta omalta itseltään. Asuntomme sijaitsee keskellä kaikkea ja meteli on öisin melkoinen. Ei tunnu haittaavan. Eniten se ehkä haittaa minua kun olen aika herkkäuninen. Onneksi on siesta.. Suurin ihme mielestäni on että lähikaupan ruoka kelpaa Nirso-Nipsulle. Kotona se syö ainoastaan ja vain yhtä merkkiä kosteaa kissanruokaa. Täällä paikallinen Brekkies upposi heti, ilman ehtoja. Mutta eipä ihme, paketissa lukee: Irresistible Sabor- vastustamaton maku!