maanantai 23. toukokuuta 2022

Rannikolla

Ensimmäistä kertaa ikinä myöhästyimme lennolta. Vika ei kyllä ollut meidän ja harmitus oli suurempi  kun oli vielä tuo kisu mukana, Joudumme yöpymään kentällä ja aamulla jatkamaan matkaa ensimmäisellä mahdollisella lennolla Alicanteen. Sellainen vähän ikävämpi tapaus sattui, mutta perille päästiin seuraavana aamupäivänä ja nyt on jo levätty matkan rasitus pois. 

Kissa nukkumassa kantokassissa, matkalaukun päällä Helsinki-Vantaalla



Täällä kelit ja ihmispaljous yllätti heti alkuun. Tänään on ollut 29 astetta lämmintä ja eilen sunnuntaina lähiranta oli kirjavanaan paikallisten aurinkovarjoista. Väkimäärä yllätti,  koska vielähän ei ole edes lomasesonki alkanut, mutta kevät ja hyvät säät olivat houkutelleet ihmiset liikkeelle. Tänään maanantaina oli rannalla jo väljempää. Kuuma ilma ja korkeat UV-arvot ovat saaneet minut melkeinpä välttelemään auringossa olemista. Suojakerroin 50 ei sekään riitä kun on tällainen kalpeanaama.  

Rannalla ruuhkaa sunnuntaina.



Ihanat värikkäät kesävaatteet rantakadun putiikissa houkuttelivat ostoksille. 

Pikkuhiljaa yritämme saada täällä arjen rullaamaan ja paperiasiat kuntoon. Kaikki on kuitenkin vielä alkutekijöissään ja pää pyörällä muuton jäljiltä. Uima-altaassa olemme ehtineet jo kahdesti pulahtaa, molemmilla kerroilla kiellettyyn siesta-aikaan. 

maanantai 9. toukokuuta 2022

Kaksi viikkoa muuttoon


Kissa ei ollut kovin riemuissaan kun siirrettiin sängyt olohuoneeseen. Sen eka olohuoneyö meni ovienpieliä raapiessa ja kuivanappuloita rouskutellessa. Sängyn siirto oli puhtaasti mukavuusratkaisu. Ruokaryhmän tuoleissa istuessa ja tv:tä katsellessa alkoi jo takapuoli puutua. Sängyn päällä on paljon mukavampi istua/maata ja voi aina välillä vaihtaa asentoa.



Nyt on kaikki isoimmat huonekalut ja tavarat myyty. Sängynostajien kanssa sovittiin noudosta vähän myöhemmin, että saamme vielä nukkua ihan oikeassa sängyssä ainakin viikon. Jee!
Asunnon kauppa on ollut vähän pitkissä kantimissa, mutta nyt vaikuttaisi, että asiat etenevät. Huomenna on kosteusmittaus ja perjantaina pitäisi tehdä kaupat.

Tänään kävimme läheisessä kauppakeskuksessa pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa, koska oma pesukone on jo myyty. Ajattelin käydä siellä pesemässä myös tuplaleveän untuvapeittomme, koska siellä on isot koneet ja kuivausrummut. Haluaisin peiton mukaani, mutta en ole varma mahtuuko se matkalaukkuun. Meillä on kyllä niitä imurilla kasaan imettäviä säilytyspusseja, mutta onhan tuo aika iso peitto. Ja hei, tiedoksi niille, jotka ei tiedä, että Espanjassakin on talvella aika viileätä, ainakin öisin. Eikä kaikissa asunnoissa ole lämmitystä. 

Viime viikolla tapasin työkavereitani ja heitä jään kovasti kaipaamaan. Toivon vielä tapaavani muutaman ystävän ennen lähtöämme. Meillä on vielä edessä kissan lääkärikäynti ja varastoitavien tavaroiden vienti vanhempieni kesämökille. Tällä kesämökkireissulla näen ehkä vielä ainakin yhtä ystävääni. 

maanantai 2. toukokuuta 2022

Muutto lähenee ja tavarat vähenee

Lähtösuunnitelmiin on nyt tullut ryhtiä, koska meillä on tiedossa lähtöpäivä. Se on kolmen viikon päästä. Sitä ennen pitää käyttää kissa eläinlääkärissä ja itse käydä kampaajalla ja apteekissa. Sopimuksia pitää irtisanoa ja tehdä muuttoilmoitus. Vakuutukset, sähkösopimukset, jäsenyydet, paperilaskut..

Tori.fi on auttanut tavaroiden hävityksessä, mutta mitään kunnon hintaahan siellä ei juuri mistään tavarasta saa, joten melkein sama on antaa ukrainalaisille. Olen liittynyt Facebook-ryhmään, jonka kautta kaupunkiin tyhjin käsin saapuneet voivat pyytää tavaroita ja me muut tarjota nurkkiin kertynyttä, itselle tarpeetonta tavaraa. Vapaaehtoiset auttajat ovat hakeneet meiltä tavaraa pariinkin otteeseen. Meillähän ei nyt enää ole autoa ja on tosi hieno homma, että ryhmässä on ihmisiä, jotka käyttävät omaa aikaa ja rahaa (autoa, polttoainetta..) siihen, että tavarat kulkeutuvat niille, jotka niitä tarvitsevat. 

Kaupassa käydessä huomaa, että ei kannata ostaa mitään, mikä ei ole syötävää tai mahdu matkalaukkuun. Hieno tunne: En tarvitse mitään. Ainakaan juuri nyt. 

Meillä on vielä sänky, yöpöydät, pesukone, pyykinkuivausteline, siivousvälineitä, imuri, kahvinkeitin, ruokapöytä ja tuolit 3kpl, tv, x-box, kissan tavaroita, ruokailuastioita, laseja, kattila, kaksi paistinpannua, tulostin, radio, verhoja, valaisimia, peili, kaksi pientä viherkasvia, yksi golfbagi. Ainakin nämä tavarat pitäisi lähettää uusiin koteihin. Tässä alla kuvassa meidän kiva olohuoneen sisustus ;)