Omaa paikkaa etsimässä

Olemme todennäköisesti muuttamassa (taas) elokuun alussa. Tosin huomasimme, että kaikki muutkin asukkaat tästä talosta ovat muuttamassa ulos samaan aikaan. Hetken mietimme, että muutammeko sittenkään pois. Toisaalta, ei tämän talon äänieristys siitä parane, vaikka saisimme uudet naapurit. Elämä kahden opiskelijakollektiivin välissä on toisinaan aika levotonta. Yläkerrassa on neljän makuuhuoneen ja alakerrassa kolmen makuuhuoneen kollektiivi. 

 Olemme jo muutaman kuukauden seurailleet vuokramarkkinoille tulevia asuntoja ja käyneet kävelemässä ja katsastamassa taloja. Toiveena olisi, että talo olisi rauhallinen. Se saisi sijaita keskustan tuntumassa tai hieman työpaikkani suuntaan, mutta joka tapauksessa hyvät kulkuyhteydet ovat tärkeä juttu, jotta voimme jatkaa autotonta elämää.

Pidän ehdottomana vaatimuksena sitä, että asunnossa on erillinen makuuhuone. Teen kuitenkin vuorotyötä ja uni on silloin tärkeä juttu. Kun on aikaisia aamuherätyksiä on myös kiva antaa puolison nukkua ja vetää ovi kiinni perässään.  Minulla on myös monia "olisi kiva"-ominaisuuksia, joita asunnolta toivon: Edullinen vuokra, asunto kerroksissa, normaalikorkuiset huoneet, ikkunanäkymät merelle, takka, parveke tai piha, varastotilaa tai kaappitilaa, oma pesukone, jääkaappi pakastimella, vähän naapureita tai tosi hiljaiset naapurit..tai vaihtoehtoisesti tosi hyvät äänieristeet. Tilaa olisi hyvä olla vähintään saman verran kuin nykyisessä asunnossa (30 m2). Kiva olisi vielä jos ruokakauppa olisi jossain melko lähellä.

Nyt kun nämä toiveet tuli tähän kirjattua niin nyt sitten vaan odotellaan, että universumi täyttää mun toiveet, heh!

Bergenissä on kevät

Bergenissä on lämpöennätyksiä jo tehty tänä keväänä. Nyt kun vielä eletään helmikuuta ovat lämpötilat olleet enemmänkin huhtikuisia. Minullehan se sopii! En toivo yhtään lisää lumisateita, mutta täytyyhän sitä henkisesti valmistautua siihen, että takapakkiakin voi tulla.
 
Edellispäivänä kävimme ystävien kanssa kävelemässä Gamle Bergenissä. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen, enemminkin tyypillinen Bergensää; tihkusadetta ja sumua.

Vietimme myös pienimuotoiset syntymäpäivät ja lisää juhlintaa on tulossa, mutta matkailun merkeissä. Lomatoiveeni meni läpi ja lähdemme kolmeksi viikoksi Italiaan vajaan kuukauden päästä. Reissusta tulee road tripin, reilaamisen ja lentomatkojen yhdistelmä. Tällä hetkellä on varattu vasta meno-ja paluulennot Bergenistä Milanoon ja Roomasta takaisin tänne kotikonnuille. Kaikki siinä välissä on vielä suunnitteluasteella. Jännittävää!

Ystäväni sitoma kimppu <3

Tähän kevääseen liitttyy myös vähän haikeita tunnelmia, kun ystävät, joihin olen täällä tutustunut, ovat nyt lähdössä kotiin Suomeen ja sen jälkeen varmaankin muualle Norjaan töihin. Toisaalta on myös mahdollista, että he palaavat tänne Bergeniin, mutta tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Omastakaan tulevaisuudesta ei ole niin varmaa, missä se tapahtuu..Mutta kevään ja kesän varmasti koemme vielä täällä... ja Italiassa! Ihanaa kevättä ihmiset!

Mistä olet? Where are you from?

Otsikon kysymys aiheutti minulle hämmennystä Alicanten lentokentällä. Mistäkö olen? No, sehän on suhteellista..Olenhan Suomesta, mutta olen myös Norjasta. Vastasin kysymykseen hetken yskimisen jälkeen: "From Norway" vaikka yhtä hyvin olisin kai voinut sanoa: "From nowhere" niinhän olen vastannut tähän kysymykseen jo vuosia Suomessa asuessani. Mistä olet kotoisin?- En mistään..

Epätoivoiseen auringonpuutteeseen auttoi viikon loma Alicantessa, johon lennot täältä Bergenistä talvikaudella ovat halvat. Muistan maksaneeni tuplahintaa lentäessäni Helsingistä Alicanteen joitakin vuosia sitten.Välimeren rannalla lämpötilat vaihtelivat 16-21 asteen välillä ja luonto oli pikkaisen etuajassa kevään kanssa. Sadetta emme saaneet lainkaan, pilvistäkin oli vain ajoittain. Säät suosivat pitkiä kävelyretkiä rannalla ja kaupungin kaduilla. Välillä tunnelma oli kuin aavekaupungissa. Väkeä ei nimittäin näillä seuduin, tähän aikaan vuodesta ole nimeksikään. Löysimme kuitenkin muutaman rantaravintolan, jossa oli päivittäin asiakkaita.

 

Talvikaudella Alicanten Pilar de la Horadadassa on siis tilaa kuljeksia rannoilla ja kaduilla. Palveluista tosin osa on saavuttamattomissa, koska paikalliset yrittäjät viettävät talvilomiaan. Auki olevia baareja ja ravintoloitakin toki löytyy. Pankkikortti ei joka paikkaan kuitenkaan kelvannut. Automaatista suomalaisella kortilla rahaa nostettaessa veloitettiin 2 euroa. Usealla ravintolalla näytti olevan happy hour, vaikka juomat, eivät ainakaan näin norjalaisesta näkökulmasta muutenkaan maksaneet juuri mitään.

 Näillä loputtomilla aurinkoisilla rannoilla kulkiessa alkaa väkisinkin miettiä, olisiko sittenkin mahdollista asua ja työskennellä tai ainakin oleilla osa vuodesta Espanjassa. Millaiset mahdollisuudet olisi työllistää itsensä tai saada töitä? Kannattaisiko asua vuokralla vai ostaa asunto? Olisiko kesällä liian kuumaa ja ruuhkaista? 

Samalla reissulla luimme uutisen, jossa kerrottiin, että Italiasta voi ostaa talon 1 eurolla. Toki talolle tulisi enemmän hintaa, koska samalla sitoutuisi remontoimaan ja ylläpitämään sekä maksamaan talosta juoksevat kulut. Kokonaiskustannukset olisivat kuitenkin huokeat verrattuna asumisen hintaan esimerkiksi täällä Norjassa. Muuttaisitko muuttotappiokylään Sisiliassa, jos saisit talon eurolla?

Torre de la Horadada

Rappioromantiikkaa espanjalaisittain

Tervetuloa kotiin! Säät on ainakin kotoisan tuntuiset...Olenko tosiaan täältä..?

Lysfesten

Lysfest Bergenissä oli hyytävän kylmänä iltana. Ennen ohjelman alkua istuimme terassilla juomassa kuumaa glögiä. Kaupungin aukiolla oli väkeä oli niin paljon, ettei tahtonut nähdä, tällainen tumppi ainakaan, vaikka oli jättinäyttö lavalla. Saatiin kuulla musiikkia, lasten laulua, sekä kokea jouluvalojen syttyttämistä ja kunnon ilotulitus.

Näissä tunnelmissa kohti vuoden pimeintä päivää. Kohti uutta valaistumisen aikaa, kohti kevättä!

Marraskuu

 Marraskuu Bergenissä on ollut leuto. Etukäteen ajattelin, että talvitakki on kaivettava esiin hyvissä ajoin, mutta taisin olla väärässä. Nollaraja on taidettu alittaa vain kerran. Kaupungilla kulkiessa näkyy usein miehiä shortseissa. Luulisin, että on usein kyse siitä, että ovat tulossa jostain treeneistä, eivätkä ole viitsineet pukea kunnolla päällensä.. Lämpötila on enimmäkseen pyörinyt jossain viiden ja kymmenen lämpöasteen tietämissä. Toivoisin saman jatkuvan. En kaipaa lunta, enkä varsinkaan jäätä.

 Kissa sai uuden raapimis- ja kiipeilypuun. Jospa kisu viihtyisi enemmän siinä kuin meidän ruokapöydällä radion päällä. 

Toinen osa norjan kielen kurssia on kohta käyty. Norja sujuu hyvin ja käytän sitä automaattisesti ja kaikissa tilanteissa. En edes ymmärrä vaihtaa englanniksi, jos en ymmärrä jotain vaan pyydän   niin kauan toistamaan norjaksi, että ymmärrän. Usein toinen kerta menee jo kaaliin. Ymmärrystä on tullut testattua arkipäivän tilanteissa, työpaikan koulutustilaisuuksissa, keskusteluissa lääkärin ja hoitajien kanssa. Pääsen taas testaamaan kielitaitoani erikoissairaanhoitoon sydänpolille joulukuussa.

Lisälyöntejä

Ensimmäinen kuukausi uudessa työpaikassa on takana. Työkaverit on tulleet tutuiksi ja rutiinit alkaa jotenkin olla hallinnassa. Asukkaiden oikut opeteltu. Lääkkeiden jako suoritettu jo monesti. Hätätilanteilta toistaiseksi vältytty, myös paloharjoitukselta, sitä kauhulla odotan. Mitään kunnon perehdytystä en ole vieläkään saanut. Tuskin saankaan. Sama tilanne on ollut aiemmissakin työpaikoissa, myös Suomessa. Olen viihtynyt, vaikkakin erityisesti iltavuorot ovat osastolla haastavia, onhan kyse dementiapotilaista, jotka "villiintyvät" illan tullen. Lähes kaikki haluavat lähteä kotiin, eivätkä ymmärrä, miksi he ovat "laitoksessa", josta ei pääse lähtemään, kun siltä tuntuu.

Tässäpä on lisäksi yksi vitsi. Hoivakoti ei ole suljettu, ainoastaan suojattu, jolloin sieltä on mahdollista lähteä ulos jos vain tietää, mistä ovesta mennä. Käytäntö on suomalaisesta näkökulmasta outo. Kun kysyin asiaa työkaveriltani, hän sanoi, että Norjassa on laki, joka kieltää ovien lukitsemisen jos kysessä on hoivalaitos, joka luokitellaan suojatuksi, ei siis suljetuksi. Tällöin asukkaat, potilaat tai asukkaat eivät ole pakkotoimin hoidettavia. Myöskään ovia ei silloin saa lukita. Niinpä asiakkaitamme pääsee silloin tällöin ulos, omille teilleen. Busseja kulkee läheltä ja melkein vierestä kulkee vilkasliikenteinen valtatie. Rakennuksen takana on myös kohtalaisen suuri vesistö. Voimme vain yrittää suojata asukkaita näiltä riskeiltä. Kuljeskelevien asukkaiden kaulaan tai ranteeseen laitetaan hälytin ja toivotaan, etteivät he ota sitä itse pois.

Jos asukas katoaa, aloitetaan systemaattinen etsintä. Tämä on kivaa puuhaa (Sarkasmia!). Talossa kun on kaksi kerrosta ja useita risteäviä käytäviä, lukemattomia huoneita, varastoja, pukuhuoneita, kappeli, keittiö jne. Jos asukasta ei löydy sisältä, aletaan etsiä ulkoa ja ilmoitetaan omaisille ja poliisille.

Tämän karkaamismahdollisuuden lisäksi stressaavaa on iltavuorojen kiire ja vastuu, ainakin silloin kun olen ainoa sairaanhoitaja kolmelle tai pahimmassa tapauksessa kuudelle osastolle. Onneksi talossa on paljon osaava ja vastuunsa kantavaa henkilökuntaa. Koen pärjääväni hyvin norjankielellä, mutta kokemattomuuteni sairaanhoitajana sekä paikallisen hoitokulttuurin erikoispiirteet kyllä aiheuttavat välillä lisälyöntejä tai pelkkää hämmennystä, joskus huvitustakin. Esimerkkinä mainittakoon norjalaisen hoitokulttuurin kukkanen, jossa helsefagarbeiderit ja hjelpepleierit eli
apuhoitajat, jotka ovat olleet talossa ties kuinka kauan, käyvät kysymässä minulta lupaa antaa asukkaalle tarvittavia lääkkeitä, kuten kipugeeliä polveen tai parasetamolia särkyyn.

Lisälyöntejä tosiaan on löytynyt sydämestäni ihan oikeastikin. Olen tähän asti ollut perusterve, mutta muutama vuosi sitten aloin oireilla pyöräillessäni. Kurkkuuni tuli kova kipu ja aloin voida pahoin. Liitin asian silloin jotenkin kylmään ilmaan ja ajattelin, että vika on keuhkoissani. Viime kesänä sain samanlaisia oireita useamman kerran ja niihin liittyi pahoinvoinnin ja huonon olon lisäksi rintakipua ja huimausta. Oireet ilmaantuivat yleensä rasituksessa kun kapusin ylämäkeä työmaalleni. Omalääkäri otti verikokeet, verenpaineen ja ekg:n. Niissä ei ollut mitään poikkeavaa ja lääkärini epäili, että kyseessä on paniikkihäiriö ja/tai hiton huono kunto. Minut passitettiin kuitenkin rasituskokeeseen. Siellä paljastuivat lisälyönnit. Koe ei tuntunut juuri mitään, ei kipua kurkussa, eikä rinnassa. Hengästyin kyllä mutta en niin, että olisi pitänyt sen tähden lopettaa. Nyt joudun/pääsen vielä ct- tutkimukseen. Lääkitystäkin on suositeltu, ainakin siksi aikaa, että selviää, mistä oireet johtuvat. Vanhuus ei tule yksin, sillä on lääkäri ja pappi kyydissä.. No, ei vaan, kyllähän tästä vielä selvitään. Musta huumori se vaan kukkii!

Töihin/töissä vuoren rinteillä, Bergen, Arna

Pakollinen tauko blogissa johtuu lähinnä energian suuntautumisesta työelämän puolelle. Kesätyö Arnassa on jo reilusti loppupuolella urakkaa. Kuljen junalla töihin tuonne vuoren toiselle puolelle. Matkaan täältä Bergenin keskustasta menee kävelyineen ja odotusaikoineen noin tunnin verran. Olen tehnyt paljon viikonloppuja ja silloin junavuoroja on harvemmin. Se tietää lisää odottelua. Junamatka itsessään ei kestä kuin 7-9 minuuttia, ja matka taittuu siis vuoren sisään tehtyä tunnelia pitkin. Autolla matka kestää noin puoli tuntia. Paitsi jos joku tunneleista on suljettu.. ja sitä sattuu aika usein.

Tässä työmatka ja maisemia työpäiviltäni:

 Ensin kävelen alas täältä vuoren rinteeltä kohti rautatieasemaa. Maisemat on hienot. Useimpina päivinä aamuvuoroon mennessä aurinko piilottelee vielä vuoren takana, mutta ilma on ollut lämmin.

Ylhäältä alas kävellen kestää noin 10 minuuttia. Nämä kuvat tässä yllä on otettu ilta-auringossa, mutta voi luvata, että aamuisin on ihan yhtä kaunista.

Rautatieasemalla on kuvanottohetkellä harvinaisen hiljaista.

 

Ylläoleva kuva on Arnan Øyrane Torgetin pihasta, juna-aseman läheltä. Tästä jatkuu patikka kotihoidon toimistolle, johon on jokseenkin huonot kevyenliikenteen väylät. Ihmiset kulkevat jalkaisin rataa pitkin. Radalla ei pääsääntöisesti kulje junia, kuin sunnuntaisin yksi museojuna. 

"Kevyenliikenteen väylä" jatkuu kinttupolkuna radan ali. Matkalla jos jonkinlaista hyppyestettä ja irtosoraa. Tämä osuus on siis jyrkkää alamäkeä alas radalta. Ei tämä nyt ehkä suojuoksua vastaa, mutta väsyneenä ja kiiressä voi vähän kiviä tulla potkittua.

Tämän kompuroinnin jälkeen ollaankin sitten kotihoidon toimistolla. Töissä ajelen sekä bensakäyttöisillä, hybrideillä että sähköautoilla. Huvittavin on pikkuinen sähkösuzuki, joka on muistuttaa lähinnä leikkiautoa. Kätevähän tuo on näillä kapeilla ja kiemuraisilla teillä. Yhden kerran olen raapaissut autoa (tähän mennessä) muurin kanttiin, muuten olen säästynyt kolhuilta.

Sitten maisemia työn ohessa:

Toisinaan on vaikea pitää katse tiessä, koska maisemat ovat todella kauniita.

Sata hienoa paikkaa olen vaan ajanut ohi ja ajatellut, että tästäkin napsasen kuvan jonakin päivänä kun on ylimääräinen sekunti aikaa pysähtyä. Tämä kuvasato on siis monen viikon saalis. On sitä sentään enimmäkseen töitä tehty eikä vain kameran kanssa kuljeskeltu.

Sitten kun työpäivä on tehty, matkustan saman matkan takaisin kotiin. Paluumatkan loppuosa on nousua tälle Fløyenin rinteelle. Iltavuorosta tullessa alkavat jo kaupungin valot syttyä.