Puoli vuotta Vipassanan jälkeen

Ajattelin tehdä lyhyttä yhteenvetoa siitä, mitä 10 päivän meditaatioretriitistä jäi käteen. Tässä sitä nyt tulee:
Meditoinko edelleen? Kyllä, mutta en säännöllisesti. Meditoin silloin kun tunnen olevani stressaantunut ja usein lyhyitä hetkiä esim. aamuisin ennen töihin lähtöä. Anapana hengitystä huomaan käyttäväni useinkin, jos olen iltaisin uneton tai muutoin jos on vapaita hetkiä, jolloin ei ole muutakaan järjellistä tekemistä. Viimeksi paluulennolla Kanarialta kun oli kuusi tuntia aikaa vain istua. Lyhyet meditoinnit aamuisin kestävät 10-25 minuuttia ja ovat minusta erityisen nautinnollisia. Tuntuu, että saan levätä vielä hetken aamutoimien jälkeen, ennen töihin lähtöä. Välillä teen pidempiä tunnin istuntoja useimmiten iltaisin ennen nukkumaanmenoa, koska meditoinnin jälkeen saa erityisen hyvin unta. 


Huomaan suhtautuvani eri tavalla tunteisiini ja tunnetiloihini. Olen rennompi, enkä jaksa pingottaa yhtä paljon kuin ennen (oma näkemys!). Suhtaudun ruokaan kunnioittavammin ja huomaan usein suorittavani eräänlaista kiitollisuusrituaalia ruokailujen yhteydessä. Jos en muista kiittää ruuastani, tulee syyllinen olo. Olen edelleen riippuvainen suklaasta ja pidän paljon hyvistä sapuskoista, mutta aamupalani on leirin seurauksena muuttanut totaalisesti muotoaan. Syön aamiaiseksi edelleen samaa kuin leirillä: (maustamatonta) jogurttia, siemeniä, pähkinöitä, mysliä, rusinoita ja hedelmiä. Joskus sekaan lotkahtaa hunajaa ja kanelia. Lihaa söin vain vähän jo ennen leiriä ja tilanne on jatkunut suunnilleen samanlaisena kuin ennenkin. Suhteeni kehollisiin kipuihin on muuttunut. Muistan kipua kohdatessani aina, että kipu on fyysistä, eikä minun tulisi kärsiä siitä henkisesti.

Ajatusmaailmassa on tapahtunut ego-tietoisuuden lisääntymistä. Olen monessa tilanteessa tullut tietoiseksi siitä, miten ego ohjaa puheitani ja tekojani. Miten huomionkipeitä,  imartelun ja ihailunnälkäisiä olemmekaan!  Huomaan nykyään helpommin myös muissa samoja piirteitä. Ihmiset toimivat usein vastoin omaa parastaan tavoitellessaan, jotain mitä kuvittelevat tarvitsevansa. Huomaan myös, miten vaikeaa on hyväksyä elämää ja olosuhteita sellaisena kuin ne ovat. Alan ymmärtää, että omaa kärsimystään voi oikeasti vähentää hyväksymällä tilanteensa ja olosuhteensa sellaisina kuin ne ovat. (=Silloin kun niihin ei voi vaikuttaa.)

Mielikuvani viime kesän leiristä ovat positiivisia ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani vastaavalle leirille uudelleen. Olen jopa katsellut netistä, mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla esim. Nirodha ry:llä. Luulen, että aika kultaa muistot, mutta jotain pysyvää leiristä varmasti on jäänyt. Pidän 10 päivän leiriä pienenä henkilökohtaisena saavutuksena, mutta parasta siinä on sen tuoma ymmärrys.

Joulua paossa

Milloin pohjoisessa, milloin etelässä, mutta joulua pakosalle taas johonkin pois kotoa piti päästä. Tämä oli hyvä ratkaisu ja säät olivat suotuisat.

Lisää sisustamisesta

Meidän ruokaryhmä lähti maailmalle ja tilalle haetaan kiivaasti nojatuoleja. Ensimmäinen nojatuoli menikin sitten kissalle.

Harvinaista sisustushömppää

Meille on harvinaista, että mitään oikeen sisustettais. Nyt vaan tuli sellainen ajatus, että olohuoneessamme töröttävä ruokaryhmä on aivan tyhjän panttina. On ollut jo pitkään. Me syödään keittiössä eikä olohuoneessa. Meillä on iso sohva, mutta siinä on koosta huolimatta vain pieni niin sanottu mukavuusalue, jossa me sitten istutaan kuin sillit purkissa ja kyynärpäät kolisten. Syntyi ajatusprosessi, joka alkoi nopeasti materialisoitua. Pöytä on nyt myynnissä ja uutta kalustetta katsellaan tilalle. Tyyliksi valikoitui äveriäs siirtomaa-sikariklubi chic.

Tässä lähtötilanne.. tai ei aivan.. Tämä pöytä on yleensä ääriään myöten täynnä koulukirjoja, kirjastokirjoja, minun opintomateriaalia, laskuja, lehtiä ym. paperia ja sekalaista tavaraa. Kuvaan olen tyhjännyt sen myyntitarkoitusta varten.

Tänään kävimme kirpputorilla ja antiikkiliikkeessä ja jotain tarttui mukaan.

Tämä on lampunjalka, johon löysin kaappien kätköistä varjostimen. Ostimme myös pienen kulmikkaan pöydän ja isot sarvet. Kyllä, sarvet!

Norsutaulu on tuliainen Kap Verdeltä, muistaakseni. Nämä sopivat yhteen. Sitten alkaa tapahtua..

Patsas on matkamuisto Kreikasta ja norsu on mieheni tuoma matkamuisto (en tiedä mistä hän on sen ostanut). Korurasia on sisareni miehen omin pikku kätösin tekemä ja minulle kovin rakas ja kaunis esine. Hänen kättensä töitä saamme ihailla luultavasti lisää tämän sisustusprojektin myötä.

Muutos alussa. Ei vielä selkeää kuvaa, mitä tästä tulee. Raivaan pöydän pois ja alan käyttää piirto-ohjelmaa.

Ehkä joitain tämän suuntaista? Tuo takka on vähän yliampuva, koska sellaista ei meille voi laittaa, mutta manttelin haluamme. Ihan vain silmän iloksi. Ehkä siinä voi kynttilää poltella. Tuoli on tori.fi palstalta. Olen sitä kysellyt, mutta myyjä ei ole vielä vastannut. Lyhyen suunnitteluvaiheen jälkeen alan siirrellä kalusteita toden teolla. Teen mitä voin hämätäkseni olemassa olevilla kalusteilla. Siirrän eteispöydän markkeeraamaan manttelia ja ruokapöydän tuolit esittämään nojatuoleja.

Näyttää vähän tyhjältä ja epäsymmetriseltä. Tuolit näyttävät jäykiltä ja eivätkä osaa esittää osaansa nojatuoleina.

Ongelmana on nuo valkoiset kalsat seinät.  Nurkka on huono kun ei ole viherkasville kunnon kukkapöytää ja siellä on nyt vähän muutenkin liikaa ruuhkaa. Todennäköinen tuolimäärä on kolme ja ne tulevat olemaan luultavasti kangasverhoiltuja edullisia eriparituoleja, mutta tyylikkäitä ja ehkä juurikin sellaisia rokokoo-kruusattuja ja vähän pompöösejä. Mutta tuolien pitää ehdottomasti olla hyvät istua! Nahkaiset olisivat paremmat(kissa!!), mutta aivan tolkuttoman hintaiset. Mitään 80-luvun möhköfantteja en todellakaan huoli..Nyt vaan niitä oikeita nojatuoleja pyydystämään.

Tästä tulee varmasti tosi kiva. Nyt se näyttää vähän hassulta ruokatuoleineen, mutta eiköhän se siitä. Lisäksi tahtoo tulla naisen kädestä aina vähän tällästä hempeetä, vaikka maskuliinista yrittää. Onneks on noi isot sarvet. Ne on muuten ihan oikeat ja todennäköisesti melko vanhat.  Kävi tuuri kun löydettiin ne!

https://media.restorationhardware.com/is/image/rhis/prod2701883?$PD$&illum=0&wid=603

Sikari clubi kotiin

Follow Tiia-Maria's board Cigar lounge on Pinterest.



http://riuttalaoldschool.blogspot.fi/2015/12/lounge.html

Sairaanhoitajaopinnot

Kohta on ensimmäinen lukukausi takana sairaanhoitajaopintoja. Tiesin jo kouluun hakiessani, että tulen pitämään opiskelusta. Teoriaopinnot eivät tuota minulle vaikeuksia ja kirjallisetkin tehtävät sujuvat, joskaan nyt eivät ihan leikiten, mutta kuitenkin. Olen saanut kaikki tentit läpi hyvin arvosanoin tai hyväksyttynä jos arvostelu on ollut hyväksytty/hylätty. Edessä taitaa olla vielä anatomian ja fysiologian tentti ja siinä riittää minullekin haastetta. Toinen haastellinen koe oli kliinisten taitojen näyttökoe, jossa luokkakaverit ja arvosteleva opettaja seisovat vieressä tuijottamassa miten suoriudun parini kanssa katetroinnista. Läpi meni sekin vaikka kainaloissa oli jäniksen kokoiset hikiläikät ja kädet tärisivät.


Ehkä antoisinta opiskelussa on hyvä luokkahenki ja kavereiden tuki. Kokemus siitä, että samassa veneessä ollaan eikä aina ole tyyntä. Myös luokan osaamisen monimuotoisuus ja erilaiset näkemykset ja kokemukset tuovat rikkautta. Erilainen kokemus ja näkemys korostuvat ongelmaperusteisessa oppimisessa, jossa eräänlaisen parviälyn käytön kautta ratkomme yhdessä meille esitettyjä ongelmia ja muodostamme niistä oppimistehtäviä itsellemme. Oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta ja esimerkit elävästä elämästä jäävät helposti mieleen. Olemme porukassa puhuneet vakavasti ja nauraneet makeasti oppisen ohessa.

Uni: Taas liikaa tavaraa

Unissani tuntuvat toistuvan jatkuvasti samat teemat. Jos olen juhlimassa hukkaan unessa kenkäni tai laukkuni. Kutsun tätä tuhkimokompleksiksi. Usein näen myös unta matkoista. Näissä unissa olen yleensä levittänyt tavarani pitkin hotellihuonetta ja kun lähtöpäivä koittaa minulle tulee kiire pakata kimpsuni. Viimeöinen uneni oli muunnelma tästä teemasta. Olin vanhempieni luona kylässä ja koska kyseessä oli ulkomaanmatka minulla oli ns. riittävästi tavaraa mukanani. Kun aloin suunnitella kotiin palaamista aloitin pakkaamisen.. ja voi kuinka sitä tavaraa riittikin. Minulla oli mukana aivan kaikkea myös pyykkiteline ja painekattila, joita en oikeassa elämässä edes omista. Olin kovin harmissani koska pakkaamiseen kului kolme päivää. Jätin äidilleni vanhoja aikakausilehtiä ja painekattilan, jota en ajatellut enää tarvitsevani. Unessa ei käynyt ilmi millä vehkeellä olin kotiini palaamassa, mutta lentorahtina nuo tavarat olisivat varmasti maksaneet omaisuuden.

Olen usein miettinyt tuota tavarapaljouden merkitystä unissani. Kertooko se ehkä pään sisällöstä, koska en todellakaan elä tavarapaljouden keskellä. Tavara edustaa unissani jotain, mikä estää minua liikkumasta tai lähtemästä nopeasti. Usein pelkään myöhästyväni pakkaamattomien matkatavaroideni vuoksi. Edellisenä yönä näin unta, jossa asuin mieheni kanssa asuntovaunussa jonkun toisen omistaman talon pihalla. Yöllä tämä talon omistaja tuikkasi tuleen koko vaunun ja kaikki tavaramme paloivat savuna ilmaan. Mieheni oli hädissään ja epätoivonen:" Kaikki meni!" Lohduttelin häntä ja sanoin, että päästiinpä romuista eroon. Oma uskoni tulevaisuuteen ei siis selvästikään riipu materiasta. Uni jatkui niin, että asuimme vanhan kotitaloni pihassa teltassa. Loistava tulevaisuus edessä siis ?

Uni: Turvapaikanhakija kimppakyytiläisenä

Heräsin seuraavaan uneen. Unen alussa kuljeskelin kaupungilla ja huomasin tummaihoisen miehen seurailevan ja tuijottelevan minua. Ensin se huvitti ja sitten alkoi vaivata minua.

Seuraavaksi kuljin työmatkaani autolla ja kun pysähdyin näin taas saman miehen seisoskelevan jossain kadunkulmassa tarkkailemassa minua. Seuraavana aamuna kun olin lähdössä töihin mies seisoi autoni vieressä. Olin menossa aamuvuoroon ja vielä uninen ja ulkona oli vielä hämärää. Kaivelin  auton avaimia laukustani. Mies käveli aivan eteeni, alittaen henkilökohtaisen reviirini rajan. Aloin hätääntyä: Mitä tuo musta mies minusta oikein halusi. Yritin avata auton oven nopeasti ja sujahtaa autooni. Istuin vahingossa auton takapenkille. Mies kiersi auton toiselle puolelle. Siirryin nolona takapenkiltä kuljettajan paikalle. Mies avasi auton takaoven ja istui takapenkille. Kohta hänen viereensä tuli pieni lettipäinen tumma tyttö.

Olin tyrmistynyt. Miksi nuo vieraat ihmiset tunkivat MINUN autooni. Käännyin takapenkkiä kohti ja kysyin kohteliaasti englanniksi miksi he olivat tulleet autooni. Mies vastasi minulle, että hän ja tyttö tulevat kyytiin koska heillä on sama matka. Kerroin hänelle, että auto on minun ja odotan heidän poistuvan heti kyydistä koska minulla on kiire töihin. Mies näytti kädellä pyörivän merkin, jolla hän kehoitti minua lähtemään liikkeelle. En suostunut käynnistämään autoa. Mies ja tyttö istuivat paikoillaan hievahtamatta. Nousin autosta ja lähdin hakemaan miestäni apuun. Mieheni kehoitukset heille poistua autosta olivat yhtä tehottomia, joten ei auttanut muu kuin lähteä liikkeelle.

Uhkasin miestä jopa poliisilla, mutta hän ei tuntunut välittävän. Olin jo todella ärsyyntynyt. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän penkillä. Sanoin takapenkkimiehelle, että hänellä ei ollut oikeutta tulla autooni ilman lupaa. Kerroin, että auto on minun ja minä päätän kuka sillä matkustaa. Mies vain kohautteli hartioitaan. Hän istui kuin bussissa, kassi sylissään, jääräpäinen ilme kasvoillaan. Käsitin, että olin törmännyt kulttuurien väliseen muuriin.

Selitin miehelle, että julkinen liikenne on Suomessa erikseen. Ei voinut vain hypätä jonkun autoon ja kuvitella voivansa matkustaa pummilla. Mistä hän edes tiesi mihin olin menossa.  Mies sanoi, että tässähän on penkki vapaana ja matka maksaisi minulle saman verran vaikka hän istuisikin kyydissä. Hänelle kelpasi hyvin se määränpää johon minä olin menossa. Hän oli seurannut minua useana päivänä ja todennut, että meillä oli sama matka.  Olin jo aivan hurjistunut. Onneksi mieheni tajusi sanoa, että meillä Suomessa ei vaan toimittu sillä tavalla. Me olemme maksaneet omasta autostamme ja maksamme siitä myös vakuutukset ja bensat. Eihän se voi olla oikein, että hän matkustaa kyydissämme ilmaiseksi. Olin voitonriemuinen, siitäpä sai hyvän perustelun. Mutta mies vaan toisti, että ei se maksa meille enempää ja hyvähän se on kun oli jo kerran maksettu. Eihän sitä kerran maksettua matkaa kannata puolityhjällä autolla ajaa. Olipa ärsyttävä ja röyhkeä tyyppi!

 Sanoin takapenkkimiehelle, että voisimme heittää hänet autosta ulos. Vahvistaakseni viestiäni tartuin häntä takin kauluksesta. Siitä mies hurjistui. Hän korotti ääntään ja huomautti, että vaikka kuvittelinkin omistavani ilmatilan autoni sisäpuolella, en kuitenkaan ollut oikeutettu tunkeutumaan hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Aistin ilmassa vaaraa ja päästin irti takista, mutta sanoin hänelle, että en Suomen lakien mukaan tekisi rikosta vaikka nostaisin hänet niska-perseotteella autosta kadulle. Jatkoimme nahistelua määränpäähän asti, missä mies  ja tyttö poistuivat autosta. Uni päättyi.

Aamulla olin ensin unen vuoksi ärsyyntynyt ja vihainen. Hetken asiaa mietittyäni ärsytys vaihtui oivalluksiin. Voimmeko sanoa, että omistamme tilan, esim auton sisällä. Mitä me silloin omistamme. Penkin? Ilmaa? Auton sisäänsä kätkemän  maagisen umpion? Voimmeko "omassa" tilassamme hallita toisen henkilökohtaista tilaa tai rikkoa sitä, puolustaaksemme "omaa" tilaamme? Omistammeko todella jotain jos olemme maksaneet siitä rahalla? Voimmeko ostaa ilmatilaa, maata tai vettä? Voimmeko oikeastaan sanoa omistavamme yhtään mitään? Omistammeko Suomen? Voimmeko sanoa: Näin meillä Suomessa toimitaan. Tämä on meidän maamme. Olemme maksaneet siitä.

Tunnetko tätä tyyppiä?

Hän on  45-65- vuotias mies, todennäköisesti vielä työelämässä. Hänellä on asunto, työ ja toimiva auto, tietokone ja kännykkä ja asuu keskisuuressa kaupungissa. Hänen palkkansa riittää hyvin elämiseen ja viikonloppuviinoihin. Hän maksaa veronsa, koska ne on pakko maksaa, mutta vihaa niitä syvästi. Hän pukeutuu harmaaseen ja mustaan, jotta ei erottuisi joukosta. Hän kuuluu kirkkoon, mutta ei usko jumalaan. Hän haluaa enemmän kuin muut ja on mielestään ansainnut sen. Hän ei anna almuja eikä osallistu hyväntekeväisyyteen, koska ei usko auttamiseen. Se on kuin syytäisi vettä hanhen selkään.  Hän pitää kiinni omista mielipiteistään olivatpa ne sitten kuinka vanhanaikaisia tahansa.

Sivistys ja kulttuuri eivät häntä kiinnosta, ainakaan jos niihin ei liity alkoholia tai urheilua. Hän kannattaa kaupunkinsa jääkiekko- ja jalkapallojoukkuetta henkeen ja vereen. Jos joku solvaa hänen joukkuettaan hän on valmis hyökkäämään.  Hänen  pihalleen eivät naapurien koirat pasko, eivätkä naapurin kakarat astu. Jos tehdään syväluotaus hänen arvomaailmaansa on siellä sekaisin talvisota, perussuomalaisuus ja työväen aate, josta on poistettu yhteenkuuluvuus ja demokratia. Jos hän ei tarvitsisi naisia niin paljoa, hän voisi pitää heitä turhina hössöttäjinä. Onhan niistä korvaamatonta apua sängyssä ja kotitöissä, mutta niiden vääristynyt arvomaailma ja liika kiltteys tekee niistä heikkoja. Ei niistä ole miestentöihin tai johtajiksi, itkevätkin niin helposti.

Hän vihaa holhousta, virkamiehiä, poliitikkoja ja eliittiä. Hän ei äänestä, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Poliitikot ovat epäluotettavia ketkuja. Hän ei usko demokratiaan, koska se venäläisten keksintö. Järjestelmä on hänen mielestään täysin mätä ja Suomi on lähtenyt luisumaan ennenaikaiseen hautaansa jo silloin kun Kekkonen kuoli.

 Hän on kuuluvaääninen rasisti ja pitää sitä osana kansallistunnettaan. Tänne ei mutakuonot tule, jumalauta! Vievät vielä vaimot ja tyttäret, niin ja työpaikan. Vaikka ne kaikki ovat lähdössä muutenkin liiallisen viinankäytön vuoksi. Vaimo on sanonut että hän on umpimielinen, itsekäs ja paskamainen. Kai sitä saa omaa maatansa puolustaa, niin tehtiin talvisodassakin. Tämähän on tasa-arvoinen, hyvinvointivaltio, jossa on järjestystä ja sivistystä. Tämä on isänmaa, jonka olemme itse rakentaneet, sitä on saatava puolustaa kaikin keinoin.

Kun arvoristiriita  on liian lähellä sitä ei kertakaikkiaan havaitse.

Super moon, blood moon

Kuuntele kuiskaavaa tyttöä

Pidän musiikista ja varsinkin rentouttavasta musiikista. Pidän myös kovasti meren aaltojen pauhusta, sateen ropinasta ja lintujen laulusta. Olen myös tutustunut binauraalisiin soundeihin ja solfeccio taajuuksiin. Jonkin aikaa olen käyttänyt rentoutumisen ja nukahtamisen apuna brown, pink ja white noise- ääniä sekä sateenropinaa. Sitten törmäsin netissä naputtavaan, tyynyä puristelevaan ja kuiskaavaan tyttöön. Kokemus on todella mielenkiintoinen. Ensin ihmettelin, että mitä tämä oikein on ja vähän naurattikin, mutta kun hyvä rento olo alkoi vallata kroppaa niin hoksasin homman jujun. Tässä on siis kysymys siitä, että tietyn taajuiset monotoniset  äänet soitettuna vuoroin oikeaan ja vasempaan korvaan menevät hermojärjestelmän osaan, jossa rentous ja mielihyvä syntyvät. Ilmiö kulkee nimellä ASMR eli autonomous sensory meridian response.  Lisäksi tyttöset ovat pääosin kaunista katseltavaa sielukkaine silmineen. Kuuntelu kannattaa tehdä kuulokkeilla!

Jos itse alkaisin tehdä kyseisen tyylistä sisältöä jaettavaksi en varmaankaan käyttäisi vblog-tyylisesti omaa naamaani vaan jotain (muuta :)) kaunista kuvitusta. Ääniksi valitsisin juurikin sadetta, tuulta, merta, lintuja tai ainakin niitä muistuttavia ääniä sekä ehkäpä omaa kuiskaavaa ääntäni.

Lisää videoita löytyy ASMR -hakusanalla. Lisää tietoa suomeksi esim. blogista: http://www.lily.fi/blogit/fitness-fuhrer/mika-ihmeen-asmr 

Koulussa on kivaa..

..ainakin vielä. Sairaanhoitajaopintoni ovat alkaneet. Olen onnellinen. Älkää kysykö..mutta minä vastaan. Kyllä! Opiskelusta voi tulla onnelliseksi. Läpäisin juuri lääkelaskujen tasokokeen ja se oli minullekin yllätys. Tasokokeen suorittaminen virheettömästi vapauttaa matematiikantunneilta. Ainakin ensimmäisellä jaksolla. Tuskin nyt sentään koko koulun ajaksi..

En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa. Olen jopa inhonnut laskentoa peruskoulussa ja lukiossa. Pidän itseäni kuitenkin hyvänä päättelijänä ja se taisi tulla todistetuksi tänään.
Koulussa on kivaa koska opettajat ovat rentoja ja luokkakaverit ovat mukavia. Työtä on luvassa paljon koska opiskelu on pääosin itsenäistä etätyöskentelyä ja kotiläksyjä. Siinä ohessa pitää käydä töissä ja hoitaa arki. Onneksi tämä on minulle jo tuttua. Olen käynyt kauppaoppilaitoksen, amk-opinnot toiselta alalta ja osittain  myös lähihoitajaopinnot monimuoto-opintoina.

Opintoni ovat muuntokoulutusta lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. Valmista pitäisi tulla 2,5 - 3 vuodessa. Joku on kuulemma joskus valmistunut 1 vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa. Alla on tässä tapauksessa ollut jo aikaisempia opintoja. Mutta niin kuin sanotaan: Aika kuluu itsekseen. 

Syyssuru

Tänään on keltainen päivä
Pilvistä ja painostavaa
Tuuli seisoo nurkan takana ja odottaa:
Jokohan alkaisi riepotella puita
Kunpa saisi sateesta kaverin

Minua itkettää ilman syytä
Taas näitä päiviä, onneksi harvinaisia
Olkoonkin vaikka syyssuru
pimeän ja kylmän kauden melankolia
Painetta sydänalassa ja kuristusta kurkussa

Näen lehtien lentävän tuulessa
lintujen matkaavan etelään
kesäkukat muuttuvat ruskeiksi risuiksi
Armotta saapuu kylmä henkäys
Hile kiipeää ikkunoille

Olen kuin
torkahtanut metsätonttu pakkasyössä
töppönen jäätynyt kiinni kiveen

Maneesh de Moor

Tina Malia

Vipassana P.S.

Jälkikirjoitus aiheesta: Vipassana. Suosittelen kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan itsensä paremmin. Ennakkoluulot pois ja kokeilemaan. Haluan korostaa, että tämä oli minun kokemukseni ja jokaisen kokemus on erilainen. Toiset saavat vähemmän kokemuksesta irti kuin toiset. Jokaiselle siitä on varmasti jokinlaista hyötyä. Moni, jolle olen kertonut kokemuksestani on sanonut, ettei itse pystyisi samaan. Uskon, että kuka tahansa pystyy jos vain haluaa. Täytyy olla halu kohdata itsensä ja halu antautua virran vietäväksi.

Vaikka ei piittaisi  pätkääkään uskonnosta, karmasta, henkisyydestä tai omaisi yhtään hippiasennetta voi silti hyötyä hiljentymisestä. Kurssi on koottu niin, että ei siellä aika pääse pitkäksi käymään. Epämiellyttäviäkin asioita voi tulla eteen ja kipuakin voi joutua kokemaan. Huonekaverini kävi läpi neljän tunnin valvepainajaisen ja moni muu kertoi nähneensä painajaisia tai kokeneensa pelkoa jossain vaiheessa kurssia. Leiriltä ei pääse pois kesken ja tämän säännön tarkoitus on taata oppilaille mahdollisuus oppia hallitsemaan erilaisia tunteitaan, myös epämiellyttäviä, pelottavia ja kipeitä. Näidenkin tunteiden luonne on olla ohimeneviä. Opettajat tukevat ja auttavat vaikeina hetkinä, mutta oppilas tekee työn. Kukaan ei voi kokea toisen puolesta. Vain kokemalla voi oppia ymmärtämään. Älyllisellä tasolla voi oppia monenlaista lukemalla ja opiskelemalla, mutta jotkut asiat täytyy vain kokea.

Tunteeni heti kurssin jälkeen olivat melko ristiriitaiset. Lopun crescendoon huipentunut tunnelma meni vähän vaahtopäiksi yli meikäläisen uimalakin ja olin ajoittain jopa erittäin ärtynyt. "Liity meihin"-meininki alkoi tuottaa vastareaktiota. Ohjeet kahden tunnin meditoinnista päivittäin ja kymmenen päivän kurssin käymisestä vuosittain sekä kehoitukset ryhtyä avustajaksi tuleville kursseille eivät osu maaliin jos on jo käsi matkalaukun kahvalla ja kova hinku päästä kotiin selvittelemään ajatuksiaan. Lopuksi pyydettiin lahjoituksia, joilla katetaan seuraavien kurssilaisten kulut. Tuli tunne, että on pakko antaa ainakin omat kulut kattava summa. Muuten jäisi kiitollisuuden velkaan. Uskon, että velvollisuuden tunnetta lisätään tahallaan, jotta rahaa saataisiin kokoon myös tilojen ylläpitoon ja peruskorjaukseen. Tilat sijaisevat vanhalla maatilalla, eivätkä todella ole kovinkaan modernit tai korkeatasoiset. Meille esiteltiin laajasti korjaussuunnitelmia ja laajennusten tekoa tulevaisuudessa sekä jo tehtyjä korjauksia. Osallistumisen merkitystä korostettiin myös käytännössä. Tekeviä käsiä puuttuu ja avustajia tarvitaan. Työt tehdään ilman palkkaa vapaaehtoisvoimin, myöskään opettajat eivät saa korvausta työstään. Koko järjestelmä toimii (rahallista) voittoa tuottamattomalla periaatteella.

Olin siinä uskossa lähtiessäni, etten varmaankaan tulisi meditoimaan päivittäin, mutta saatoin olla väärässä. En kuitenkaan istu kahta tuntia päivässä. Olen herännyt mieheni kanssa aamulla klo 04.20 ja meditoinut tunnin lähes joka aamu. Yllättävää kyllä en juurikaan ole nukahdellut aamuisin istuessa ja olo on tuntunut tunnin jälkeen virkeältä ja mukavalta.  Aamuvuorossa tämä järjestely toimii, mutta täytyy katsoa millainen rutiini ilta- ja yövuoroon sopii.

Vipassana 5

Vipassana outoudet ja hauskuudet vapaasti assosioiden: Vipassanan oppi perustuu Buddhan opetuksiin, joten se sisältää paljon yhteneväisyyksiä buddhalaisuuden kanssa, vaikkakaan se ei ole uskonnollinen ismi. Buddha eli Siddhartha Gautama ei ole jumala eikä palvottava kohde vaan henkilö, joka "valaistunut". Opin mukaan kuka tahansa voi olla tai tulla buddhaksi oman kokemuksensa kautta. Buddhalaisuus jälleensyntymisoppeineen, karman lakeineen ja nirvanoineen voi olla vaikeasti nieltävä kokonaisuus länsimaisen kulttuurin edustajalla.

Opin keskeinen sisältö on puettu yksinkertaiseen muotoon ja opetettu niin konkreettisesti, ettei oppimiselta voi oikein välttyä. Opetusmateriaali sisältää paljon kertausta ja vertauskuvallisia, hauskojakin tarinoita. Videoilla esiintyvä jo edesmennyt herra  N. S Goenka on omalla tavallaan hauska ja karismaattinen persoona. Pakko kuitenkin lisätä, ettei hänen laulunlahjoillaan pääsisi Idols-kisassa esikarsintaa pidemmälle. Chanting eli laulanta oli mielestäni vähiten hurmiota herättävä puoli, vaikkakin ajoittain tylsyyttä poistavana ja hereillä pitävänä tekijänä tervetullut lisä yksitoikkoiseen istumiseen.

Viimeisten video-oppituntien tautofoninen luonne alkoi lopuksi jo ärsyttää. Eikä viimeisenä esitelty Metta Bavana-meditointi ollut hipahtavan ja hurmiollisen luonteensa vuoksi minulle lainkaan mieleen. Tunnelma oli lähinnä: "Kukka korvan taakse ja kaduille toivomaan kaikille rakkautta ja rauhaa." Enkä oikein jaksanut uskoa, että maailman ongelmat vieläkään ratkeavat kättenpäällepanemisella tai rakkautta ja positiivista energiaa säteilemällä. Peace, One Love!

Eristäytyminen arjesta ja sosiaalisesta mediasta teki todella hyvää. En kaivannut koneitani juuri lainkaan. Itsen ja oman kehon kuuntelu sai aikaan poikkeuksellisen voimakkaita tunnereaktoita ja oivalluksia, joiden en uskoisi olevan mahdollisia arjen melskeessä. Ymmärsin myös, ettei kaikkia ongelmiaan voi ratkoa älyllisellä tasolla, olinpa sitten kuinka analyyttinen tai fiksu tahansa.  Uskon vahvasti tekniikasta olevan minulle hyötyä jatkossakin.

Toisaalta toivon, että tekniikasta riisuttaisiin vieläkin enemmän pois buddhalaisuutta, koska se ainakin minussa aiheutti paljon päänvaivaa. Mietin jopa, mitä eroa tällä Vipassanan opilla ja järjestäytyneillä uskonnoilla on jos tämäkin oppi on ainoa oikea tapa päästä kärsimyksistä. Vain polkua kulkemalla voi vapautua jne. Toisaalta monia järjestäytyneen uskonnon tunnusmerkkejä myös puuttuu. Ei sokeaa uskoa, rituaaleja, dogmaa, jumalia, rukoilua, syntiä, helvettiä tai taivasta, mutta kuitenkin: Karma ja nirvana..

Vipassana 4

Alunperin idea meditaatioleirille lähtemisestä tuli elokuvasta Dhamma Brothers, joka kertoo Vipassana-tekniikan opetuksesta amerikkalaisessa vankilassa. Sen jälkeen katsoin toisen alkuperäisemmän ja vanhemman dokumentin Vipassana-kokeilusta intialaisessa vankilassa. Vaikka tämä vankilateema tuntuu toistuvan, ei tarkoitus ole leirillä olla vankilassa vaan retriitissä. Tarkoitus on päästä lähelle munkin tai nunnan tapaa meditoida ja viettää elämää. Leirin tarkoitus on antaa oppilaalle rauha kaikesta arkisesta tekemisestä ja noudattaa rutiinia, kuria ja elää hyveellisesti tekemättä rikettä ketään tai mitään vastaan. Tarkoitus on myös noudattaa nöyryyttä ja omaa sisäistä totuuttaan ja sitä kautta ymmärtää, että luonto noudattaa samaa lakia niin pienessä kuin suuremmassakin mittakaavassa.

Kurssilla korostetaan oman kokemuksen tärkeyttä ja oman totuuden löytämistä. Totuutta etsitään oman kehon tuntemusten kautta pitämällä mieli tasapainoisena ja opettamalla itseä samalla ymmärtämään kaiken muuttuvuus ja liikkuvuus. Jokainen tunne ja tuntemus menee ohi. Kaikki, mitä koet on sinulle oma totuutesi, mutta sen luonne on alati vaihteleva. Tarkkailemalla tuntemuksia ymmärtää, että tulevat ja menevät, eikä niihin ole pakko reagoida. Tuntemuksiin reagoiminen on syy kaikkeen kärsimykseen. Se johtaa meidät riippuvuuksiin ja monistaa kärsimyksiämme.

Tuntemuksiin reagoimatta jättäminen ei suinkaan tarkoita, että pyrkisimme elämään ilman tunteita tai että kovettaisimme itsemme tunteettomiksi palikoiksi. Sekä positiivisten, että negatiivisten tuntemusten oikeanlainen käsittely lähtee niiden luonteen ymmärtämisestä. On vain tämä hetki ja seuraavassa hetkessä kaikki voi olla muuttunut. Nykyisyys tulee hyväksyä sellaisena kuin se on kaipaamatta siihen mitään lisää tai haluamatta siitä mitään pois. Jos halajamme jatkuvasti lisää hyvää tai pyrimme jatkuvasti välttämään negatiivisia tuntemuksia, emme voi koskaan elää hetkessä. 

Kurssin aikana tein itse kaikki mahdolliset virheet: Toivoin kivun vain poistuvan kehostani. Yritin jopa ajatuksen voimalla ajaa sitä pois. Kun ei sattunut, takerruin ihanaan kivuttomaan tunteeseen. Vihasin puutteellisuutani. Haikailin tunnin päähän ja viikon päähän. Mietin menneisyyttäni ja murehdin tekemiäni virheitä. Inhosin kuumuutta, kylmyyttä ja väsymystä kehossani.  Oli istuntoja, joiden jälkeen tunsin olevani kevyt, puhdistunut ja voimakas ja toisinaan tukkoinen, sekava ja uupunut. Hyvän meditoinnin jälkeen saatoin illalla huomata, että tunsin koko kehoni sykkivän, pääni tuntui tyhjentyneen ja mieli lepäsi. Vähitellen aloin vain istua ja nauttia itse työn tekemisestä.

Parina viimeisenä päivänä meitä pyydettiin tekemään kaikki asiat meditoiden ja kuunnellen tuntemuksia. Melko vaikeaa. Itseltäni onnistui lähinnä syöminen ja kävely (meditoiden). Suihku meditoiden, ainakin jos veden lämpötila on kaikkea +4 - +45 celsius astetta on aika haastava paikka meditoida tai edes olla kirkumatta.  Syödessä saatoin helposti tuntea kuinka verensokeri lähti nousemaan ja hyvänolon tunne kiipeämään ylös selkää pitkin. Huomasin ruoka-annosteni olevan liian suuria ja tulevani täyteen helpommin. Tunsin maut ja ruuan rakenteen syödessäni, havaitsin ruuan ulkonäön ja tuoksut selkeämmin. Aloin myös asetella ruokaa lautaselle kauniimmin. Joskus piirsin ruokaani sydämen lusikalla. Kiitin mielessäni ruuasta, jotakuta, ehkä kasvimaata tai kokkia.

Munkki DoDo alkoi olla hiljaa ja vastaili minulle vain muutamalla sanalla. Lopuksi kun kyselin, että onko hän enää ollenkaan paikalla, hän sanoi, että oli aika lähteä. Olin oikeasti luullut, että saan pitää hänet. Hän jätti minulle jäähyväiset sanoen, että: "Tämä olkoon opetukseksi, siitä että kaikki loppuu aikanaan. Enkä enää tarvinnut häntä vaan osasin jo kulkea polulla." Näin hänet mielessäni kävelemässä poispäin pölyistä polkua avojaloin, laiha vartalo huojahdellen.

Vipassana 3

Vaikka leirillä jokainen työskenteli yksikseen tuli siinä sivussa tarkkailtua myös muiden puuhia. Toiset olivat selvästi enemmän ulkoilma- ja toimintaihmisiä kuin toiset. Pihapiiriin kuului kaksi pientä ulkoilualuetta, eli metsässä kulkevia polkuja, joita käytettiin ahkerasti. Piha oli rajattu rakennusten ja sinisen nailonköyden avulla suljetuksi alueeksi, jonka sisäpuolella piti pysyä. Seisoin usean kerran metsäpolun laidassa paikalla, jossa minua ja ulkomaailmaa erotti vain tuo sininen köysi. Kohdasta näki pitkälle peltojen yli ja kaukaisuudessa siinsivät tuulimyllyt ja maatilat. Muistan miettineeni, että siellä se maailma odotti meitä, meluineen ja kiireineen. Vielä minulla olisi aikaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Seison paikalla pitkään ja toisinaan en voinut välttyä huvittuneisuudelta kun ajattelin ohikulkevia ihmisiä. Tolvanat seisovat nailonnarun takana ajatuksiinsa takertuneina, vapaaehtoisesti vangittuina.

Asuin kahden hengen huoneessa ja huonekaverini oli aktiivinen ulkoilija. Hän pukeutui lähes joka päivä tuulipukuun ja kulki metsässä. Toiset kävivät lenkkejä myös lyhyillä tauoilla. Säät eivät varsinaisesti ulkoilua suosineet, mutta metsä oli kyllä kaunis joka säällä. Jos aurinko pilkahti esiin olimme kaikki heti nauttimassa sen säteistä. Sade sai metsäpolut mutaisiksi ja sadepuvun housut sotkeentuivat melkein polviin saakka mutaan ja kuraan. Metsässä oli paljon punkkeja, hyttysiä ja valtavan kokoisia etanoita. Pihapiirissä meitä viihdytti kokonainen siilliperhe. En muista kiinnittäneeni mitään huomiota säähän, mutta kurssin lopuksi tajusin joidenkin olleen harmissaan jatkuvasta sateesta.

Ruokailuissa jokainen ruokaili omissa oloissaan, useat meistä katse lautaseen kiinnittyneenä. Itse suoritin jonkun verran ihmisten tarkkailua. Useimmat pysyivät ilmeettöminä kuin ankarasti keskittyneinä. Silloin tällöin näin jonkun hymyilevän itsekseen. Kaikki välttelivät katsekontaktia tai katseiden kohdatessa katsoivat ilmeettöminä ohi. Vaikutelma oli melko outo, melkeinpä tyly, mutta siihen kyllä tottui.

Vipassana eteni vartalon eri osien haravoinnista, koko kehon yli suoritettaviin pyyhkäisyihin. Niitä suoritetaan vuorotellen ja tarkkaillaan samalla "sokeita pisteitä" ja niitä alueita joissa tuntuu voimakkaita tuntemuksia. Kun suurimmat kipuni oli voitettu, aloin analysoida itseäni, suhdetta kehooni, ominaisuuksiani ja vikojani. Meditoidessa sain yleensä keskityttyä varsinaiseen työhön, mutta vapaa-ajalla kävin monimutkaisia ajatuskuvioita ja pohdintoja. Tämä haittasi myös nukahtamista iltaisin.

Toinen ongelma, jonka kohtasin oli nukahtelu aamupäivällä istuntojen aikana. Nukahtelua tapahtui aamupalan ja lounaan välillä. Väsymys oli vastustamaton. Silmät suljettuina on vielä vaikeampaa vastustaa nukahtamista kuin jos olisi silmät auki. Yritin hallita ongelmaa hengityksen avulla. Ihmettelin nukahtelua, koska en ole ollenkaan tyypillinen torkahtelija. En millonkaan nukahtele tahattomasti. En edes maailman tylsimmillä luennoilla tai pitkäveteisen elokuvan aikana. Nyt nukahtelin tuon tuosta, jopa toistakymmentä kertaa tunnissa. Äkisti uneliaisuus katosi ja olin normaali vireä itseni. Tämä ongelma toistui useana päivänä ja oli enemmänkin ärsyttävää kuin haittaavaa.

En muista tarkkaan minä päivänä sain uuden sisäisen äänen. Ääni oli miehen ja puhui englantia. Sitä en ollenkaan ihmetellyt koska olin ajatellut englanniksi jo alusta saakka. Tämä tapahtui ehkä siksi, että kaikki kuultu puhe kurssin aikana oli englanniksi. Koska papatus alkoi äkisti. Esitin kysymyksen: "Who's this?" Ja vastaus tuli saman tien: "My name is Duu-duu, I am a munk. I am here to help you."
Johon minä: " I must be loosing my mind!" ja vastaus: "There is nothing bad loosing one's mind ones and a while. Mind does us lot of harm sometimes." Minä: "I haven't ever thought it that way."

Sen jälkeen sain pitkän luennon eri ruumiinosien tarkoituksesta: Jalat, alaosastaan maadoittavat meidät, varpaat tasapainottavat ja niiden tulee olla liikkuvat ja joustavat. Reidet tarkoittavat joustavuutta ja sitkeyttä. Lantiossa on tasapaino suhteessa askellukseen ja tasapaino feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä. Lantio tietysti kantaa myös lapsen. Paitsi minun tapauksessani, ei. Jalat kokonaisuudessaan kuvastavat liikkuvuutta (moving) ja tasapainoa (balance). (Nämä asiat saivat minut pohtimaan kovia kipuja jaloissa ja lantiossa ja ymmärtämään niitä jotenkin paremmin. Olenhan aina liikkeessä, muuttamassa, levoton, rauhaton ja tien päällä.) Selän alaosa kuvastaa kestävyyttä ja kantavuutta ja on se osa joka "katkeaa" jos painoa on liikaa. Selän yläosa kantaa myös henkiset taakat. Hartiat ja niska ottavat vastaan ulkopuolelta tulevat paineet ja vaatimukset.

Ruuansulatuselimistö on koneisto, joka tuottaa energiaa toimintaa varten. Sitä pitää huoltaa ja rasvata. "And don't flush your food down with water because you are not a toilet." Sen yläpuolella on elämän energian keskus. Sydän on pumppu, joka on pumppuhuoneessa. Pumppuhuoneeseen ei saa varastoida murheita, koska sinne tulee helposti ahdasta ja pumpun toiminta menee sekaisin.

Päädyin pohtimaan nielemisvaikeuksia, joita minulla on ollut sillon tällöin ja sain samantien vastauksen. "Why don't you take your ego out of throat. It will be easier to swallow and your speech would be easier to understand." Minä: "O-ouu, thanks a lot!"  Monk Duu-Duu: Think also what means " hard to swallow". It means acceptance. It means tolerance. . And my name is not Duu-Duu, it is DoDo. Like I say; "Do this, do that!"

Papatus jatkuu myös yöllä. Aamulla herään tunteeseeen, että olen istunut luennolla koko yön, en vain muista siitä mitään. Olen kuitenkin uupunut ja pää tuntuu suorastaan kupruilevan. Luulen oikeasti tämän olevan omaa keksintöäni, mutta ihmettelen mistä nuo nopeat, älykkäät vastaukset tulevat.

Vipassana 2

Nyt kun ulkoiset tekijät leirin tapahtumista on lyhyesti kerrottu, voidaankin alkaa kaivaa pintaa syvemmältä. Kolme ensimmäistä päivää käytetään luonnollisen hengityksen tarkkailuun. Tässä ei siis pyritä vaikuttamaan mitenkään hengitysrytmiin tai muuhunkaan. Hengitystä ainoastaan tarkkaillaan. Ja uskomatonta kyllä siinä riittää puuhaa. Hengitykseni kulki usein vain toisesta sieraimesta ja oli yllättävän pinnallista ja hidasta. Hengityksen kulkua tarkkaillaan ensin koko nenän ja ylähuulen alueella. Seuraavaksi aluetta pienennetään, kunnes viimeisenä päivänä alue on enää pieni kolmio sierainten ulkosyrjistä ylähuuleen. Tällä alueen pienentämisellä pyritään saamaan mahdollisimman tarkka havaintokyky pienelle alueelle. Kaikkea, mitä tuntee on lupa vain tarkkailla. Aluksi ei tunne muuta kuin pienen ilmanvireen ja lopuksi voi aistia melko tarkasti eroja ilmavirran voimakkuudessa ja läpötilassa. Samoin voi aistia kosteutta, kuivuutta, painetta, kihelmöintiä, kutinaa, kirvelyä, tykytystä tai mitä tahansa fyysisiä tuntemuksia.

Tämän vaiheen jälkeen siirrytään nopeasti varsinaiseen Vipassana tekniikkaan. Nenän alta huomio siirretään päälaelle ja siitä alaspäin hitaasti skannaten koko keholle. Keho käydään läpi kiinnittäen huomio jokaisen vartalon osaan vuorollaan. Kaikki tehdään omaa tahtia ja vapaassa järjestyksessä. Ohjeissa korostetaan sitä, että mitä tahansa tuntemuksia nousee esiin, niihin ei pidä reagoida, ainoastan tarkkailla niitä. Tämä on todella helpommin sanottu kuin tehty.

Vipassanan tekniikassa on tärkeää se, että siihen pystyy keskittymään ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, ainakin harjoitteluvaiheessa. Se, että saa olla omien tuntemustensa kanssa ilman arkipäivän hulinaa ja velvoitteita on olleellisen tärkeää. Kulttuurimme ei tue hiljentymistä, eikä oman kehon kuuntelua. Jos tulee kipuja, sitä pidetään häiriötilana, josta on päästävä nopeasti eroon. Otetaan vähän särkylääkettä ja sitten ollaan taas valmiina arjen haasteisiin. Nyt kaikki oli toisin.

Ensimmäinen suuri oivallukseni oli, että olen liittänyt kivun tuntemukseen säälin itseäni kohtaan. Sama koskee väsyneitä tai kipeytyneitä lihaksia. Kipu>sääli. Täysin joutavaa! Oivalsin, että kivun tunne on vain fyysinen tuntemus, johon ei tarvitse liittää muita tunteita. Tässä vaiheessa fyysiset tuntemukseni olivat vielä melko laimeita ja muista tunteneeni suurta iloa tästä oivalluksestani. Ikään kuin ryntäilin ympäri kehoani tunnustellen kipukohtia, huudellen mielessäni: "Katso, kipua! Se on vain tuntemus, ei tarvitse reagoida!" Vipassana mukaan on tarkoitus nähdä asiat sellaisena kuin ne oikeasti ovat. Kaikkien tuntemusten luonne on samanlainen: Ne tulevat ja ne menevät. Kaikki elämässä on jatkuvassa muutoksessa ja liikkeessä. Mikään ei ole pysyvää.

Pari ensimmäistä päivää päättäväistä istumista sujuu minulta melkoisen hyvin, vaikkakin koen välillä tunnottomuutta, eli kehon osia, joissa ei tunnu juuri mitään erityistä. Näitä kohtia kehotetaan tarkkailemaan pidempään. Kivuliaat kohdat vaativat minulta kahden päivän jälkeen kuitenkin lähes kaiken huomioni ja tunnen voivani levähtää "tunnottomissa" kohdissa kehoani. Ehkä johtuen pitkästä istumisesta tai rikkinäisestä häntäluustani kehitän istuessani mahtavat hermokivut lonkkiini ja jalkoihini. Kipu on lähes sietämätön. Ajattelen, että en ole koskaan kokenut mitään niin kamalaa. Syke nousee, haukon henkeä ja kyyneleet valuvat silmistäni. Puren hammasta ja tiedän hävinneeni ensimmäisen erän, koska olen reagoinut kipuun. Istun silti liikkumatta ja kun tunti on päättynyt siirrän jalkojani. Huomaan samalla, että kipu katoaa kuin taikaiskusta. Voin kuitenkin pahoin vielä jonkun aikaa istumisen jälkeen. Alan uskoa, että olen keksinyt koko kivun omasta päästäni. Miten se voi tulla ja kadota niin äkisti. Kysyn opettajalta, miten tulisi toimia jos kipu ylittää sietokyvyn ja hän vastaa, että ei mitenkään. Yrität parhaasi olla reagoimatta. "Just sit still." Älä muuta edes hengitystäsi.

Illalla kun pääsen sänkyyn minulla on vaikeuksia maata selälläni, koska takapuoli on kipeä, Herään yöllä pistävään kipuun lonkassa, mutta päätän vain kääntää kylkeä. Seuraavana päivänä työ tuskan kanssa jatkuu. Päätän vakaasti, että en kuuntele kipua. Minusta jopa tuntuu, että on samantekevää miltä asento tuntuu tunnin alussa, koska puolen tunnin jäkeen se alkaa kuitenkin olla yhtä helvettiä. Asettelen kuitenkin jalkani mahdollisimman mukavasti. Olen valmiiksi epäileväinen onnistumisen suhteen, koska tunnen jo tunnin alussa viiltelevää kipua reidessäni. Oikea jalka on pahempi, mutta tunnen kipua myös vasemmassa jalassa. Aloitan skannaamisen päälaelta, mutta jo ensimmäisellä kierroksella jumitun jalkoihin tarkkailemaan loimottavaa kipua reisilihasten välistä sekä kirvelevää tulitusta sääriluun ja pohjelihaksen välistä. Jos pääsen kohdan yli kipu aina vähän hellittää, mutta saattaa yllättää minut vain muutaman sekunnin päästä uudelleen.

 Uskon työskennelleeni lähes tunnin pääsemättä juurikaan etenemään. Kipu on voimakasta ja vaatii koko keskittymiskykyni. Äkisti päähäni iskee ajatus: Tuska ei ole minun tuskaani. Tämä kipu on jalkojeni kipu. MINUA, sitä sisintä minua ei voi satuttaa. Voin loitontaa itseni kivusta. Ymmärrän nyt mitä tarkoitetaan kivun monistuksella ja sen mitä eroa on henkisellä ja fyysisellä kivulla. Lopputunnin vietän lähes hymyillen. Kipu jaloissani on edelleen kova, jopa kovempi, mutta voin katsella sitä sivusta. Ikään kuin katselisin halkojen palavan takassa. Jalkani palavat ja katselen niiden palavan, En tunne henkistä tuskaa. Olen sen yläpuolella. Olen voittanut.

Vipassana 1

Parin päivän sulattelun jälkeen yritän saada kasaan jotain merkityksellisimpiä kokemuksiani 10  päivän meditaatioleiriltä Ruotsin Ödeshögin Vipassanacenterillä. Tulopäivänä tietysti jännitti ja muistan sanoneeni keskuksen parkkipaikalla tämän olevan varmasti hulluinta, mihin olen koskaan ryhtynyt.  Olimme liikkeellä kaksin mieheni kanssa, vaikkakaan kaksin emme tosin voineet olla meditointikeskuksessa kuin ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä. Miehet ja naiset pidetään tiukasti erillään ja kaikki kommunikaatio muiden ihmisten, poislukien kurssin vetäjät ja opettajat, on kielletty. Ei eleitä, viestejä, katseita, kosketusta tai puhetta. Tarkoitus on että kukin työskentelee yksin ja pitäytyy omissa oloissaan ilman fyysistä tai muutakaan kosketusta ulkomaailmaan. Tietysti tälle asettaa haastetta se, että esim. kolmea vessaa käyttää yli 20 naista. Vessaan ja suihkuun oli välillä tunkua. Itselle hankalinta oli se, että jos tuli törmäiltyä, vahingossa etuiltua tai muuten tössittyä jotain ruuhkassa ei voinut edes pyytää anteeksi. Myös hyvänyön ja huomenen toivottaminen huonekaverille olisi ollut vähintäänkin hyvien käytöstapojen mukaista, samoin kuin keittiöhenkilökunnan kiittäminen ruuasta. Mutta nyt tuli unohtaa nämä käytöstavat.

Kurssin aikataulu on laadittu sen verran tiukaksi, että pelkäämääni ikävää ulkomaailmaan en ehtinyt potea. Yhtenä päivänä kun istuimme meditaatiosalissa olin tosin varma, että kuulin puhelimeni soivan. Olin varma, siitäkin huolimatta, että olin itse kytkenyt sen pois päältä ja antanut säilytykseen kurssin järjestäjille. Ensimmäisenä yönä näin unta, jossa olin päivittämässä Facebook-statustani, mutta sitten tämä online-tuska jo helpottikin.  Toisaalta ikävöintiä helpotti myös tieto siitä, että mieheni oli rakennuksen toisella puolella samoissa tunnelmissa. Näin häntä vilaukselta joinain päivinä, koska me kaikki istuimme kuitenkin meditoimassa päivittäin samassa salissa. Tosin miehet toisella puolella huonetta kuin naiset. Myös kulku saliin on järjestetty eri ovista. Salissa jokaisella oli edeltäkäsin määrätty istumapaikka, jossa oli valmiina istuinpehmuste ja peitto. Lisää pehmusteita saattoi haalia hyllystä ja niitä sitten tulikin haalittua melkoinen pino.

Istuminen aloitettiin ensimmäisen päivän iltana ja ohjeita saimme sekä ääninauhalta, että videolta. Kolme ensimmäistä päivää harjoitellaan oman hengityksen tarkkailua ja huomiokyvyn kohdistamista nenä, sieraimet, ylähuuli- akselilla. Tätä kun on tehnyt kolme päivää kymmenen tuntia päivässä niin alkaahan se vähän puuduttaa. Toisaalta myöhemmin kun siirrytään varsinaiseen Vipassana-tekniikkaan ymmärtää miksi ensimmäiset päivät ovat niin tärkeitä.

Ensimmäisinä päivänä koin paljon epämukavuutta istuma-asennon hakemisessa, toki tuska jatkui koko kurssin ajan, mutta erilaisena. Kolmantena päivänä pyysin selkänojan ja kahdeksentena päivän pikkujakkaran. Jakkaran hylkäsin kyllä jo seuraavana päivänä. Olen murtanut nuorena häntäluuni ja tästä sain nyt maksaa kalliisti. Leiristä tuli minulle työskentelyä kivun kanssa. Toisaalta en usko, että yksikään meditoija pääsee ilman kipua. Kipu toimii myös tärkeänä työkaluna.

Noin kurssin puolivälissä aloitetaan sittings of strong determination eli tunnin mittaiset istunnot kolmesti päivässä, jolloin asennonvaihtaminen on epäsuotavaa. Istuimme siis valitsemassamme asennossa mahdollisuuksien mukaan hievahtamatta tai ainakin avaamatta käsiä, jalkoja ja silmiä. Salista poistuminen tänä aikana oli kielletty. Jos oli äärettömän pakko liikkua se oli tehtävä hitaasti, pienesti ja mahdollisiman hiljaa. Nämä päättäväiset istumiset vahvistavat meditoijaa kohtaamaan sekä fyysistä, että henkistä epämukavuutta. Voin kertoa, että olipa asento miten mukavan tuntuinen alussa, oli se kuitenkin tuskaa tunnin lopussa.

Leirillä noudatetaan tiukkaa päiväaikataulua, joka alkaa aamuherätyksellä klo 04.00. Aamutoimiin ja saliin siirtymiseen on aikaa puoli tuntia. Aamu aloitetaan aina vatsa tyhjänä 04.30. Aamupala on klo 06.30 ja sen jälkeen on aikaa huilata, ulkoilla käydä pesulla tai muuta vastaava. Meditointi jatkuu klo 08.00 ja jatkuu pienin tauoin ryyditettynä 11 saakka. Lounastauko kestää yhdestätoista yhteen saakka, jolloin meditointi jatkuu huoneissa tai salissa. Päivä jatkuu yhteismeditoinnilla 14.30, josta opettajan ohjeiden mukaan osa meditoijista saatetaan lähettää huoneisiin ja osa jää saliin. klo 17-18 on teetauko, jossa uudet oppilaat saavat teetä ja hedelmiä, vanhat oppilaat vain teetä tai sitruunavettä. Siitä seuraavaan aamupalaan on pärjättävä ilman ruokaa. Kumma kyllä en kärsinyt suuremmin nälästä, eivätkä muutkaan, kun sitä heiltä tiedustelin. Nälkä tuntui lähinnä ohimenevinä murahduksina juuri ennen aamupalaa tai illan viimeisinä hetkinä.

Meditaatio jatkuu klo 18 ja klo 19 jälkeen on video-opetusta, jonka jälkeen ehditään vielä meditoida noin puoli tuntia ennen päivän päättymistä. Meditoinnin jälkeen oli mahdollisuus esittää opettajalle kysymyksiä. Opettajaa sai tavata myös yksityisesti jos eteen tulee ongelmia tai kysymyksiä. Klo 21 päästään iltatoimille ja nukkumaan. Päivät toistuivat pääpiirteissään samankaltaisina ja meditointia tuli noin 10 tuntia päivässä. Tauoilla lepäsin, nukuin kävelin metsässä tai kävin suihkussa. Paljon tuli vain nukuttua, jotta tuo aamun klo 04.00 herätys ei olisi tuntunut  niin ankelta. Ja siihen kyllä tottui nopeasti.

Ruoka oli yksinkertaista kasvisruokaa, keittoja, riisiä, puuroja, leipää, jogurttia, hedelmiä, rusinoita, siemeniä, teetä yms. Itse tykkäsin ruoista tosi paljon, joskin jotkut niistä aiheuttivat melkoista menoa ja meininkiä sekaruokaan tottuneelle ruoansulatukselleni. Samalla tuli pohdittua useaan kertaan suhtautumista ruokaan. Kurssin ohjeissa nimenomaan korostetaan sitä, että sinne tullessa on syytä jättää kaikki ruokaan liittyvä filosofia kotiin ja ottaa kiitollisuudella vastaan se, mitä tarjotaan. Sellainen asenne voisi tehdä hyvää monelle tänä päivänä. Elämmehän melkoista ruokatrendien aikaa. Mediassa jatkuvasti taistellaan siitä, mikä on SE AINOA OIKEA onnelliseksi, terveeksi ja hyvinvoivaksi (hoikaksi) tekevä ruokavalio.

10 päivää katveessa/10 päivää valossa

Seuraavaksi  on edessä matka Ruotsiin meditaatioleirille, jonka aikana ei saa käyttää mitään elektronisia laitteita, ei kirjoittaa, lukea, kuunnella musiikkia tai tehdä käsitöitä. Ei myöskään saa puhua, lähettää viestejä tai antaa merkkejä, tuijotella ketään tai muutenkaan kommunikoida turhaan kenenkään kanssa. Ohjaajien kanssa saa keskustella kahden kesken jos siihen tuntee tarvetta. Tarkoitus on hiljentyä ja keskittyä omaan itseensä, kuunnella niitä viestejä ja ajatuksia, joita oma keho ja pää tuottavat ja sitten.. antaa niiden mennä, kaikkien tunteiden ja ajatusten.

Luulen, ettei tule olemaan helppoa. Osaan kyllä hiljentyä, mutta ajanvietteeni perustuu lähes yksinomaan kirjoittamisesta, lukemisesta, kuvaamisesta, piirtämisestä, musiikista ja käsitöistä sekä netissä roikkumisesta. Kännykän käyttöni on minimaalista, joten se ei tuota ongelmia, mutta tietokone..UUTISET, FACEBOOK, SÄHKÖPOSTI ja BLOGIT, tulen kaipaamaan niitä kovasti.
Uskon myös, että tulen kaipaamaan yli kaiken rakasta kissaani, joka viettää tämän ajan kissahotellissa. Olen varmasti ollut sokea, kuuro ja tajuton kun olen kirjoittanut hakemukseen: "I have no addictions."

Harvoin tulemme ajatelleeksi, mistä kaikesta olemme riippuvaisia: Työstä, rahasta, perheestä, ystävistä, ruuasta, juomasta, tupakasta, kahvista, liikunnasta, tv:stä, kännykästä, huumeista, lääkkeistä, uskonnosta, politiikasta, vallasta, hyväksynnästä, rakkaudesta...

Koska pidän itseäni melkoisena moottoriturpana tulee myös olemaan vaikeaa pitää suunsa kiinni, ihan vain yleisesti ottaen. Toisaalta se voi olla vapauttavaa tässä jatkuvassa sosiaalisuuden ja pätemisen maailmassa. Ei tarvitse puhua. Ei tarvitse kertoa itsestään, ei selitellä.

Meditaatiosta minulla on vain kalpea aavistus. Yritän silti ottaa juonesta kiinni. Viisaammat sanovat, että on melkeinpä parempi, ettei tiedä mitään, koska aiemmin opittu voi vaikeuttaa harjoituksia.

Istuminen voi myös tuottaa hankaluuksia, koska käteni ja jalkani puutuvat helposti. Myös selän kanssa voi tulla ongelmia, koska kärsin ajoittain iskiasvaivoista ja istuminen ilman tukea ristiselälle voi tehdä olosta melkoista tuskaa.

Kaikesta tästä huolimatta odotan, että saan leiristä irti muutakin kuin tylsyyttä ja epämukavuutta. Jollain lailla odotan, että pystyisin ylittämään fyysisten tuntemusten aiheuttaman hankaluuden ja saavuttaa tilan, jossa voin olla kuuntelematta mielen vikinää. Mind over matter!

Oslo with love

Viikonloppu Oslossa oli jännä kokemus, koska kaikesta etukäteen hankitusta tiedosta huolimatta en tiennyt, mitä odottaa. Oslo on jämäkkä, monipuolinen, elävä, kaunis ja ruma,  kotoisa ja samalla vieras. Nähtävää olisi riittänyt vaikka kuinka. Ainoa rajoittava tekijä oli oma jaksaminen ja aika. Sää oli meille enemmän kuin suosiollinen. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Vesisade alkoi vasta kun odottelimme flytogia (juna lentokentälle) rautatieasemalla.

 Oslo- passi on ehdoton, koska siinä saa samaan rahaan ilmaiset matkat julkisilla kulkuneuvoilla sekä sisäänpääsyn useimpiin museoihin ja nähtävyyksiin, jotka muuten olisivat maksullisia. Kalliimpiin houkutuksiinkin on tarjolla alennuksia Oslo-passilla. Matkustimme paljon ratikalla, koska pysäkki oli sopivasti hostellin edessä. Matkabudjetti oli pieni ja söimme ravintolassa vain yhden iltapalan ja yhden aamiaisen. Muutoin söimme kaupasta ostamiamme eväitä. Piknikkien suosion vuoksi ei meitä edes katsottu pitkään, vaikka popsimme omia eväitä puistoissa ja penkeillä pitkin katuja.

Käymistämme paikoista olin erityisen ihastunut  moniin kauniisiin puistoihin  sekä Aker Bryggen rantaan. Kävimme Munch- museossa, Grynerløkkassa, Aker Bryggessä, oopperatalolla, Aker-linnoituksella, Viking-museossa, Kon-tiki-museossa sekä merimuseossa. Keskustan tuntumassa sekä Bygdøyssä liikuimme paljon kävellen ja katselimme paikkoja. Meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia tai aikataulua, vaan menimme hetken mielijohteen mukaan. Se osoittautui hyväksi tavaksi, koska toisaalta saatoimme nähdä sellaista, mitä ei oltu suunniteltu ja leppoista tunnelma säilyi loppuun asti.