Uni: Turvapaikanhakija kimppakyytiläisenä
Heräsin seuraavaan uneen. Unen alussa kuljeskelin kaupungilla ja huomasin tummaihoisen miehen seurailevan ja tuijottelevan minua. Ensin se huvitti ja sitten alkoi vaivata minua.
Seuraavaksi kuljin työmatkaani autolla ja kun pysähdyin näin taas saman miehen seisoskelevan jossain kadunkulmassa tarkkailemassa minua. Seuraavana aamuna kun olin lähdössä töihin mies seisoi autoni vieressä. Olin menossa aamuvuoroon ja vielä uninen ja ulkona oli vielä hämärää. Kaivelin auton avaimia laukustani. Mies käveli aivan eteeni, alittaen henkilökohtaisen reviirini rajan. Aloin hätääntyä: Mitä tuo musta mies minusta oikein halusi. Yritin avata auton oven nopeasti ja sujahtaa autooni. Istuin vahingossa auton takapenkille. Mies kiersi auton toiselle puolelle. Siirryin nolona takapenkiltä kuljettajan paikalle. Mies avasi auton takaoven ja istui takapenkille. Kohta hänen viereensä tuli pieni lettipäinen tumma tyttö.
Olin tyrmistynyt. Miksi nuo vieraat ihmiset tunkivat MINUN autooni. Käännyin takapenkkiä kohti ja kysyin kohteliaasti englanniksi miksi he olivat tulleet autooni. Mies vastasi minulle, että hän ja tyttö tulevat kyytiin koska heillä on sama matka. Kerroin hänelle, että auto on minun ja odotan heidän poistuvan heti kyydistä koska minulla on kiire töihin. Mies näytti kädellä pyörivän merkin, jolla hän kehoitti minua lähtemään liikkeelle. En suostunut käynnistämään autoa. Mies ja tyttö istuivat paikoillaan hievahtamatta. Nousin autosta ja lähdin hakemaan miestäni apuun. Mieheni kehoitukset heille poistua autosta olivat yhtä tehottomia, joten ei auttanut muu kuin lähteä liikkeelle.
Uhkasin miestä jopa poliisilla, mutta hän ei tuntunut välittävän. Olin jo todella ärsyyntynyt. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän penkillä. Sanoin takapenkkimiehelle, että hänellä ei ollut oikeutta tulla autooni ilman lupaa. Kerroin, että auto on minun ja minä päätän kuka sillä matkustaa. Mies vain kohautteli hartioitaan. Hän istui kuin bussissa, kassi sylissään, jääräpäinen ilme kasvoillaan. Käsitin, että olin törmännyt kulttuurien väliseen muuriin.
Selitin miehelle, että julkinen liikenne on Suomessa erikseen. Ei voinut vain hypätä jonkun autoon ja kuvitella voivansa matkustaa pummilla. Mistä hän edes tiesi mihin olin menossa. Mies sanoi, että tässähän on penkki vapaana ja matka maksaisi minulle saman verran vaikka hän istuisikin kyydissä. Hänelle kelpasi hyvin se määränpää johon minä olin menossa. Hän oli seurannut minua useana päivänä ja todennut, että meillä oli sama matka. Olin jo aivan hurjistunut. Onneksi mieheni tajusi sanoa, että meillä Suomessa ei vaan toimittu sillä tavalla. Me olemme maksaneet omasta autostamme ja maksamme siitä myös vakuutukset ja bensat. Eihän se voi olla oikein, että hän matkustaa kyydissämme ilmaiseksi. Olin voitonriemuinen, siitäpä sai hyvän perustelun. Mutta mies vaan toisti, että ei se maksa meille enempää ja hyvähän se on kun oli jo kerran maksettu. Eihän sitä kerran maksettua matkaa kannata puolityhjällä autolla ajaa. Olipa ärsyttävä ja röyhkeä tyyppi!
Sanoin takapenkkimiehelle, että voisimme heittää hänet autosta ulos. Vahvistaakseni viestiäni tartuin häntä takin kauluksesta. Siitä mies hurjistui. Hän korotti ääntään ja huomautti, että vaikka kuvittelinkin omistavani ilmatilan autoni sisäpuolella, en kuitenkaan ollut oikeutettu tunkeutumaan hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Aistin ilmassa vaaraa ja päästin irti takista, mutta sanoin hänelle, että en Suomen lakien mukaan tekisi rikosta vaikka nostaisin hänet niska-perseotteella autosta kadulle. Jatkoimme nahistelua määränpäähän asti, missä mies ja tyttö poistuivat autosta. Uni päättyi.
Aamulla olin ensin unen vuoksi ärsyyntynyt ja vihainen. Hetken asiaa mietittyäni ärsytys vaihtui oivalluksiin. Voimmeko sanoa, että omistamme tilan, esim auton sisällä. Mitä me silloin omistamme. Penkin? Ilmaa? Auton sisäänsä kätkemän maagisen umpion? Voimmeko "omassa" tilassamme hallita toisen henkilökohtaista tilaa tai rikkoa sitä, puolustaaksemme "omaa" tilaamme? Omistammeko todella jotain jos olemme maksaneet siitä rahalla? Voimmeko ostaa ilmatilaa, maata tai vettä? Voimmeko oikeastaan sanoa omistavamme yhtään mitään? Omistammeko Suomen? Voimmeko sanoa: Näin meillä Suomessa toimitaan. Tämä on meidän maamme. Olemme maksaneet siitä.
Seuraavaksi kuljin työmatkaani autolla ja kun pysähdyin näin taas saman miehen seisoskelevan jossain kadunkulmassa tarkkailemassa minua. Seuraavana aamuna kun olin lähdössä töihin mies seisoi autoni vieressä. Olin menossa aamuvuoroon ja vielä uninen ja ulkona oli vielä hämärää. Kaivelin auton avaimia laukustani. Mies käveli aivan eteeni, alittaen henkilökohtaisen reviirini rajan. Aloin hätääntyä: Mitä tuo musta mies minusta oikein halusi. Yritin avata auton oven nopeasti ja sujahtaa autooni. Istuin vahingossa auton takapenkille. Mies kiersi auton toiselle puolelle. Siirryin nolona takapenkiltä kuljettajan paikalle. Mies avasi auton takaoven ja istui takapenkille. Kohta hänen viereensä tuli pieni lettipäinen tumma tyttö.
Olin tyrmistynyt. Miksi nuo vieraat ihmiset tunkivat MINUN autooni. Käännyin takapenkkiä kohti ja kysyin kohteliaasti englanniksi miksi he olivat tulleet autooni. Mies vastasi minulle, että hän ja tyttö tulevat kyytiin koska heillä on sama matka. Kerroin hänelle, että auto on minun ja odotan heidän poistuvan heti kyydistä koska minulla on kiire töihin. Mies näytti kädellä pyörivän merkin, jolla hän kehoitti minua lähtemään liikkeelle. En suostunut käynnistämään autoa. Mies ja tyttö istuivat paikoillaan hievahtamatta. Nousin autosta ja lähdin hakemaan miestäni apuun. Mieheni kehoitukset heille poistua autosta olivat yhtä tehottomia, joten ei auttanut muu kuin lähteä liikkeelle.
Uhkasin miestä jopa poliisilla, mutta hän ei tuntunut välittävän. Olin jo todella ärsyyntynyt. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän penkillä. Sanoin takapenkkimiehelle, että hänellä ei ollut oikeutta tulla autooni ilman lupaa. Kerroin, että auto on minun ja minä päätän kuka sillä matkustaa. Mies vain kohautteli hartioitaan. Hän istui kuin bussissa, kassi sylissään, jääräpäinen ilme kasvoillaan. Käsitin, että olin törmännyt kulttuurien väliseen muuriin.
Selitin miehelle, että julkinen liikenne on Suomessa erikseen. Ei voinut vain hypätä jonkun autoon ja kuvitella voivansa matkustaa pummilla. Mistä hän edes tiesi mihin olin menossa. Mies sanoi, että tässähän on penkki vapaana ja matka maksaisi minulle saman verran vaikka hän istuisikin kyydissä. Hänelle kelpasi hyvin se määränpää johon minä olin menossa. Hän oli seurannut minua useana päivänä ja todennut, että meillä oli sama matka. Olin jo aivan hurjistunut. Onneksi mieheni tajusi sanoa, että meillä Suomessa ei vaan toimittu sillä tavalla. Me olemme maksaneet omasta autostamme ja maksamme siitä myös vakuutukset ja bensat. Eihän se voi olla oikein, että hän matkustaa kyydissämme ilmaiseksi. Olin voitonriemuinen, siitäpä sai hyvän perustelun. Mutta mies vaan toisti, että ei se maksa meille enempää ja hyvähän se on kun oli jo kerran maksettu. Eihän sitä kerran maksettua matkaa kannata puolityhjällä autolla ajaa. Olipa ärsyttävä ja röyhkeä tyyppi!
Sanoin takapenkkimiehelle, että voisimme heittää hänet autosta ulos. Vahvistaakseni viestiäni tartuin häntä takin kauluksesta. Siitä mies hurjistui. Hän korotti ääntään ja huomautti, että vaikka kuvittelinkin omistavani ilmatilan autoni sisäpuolella, en kuitenkaan ollut oikeutettu tunkeutumaan hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Aistin ilmassa vaaraa ja päästin irti takista, mutta sanoin hänelle, että en Suomen lakien mukaan tekisi rikosta vaikka nostaisin hänet niska-perseotteella autosta kadulle. Jatkoimme nahistelua määränpäähän asti, missä mies ja tyttö poistuivat autosta. Uni päättyi.
Aamulla olin ensin unen vuoksi ärsyyntynyt ja vihainen. Hetken asiaa mietittyäni ärsytys vaihtui oivalluksiin. Voimmeko sanoa, että omistamme tilan, esim auton sisällä. Mitä me silloin omistamme. Penkin? Ilmaa? Auton sisäänsä kätkemän maagisen umpion? Voimmeko "omassa" tilassamme hallita toisen henkilökohtaista tilaa tai rikkoa sitä, puolustaaksemme "omaa" tilaamme? Omistammeko todella jotain jos olemme maksaneet siitä rahalla? Voimmeko ostaa ilmatilaa, maata tai vettä? Voimmeko oikeastaan sanoa omistavamme yhtään mitään? Omistammeko Suomen? Voimmeko sanoa: Näin meillä Suomessa toimitaan. Tämä on meidän maamme. Olemme maksaneet siitä.
Kommentit
Lähetä kommentti