Puoli vuotta Vipassanan jälkeen

Ajattelin tehdä lyhyttä yhteenvetoa siitä, mitä 10 päivän meditaatioretriitistä jäi käteen. Tässä sitä nyt tulee:
Meditoinko edelleen? Kyllä, mutta en säännöllisesti. Meditoin silloin kun tunnen olevani stressaantunut ja usein lyhyitä hetkiä esim. aamuisin ennen töihin lähtöä. Anapana hengitystä huomaan käyttäväni useinkin, jos olen iltaisin uneton tai muutoin jos on vapaita hetkiä, jolloin ei ole muutakaan järjellistä tekemistä. Viimeksi paluulennolla Kanarialta kun oli kuusi tuntia aikaa vain istua. Lyhyet meditoinnit aamuisin kestävät 10-25 minuuttia ja ovat minusta erityisen nautinnollisia. Tuntuu, että saan levätä vielä hetken aamutoimien jälkeen, ennen töihin lähtöä. Välillä teen pidempiä tunnin istuntoja useimmiten iltaisin ennen nukkumaanmenoa, koska meditoinnin jälkeen saa erityisen hyvin unta. 


Huomaan suhtautuvani eri tavalla tunteisiini ja tunnetiloihini. Olen rennompi, enkä jaksa pingottaa yhtä paljon kuin ennen (oma näkemys!). Suhtaudun ruokaan kunnioittavammin ja huomaan usein suorittavani eräänlaista kiitollisuusrituaalia ruokailujen yhteydessä. Jos en muista kiittää ruuastani, tulee syyllinen olo. Olen edelleen riippuvainen suklaasta ja pidän paljon hyvistä sapuskoista, mutta aamupalani on leirin seurauksena muuttanut totaalisesti muotoaan. Syön aamiaiseksi edelleen samaa kuin leirillä: (maustamatonta) jogurttia, siemeniä, pähkinöitä, mysliä, rusinoita ja hedelmiä. Joskus sekaan lotkahtaa hunajaa ja kanelia. Lihaa söin vain vähän jo ennen leiriä ja tilanne on jatkunut suunnilleen samanlaisena kuin ennenkin. Suhteeni kehollisiin kipuihin on muuttunut. Muistan kipua kohdatessani aina, että kipu on fyysistä, eikä minun tulisi kärsiä siitä henkisesti.

Ajatusmaailmassa on tapahtunut ego-tietoisuuden lisääntymistä. Olen monessa tilanteessa tullut tietoiseksi siitä, miten ego ohjaa puheitani ja tekojani. Miten huomionkipeitä,  imartelun ja ihailunnälkäisiä olemmekaan!  Huomaan nykyään helpommin myös muissa samoja piirteitä. Ihmiset toimivat usein vastoin omaa parastaan tavoitellessaan, jotain mitä kuvittelevat tarvitsevansa. Huomaan myös, miten vaikeaa on hyväksyä elämää ja olosuhteita sellaisena kuin ne ovat. Alan ymmärtää, että omaa kärsimystään voi oikeasti vähentää hyväksymällä tilanteensa ja olosuhteensa sellaisina kuin ne ovat. (=Silloin kun niihin ei voi vaikuttaa.)

Mielikuvani viime kesän leiristä ovat positiivisia ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani vastaavalle leirille uudelleen. Olen jopa katsellut netistä, mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla esim. Nirodha ry:llä. Luulen, että aika kultaa muistot, mutta jotain pysyvää leiristä varmasti on jäänyt. Pidän 10 päivän leiriä pienenä henkilökohtaisena saavutuksena, mutta parasta siinä on sen tuoma ymmärrys.

Vipassana P.S.

Jälkikirjoitus aiheesta: Vipassana. Suosittelen kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan itsensä paremmin. Ennakkoluulot pois ja kokeilemaan. Haluan korostaa, että tämä oli minun kokemukseni ja jokaisen kokemus on erilainen. Toiset saavat vähemmän kokemuksesta irti kuin toiset. Jokaiselle siitä on varmasti jokinlaista hyötyä. Moni, jolle olen kertonut kokemuksestani on sanonut, ettei itse pystyisi samaan. Uskon, että kuka tahansa pystyy jos vain haluaa. Täytyy olla halu kohdata itsensä ja halu antautua virran vietäväksi.

Vaikka ei piittaisi  pätkääkään uskonnosta, karmasta, henkisyydestä tai omaisi yhtään hippiasennetta voi silti hyötyä hiljentymisestä. Kurssi on koottu niin, että ei siellä aika pääse pitkäksi käymään. Epämiellyttäviäkin asioita voi tulla eteen ja kipuakin voi joutua kokemaan. Huonekaverini kävi läpi neljän tunnin valvepainajaisen ja moni muu kertoi nähneensä painajaisia tai kokeneensa pelkoa jossain vaiheessa kurssia. Leiriltä ei pääse pois kesken ja tämän säännön tarkoitus on taata oppilaille mahdollisuus oppia hallitsemaan erilaisia tunteitaan, myös epämiellyttäviä, pelottavia ja kipeitä. Näidenkin tunteiden luonne on olla ohimeneviä. Opettajat tukevat ja auttavat vaikeina hetkinä, mutta oppilas tekee työn. Kukaan ei voi kokea toisen puolesta. Vain kokemalla voi oppia ymmärtämään. Älyllisellä tasolla voi oppia monenlaista lukemalla ja opiskelemalla, mutta jotkut asiat täytyy vain kokea.

Tunteeni heti kurssin jälkeen olivat melko ristiriitaiset. Lopun crescendoon huipentunut tunnelma meni vähän vaahtopäiksi yli meikäläisen uimalakin ja olin ajoittain jopa erittäin ärtynyt. "Liity meihin"-meininki alkoi tuottaa vastareaktiota. Ohjeet kahden tunnin meditoinnista päivittäin ja kymmenen päivän kurssin käymisestä vuosittain sekä kehoitukset ryhtyä avustajaksi tuleville kursseille eivät osu maaliin jos on jo käsi matkalaukun kahvalla ja kova hinku päästä kotiin selvittelemään ajatuksiaan. Lopuksi pyydettiin lahjoituksia, joilla katetaan seuraavien kurssilaisten kulut. Tuli tunne, että on pakko antaa ainakin omat kulut kattava summa. Muuten jäisi kiitollisuuden velkaan. Uskon, että velvollisuuden tunnetta lisätään tahallaan, jotta rahaa saataisiin kokoon myös tilojen ylläpitoon ja peruskorjaukseen. Tilat sijaisevat vanhalla maatilalla, eivätkä todella ole kovinkaan modernit tai korkeatasoiset. Meille esiteltiin laajasti korjaussuunnitelmia ja laajennusten tekoa tulevaisuudessa sekä jo tehtyjä korjauksia. Osallistumisen merkitystä korostettiin myös käytännössä. Tekeviä käsiä puuttuu ja avustajia tarvitaan. Työt tehdään ilman palkkaa vapaaehtoisvoimin, myöskään opettajat eivät saa korvausta työstään. Koko järjestelmä toimii (rahallista) voittoa tuottamattomalla periaatteella.

Olin siinä uskossa lähtiessäni, etten varmaankaan tulisi meditoimaan päivittäin, mutta saatoin olla väärässä. En kuitenkaan istu kahta tuntia päivässä. Olen herännyt mieheni kanssa aamulla klo 04.20 ja meditoinut tunnin lähes joka aamu. Yllättävää kyllä en juurikaan ole nukahdellut aamuisin istuessa ja olo on tuntunut tunnin jälkeen virkeältä ja mukavalta.  Aamuvuorossa tämä järjestely toimii, mutta täytyy katsoa millainen rutiini ilta- ja yövuoroon sopii.

Vipassana 5

Vipassana outoudet ja hauskuudet vapaasti assosioiden: Vipassanan oppi perustuu Buddhan opetuksiin, joten se sisältää paljon yhteneväisyyksiä buddhalaisuuden kanssa, vaikkakaan se ei ole uskonnollinen ismi. Buddha eli Siddhartha Gautama ei ole jumala eikä palvottava kohde vaan henkilö, joka "valaistunut". Opin mukaan kuka tahansa voi olla tai tulla buddhaksi oman kokemuksensa kautta. Buddhalaisuus jälleensyntymisoppeineen, karman lakeineen ja nirvanoineen voi olla vaikeasti nieltävä kokonaisuus länsimaisen kulttuurin edustajalla.

Opin keskeinen sisältö on puettu yksinkertaiseen muotoon ja opetettu niin konkreettisesti, ettei oppimiselta voi oikein välttyä. Opetusmateriaali sisältää paljon kertausta ja vertauskuvallisia, hauskojakin tarinoita. Videoilla esiintyvä jo edesmennyt herra  N. S Goenka on omalla tavallaan hauska ja karismaattinen persoona. Pakko kuitenkin lisätä, ettei hänen laulunlahjoillaan pääsisi Idols-kisassa esikarsintaa pidemmälle. Chanting eli laulanta oli mielestäni vähiten hurmiota herättävä puoli, vaikkakin ajoittain tylsyyttä poistavana ja hereillä pitävänä tekijänä tervetullut lisä yksitoikkoiseen istumiseen.

Viimeisten video-oppituntien tautofoninen luonne alkoi lopuksi jo ärsyttää. Eikä viimeisenä esitelty Metta Bavana-meditointi ollut hipahtavan ja hurmiollisen luonteensa vuoksi minulle lainkaan mieleen. Tunnelma oli lähinnä: "Kukka korvan taakse ja kaduille toivomaan kaikille rakkautta ja rauhaa." Enkä oikein jaksanut uskoa, että maailman ongelmat vieläkään ratkeavat kättenpäällepanemisella tai rakkautta ja positiivista energiaa säteilemällä. Peace, One Love!

Eristäytyminen arjesta ja sosiaalisesta mediasta teki todella hyvää. En kaivannut koneitani juuri lainkaan. Itsen ja oman kehon kuuntelu sai aikaan poikkeuksellisen voimakkaita tunnereaktoita ja oivalluksia, joiden en uskoisi olevan mahdollisia arjen melskeessä. Ymmärsin myös, ettei kaikkia ongelmiaan voi ratkoa älyllisellä tasolla, olinpa sitten kuinka analyyttinen tai fiksu tahansa.  Uskon vahvasti tekniikasta olevan minulle hyötyä jatkossakin.

Toisaalta toivon, että tekniikasta riisuttaisiin vieläkin enemmän pois buddhalaisuutta, koska se ainakin minussa aiheutti paljon päänvaivaa. Mietin jopa, mitä eroa tällä Vipassanan opilla ja järjestäytyneillä uskonnoilla on jos tämäkin oppi on ainoa oikea tapa päästä kärsimyksistä. Vain polkua kulkemalla voi vapautua jne. Toisaalta monia järjestäytyneen uskonnon tunnusmerkkejä myös puuttuu. Ei sokeaa uskoa, rituaaleja, dogmaa, jumalia, rukoilua, syntiä, helvettiä tai taivasta, mutta kuitenkin: Karma ja nirvana..

Vipassana 1

Parin päivän sulattelun jälkeen yritän saada kasaan jotain merkityksellisimpiä kokemuksiani 10  päivän meditaatioleiriltä Ruotsin Ödeshögin Vipassanacenterillä. Tulopäivänä tietysti jännitti ja muistan sanoneeni keskuksen parkkipaikalla tämän olevan varmasti hulluinta, mihin olen koskaan ryhtynyt.  Olimme liikkeellä kaksin mieheni kanssa, vaikkakaan kaksin emme tosin voineet olla meditointikeskuksessa kuin ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä. Miehet ja naiset pidetään tiukasti erillään ja kaikki kommunikaatio muiden ihmisten, poislukien kurssin vetäjät ja opettajat, on kielletty. Ei eleitä, viestejä, katseita, kosketusta tai puhetta. Tarkoitus on että kukin työskentelee yksin ja pitäytyy omissa oloissaan ilman fyysistä tai muutakaan kosketusta ulkomaailmaan. Tietysti tälle asettaa haastetta se, että esim. kolmea vessaa käyttää yli 20 naista. Vessaan ja suihkuun oli välillä tunkua. Itselle hankalinta oli se, että jos tuli törmäiltyä, vahingossa etuiltua tai muuten tössittyä jotain ruuhkassa ei voinut edes pyytää anteeksi. Myös hyvänyön ja huomenen toivottaminen huonekaverille olisi ollut vähintäänkin hyvien käytöstapojen mukaista, samoin kuin keittiöhenkilökunnan kiittäminen ruuasta. Mutta nyt tuli unohtaa nämä käytöstavat.

Kurssin aikataulu on laadittu sen verran tiukaksi, että pelkäämääni ikävää ulkomaailmaan en ehtinyt potea. Yhtenä päivänä kun istuimme meditaatiosalissa olin tosin varma, että kuulin puhelimeni soivan. Olin varma, siitäkin huolimatta, että olin itse kytkenyt sen pois päältä ja antanut säilytykseen kurssin järjestäjille. Ensimmäisenä yönä näin unta, jossa olin päivittämässä Facebook-statustani, mutta sitten tämä online-tuska jo helpottikin.  Toisaalta ikävöintiä helpotti myös tieto siitä, että mieheni oli rakennuksen toisella puolella samoissa tunnelmissa. Näin häntä vilaukselta joinain päivinä, koska me kaikki istuimme kuitenkin meditoimassa päivittäin samassa salissa. Tosin miehet toisella puolella huonetta kuin naiset. Myös kulku saliin on järjestetty eri ovista. Salissa jokaisella oli edeltäkäsin määrätty istumapaikka, jossa oli valmiina istuinpehmuste ja peitto. Lisää pehmusteita saattoi haalia hyllystä ja niitä sitten tulikin haalittua melkoinen pino.

Istuminen aloitettiin ensimmäisen päivän iltana ja ohjeita saimme sekä ääninauhalta, että videolta. Kolme ensimmäistä päivää harjoitellaan oman hengityksen tarkkailua ja huomiokyvyn kohdistamista nenä, sieraimet, ylähuuli- akselilla. Tätä kun on tehnyt kolme päivää kymmenen tuntia päivässä niin alkaahan se vähän puuduttaa. Toisaalta myöhemmin kun siirrytään varsinaiseen Vipassana-tekniikkaan ymmärtää miksi ensimmäiset päivät ovat niin tärkeitä.

Ensimmäisinä päivänä koin paljon epämukavuutta istuma-asennon hakemisessa, toki tuska jatkui koko kurssin ajan, mutta erilaisena. Kolmantena päivänä pyysin selkänojan ja kahdeksentena päivän pikkujakkaran. Jakkaran hylkäsin kyllä jo seuraavana päivänä. Olen murtanut nuorena häntäluuni ja tästä sain nyt maksaa kalliisti. Leiristä tuli minulle työskentelyä kivun kanssa. Toisaalta en usko, että yksikään meditoija pääsee ilman kipua. Kipu toimii myös tärkeänä työkaluna.

Noin kurssin puolivälissä aloitetaan sittings of strong determination eli tunnin mittaiset istunnot kolmesti päivässä, jolloin asennonvaihtaminen on epäsuotavaa. Istuimme siis valitsemassamme asennossa mahdollisuuksien mukaan hievahtamatta tai ainakin avaamatta käsiä, jalkoja ja silmiä. Salista poistuminen tänä aikana oli kielletty. Jos oli äärettömän pakko liikkua se oli tehtävä hitaasti, pienesti ja mahdollisiman hiljaa. Nämä päättäväiset istumiset vahvistavat meditoijaa kohtaamaan sekä fyysistä, että henkistä epämukavuutta. Voin kertoa, että olipa asento miten mukavan tuntuinen alussa, oli se kuitenkin tuskaa tunnin lopussa.

Leirillä noudatetaan tiukkaa päiväaikataulua, joka alkaa aamuherätyksellä klo 04.00. Aamutoimiin ja saliin siirtymiseen on aikaa puoli tuntia. Aamu aloitetaan aina vatsa tyhjänä 04.30. Aamupala on klo 06.30 ja sen jälkeen on aikaa huilata, ulkoilla käydä pesulla tai muuta vastaava. Meditointi jatkuu klo 08.00 ja jatkuu pienin tauoin ryyditettynä 11 saakka. Lounastauko kestää yhdestätoista yhteen saakka, jolloin meditointi jatkuu huoneissa tai salissa. Päivä jatkuu yhteismeditoinnilla 14.30, josta opettajan ohjeiden mukaan osa meditoijista saatetaan lähettää huoneisiin ja osa jää saliin. klo 17-18 on teetauko, jossa uudet oppilaat saavat teetä ja hedelmiä, vanhat oppilaat vain teetä tai sitruunavettä. Siitä seuraavaan aamupalaan on pärjättävä ilman ruokaa. Kumma kyllä en kärsinyt suuremmin nälästä, eivätkä muutkaan, kun sitä heiltä tiedustelin. Nälkä tuntui lähinnä ohimenevinä murahduksina juuri ennen aamupalaa tai illan viimeisinä hetkinä.

Meditaatio jatkuu klo 18 ja klo 19 jälkeen on video-opetusta, jonka jälkeen ehditään vielä meditoida noin puoli tuntia ennen päivän päättymistä. Meditoinnin jälkeen oli mahdollisuus esittää opettajalle kysymyksiä. Opettajaa sai tavata myös yksityisesti jos eteen tulee ongelmia tai kysymyksiä. Klo 21 päästään iltatoimille ja nukkumaan. Päivät toistuivat pääpiirteissään samankaltaisina ja meditointia tuli noin 10 tuntia päivässä. Tauoilla lepäsin, nukuin kävelin metsässä tai kävin suihkussa. Paljon tuli vain nukuttua, jotta tuo aamun klo 04.00 herätys ei olisi tuntunut  niin ankelta. Ja siihen kyllä tottui nopeasti.

Ruoka oli yksinkertaista kasvisruokaa, keittoja, riisiä, puuroja, leipää, jogurttia, hedelmiä, rusinoita, siemeniä, teetä yms. Itse tykkäsin ruoista tosi paljon, joskin jotkut niistä aiheuttivat melkoista menoa ja meininkiä sekaruokaan tottuneelle ruoansulatukselleni. Samalla tuli pohdittua useaan kertaan suhtautumista ruokaan. Kurssin ohjeissa nimenomaan korostetaan sitä, että sinne tullessa on syytä jättää kaikki ruokaan liittyvä filosofia kotiin ja ottaa kiitollisuudella vastaan se, mitä tarjotaan. Sellainen asenne voisi tehdä hyvää monelle tänä päivänä. Elämmehän melkoista ruokatrendien aikaa. Mediassa jatkuvasti taistellaan siitä, mikä on SE AINOA OIKEA onnelliseksi, terveeksi ja hyvinvoivaksi (hoikaksi) tekevä ruokavalio.

10 päivää katveessa/10 päivää valossa

Seuraavaksi  on edessä matka Ruotsiin meditaatioleirille, jonka aikana ei saa käyttää mitään elektronisia laitteita, ei kirjoittaa, lukea, kuunnella musiikkia tai tehdä käsitöitä. Ei myöskään saa puhua, lähettää viestejä tai antaa merkkejä, tuijotella ketään tai muutenkaan kommunikoida turhaan kenenkään kanssa. Ohjaajien kanssa saa keskustella kahden kesken jos siihen tuntee tarvetta. Tarkoitus on hiljentyä ja keskittyä omaan itseensä, kuunnella niitä viestejä ja ajatuksia, joita oma keho ja pää tuottavat ja sitten.. antaa niiden mennä, kaikkien tunteiden ja ajatusten.

Luulen, ettei tule olemaan helppoa. Osaan kyllä hiljentyä, mutta ajanvietteeni perustuu lähes yksinomaan kirjoittamisesta, lukemisesta, kuvaamisesta, piirtämisestä, musiikista ja käsitöistä sekä netissä roikkumisesta. Kännykän käyttöni on minimaalista, joten se ei tuota ongelmia, mutta tietokone..UUTISET, FACEBOOK, SÄHKÖPOSTI ja BLOGIT, tulen kaipaamaan niitä kovasti.
Uskon myös, että tulen kaipaamaan yli kaiken rakasta kissaani, joka viettää tämän ajan kissahotellissa. Olen varmasti ollut sokea, kuuro ja tajuton kun olen kirjoittanut hakemukseen: "I have no addictions."

Harvoin tulemme ajatelleeksi, mistä kaikesta olemme riippuvaisia: Työstä, rahasta, perheestä, ystävistä, ruuasta, juomasta, tupakasta, kahvista, liikunnasta, tv:stä, kännykästä, huumeista, lääkkeistä, uskonnosta, politiikasta, vallasta, hyväksynnästä, rakkaudesta...

Koska pidän itseäni melkoisena moottoriturpana tulee myös olemaan vaikeaa pitää suunsa kiinni, ihan vain yleisesti ottaen. Toisaalta se voi olla vapauttavaa tässä jatkuvassa sosiaalisuuden ja pätemisen maailmassa. Ei tarvitse puhua. Ei tarvitse kertoa itsestään, ei selitellä.

Meditaatiosta minulla on vain kalpea aavistus. Yritän silti ottaa juonesta kiinni. Viisaammat sanovat, että on melkeinpä parempi, ettei tiedä mitään, koska aiemmin opittu voi vaikeuttaa harjoituksia.

Istuminen voi myös tuottaa hankaluuksia, koska käteni ja jalkani puutuvat helposti. Myös selän kanssa voi tulla ongelmia, koska kärsin ajoittain iskiasvaivoista ja istuminen ilman tukea ristiselälle voi tehdä olosta melkoista tuskaa.

Kaikesta tästä huolimatta odotan, että saan leiristä irti muutakin kuin tylsyyttä ja epämukavuutta. Jollain lailla odotan, että pystyisin ylittämään fyysisten tuntemusten aiheuttaman hankaluuden ja saavuttaa tilan, jossa voin olla kuuntelematta mielen vikinää. Mind over matter!

Outoja reaktioita kahvipöydässä

Työpaikallani olen puhunut joillekin ihmisille lähteväni meditaatioretriittiin. Reaktiot ovat melkoisen outoja. Toiset eivät puhu mitään, jotkut hymistelevät ja eräät vaihtavat aihetta. Jopa päälle puhumista olen kokenut. Onko meditaatio kahvikeskustelun aiheena tabu? Eivätkö ihmiset tiedä, mitä se on? Vai eivätkö he oikeasti halua puhua asiasta?

Ensimmäisen kerran ottaessani aiheen esille törmäsin vaivautuneeseen hiljaisuuteen. Olin hämmentynyt! Sanoinko jotain sopimatonta tai outoa? Olenko nyt virallisesti hippi tai elämäntapaintiaani?
Kyse on kuitenkin vain hiljaisuudessa istumisesta ja huomion kääntämisestä omaan sisimpään, ei mistään mystisistä kulttimenoista.

Sisäinen kommentaattori

Tämä kaveri, jota kuuntelemme kaiken valveillaoloaikamme, kenties myös unissamme. Kuinka vaikeaa on saada sitä vaikenemaan edes hetkeksi. Omani on ainakin melkoinen tyhjänpuhuja. Jatkuvasti on jotain asiaa. Kaikkea pitää kommentoida. Kommentaattorini on jonkun sortin naispuolinen Kaj Kunnas. Jos ei muuta sanottavaa ole se huutaa: "Juhuu!!"

Ehkä arvaatte, että on kysymys yrityksistä hiljentää mieli. Toivotonta. Viisammat sanovat, että on paras olla yrittämättä, kunhan ei vaan kiinnitä siihen huomiota niin kyllä se siitä hiljenee. Juupa-juu, ei siltä tunnu. Aamuisin sillä tuntuu olevan jokun verran vähemmän sanottavaa kuin iltaisin. Ehkä aikainen aamu on siksi parasta meditointiaikaa.

Sisäisen äänen laatuun on hyvä kiinnitää huomiota. Mitä se sinulle sanoo ja etenkin millä sävyllä. Ovatko viestit päivästä toiseen väheksyviä, syyttäviä ja lannistavia. Vai onko päänsisäinen papattaja yltiöoptimistinen ADHD- höpöttäjä, jonka ideat ovat ulkoavaruudesta...kuten omani. Onneksi ymmärrän, että sisäinen ääneni ja minä ovat kaksi eri asiaa, joskin kommentaattorini vaikuttaa käyttäytymiseeni. Olen vuosien varrella oppinut myös olemaan reagoimatta sen tietyntyyppisiin jankutuksiin.

On oikeastaan melkein kummallista kuinka tunnepohjaisesti me yhä käyttäydymme, vaikka kaikessa kulttuurimme painottaa rationaalisen ajattelun tärkeyttä. En tarkoita, että tunteissa sinänsä olisi mitään pahaa, päinvastoin. Kuitenkin monet elämämme suurimmista vaikeuksista johtuvat sokeasta reagoinnista tunteisiin. Toisissa asioissa olemme melko avuttomia tunteidemme orjia. Usein nämä asiat liittyvät fyysisten tarpeidemme tyydyttämiseen sekä henkisen tyhjiön täyttämiseen. Miksi muuten kokisimme suuria ongelmia ruokaan, seksiin ja kuluttamiseen (tai omistamiseen) liittyvissä asioissa.

Henkinen tyhjiö yritetään täyttää ideologioilla, uskonnolla, riippuvuuksilla päihteisiin, työhön, seksiin, uhkapeleihin yms. Jos näissä asioissa käyttäisimme edes hipun verran sitä kuuluisaa arki- tai maalaisjärkeä emme olisi ollenkaan niin onnettomia. Eksistentiaalinen ahdistus ja erillisyysharha saa kehityksemme pyörimään väärään suuntaan. Olemme tunteidemme harhassa emmekä ymmärrä miksi olemme olemassa, kuvittelemme olevamme yksin ja koko ajan vaarassa menettää kuvitellun vapautemme, terveytemme, omaisuutemme, arvostuksemme, asemamme ja lopulta järkemme. Kaikki tunteiden vuoksi.

Tiedän kokemuksesta, että sisäinen kommentaattori on dramatiikan tajuinen ylinäyttelevä diiva, joka osaa kaikki pateettisimmatkin fraasit, jotta saisi minut nyyhkimään elämäni surkeutta, turhuutta, tylsyyttä ja täydellistä epätoivoa. Toisaalta se saa minut tulkitsemaan tulista vihaa, rakkautta ja ylipusuavaa onnea. Elämän eri käänteissä on vaikea erottaa mitkä asiat sanomme sisäisen kommentaattorimme suorasta komennosta, mutta jälkiviisaus kuuluu ainakin sen luonteeseen. "Olisi pitänyt sanoa, että..."

Jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, mitä tarkoitan sisäisellä kommentaattorilla suosittelen istumaan hetken häiriöttömässä tilassa yrittäen olla ajattelematta mitään. Todennäköisesti sen ensimmäiset sanat liittyvät siihen, miten typerää on yrittää olla ajattelematta mitään. "Eihän tästä mitään tule, jalatkin puutuu ja olisi tärkeämpääkin tekemistä, siivotakin pitäisi..."

Kesätunnelmissa

Etukäteen povailin, että kesästä tulee kuuma ja työntäyteinen ja siltä se nyt alkaa vaikuttaa, vaikka varsinainen kesä ei kai ole vielä alkanutkaan. Olen aloittanut työt uudessa työpaikassani ja  viime kuukausina laiskuuteen tottunut kroppani on ihmeissään. Yht'äkkiä  juostaan tuntitolkulla paikasta toiseen, nostellaan, kumarrellaan, käännetään, väännetään ja jynssätään. Jalat etenkin nilkasta alaspäin ovat kovilla. Tiedän kokemuksesta, että tottuvat muutamassa viikossa ja hyvistä työkengistä olisi myös apua. Kuumuus lisää työn rasittavuutta.  Työ on melkolailla sitä, mitä osasin odottaa.Perushoitoa maustettuna, keittöhommilla, pyykinpesulla ja siivouksella. Sitä ihteään. Mummoja ja pappoja, ruokaa, pesua, vaipanvaihtoa, lääkkeitä, pukemista ja riisumista, haavahoitoa, vahtimista, leikkiä, laulua ja liikuntaa. Viimeksimainittua enemmän hoitajille kuin hoidettaville. Työyhteisö on pieni ja tiivis, joten kaikenlaista voi vielä tulla eteen. Toivon kuitenkin, että kesästä jäisi hyviä muistoja.


Tulevassa syksyssä kajastelee odotusta ja toivoa. Vaikka kaikki taloomme liittyvät hankkeet ovat tähän mennessä menneet myttyyn, en ole menettänyt toivoani. Uskon, että kohta tapahtuu ja saamme talosta kaupat. Uskon, uskon ja odotan. Fatalismi on vikani, joten kahden vuokralaisperheen vetäydyttyä vuokraamasta, pudotimme talon pyyntihintaa ja heitimme ilmaan ääneen lausutun toiveen, että ostaja sittenkin löytyy. Näistä ääneen lausutuista toiveista on tullut tietynlainen vitsi. Viime viikkoina ääneen lausuttuja asioita on vaan toteutunut monta. Toki hidasteita ja hankaluuksiakin on ollut, mutta niinhän elämässä yleensäkin.
Olen kokeillut opastettua meditaatiota muutaman kerran. Siinä positiiviset odotukset ovat pääosassa ja tietysti usko itseen, omaan arvoon ja kykyihin. Minua se auttaa ja muullahan ei ole väliä. Meditaatiosta jää hyvä mieli ja rentoutunut olo.

Aikuisiällä olen huomannut olevani sillä tavalla kieroutunut, että pidän muutoksesta. Inhoan jumittumista, pysyviä, staattisia tiloja, joissa ei tapahdu mitään tai tapahtuu vain samaa päivästä toiseen. Kuitenkin huomaan, että muutokset vaativat voimia. Olen iloinen ja onnellinen. Haluan olla liikkeessä ja ihmisten parissa. Haluan nähdä ympäristöäni ja tutustua siihen. Vain sitä kautta saa tunteen kuulumisesta johonkin. Kokemisesta. Kokeminen myös väsyttää. Elämä on niin ihanan väsyttävän koettavaa.