Carpe diem, että häh?

Terveisiä Horatiukselle, joka kirjoitti tämän lentävän lauseen runoonsa. Kuinka väärin voidaan lause tulkita kun se irrotetaan alkuperäisestä yhteydestään. Carpe diem on suosiossa tänäkin päivänä, vaikka se kirjoitetiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Tänä päivänä se käännetään jotakuinkin: "Tartu hetkeen". Alkuperäinen lausahdus viittaa kuitenkin ennemminkin päivään tai sitä pidempää nykyhorisontin osaan, johon suunnitelmamme tulevasta pitäisi suunnata. Tänä päivänä tuntuu, että carpe diem on kaikkien piripäisten paskahousujen, työtä vieroksuvien sosiaalipummien ja juoppojen kiakkovieraiden sotahuuto järjestystä, suunnitelmallisuutta ja rauhaa vastaan. Carpe diem- kerran sitä vaan eletään! Eikä huolta huomisesta! Parhaimmillaan carpe diem on sisustustyynyn tekstinä, joka joutaa anopin luisen takapuolen alle liian upottavassa sohvassa. Jokunen pieru siihen vielä kyytipojaksi.

Horatiuksen ensimmäinen oodikirja, oodi 11 säkeet 6-8 Teivas Oksalan suomentamana:

 "Luota viisauteen, viiniä juo, toivosi siivekäs
 katkaise lyhyeen. Kun puhutaan, hetki jo poissa on: 
 poimi päiväsi siis, sillä et voi uskoa huomiseen"

Vaikka en kielitieteilijä olekaan, viittaa mielestäni alkuperäinen: "Sapias, vina liques et spatio brevi
spem longam seseces" Vastuulliseen juomakulttuuriin sekä suunnitelmien toteuttamiseen lyhyellä aikavälillä, koska tulevasta emme voi tietää.
 Huomiselle!

Piirtämisen renesanssi

..ja kimpaantuu mielessään sellaisille mainoksille, jotka aliarviovat naisen älykkyyttä...

Apu-lehti v. 1970, jolloin tupakkia tyrkytettiin yhtä lailla duunareille kuin älymystöllekin.

Työssäoppimassa; hoito ja huolenpito

Meneillään on tutkintotilaisuusviikko. Paikka on ihana jos niin voi dementiakodista sanoa. Olen nähnyt tähän mennessä sekä huonoa, että hyvää hoitoa ja tämä paikka kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Olen itse oppisopimuskokemukseni(kin) jälkeen valmiimpi kohtaamaan huonokuntoisia, äkäisiä asukkaita, säärihaavoja, ulostetta, keltaisia varpaankynsiä, virtsan hajua ja aamutossulla lattiaan liiskattua kaurapuuroa.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.

Toista maata

Minua on aina luonnehdittu sanalla "rauhallinen". En ole koskaan oikein sulattanut sitä. Omasta mielestäni olen kaikkea muuta paitsi rauhallinen. Käytökseni ehkä on. Olen hurja uneksija, jonka mieli vaeltaa mustalaisen lailla ( ja välillä kroppakin). Poden jatkuvaa ja loputonta kaukokaipuuta. Suunnittelen lähtöjä, muuttoja, matkoja. Rakastan juna-asemia, lentokenttiä ja satamia. Sisintäni kalvaa lähtemisen suunnaton kaipuu. Paikallaan oleminen on minulle tuskaa, pystyn siihen vain vaivoin. Talomme on myynnissä, tavarat kirpputorilla. Mielessäni käyn läpi omaisuuttani, mitä lähtee ja mitä jää.
Vertaan itseäni työtoveriin, joka on asunut koko elämänsä samalla paikkakunnalla. Hän on juurtunut pieneen kaupunkiin, asumaan lähelle vanhempiaan. Toinen työtoveri on asunut samassa talossa yli 15 vuotta. En voi edes käsittää. Olen itse muuttanut kerta toisensa jälkeen, pakannut tavarat ja laittanut elämän uusiksi. Työpaikkani ovat vaihtuneet 1,5 - 2 vuoden välein. Odotan malttamattomasti, että saan käytyä kouluni loppuun ja tehtyä tutkintoni. Toisaalta olen mielessäni jo jatkamassa opintojani, mutta sitä, missä se tapahtuu en vielä tiedä. Haluan muuttaa

ulkomaille ja teen sen varmasti. En tiedä poistaako se levottomuuteni tai juurrunko toiseen maahan.
Kertoessani suunnitelmasta luokkakaverilleni hän naurahti ja sanoi lähtevänsä myös..heti kun saisi lottovoiton. Minä en tarvitse lottovoittoa, vain hullun rohkeutta ja levottoman mielen. Olen kaiketi toista maata.

Pala toista maata

Turhaa tavaraa

Olen varannut kirpputoripöydän. Tarkoitus on myydä kaikki tai ainakin niin paljon kuin sisu antaa periksi. Isommat tavarat menevät myyntiin verkkokirpputorille. Niitä kun ei huvita raahata edestakaisin vain näytteilleasettamisen nimissä. Eikä tilakaan riittäisi. Olen viime päivinä pohtinut paljon tavaran merkitystä. Mitä oikeastaan tarvitsemme? Miksi hankimme niin paljon sellaista, mitä emme oikeastaan tarvisisi lainkaan? Ja vielä syvemmin: Miksi suuret tuotantolaitokset syytävät markkinoille suunnattomat määrät tavaraa, jota kukaan EI OIKEASTI tarvitse. (Vastaus on tietysti raha.)

Yleensä puhutaan siitä, että kuluttaja voi valinnoillaan ohjata sitä, mitä kaupassa tarjotaan. Eikö pitäisi myös jotenkin ohjata sitä, mitä meille tarjotaan ja mitä tuotteita valmistetaan? Kyllähän ihmiset ostavat aivan mitä tahansa keksitään markkinoille saattaa. Markkinointi luo meille tarpeen ja mehän tarvitsemme. Tuottaja ja myyjä käärivät rahat.

Mielestäni tuottajille pitäisi laittaa paljon tiukemmat rajat. Tuotteiden hävittämiseen, kierrättämiseen ja tuotannon hiilijalanjälkeen pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Ihmisen ei pitäisi tuottaa mitään sellaista, jota ei pysty hävittämään.  Enkä tarkoita hävittämisellä suohon polkaisemista tai avaruuteen ampumista, vaan hävittämistä, joka ei vahingoita tätä ekosysteemiä nyt eikä myöhemmin tulevaisuudessa.  Mihin upottaisit miljoona maatumatonta muovituolia? Ottaisitko ne takapihallesi? Haluaisitko asuinalueesi rakennettavaksi kaatopaikalle tai ydinjäteluolaston päälle? Haluasitko uida muovipussimeressä tai ottaa juomavetesi myrkkyjärvestä?

Sen muistaa vasta sitten ..

Kun on ensin oikein kipeä ja paranee, niin taas huomaa kuinka Ihanaa onkaan olla Terve!

Sitä odotellessa..