Jatkoimme harjoituksia sinä iltana ilman rumpuja. Se oli hankalampaa kuin olisi uskonut. Komppi oli jatkuvasti hukassa. Pyysin Berttaa soittamaan Igorille ja pyytämään anteeksi huutamista ja kiroilua, mutta Bertta vain tuhahti ja kohautti hartioitaan. Minä soitin Igorille ja kerroin, että Bertta on pahoillaan, kun menetti malttinsa. Igor arvasi, ettei se ollut Bertta joka oli pahoillaan. Bertta oli diiva, eikä häneltä anteeksipyyntöjä herunut. Sen sijaan Igor kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan ulos syömään. Tottakai suostuin heti, ehkä vähän liiankin innokkaasti. Igor halusi kuitenkin puhua bändistä, eikä ollutkaan niin kiinnostunut minusta. Meillä oli kuitenkin kiva ilta, jonka päätteeksi heräsin aamulla Igorin luota. Sovimme aamulla, että emme kerro muille yhteisestä yöstämme.
Seuraavat harkat olivat torstaina. Hymyilin ujosti Igorille, mutta hän näytti normaalia naamaa. Meille oli keikka tiedossa ja jos se menisi hyvin voisimme saada lisää keikkaa heti sen perään. Nyt alkoi tosiaan vähän jännittää. Berttaa kiristi kai eniten, mutta hänkin yritti löysätä tunnelmaa ottamalla välillä pari lasia skumppaa ja polttamalla röökiä, mikä nyt ei varsinaisesti ollut hyvä juttu lauluäänen kannalta. Saimme harjoituksissa vedettyä koko setin läpi ilman suurempia virheitä ja meillä oli voittajafiilis. Karjuimme äänemme käheäksi, yes meidän bändi on maailman paras ja tästä noustaan vielä tähtiin. Tunnelma oli katossa ja odotukset korkealla.
Keikka oli sovittu yhdelle klubille,
jossa oli esiintyjiä kolme kertaa viikossa. Paikka oli melko pieni,
mutta se oli tunnetusti aina täynnä kuin turusen pyssy. Jos tämä
keikka onnistuisi niin meidät tuntisi jo iso joukko ihmisiä. Nimi
voisi jo alkaa jäädä jonkun mieleen. Vaan mitä lukikaan meidän
keikasta kertovassa julisteessa. Olin jo tyrmistynyt. Onko tämä
joku vitsi? Siinä luki. Tänä iltana: Cock on balls. Eihän
tämä nyt mikään erotiikkashow ole. Muut nauroivat, mutta minä
olin vihainen. Meidän pitäisi kyllä painattaa ne omat
keikkajulisteet. Menin marisemaan ravintolatyöntekijälle, että
bändin nimi on julisteessa väärin. Tarjoilija otti paksun tussin
ja menimme ulos korjaamaan tekstiä. Sen jälkeen siinä luki:
Tänä iltana Cock on tton balls.
No, parempi kai sitten niin.
Ennen keikkaa Leo oksensi vain yhden kerran. Juotimme hänelle pari Tequilaa. Keikka meni loistavasti. Olimme keikan jälkeen niin täynnä energiaa, että jäimme klubille istumaan iltaa, nostamaan maljoja ja taputtelemaan toisiamme selkään. Näytimme toisillemme voiton merkkiä sormilla ja hirnuimme onnesta . Igor pussasi kaikkia, myös Leoa ja minua. Leoa poskelle ja minua suulle. Näytin hänelle nopeasti aikalisän merkkiä ja hän vetäytyi nöyränä taaksepäin ja iski minulle silmää. Pari mimmiä liimaantui Leon kylkeen ja alkoivat kärttää nimmaria. Leo näytti olevan aivan pulassa ja minä ja Bertta menimme henkiseksi tueksi. Leo väkersi nimmarit mimmien käsivarsiin ja piirsi vielä Bertan käskystä hontelot sydämet nimikirjoitusten perään. Mimmit olivat ihan myytyjä. Leo oli samaan aikaan ylpeä ja vähän peloissaan. Meistä tuntui, että Leo tarvitsi vähän lisää Tequilaa.
Klubin omistaja oli tyytyväinen keikkaamme ja sen lisäksi tyytyväinen summaan, jonka sai vähentää keikkapalkkiostamme juotujen viinojen vuoksi. Olimme tervetulleita ensi viikolla samaan aikaan. Meillä oli nyt vakituista keikkaa tiedossa ja varmasti sana alkaisi kiiriä kaupungilla, että uusi tähti oli syttynyt. Bertalla oli tietysti suuremmat ambitiot kuin olla pelkkä coverbändin solisti. Bertta halusi, että alkaisimme sekoittaa settiin omia biisejä. Ihmettelimme vähän, että mitä omia biisejä, mutta Bertta puhui tietysti Bertan omista biiseistä. Tyrmäsimme ajatuksen joukolla ja sanoimme, että coverit ovat varma valinta uudelle bändille. Katsotaan sitten kun saadaan vähän nimeä. Bertta suostui tähän, mutta halusi alkaa muokata joitain biisejä vähän enemmän oman tuntuisiksi. Olin huomannut, että tätä oli jo tapahtunut esimerkiksi Creep-biisin kohdalla. Bertan vahva ääni mahdollisti sen, että veteli Creepissä sellaiset falsetit, että lasit helisivät baarin lasitelineessä. Se kuulosti hienolta.
Rakastin bändissä soittamista, vaikka olin keikan alussa aina aivan kauhuissani. Entä jos mokaisimme? Entä jos sähköt katkeaisivat kesken keikan? Entä jos emme oikeasti kuulostaisi hyvältä? Toisaalta olin jo oivaltanut, että jos meillä oli hauskaa lavalla ja fiilis oli korkealla, niin se välittyi myös yleisöön. Ja vaikka soittaisimme vähän väärin, ei se haittaisi, jos fiilis olisi kohdallaan. Rakastin jokaista biisiä, jonka soitimme, mutta erityisesti Kryptonitea, siinä oli jotain niin soljuvaa ja sain hakata marakassejani niin paljon kun halusin, ilman, että kukaan katsoi minua pahasti. Rakastin myös Nirvanan Come as you are -biisiä yli kaiken. Koin, että sen mukana sain huutaa täysillä, eikä kukaan kysynyt, osaanko oikeasti laulaa. Samasta syystä tykkäsin tietysti Creepistä, vaikkakin annoin siinä Bertalle täydet valtuudet. Ainakin niissä falsettiin menevissä kohdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti