Lopulta parin viikon aikataulujen ruuvaamisen jälkeen. Bändi. Kokoontui. Ensimmäisen kerran.
Minua jännitti ihan hirveästi ja olinhan jotenkin vastuussa koko tästä hommasta. Muutkin tuntuivat olevan vähän jäässä ja esittelimme itsemme jäykästi ja vähän hämillämme. Olimme saaneet käyttöömme vanhan autotallin kaupungin laidalta ja Igor oli laahannut sinne kokonaisen rumpupatteriston jo etukäteen. Igor istui ensimmäisenä rumpujensa taakse ja alkoi paukuttaa tasaista rytmiä. Me muut katselimme oven suussa ja menimme sisään vasta kun Igor piti tauon paukuttamisessaan. Talli oli pimeä, kylmä ja rähjäinen, mutta jostainhan on aloitettava. Saisimme varmaan paremmat tilat, kunhan pääsisimme maineeseen ja kuuluisuuteen. Naureskelimme hetken tallin katosta rapisevalle rappaukselle ja homeisille matoille, joita oli levitelty lattialle ja seinille.
Ensimmäisellä harjoituskerralla kävimme läpi, sitä mistä musiikista kukakin piti tai mitä mahdollisesti osasi soittaa. Oli osaamista vähän bluesista, rock’n rollista ja tietysti pop- musiikista. Saimme kasaan jonkinlaisen listan biiseistä, joita alkaisimme harjoitella. Bertta oli todella taitava laulaja ja hänen äänensä oli upean voimakas ja sointuva. Pelasin silti itselleni jonkinlaista taustalaulajan paikkaa, koska oikeastihan en osannut soittaa yhtäkään biisiä millään maailman soittimella alusta loppuun. Lopuksi kävimme käsiksi itse soittimiin ja enemmänkin Bertan vokalisoinnin johdolla hymistelimme kaksi kappaletta ontuvasti, monen keskeytyksen kautta ja uudelleen alusta soittaen ja laulaen. Biisit olivat Nothing else matters ja Knocking on the heavens door. Bertta olisi halunnut laulaa jotain hienompaa ja taiteellisempaa, mutta meidän muiden taidot eivät siihen riittäneet. Sain laulaa taustoja ja rämpyttää satunnaisia sointuja ukulelestäni. Ei se nyt kovin hyvin mennyt, mutta hauskaa meillä ainakin oli. Sovimme seuraavan harjoituskerran jo samalle viikolle. Sovimme myös, että Igor, joka oli hommannut soittokämpän, sai pitää avaimet. Olivathan ne hänen rumpunsa kun olivat siellä säilössä. Seuraavaan kertaan tehtäväksi sovimme, että jokainen laulaa tai soittaa ainakin noita kahta kappaletta joka päivä ja miettii uusia biisejä, joita voisimme kokeilla seuraavalla kerralla.
Harjoituspäivien välissä pohdin kiivaasti, olinko haukannut liian ison palan kakkua. Muut tuntuivat osaavan soittaa tai laulaa. Tai no, ainakin jompaakumpaa. Igor ei osannut laulaa, se oli käynyt jo selväksi, mutta rummuissa hän oli hyvä, ainakin minun mielestäni. Luna, jonka olin arvellut olevan ehkä epämusikaalisin, olikin osoittautunut taitavaksi kosketinsoittimen kanssa. Lisäksi hän osasi kohtalaisen kivasti laulaa ja rämpyttelihän tuo kitaraakin. Näiden tyyppien kanssa tunsin olevani se kaiken heikoin lenkki, mutta menköön. Susa soitteli kitaraa ihan hyvin, joskin osasi vain muutamia biisejä kokonaisuudessaan. Hän kuitenkin sanoi, että kertokaan vaan biisit niin hän kyllä opettelee ne alta aikayksikön. Ajattelin, että jos laulaisin taustoja hiljakseen ja soittelisin ukuleleä, niin ehkä voisin kuitenkin kehittyä sen verran, että saisin pysyä bändissä. Oli myös alettava miettiä habitustaan ja bändin nimeä. Ostin kirpparilta pitkän hameen, jossa oli jotain psykedeelisiä kuvioita, sekä mokkanahkaiset saappaat, ihan vain katu-uskottavuuden nimissä.
Toiselle harjoituskeikalle laahasin ukulelen lisäksi mukanani metallirummun, jota en juuri itse osannut soittaa. Luna sen sijaan otti sen heti haltuun. Sen ääni muistutti kirkonkelloja. Ei se rumpu oikein istunut meidän biiseihin, mutta väliajoilla kaikki kävivät kilkuttelemassa sitä ihan vain huvikseen. Keskustelimme biisivalinnoista ja siitä miltä bändi alkaisi kuulostaa. Susaa tuntui vaivaavan se, että meillä ei ollut basistia. Hän katsoi minua pitkään ja kysyi sitten, voisinko minä soittaa bassoa. Yskäisin hämilläni ja vastasin sitten, että toki. Pitää vain hankkia jostain bassokitara. Bertta sanoi, että hän voi hommata koulustaan alkuun lainabasson, niin pääsen sillä alkuun. Kurkkuani alkoi oudosti kuristaa. Mitä hemmettiä olin mennyt lupaamaan. En ollut koskaan edes koskenut bassoon, edes sormenpäälläni. Harjoitus oli samaa takkuamista kuin edellisellä kerralla, paitsi vähän parempaa. Igorin laulua ei kukaan kestänyt, joten Bertta totesi ykskantaan, että Igor ei laula taustoja, vaan keskittyy rumpuihin.
Sen jälkeen Igor ei laulanut ja bändi kuulosti heti vähän paremmalta. Sen sijaan Igorin rummuttelu sai lisää voimaa. En tiedä johtuiko se siitä, että häntä oli kielletty laulamasta. Seisoin soittamassa ihan hänen rumpusettinsä vieressä ja minusta alkoi tuntua, että vasen korvani alkoi lukkiutua ja vinkua. Katsoin Igoria muutamaan otteeseen tarkistaakseni, näyttikö hän loukkaantuneelta tai vihaiselta, mutta ei, hän hymyili minulle iloisesti ja jatkoi rumpujen hakkaamista kuin hurmiossa. Virnistin hänelle takaisin ja jatkoin rämpyttelyä. Saimme ohjelmistoon lisää biisiehdokkaita. Yhden slovarin ja yhden menobiisin. Hidas biisi oli Bed of roses ja nopea Under the raging moon, jonka lopun rumpusoolo sai Igorin aivan tolaltaan. Käännyimme katsomaan häntä, kun soitosta ei meinannut tulla loppua. Karmean tykityksen loppukaneettina katosta tippui iso pala rappausta ja saimme kaikki päällemme valkoista pölyä ja laastinpaloja. Ulvoimme naurusta. Näytimme kuin jauhosodan uhreilta, naamat valkoisina ja vaatteet liassa. Harjoitusten jälkeen kömmimme pimeästä ulos päivänvaloon ja yritimme puistella laastipölyt vaatteistamme. Päätimme käydä vielä lähibaarissa juomassa yhdet oluet, jotka tietysti johtivat toisiin ja joillekin melko moniin oluisiin. Toikkaroimme muutamaa tuntia myöhemmin ulos baarista kukin omaan suuntaansa, mutta yksi asia oli varma. Meillä oli yhteinen missio: Musiikki ja Meidän Bändi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti