Työssä Espanjassa.

Maanantaina alkaa viimeinen viikko työssäoppimista. Koska minua koskee vaitiolovelvollisuus voin kertoa vain yleisluontoisesti asioista ja tapahtumista ryhmäkodissa. Olen tykännyt tosi paljon työkavereistani. Minut on otettu hyvin vastaan ja olen saanut palautetta. Olen keskustellut työn tekemisestä ja asumisesta täällä aurinkorannikolla. Olen saanut paljon lisätietoa suomalaisten elämästä täällä.

Tänne on paljon pyrkijöitä Suomesta, mutta monella haave jää vain haaveeksi. Parhaiten toteutuksessa auttaa tietty uhkarohkeus tai voisiko sanoa hullunrohkeus. Suomesta käsin on vaikea hakea töihin tänne, koska haastattelua on melko hankala järjestää. Jos hakemus on tyyliin: "Haaveilemme mieheni kanssa viiden vuoden kuluttua muuttavamme Espanjaan jos meille molemmille löytyy varma työpaikka." , voi asian unohtaa samantien. Täällä on oltava paikan päällä vaikkapa pitkän lomamatkan tai työnhakumatkan ajan ja valmis toimimaan nopealla aikataululla. On osattava olla vakuuttava ja tosissaan. Täällä voi työskennellä kokoaikaisesti, mutta useimmat alat tarjoavat sesonkityötä. Hoiva-ala on siitä hyvä, että työtä tehdään yleensä ympäri vuoden. Palkkaa on turha toivoa suomen palkkatason mukaan. Täällä esim. hoitajien palkat ovat paljon matalammalla tasolla kuin Suomessa, mutta toki veroprosenttikin on alhaisempi, kuten myös yleinen hintataso.

Monet tänne muuttaneet ovat ottaneet muuttaessaan suuria riskejä. Monet onnistuvat jäämään pysyvästi, osa tekee töitä vain jonkin aikaa. Kokemuksena täällä työskentely on kullan arvoista. Ei kannata ajatella, että on häviäjä jos palaa puolen vuoden päästä Suomeen. Matkailu avartaa ja maahanmuutto muuttaa koko elämän.

Sitä kuinka kaukaiselta Suomi tuntuu ei voi ymmärtää, ellei oleskele toisaalla jonkin aikaa. Minä en pode koti-ikävää. Toki kaipaan rakkaitani, mutta kotini on siellä missä olen. Kulttuurishokkia en myöskään ole kokenut. Kuljen täällä kuin kala vedessä. Sanon tutulle kerjäläiselle, että tänään minulla ei ole yhtään rahaa ja hän sanoo, ehkä sitten huomenna. "Quizás mañana."