Onnea valitsemallanne tiellä!?

Olen lukenut kirjoja ja artikkeleita alanvaihtajista, mutta ei mikään lukemastani anna oikeaa kuvaa siitä kauhusta ja epävarmuudesta, jota ainakin minä, alanvaihtajana aika ajoin tunnen. Vaikka kuinka uskon, että muutos on  minulle oikeansuuntainen tulee eteen hetkiä, jolloin mietin olenko totaalisesti päästäni vialla ja menossa ojasta allikkoon. Lähinnä epäilen (mielen)terveydellisiä seikkoja ja sitä olenko sittenkään oikea henkilö hoivatyöhön. Tähtäimessäni ei suoranaisesti ole osastotyö tai esim. vanhustenhoito, mutta tiedän, että toki tällä sektorilla töitä olisi eniten ja varmimmin.

Hoitoalaa ajatellessa nousevat nopeasti mieleen uhkakuvat henkilöstöpulasta, jatkuvasta kiireestä sekä huoli  jaksamisesta. Asioiden nykytila esimerkiksi vanhusten kotihoidossa ei aiheuta äänekkäitä hurraa-huutoja. Uskon, että parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta en voi olla tyytyväinen nyt tehtyyn ratkaisuun, jossa hoitohenkilökunnan  määrän TAVOITE vanhustenhoidossa on puolikas yhtä hoidettavaa kohden. Yhdellä kädellä, joskus vasemmalla, pitäisi siis hoitaa yhtä mummoa tai pappaa. 
En voi kuin kysyä: MIKSI?

Suomessa, jota myös hyvinvointivaltioksikin kutsutaan on hukattu totuus siitä, että vain huolella tehty työ on kannattavaa. Kellottamalla, kiristämällä ja säästämällä ei voi saada aikaan kuin sutta. Tähän vetiseen totuuteen pitäisi jo vihdoin herätä! Juosten kustu on aina juosten kustu!

Sama typerä kelloon ja rahapussiin tuijottava asenne on kuin syövän lailla levinnyt koskemaan kaikkea yleistä terveydenhuoltoa, sosiaalipalveluja, koulutusta, jne. Olisi ymmärrettävä, että rahan ja sitä kautta käytettävän työajan pitäisi palvella ihmistä ja inhimillisyyttä eikä toisinpäin. Työn mielekkyys muodostuu siitä, että saa tehdä parhaansa ja välillä pystyy tuntemaan onnistumisen iloa. Siinä hetkessä kun työntekijä muuttuu resurssiksi ja työ budjetoidaan tikittäviksi minuuteiksi ja käsistä luisuviksi euroiksi ollaan jo pahasti kusessa.

Yhtenä päivänä kotihoidossa olevan vanhuksen luona voidaan käydä 6 (kuusi) lyhyttä pyrähdystä eri tai samojen ihmisten toimesta. Lääke, ruoka, tarkistus, hoitotoimenpiteitä, pesu, siivous, jne. Jokainen käynti maksaa. Olisiko ehkä edullisempaa ja laadullisesti parempaa jos yksi tai kaksi ihmistä hoitaisivat kaiken kerralla ja viipyisivät vähän pidempään, ehkä jopa tunteja(!) minuuttien sijaan ja olisivat selvillä vanhuksen tilasta ja voininista.  Kokisiko vanhus ehkä saavansa parempaa palvelua, läsnäoloa ja huolenpitoa? Olisko hoitajalla "vähemmän kilometrejä mittarissa" päivän päätteeksi?

Vinkkinä sanottakoon, että Tanskassa saa kaksikätistä ja täyspäistä hoitoa, jopa yli satavuotiaana.


Kommentit

  1. Itse olen "ajautunut" työttömyyden jälkeen vanhustenhoitoalalle, ja ymmärrän kyllä jo hieman siinä olevia ongelmia, joista puhut. Olen ollut sikäli hyvässä asemassa, että pääsen olemaan vanhuksen kanssa pidempään, koska olen vain ulkoiluttaja (ja seuraneiti hehe) enkä varsinainen hoitaja. Niin monet sanovat juuri sitä, että aina vaihtuu eri hoitaja, keneenkään ei pääse tutustumaan. Se on tosi harmi. Luulisi tosiaan olevan helppo järjestää asia niin, että kaikilla olisi omat hoitajat. Ei ole hoitajankaan kannalta mukava juosta jopa yli 20 paikkaa yhden työvuoron aikana!

    VastaaPoista
  2. Luulisi edestakaisin juoksemiseen/ajeluun kuluvan enemmän aikaa ja rahaa kuin paikallaan oloon, jolla kuitenkin saavutetaan parempaa laatua. Näyttäähän se tehokkaalta kun laitetaan hoitajat juoksentelmaan paikasta toiseen, mutta kuka sitä pidemmän päälle jaksaa? Mitä ihmeen hyötyä siitä on? En ole tätä koskaan ymmärtänyt..

    VastaaPoista
  3. Tuttua! Kummitädilläni on juur tuo tilanne... Onneksi kumminkin ollaan saatu sovittua ns hoitotiimi, jossa on tutut hoitajat jotka vierailevat. Joo ja muutenkin mua ällöttää tää ikärasismi. Ensin tehdään kaikkensa että ihmiset eläisivät pidempään, ja sitten niistä ikäihmisistä tuleekin taakka ja kustannus jne...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike