Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutyöt. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Elämä koostuu pienistä palasista
Tässä huonosti silitetty aikaansaannos. Täytevanu on matkalla tänne päin jossain päin Suomea. Juhannuksena ei ainakaan tullut levättyä, joten tämän tekstin otsikko kuvaa hyvin tämän hetken tunnelmia. Huomenna teen kahta työtä ja samalla yritän hoitaa juoksevat asiat. Näitä juoksevia asioita tuntuu nykyään olevan niin, ettei normaalilla nopeudella kulkevia asioita ole juuri ollenkaan. Olen viime päivinä/viikkoina herännyt useina aamuina kuuden- seitsemän aikaan. Eikä tekeminen tunnu loppuvan ollenkaan. Elämä on tilkkutäkkiä. Toivotaan, että siitä tulee kaunis, värikäs, kirjavakin kokonaisuus, josta löytää myöhemmin jotain värien tai sävyjen harmoniaa. Täyttä elämää, aamusta iltaan myös muille!
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Kerran kesällä
Sateisten ja tuulisten päivien iltoina, jolloin aurinko usein ilmestyy iltataivaalle ihan kuin kiusallaan tai vaan hyvästelläkseen sateisen ja synkän päivän (no lavertelu sikseen..) syntyy tilkkupeittoa valoisan yön kunniaksi.
| Älkää katsoko roikkuvia langanpätkiä |
Totesin huvittuneena tulevani onnelliseksi oudoista asioista:
Kankaan repimisestä palasiksi ja ompelemisesta uudelleen yhteen.
Pakollliset kukkakuvat
Pää tuntuu olevan tyhjä kuin pesurumpu pyykkipäivän jälkeen: Vähän kosteaa nöyhtää, ei muuta. Tänä iltana pihalla näytti todella keskikesän vihreältä, runsaalta ja kukkealta. Johtui ehkä pitkäksi päässeestä nurmikosta.. Vihreys suorastaan sokaisi. Huomenna on jo pakko laittaa mullat ja siemenet toiseen istutuslaatikkoon, jotta kurkut ehtivät kypsyä. Tuo homma on odottanut työreissujen ja laiskuuden vuoksi jo kolmatta viikkoa. Lähden tästä nöyhtää kuivattelemaan..
perjantai 13. toukokuuta 2011
Tilkkuhulluus osa 3
Kyllä tämä varmasti kohta loppuu kun aloitan työt. Nämä kaikki ovat vielä vähän kesken kuten kuvista näkyy. Piti tänään käydä ostamassa vetoketjuja tyynynpäällisiin, mutta uppouduin niin tähän uuteen peittoprojektiin, etten päässyt lähtemään mihinkään.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Tilkkuhulluus osa 2
Odottelin tänään vastausta kahdesta työpaikasta ja odottelun ja jännittelyn vuoksi oli pakko keskittyä johonkin muuhun. Kävin Kontista hakemassa vähän tilkkutyökankaita ja päätin tehdä jotain tosi söpöä.
Ja sitähän tuli:
Tietoa työpaikoista ei sen sijaan tullut. Olen aika lailla tienhaarassa, enkä ole varma mitä valitsen jos saan molemmista paikoista myöntävän vastauksen. Toinen paikka on vakituinen, stressaava myyntityö, jonka osaan, mutta en mitenkään rakasta. Toinen työ on toimistotyö; varmasti paljon helpompi, mutta määräaikainen. Jälkimmäisen ohessa voisin tehdä paremmin osuuskuntaan töitä koska työaika on parempi ja viikonloput vapaat. Määräaikaisuus antaisi sopivasti aikaa kakkostyön käynnistämiselle. Ekassa tuskin jäisi ollenkaan mahdollisuutta jatkaa/aloittaa osuuskuntatyötä, eikä varmaankaan olisi energiaa tai aikaa kouluttautua lisää osuuskuntatoimintaa silmällä pitäen.
Tässä on pari-kolme päivää mennyt ihan haahuillessa. Tänä aamuna heräsin neljältä ja kävin näitä vaihtoehtojani miettimään. Tietysti tieto henkilövalinnoista helpottaisi aika lailla. Voihan se olla, että saan vain toisen niistä paikoista. Toivottavasti se on tuo toimistotyö.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Tilkkuhulluus
| Näissä on jo vähän suunniteltu. Malli on hirsimökki. |
| Tässä eka prototyyppi, mitat vielä mitä sattuu.. |
Mun suunnittelu on aina vähän tällaista.. Kuten tuossa edellisessä postauksessa vihjasin, että on nopeampaa tehdä tilkkutöitä suikaleista jos on suunnitellut kuviot valmiiksi. Ja minähän en suunnittele. Ompelin hirveellä innolla suikaleet yhteen ja sitten tulikin tänkapå-että hei mitenkäs nää nyt oikeen menee.. Minulla ei ollut edes mittaa työpöydälläni. Jotenkin se valmiiksi suunnittelu niin kovasti tökkii. Tässä on sitten enemmän vaihtoehtoja lopputuloksen suhteen. ;)
Tildan kangas repeää jotenkin omituisesti niin, että kuvio on kierossa. Tildaa tässä on tuo sinivalkoruudullinen. Joo, tiedetään, että ei saisi repiä, mutta en mä niitä nyt rupea saksimaankaan. Leikkuria katselin netistä ja sellaista tilkkutyömittaa, mutta kun maksoivat yli kuusikymppiä..
Näistä tulee siis tyynynpäällisiä.
Äidille tiedoksi, että jos kankaat näyttää tutuilta niin, juu, osa on sieltä Kullaalta laatikoista pengottuja. Pääsevät nyt hyötykäyttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Työpaikallani olen puhunut joillekin ihmisille lähteväni meditaatioretriittiin. Reaktiot ovat melkoisen outoja. Toiset eivät puhu mitään, jo...
-
Kyllä! Minäkin olen joskus turhamainen. Yleensä harkitsen tarkoin tavarat, joita ostan. Äärimmäisen harvoin (oma näkemykseni) sorrun ostamaa...
-
Tiesitkö, että oliiviöljyä voi polttaa kuten kynttilöitä lyhdyssä tai astiassa? Oliiviöljy ei ainakaan minun herkkään nenääni haise palaes...