Uni: Turvapaikanhakija kimppakyytiläisenä

Heräsin seuraavaan uneen. Unen alussa kuljeskelin kaupungilla ja huomasin tummaihoisen miehen seurailevan ja tuijottelevan minua. Ensin se huvitti ja sitten alkoi vaivata minua.

Seuraavaksi kuljin työmatkaani autolla ja kun pysähdyin näin taas saman miehen seisoskelevan jossain kadunkulmassa tarkkailemassa minua. Seuraavana aamuna kun olin lähdössä töihin mies seisoi autoni vieressä. Olin menossa aamuvuoroon ja vielä uninen ja ulkona oli vielä hämärää. Kaivelin  auton avaimia laukustani. Mies käveli aivan eteeni, alittaen henkilökohtaisen reviirini rajan. Aloin hätääntyä: Mitä tuo musta mies minusta oikein halusi. Yritin avata auton oven nopeasti ja sujahtaa autooni. Istuin vahingossa auton takapenkille. Mies kiersi auton toiselle puolelle. Siirryin nolona takapenkiltä kuljettajan paikalle. Mies avasi auton takaoven ja istui takapenkille. Kohta hänen viereensä tuli pieni lettipäinen tumma tyttö.

Olin tyrmistynyt. Miksi nuo vieraat ihmiset tunkivat MINUN autooni. Käännyin takapenkkiä kohti ja kysyin kohteliaasti englanniksi miksi he olivat tulleet autooni. Mies vastasi minulle, että hän ja tyttö tulevat kyytiin koska heillä on sama matka. Kerroin hänelle, että auto on minun ja odotan heidän poistuvan heti kyydistä koska minulla on kiire töihin. Mies näytti kädellä pyörivän merkin, jolla hän kehoitti minua lähtemään liikkeelle. En suostunut käynnistämään autoa. Mies ja tyttö istuivat paikoillaan hievahtamatta. Nousin autosta ja lähdin hakemaan miestäni apuun. Mieheni kehoitukset heille poistua autosta olivat yhtä tehottomia, joten ei auttanut muu kuin lähteä liikkeelle.

Uhkasin miestä jopa poliisilla, mutta hän ei tuntunut välittävän. Olin jo todella ärsyyntynyt. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän penkillä. Sanoin takapenkkimiehelle, että hänellä ei ollut oikeutta tulla autooni ilman lupaa. Kerroin, että auto on minun ja minä päätän kuka sillä matkustaa. Mies vain kohautteli hartioitaan. Hän istui kuin bussissa, kassi sylissään, jääräpäinen ilme kasvoillaan. Käsitin, että olin törmännyt kulttuurien väliseen muuriin.

Selitin miehelle, että julkinen liikenne on Suomessa erikseen. Ei voinut vain hypätä jonkun autoon ja kuvitella voivansa matkustaa pummilla. Mistä hän edes tiesi mihin olin menossa.  Mies sanoi, että tässähän on penkki vapaana ja matka maksaisi minulle saman verran vaikka hän istuisikin kyydissä. Hänelle kelpasi hyvin se määränpää johon minä olin menossa. Hän oli seurannut minua useana päivänä ja todennut, että meillä oli sama matka.  Olin jo aivan hurjistunut. Onneksi mieheni tajusi sanoa, että meillä Suomessa ei vaan toimittu sillä tavalla. Me olemme maksaneet omasta autostamme ja maksamme siitä myös vakuutukset ja bensat. Eihän se voi olla oikein, että hän matkustaa kyydissämme ilmaiseksi. Olin voitonriemuinen, siitäpä sai hyvän perustelun. Mutta mies vaan toisti, että ei se maksa meille enempää ja hyvähän se on kun oli jo kerran maksettu. Eihän sitä kerran maksettua matkaa kannata puolityhjällä autolla ajaa. Olipa ärsyttävä ja röyhkeä tyyppi!

 Sanoin takapenkkimiehelle, että voisimme heittää hänet autosta ulos. Vahvistaakseni viestiäni tartuin häntä takin kauluksesta. Siitä mies hurjistui. Hän korotti ääntään ja huomautti, että vaikka kuvittelinkin omistavani ilmatilan autoni sisäpuolella, en kuitenkaan ollut oikeutettu tunkeutumaan hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Aistin ilmassa vaaraa ja päästin irti takista, mutta sanoin hänelle, että en Suomen lakien mukaan tekisi rikosta vaikka nostaisin hänet niska-perseotteella autosta kadulle. Jatkoimme nahistelua määränpäähän asti, missä mies  ja tyttö poistuivat autosta. Uni päättyi.

Aamulla olin ensin unen vuoksi ärsyyntynyt ja vihainen. Hetken asiaa mietittyäni ärsytys vaihtui oivalluksiin. Voimmeko sanoa, että omistamme tilan, esim auton sisällä. Mitä me silloin omistamme. Penkin? Ilmaa? Auton sisäänsä kätkemän  maagisen umpion? Voimmeko "omassa" tilassamme hallita toisen henkilökohtaista tilaa tai rikkoa sitä, puolustaaksemme "omaa" tilaamme? Omistammeko todella jotain jos olemme maksaneet siitä rahalla? Voimmeko ostaa ilmatilaa, maata tai vettä? Voimmeko oikeastaan sanoa omistavamme yhtään mitään? Omistammeko Suomen? Voimmeko sanoa: Näin meillä Suomessa toimitaan. Tämä on meidän maamme. Olemme maksaneet siitä.

Tunnetko tätä tyyppiä?

Hän on  45-65- vuotias mies, todennäköisesti vielä työelämässä. Hänellä on asunto, työ ja toimiva auto, tietokone ja kännykkä ja asuu keskisuuressa kaupungissa. Hänen palkkansa riittää hyvin elämiseen ja viikonloppuviinoihin. Hän maksaa veronsa, koska ne on pakko maksaa, mutta vihaa niitä syvästi. Hän pukeutuu harmaaseen ja mustaan, jotta ei erottuisi joukosta. Hän kuuluu kirkkoon, mutta ei usko jumalaan. Hän haluaa enemmän kuin muut ja on mielestään ansainnut sen. Hän ei anna almuja eikä osallistu hyväntekeväisyyteen, koska ei usko auttamiseen. Se on kuin syytäisi vettä hanhen selkään.  Hän pitää kiinni omista mielipiteistään olivatpa ne sitten kuinka vanhanaikaisia tahansa.

Sivistys ja kulttuuri eivät häntä kiinnosta, ainakaan jos niihin ei liity alkoholia tai urheilua. Hän kannattaa kaupunkinsa jääkiekko- ja jalkapallojoukkuetta henkeen ja vereen. Jos joku solvaa hänen joukkuettaan hän on valmis hyökkäämään.  Hänen  pihalleen eivät naapurien koirat pasko, eivätkä naapurin kakarat astu. Jos tehdään syväluotaus hänen arvomaailmaansa on siellä sekaisin talvisota, perussuomalaisuus ja työväen aate, josta on poistettu yhteenkuuluvuus ja demokratia. Jos hän ei tarvitsisi naisia niin paljoa, hän voisi pitää heitä turhina hössöttäjinä. Onhan niistä korvaamatonta apua sängyssä ja kotitöissä, mutta niiden vääristynyt arvomaailma ja liika kiltteys tekee niistä heikkoja. Ei niistä ole miestentöihin tai johtajiksi, itkevätkin niin helposti.

Hän vihaa holhousta, virkamiehiä, poliitikkoja ja eliittiä. Hän ei äänestä, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Poliitikot ovat epäluotettavia ketkuja. Hän ei usko demokratiaan, koska se venäläisten keksintö. Järjestelmä on hänen mielestään täysin mätä ja Suomi on lähtenyt luisumaan ennenaikaiseen hautaansa jo silloin kun Kekkonen kuoli.

 Hän on kuuluvaääninen rasisti ja pitää sitä osana kansallistunnettaan. Tänne ei mutakuonot tule, jumalauta! Vievät vielä vaimot ja tyttäret, niin ja työpaikan. Vaikka ne kaikki ovat lähdössä muutenkin liiallisen viinankäytön vuoksi. Vaimo on sanonut että hän on umpimielinen, itsekäs ja paskamainen. Kai sitä saa omaa maatansa puolustaa, niin tehtiin talvisodassakin. Tämähän on tasa-arvoinen, hyvinvointivaltio, jossa on järjestystä ja sivistystä. Tämä on isänmaa, jonka olemme itse rakentaneet, sitä on saatava puolustaa kaikin keinoin.

Kun arvoristiriita  on liian lähellä sitä ei kertakaikkiaan havaitse.

Super moon, blood moon

Kuuntele kuiskaavaa tyttöä

Pidän musiikista ja varsinkin rentouttavasta musiikista. Pidän myös kovasti meren aaltojen pauhusta, sateen ropinasta ja lintujen laulusta. Olen myös tutustunut binauraalisiin soundeihin ja solfeccio taajuuksiin. Jonkin aikaa olen käyttänyt rentoutumisen ja nukahtamisen apuna brown, pink ja white noise- ääniä sekä sateenropinaa. Sitten törmäsin netissä naputtavaan, tyynyä puristelevaan ja kuiskaavaan tyttöön. Kokemus on todella mielenkiintoinen. Ensin ihmettelin, että mitä tämä oikein on ja vähän naurattikin, mutta kun hyvä rento olo alkoi vallata kroppaa niin hoksasin homman jujun. Tässä on siis kysymys siitä, että tietyn taajuiset monotoniset  äänet soitettuna vuoroin oikeaan ja vasempaan korvaan menevät hermojärjestelmän osaan, jossa rentous ja mielihyvä syntyvät. Ilmiö kulkee nimellä ASMR eli autonomous sensory meridian response.  Lisäksi tyttöset ovat pääosin kaunista katseltavaa sielukkaine silmineen. Kuuntelu kannattaa tehdä kuulokkeilla!

Jos itse alkaisin tehdä kyseisen tyylistä sisältöä jaettavaksi en varmaankaan käyttäisi vblog-tyylisesti omaa naamaani vaan jotain (muuta :)) kaunista kuvitusta. Ääniksi valitsisin juurikin sadetta, tuulta, merta, lintuja tai ainakin niitä muistuttavia ääniä sekä ehkäpä omaa kuiskaavaa ääntäni.

Lisää videoita löytyy ASMR -hakusanalla. Lisää tietoa suomeksi esim. blogista: http://www.lily.fi/blogit/fitness-fuhrer/mika-ihmeen-asmr 

Koulussa on kivaa..

..ainakin vielä. Sairaanhoitajaopintoni ovat alkaneet. Olen onnellinen. Älkää kysykö..mutta minä vastaan. Kyllä! Opiskelusta voi tulla onnelliseksi. Läpäisin juuri lääkelaskujen tasokokeen ja se oli minullekin yllätys. Tasokokeen suorittaminen virheettömästi vapauttaa matematiikantunneilta. Ainakin ensimmäisellä jaksolla. Tuskin nyt sentään koko koulun ajaksi..

En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa. Olen jopa inhonnut laskentoa peruskoulussa ja lukiossa. Pidän itseäni kuitenkin hyvänä päättelijänä ja se taisi tulla todistetuksi tänään.
Koulussa on kivaa koska opettajat ovat rentoja ja luokkakaverit ovat mukavia. Työtä on luvassa paljon koska opiskelu on pääosin itsenäistä etätyöskentelyä ja kotiläksyjä. Siinä ohessa pitää käydä töissä ja hoitaa arki. Onneksi tämä on minulle jo tuttua. Olen käynyt kauppaoppilaitoksen, amk-opinnot toiselta alalta ja osittain  myös lähihoitajaopinnot monimuoto-opintoina.

Opintoni ovat muuntokoulutusta lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. Valmista pitäisi tulla 2,5 - 3 vuodessa. Joku on kuulemma joskus valmistunut 1 vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa. Alla on tässä tapauksessa ollut jo aikaisempia opintoja. Mutta niin kuin sanotaan: Aika kuluu itsekseen. 

Syyssuru

Tänään on keltainen päivä
Pilvistä ja painostavaa
Tuuli seisoo nurkan takana ja odottaa:
Jokohan alkaisi riepotella puita
Kunpa saisi sateesta kaverin

Minua itkettää ilman syytä
Taas näitä päiviä, onneksi harvinaisia
Olkoonkin vaikka syyssuru
pimeän ja kylmän kauden melankolia
Painetta sydänalassa ja kuristusta kurkussa

Näen lehtien lentävän tuulessa
lintujen matkaavan etelään
kesäkukat muuttuvat ruskeiksi risuiksi
Armotta saapuu kylmä henkäys
Hile kiipeää ikkunoille

Olen kuin
torkahtanut metsätonttu pakkasyössä
töppönen jäätynyt kiinni kiveen

Maneesh de Moor