Tulikäärmeiden maa

Olen jostain syystä alkanut kertoa itselleni iltasatuja. Tässä yksi viime yöltä kun tokkurassa torkuin unen ja valveen rajamailla yövuoron hiljaisina hetkinä:
Kesällä kun aurinko paistaa ja nurmi on vihreää, poika makaa paljaalla maalla, nurmea vasten ja jo oikein hiljaa kuuntelee voi kuulla kuinka muurahaiset juoksevat kiireisinä ympärillä. Muurahaiset juoksevat maan pinnalla, mutta myös maan alla, lukuisissa käytävissään toimittaen tärkeitä tavaroita ja viestejä. Muurahaisten kanssa samoissa syvyksissä touhuilee omiaan muita pieniä ötököitä, matoja, siiroja, koppakuoriaisia.Kukin touhuilee mitä touhuilee, yleensä maansiirtotöitä ja muuta pientä puuhastelua.  Ötökäiden valtakunnan alla on koloja kaivavien eläinten pesäluolastojen maailma, jossa asuu lukuisa määrä lapsiperheitä ja pariskuntia.

Kävipä kerran niin, että muurahainen maata kaivaessaan putosi päästäisen pesäkolon katosta suoraan päästäisemon pienokaisten joukkoon. Pienokaiset hämmästyivät saadessaan outoja vieraita kesken iltapalan. Muurahainen pyyteli anteeksi ja kapusi takaisin oman käytävänsä puolelle yläkertaan. Päästäisemo jäi katselemaan iltavieraan perään ja mietti oliko pesäkolo tarpeeksi turvallinen. Olisi surku jättää pesäkolo, johon oli vaivalla kaivettu makuutilat ja ruokavarasto. Ruokavarasto oli kyllä vähän liian pieni päästäisen mielestä. Niinpä hän alkoi kaivaa lattiaa syvemmälle ja humps, hän putosi alakerrassa asuvan myyrän kotiin.

Myyrä säikähti pahasti ja mutta tointui nopeasti kun tajusi, että yllätysvieras olikin pikkuinen päästäinen. Päästäinen vaihtoi kuulumiset myyrän kanssa ja pyysi anteeksi vahinkovierailuaan. Myyrä tarjosi päästäiselle marjoja ja nämä erosivat hyvillä mielin omille teilleen. Myyrä söi mahansa täyteen ja painui pehmoiseen petiinsä nukkumaan. Yö kului rauhallisesti, mutta marjoja oli kai tullut vähän liikaa ahmittua, koska aamulla kun myyrä nousi vuoteesta lattia hänen allaan petti ja hän putosi maahisen aamiaispöytään niin, että multa pöllähti maahisen aamupuuron päälle.

Maahinen siitä suivaantui ja raivosi niin, että lisää multaa tippui katosta lautaselle. Hetken päästä molempia alkoi naurattaa. Maahinen nosti kattilan kantta ja tarjosi aamupuurot myyrälle ja otti itselleenkin mullatonta puuroa. Oikeastaan aamusta tuli oikein mukava ja maahinen oli tyytyväinen, että oli saanut vieraan. Maahiset nimittäin pitävät vieraista ja heillä on usein hulppeat palatsimaiset asumuksensa maan alla. Tälläkin maahisella on iso huoneisto, jossa on täydellinen keittiö, jonka liedellä porisee joka aamu maukas puuro. Huoneistoon kuului myös kolme makuuhuonetta, joista kaksi oli ihan vaan satunnaisia vieraita varten. Isoin ja mukavin makuuhuone oli tietysti maahisen oma, mutta kaikissa huoneissa oli upottavan pehmeät ja lämpimin peitoin varustetut isot vuoteet ja lattialla paksut matot. Näiden huoneiden lisäksi on maahiselle suuri ruokakomero, jonka antimista riittää taatusti muutamalle vieraallekin.

Maahinen ja myyrä olivat juuri aamupalansa syöneet kun maahisen liedestä nousi valtava tulipatsas, joka korvensi kuumuudellaan maahisen parran ja nenäkarvat. Kauhuissaan ruokailijat pakenivat maahisen perimmäiseen makuuhuoneeseen. Tulipatsas nousi maan uumenista ja kohosi läpi maahisen asumuksen ja läpäisi matkallaan myyrän makuutilat, osui melkein päästäisen pienokaisiin, jotka päistikkää ryntäsivät mikä mihinkin tulta pakoon. Päästäisen pesäkolosta tuli nousi ylös muurahaisten valtakuntaan ja sieltä se kiiri satoja käytäviä käristäen, kaikkien maakerrosten läpi nurmella makaajan housunpersuksiin, joka karmeasti parkuen hypähti jaloilleen ja juoksi kuumuutta pakoon.

On nimittäin niin, että kaiken mullan, kivien, kasvien ja monenlaisten ötököiden kotien alla, siellä missä maa on niin kovaa, ettei siihen pysty lapio eikä kanki, sijaitsee tulikäärmeiden koti.Se on paikka, joka on lähellä maan ydintä. Siellä on pelkkää tulta ja kuumuutta. Tulikäärmeet siellä elelevät, eikä niitä ole kukaan maan päällä elävä tähän päivään mennessä nähnyt. Erään kerran vain kävi niin, että yksi tulikäärme ei voinut uteliaisuuttaan enää voittaa. Se päätti lähteä katsomaan mitä maan päällä on ja kuka siellä elää. Niinpä se puhkoi tiensä läpi kovien ja kivisten maakerrosten ja tuli siinä matkalla säikyttäneeksi monta otusta ja polttaneeksi poroksi  toisten koteja ja koloja. Tulikäärme on sellainen luikertelva otus, jonka hännästä koko ajan syöksee liekkejä ja tulen tappuraa. Kaikkihan siinä syttyy palamaan mikä tielle osuu.

Housunsa polttanut juoksi kiireesti vettä hakemaan, jotta saisi tulen sammumaan. Heitti saavilla vettä tulikäärmeen niskaan, mutta eihän siitä apua ollut kun tuli alkoi jo sen hännän alta. Käärme parka yritti karkuun minkä pystyi ja siinä kiemurrellessaan sytytti melkoisen alueen nurmea ja pari puutakin palamaan. Maanalaisista koloistaan täpärästi pelastuneet otuksen kerääntyivät kaikki apuihin ja huiskivat mikä milläkin oksalla, mitä nyt käteen sattui, että olisivat saaneet tulen sammumaan. Meteli ja hässäkkä oli melkoinen kun hädissään tulen sammuttajat toisilleen huutelivat ohjeita. Käärme oli jo aivan kauhuissaan. Hakkasivat, huusivat, huitoivat. Yrittävät vielä vedellä tappaa. Ainoa mahdollisuus oli palata maan alle samaa tietä kuin oli tullutkin. Nääntyneenä enää vähän liekkejä hännässään käärme poloinen pakeni maan alle ja pitkän rasituksen jälkeen pääsi kotiinsa maan syvimpää keskustaan missä on vain tulikäärmeitä ja tulta. Kotiin palattuaan tulikäärme kertoi, että ei kannattanut matka maan pintaan. Ikäviä olivat siellä ja karu oli vastaanotto. Huusivat ja löivät kuin pahinta viholllistaan. Parempi oli kotonaan olla, kaltaistensa joukossa.

Maan päällä kauhistuneet otukset olivat saanet liekkimeren taltutettua. Monella oli turkki noessa, nenässä karstaa ja taisi jokun häntäkin vähän savuta. Pitkään siitä puhuttiin, että mistä se tuli sai alkunsa. Oliko se maahisen liedestä karannut, kuka tietää. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Pyhien pilaaja

Elämäni on niin tyhjää, että meninpä sitten taas lupautumaan pyhiksi töihin, vieläpä yövuoroihin. Nyt tässä kärvistelen, kun pitäisi mennä päiväunille, että jaksaa valvoa yöt (ja kirjoittaa suunnitelmaa). Tänä pääsiäisenä ei ole ostettu mämmiä, eikä munia. Ei ole myöskään kasvatettu rairuohoa, eikä tuotu pajunkissoja sisälle. Ei mitään pääsiäismeninkiä, töitä vaan- pyhät pilalla!

Asiat etenevät paikkakunnan vaihdon suhteen. Meillä on asunto ja työpaikat hommattuna. Kaikki kävi tosi nopeasti ja kivuttomasti. Sain täällä lähtöpäässä hoidettua tyylikkäästi kesätyön peruutuksen ja saan tehdä vielä näytön valinnaisesta tutkinnon osasta vanhalla työmaallani. Esimieheni on ihana ja ymmärtäväinen! Tein hommat taas tietysti jännityksen lisäämiseksi niin päin, että ensin peruutin varman kesätyöni täällä lähtöpäässä ja vasta sitten menin haastatteluun uuteen paikkaan, mutta hyvinhän siinä kävi: Uudessakaupungin liepeillä on kesätyöpaikastani sovittu suullisesti ja ihana pieni hoivakoti siellä odottelee minua. Töitä varmasti tulee olemaan paljon, mutta toivon samalla oppivani taas paljon lisää. Syksyllä koulu jatkuu sitten 80 km:n päässä uudesta kotikaupungista,  mutta kestää onneksi vain muutamia viikkoja. Ja sitten: ESPANJA!!

 Rentouttavaa pääsiäistä! 

Ai, niin ihan yksi pikku juttu meinasi unohtua. Taloamme ei ole vieläkään myyty. Satumainen onni osukoon kohdalle ja suopea pankinjohtaja ostajaehdokkaillemme! Ja samaa satumaista onnea toivon kaikille muille myymättömille tavaroillemme...

Kevätretkellä Noormarkussa

Kevät tahallaan hidastelee.

Jos onkin välillä aurinkoista niin tosi kylmää vielä on . Moneen päivään ei ole kevätkukille tapahtunut mitään. Odottelevat varmasti parempia kelejä.

Ensi viikolla minun pitäisi selvittää kesätyöasiani ja lyödä pikimmiten lukkoon kevään tutkintotilaisuuteen liittyvät asiat, eli ajankohta ja arvioijat. Kirjoittamisen olen jo aloittanut. Suunnitelmasta tulee vanhanaikainen eli pitkänmallinen kirjoitelma. Varasin kirjastosta lähdekirjallisuutta ja hahmotelma on jo tehty. Kappaleiden otsakkeet ja esimmäiset kappaleet, joissa kuvaillaan tutkinnon suorittajaa ja tutkintopaikkaa on suunnilleen kirjoitettu. Osan aion kyllä törkeästi kopioida edellisestä suunnitelmastani. Toki asiaosuudet on kirjoitettava kokonaan uudestaan ja paljon pohdintaakin on tehtävä. Huolestuttaa tuo tapaaminen ensi viikolla esimiehen kanssa koska on pakko pullauttaa esille myös se viheliäinen epäkohta, että en voi/halua/pysty/kykene kesätöihin heille, aiemmista lupauksistani huolimatta. Toivottavasti välit säilyvät sen verran, että tutkinto menee hyvin. Alkaa nimittäin olla hieman paineita kun kaikista edellisistä on tullut kiitettävät.

Ensi viikolla selviää myös tuleeko talokauppoja. Tätäkin on odotettu jo kaksi viikkoa. Taitavat nekin odotella parempia kelejä ne, ostajat. Samoihin aikoihin pitäisi käydä katsomassa muutamaa vuokra-asuntoa uudella paikkakunnalla sekä työhönottohaastattelussa ja viikon kruunuksi tehdä kaksi yövuoroa asumisyksikössä.

Ulkomaanvaihtoa varten on kulttuuri- ja kieliopinnot suoritettu. Odottelen lisätietoa paperiasioiden hoitamisesta. Mitään majoituksia tai lentoja en/emme ole vielä varanneet. Kielen opiskelu on nyt vähän tauolla kun on pakko keskittyä tuohon tutkintotilaisuussuunnitelmaan.

Olen aloittanut nurkissa pyörivien tavaroiden uudelleensijoittelun, (tosissani). Sukulaiset ja ystävät: Nyt varastojen ovet auki.Täältä tulee..  

  

Suvannosta virran vietäväksi

En tykkää odottelusta. En tykkää yhtään kun ei tapahdu mitään. Sitten alan itse tehdä kaikkea, että tapahtuisi edes jotain. Ja yleensä alkaa tapahtua. Usein myös kaikkea sellaista, jota ei ihan toivoisi. No, kaikki on toistaiseksi ihan hyvin, mutta katastrofin ainekset on kasassa. Olen tekemässä jotain itselleni hyvin epätavallista: Rikkomassa antamiani lupauksia. Olen suullisesti lupautunut kesätöihin minulle entuudestaan tuttuun asumisyksikköön. Mitä lähemmäs kesä on jolkottanut, sitä ahdistuneemmaksi olen asian suhteen itseni tuntenut. Tunnen polkevani paikallani, eikä paikka tunnu oikein kutsuvalta. Syytä en oikein osaa sanoa. Kiva paikkahan se on, mutta..

No, laitoinpa sitten hakemuksen toiselle paikkakunnalle ja sain heti kutsun haastatteluun. Kyseessä on kesätyö, joten en olisi laittamassa itseäni pitkäksi aikaa likoon. Olisin myös samalla paikkakunnalla mieheni kanssa. Muutoin joutuisimme asumaan kesän (ja syksyn) eri paikkakunnilla.
Asiat roikkuvat ilmassa kuin sadepilvet. Hipovat päätä, suorastaan. Talomme on vielä myymättä. Tarjousta odotellaan. Minä painiskelen lojaalisuuskysymysten kanssa kesätyön suhteen. Varmaa on vain miehen toukokuussa alkava koulutus toisella paikkakunnalla.

Syksystä en vielä tiedä, mistä käsin meinaan kouluani käydä. Pidän asiaa kuitenkin toissijaisena, koska kontaktipäiviä on vain kuusi viikkoa. Sen jälkeen kansainvälinen vaihto ja opintojeni viimeinen näyttö.
Huomaan jälleen muutosten keskellä olevani sen verran hullu, että muutokset saavat minut aina hereille, elämään ja tuntemaan. Olen innoissani, malttamaton ja aivan pähkinöinä.

Katse pitkälle eteen

Otsikon mukaisen kehotuksen muistan saaneeni ainakin autokoulun opettajalta aika kauan aikaa sitten. Kiintopisteenä tulevaisuudessa valkoisten keskiviivojen sijaan on valmistuminen lähihoitajaksi ensi syksynä.
Valmistuminen on joko lokakuussa tai marraskuussa. Papereiden saaminen voi kestää kauemman, mutta opiskelu päättyy näyttöön joko Espanjassa tai Suomessa. Espanjan vaihto toteutuu joka tapauksessa, mutta en vielä tiedä voinko tehdä näytön, anteeksi tutkintotilaisuuden siellä. Opettajani selvittää tilannetta parhaillaan.

Haaveena on, että voisin jäädä mieheni ja kissani kanssa sillä reissulla asumaan ainakin joksikin aikaa Espanjaan. Olen opiskellut kieltä ahkerasti ja ymmärrän yleensä kaikesta kuulemastani aiheen lisäksi joitakin kokonaisia lauseita, tosin en tietenkään kaikkea. Puhumisen kanssa on vähän vaikeampaa. Kiertoilmaisuja käyttäen uskoisin selviäväni useimmista tilanteista ja saavani itseni ymmärretyksi, vaikkakin kielioppi on vielä hakusassa ja sanavarasto suppea.

Ansaintalogiikka vieraalla maalla voisi olla melkeinpä mitä vain tarjolla on. Toisaalta vahvimpia puoliani olisi mikä tahansa asiakaspalveluun, hoitoon tai ohjaukseen liittyvät tehtävät. Nyt kuuluu sieltä kotilukimosta hymähdyksiä. "Ei sinne kannata lähteä, eihän siellä ole paikallisillekaan mitään töitä!"
Uskon, että siellä ei ole yhtään minua. Minun paikkani on siellä auki. Se suorastaan huutaa nimeäni siellä jossain. Tule ja hoida nämä mummot!

Olen koulun tiimoilta käynyt vanhassa työpaikassani hoivakodilla, johon minulla oli surullisen kuuluisa oppisopimussuhde. Kävin katsomassa entistä omahoidettavaani, hankalaa, kiukkuista ukkoa. Näin kuinka hänen silmiinsä syttyi valo kun menin hänen sänkynsä viereen. Hän oli selvästi vähän häkeltynyt ja sanoi, ettei hän nyt kyllä edes tarvitse mitään. Hän muisti minut heti ja muisti myös koko nimeni. Vitsailimme vähän ja kerroin hänelle kuulumisiani. Viivyin vain hetken koska meillä oli ohjelmaa järjestettävänä osastolla. Seuraavan kerran kun vierailimme hoivakodilla, osastonhoitaja tuli luokseni ja sanoi, että kyseinen asukas oli pyytänyt minua vierailemaan luonaan jos se vain olisi mahdollista. 

Olen miettinyt tätä entistä asiakastani viime päivinä. Ehkä syynä on myös keskustelu, jonka kävin tulevan näytönvastaanottajani kanssa. Hän kertoi omasta kuntoutumiskokemuksestaan. Lääkärin tuomiosta huolimatta hän on kolme kertaa kuntouttanut itsensä sänky/pyörätuolipotilaasta käveleväksi ja työkykyiseksi.
Kerroin keskustelussa juurikin tästä asiakkaastani, jolle on myös sanottu nämä maagiset sanat: "Et tule koskaan enää kävelemään". Voisin puristaa kyseistä lääkäriä kurkusta melko pitkään. Hän on saanut miesparan makaamaan toistakymmentä vuotta petin pohjalla.  Pitänee käydä nipistelmässä häntä varpaista useammin, josko vaikka tunto palaisi.. ja usko sen mukana. Vaikka hän on kylläkin ateisti ..ja anarkisti ja muutenkin hankala tapaus.

Loppukevennys: Tässä eksoottinen majoitusvaihtoehto jo kaiken nähneille satunnaisille matkailijoille.

Kotiinkuolijat ja menetetty sukupolvi

"Tavoitteena on, että mahdollisimman moni vanhus saisi asua kotona mahdollisimman pitkään." Onko kotona asuminen sama kuin kotiin kuoleminen ilman asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa. Jos nykyinen kehitys jatkuu on tulevaisuuden vanhustenhoito kriittisellä polulla. Nykyiselläänkin hoitajat ( ne, jotka uskaltavat aukaista suunsa) kertovat karmaisevia tarinoita riittämättömästä henkilökuntamäärästä, jatkuvasta kiireestä, riittämättömyyden tunteesta ja omien eettisten periaatteiden rikkomisesta. Mitä konkreettisia toimenpiteitä kuntatasolla tai lainsäädännössä on viime vuosina tapahtunut, jotka mahdollistaisivat tilanteen myönteisen kehityksen? Väittäisin, että ei mitään. Ennemminkin päinvastoin. Tässäkin yksi esimerkki.

Vanhuspalvelulaki ei määrä hoitajaresurssista, eikä mikään takaa suurille ikäpolville laadukasta ja riittävää kotihoitoa. Koko kotihoito on suuri vitsi, jossa matalapalkkaiset hoitajat raatavat ylitöitä jaksamisen rajoilla. Mistä tämä johtuu? Rahapulasta! Kestävyysvajeen kaatuessa syliin on vaikea nähdä mitään ratkaisuja jos tuijotetaan ainoastaa rahakirstun suuntaan. Raha kuin ei ole koskaan lisääntynyt itsestään.
Koko talousjärjestelmämme on perinpohin mätä. Raha tai ennemminkin sen puute ajaa meidät kurjistamaan, leikkaamaan ja velkaantumaan lisää. Miksi emme kykene tekemään rakenteille mitään? Eikö järjestelmä on itse luomamme?

Samaan aikaan kun mummot ja vaarit kaatuilevat yksin kotonaan, joukko nuoria työttömiä räkii kattoon ja potee eksistentiaalista ahdistusta. Mihin jäikään talvisodan henki. Se on kai jo puhallettu loppuun. Väitän, (nyt ja aina) että yksilö on aina yhteiskuntansa tuotos. Olisiko yhteiskunnan otettava vähän vastuuta tuotoksistaan. Ainoa järkevä idea, jonka olen pitkiin aikoihin kuullut on vastikkeellinen sosiaaliturva. Mutta missä vaiheessa kasvatus meni metsään kun nuorisomme osaa vain ajaa oikeuksiaan, mutta ei tunne vastuutaan itsestään, saati sitten yhteiskunnasta. Ehdotan koulukurin palauttamisen lisäksi kouluhin uutta oppiainetta. Yhteiskuntavastuu ja ihmisläheisyys! Eiköhän tämä oman navan ympärillä pyöriminen jo ala riittää.

Tai: Niille, jotka eivät halua tai pysty osallistumaan asepalvelukseen tulisi määrätä pakollinen palvelus erilaisten hoitotyöyksiköiden sisällä. Voisi tehdä hyvää monelle nuorelle neidille. Olisi vähän muutakin ajateltavaa kuin ripsien paksuus tai geelikynsien pituus. Ja hyväähän se tekisi myös nuorille miehille.

Työikäisten tukeminen omien iäkkäiden ja sairaiden vanhempiensa hoitoon on surkea. Voisiko kuvitella, että samaan tapaan kuin lastenhoitoon myös vanhustenhoitoon olisi järjestettävissä palkallista tai tuettua vapaata töistä. Älkääkä nyt vain missään nimessä kuvitelko, että kannatan nykyistä järjestelmää äityislomien rahoituskuviossa. Yhteiskunnan vastuun tulisi olla tasapuolista niin äitiys- kuin muidenkin lomien suhteen. Yksittäisen yrittäjän taakkaa tulisi jakaa kaikkien työantajien kanssa yrityksen tuloksen, liikevaihdon ja koon mukaan. Hyvä hoito maksaa joka tapauksessa. Olisi ehkä hyvä keksiä uudenlaisia malleja myös sille miten työikäisten joustava, osa-aikainen omaishoito olisi mahdollista.

Jotenkin minusta kuitenkin luonnolliselta tuntuisi yhdistää kaksi erillistä ongelmaa, jossa piilee molempien ongelmien ratkaisu. Nuoret, syrjäytyneet ja työttömät sekä hoitoa ja huolenpitoa sekä seuraa ja peräänkatsomista tarvitsevat vanhukset. Usein tässä vaiheessa vedetään esiin ammattitaidottomuus ja mahdollisuus hoitovirheisiin. Minusta pahempaa kuitenkin on jos ei hoideta lainkaan ja mummot saavat rauhassa maata tuntikausia kaatuneena lattialla.