Tulikäärmeiden maa

Olen jostain syystä alkanut kertoa itselleni iltasatuja. Tässä yksi viime yöltä kun tokkurassa torkuin unen ja valveen rajamailla yövuoron hiljaisina hetkinä:
Kesällä kun aurinko paistaa ja nurmi on vihreää, poika makaa paljaalla maalla, nurmea vasten ja jo oikein hiljaa kuuntelee voi kuulla kuinka muurahaiset juoksevat kiireisinä ympärillä. Muurahaiset juoksevat maan pinnalla, mutta myös maan alla, lukuisissa käytävissään toimittaen tärkeitä tavaroita ja viestejä. Muurahaisten kanssa samoissa syvyksissä touhuilee omiaan muita pieniä ötököitä, matoja, siiroja, koppakuoriaisia.Kukin touhuilee mitä touhuilee, yleensä maansiirtotöitä ja muuta pientä puuhastelua.  Ötökäiden valtakunnan alla on koloja kaivavien eläinten pesäluolastojen maailma, jossa asuu lukuisa määrä lapsiperheitä ja pariskuntia.

Kävipä kerran niin, että muurahainen maata kaivaessaan putosi päästäisen pesäkolon katosta suoraan päästäisemon pienokaisten joukkoon. Pienokaiset hämmästyivät saadessaan outoja vieraita kesken iltapalan. Muurahainen pyyteli anteeksi ja kapusi takaisin oman käytävänsä puolelle yläkertaan. Päästäisemo jäi katselemaan iltavieraan perään ja mietti oliko pesäkolo tarpeeksi turvallinen. Olisi surku jättää pesäkolo, johon oli vaivalla kaivettu makuutilat ja ruokavarasto. Ruokavarasto oli kyllä vähän liian pieni päästäisen mielestä. Niinpä hän alkoi kaivaa lattiaa syvemmälle ja humps, hän putosi alakerrassa asuvan myyrän kotiin.

Myyrä säikähti pahasti ja mutta tointui nopeasti kun tajusi, että yllätysvieras olikin pikkuinen päästäinen. Päästäinen vaihtoi kuulumiset myyrän kanssa ja pyysi anteeksi vahinkovierailuaan. Myyrä tarjosi päästäiselle marjoja ja nämä erosivat hyvillä mielin omille teilleen. Myyrä söi mahansa täyteen ja painui pehmoiseen petiinsä nukkumaan. Yö kului rauhallisesti, mutta marjoja oli kai tullut vähän liikaa ahmittua, koska aamulla kun myyrä nousi vuoteesta lattia hänen allaan petti ja hän putosi maahisen aamiaispöytään niin, että multa pöllähti maahisen aamupuuron päälle.

Maahinen siitä suivaantui ja raivosi niin, että lisää multaa tippui katosta lautaselle. Hetken päästä molempia alkoi naurattaa. Maahinen nosti kattilan kantta ja tarjosi aamupuurot myyrälle ja otti itselleenkin mullatonta puuroa. Oikeastaan aamusta tuli oikein mukava ja maahinen oli tyytyväinen, että oli saanut vieraan. Maahiset nimittäin pitävät vieraista ja heillä on usein hulppeat palatsimaiset asumuksensa maan alla. Tälläkin maahisella on iso huoneisto, jossa on täydellinen keittiö, jonka liedellä porisee joka aamu maukas puuro. Huoneistoon kuului myös kolme makuuhuonetta, joista kaksi oli ihan vaan satunnaisia vieraita varten. Isoin ja mukavin makuuhuone oli tietysti maahisen oma, mutta kaikissa huoneissa oli upottavan pehmeät ja lämpimin peitoin varustetut isot vuoteet ja lattialla paksut matot. Näiden huoneiden lisäksi on maahiselle suuri ruokakomero, jonka antimista riittää taatusti muutamalle vieraallekin.

Maahinen ja myyrä olivat juuri aamupalansa syöneet kun maahisen liedestä nousi valtava tulipatsas, joka korvensi kuumuudellaan maahisen parran ja nenäkarvat. Kauhuissaan ruokailijat pakenivat maahisen perimmäiseen makuuhuoneeseen. Tulipatsas nousi maan uumenista ja kohosi läpi maahisen asumuksen ja läpäisi matkallaan myyrän makuutilat, osui melkein päästäisen pienokaisiin, jotka päistikkää ryntäsivät mikä mihinkin tulta pakoon. Päästäisen pesäkolosta tuli nousi ylös muurahaisten valtakuntaan ja sieltä se kiiri satoja käytäviä käristäen, kaikkien maakerrosten läpi nurmella makaajan housunpersuksiin, joka karmeasti parkuen hypähti jaloilleen ja juoksi kuumuutta pakoon.

On nimittäin niin, että kaiken mullan, kivien, kasvien ja monenlaisten ötököiden kotien alla, siellä missä maa on niin kovaa, ettei siihen pysty lapio eikä kanki, sijaitsee tulikäärmeiden koti.Se on paikka, joka on lähellä maan ydintä. Siellä on pelkkää tulta ja kuumuutta. Tulikäärmeet siellä elelevät, eikä niitä ole kukaan maan päällä elävä tähän päivään mennessä nähnyt. Erään kerran vain kävi niin, että yksi tulikäärme ei voinut uteliaisuuttaan enää voittaa. Se päätti lähteä katsomaan mitä maan päällä on ja kuka siellä elää. Niinpä se puhkoi tiensä läpi kovien ja kivisten maakerrosten ja tuli siinä matkalla säikyttäneeksi monta otusta ja polttaneeksi poroksi  toisten koteja ja koloja. Tulikäärme on sellainen luikertelva otus, jonka hännästä koko ajan syöksee liekkejä ja tulen tappuraa. Kaikkihan siinä syttyy palamaan mikä tielle osuu.

Housunsa polttanut juoksi kiireesti vettä hakemaan, jotta saisi tulen sammumaan. Heitti saavilla vettä tulikäärmeen niskaan, mutta eihän siitä apua ollut kun tuli alkoi jo sen hännän alta. Käärme parka yritti karkuun minkä pystyi ja siinä kiemurrellessaan sytytti melkoisen alueen nurmea ja pari puutakin palamaan. Maanalaisista koloistaan täpärästi pelastuneet otuksen kerääntyivät kaikki apuihin ja huiskivat mikä milläkin oksalla, mitä nyt käteen sattui, että olisivat saaneet tulen sammumaan. Meteli ja hässäkkä oli melkoinen kun hädissään tulen sammuttajat toisilleen huutelivat ohjeita. Käärme oli jo aivan kauhuissaan. Hakkasivat, huusivat, huitoivat. Yrittävät vielä vedellä tappaa. Ainoa mahdollisuus oli palata maan alle samaa tietä kuin oli tullutkin. Nääntyneenä enää vähän liekkejä hännässään käärme poloinen pakeni maan alle ja pitkän rasituksen jälkeen pääsi kotiinsa maan syvimpää keskustaan missä on vain tulikäärmeitä ja tulta. Kotiin palattuaan tulikäärme kertoi, että ei kannattanut matka maan pintaan. Ikäviä olivat siellä ja karu oli vastaanotto. Huusivat ja löivät kuin pahinta viholllistaan. Parempi oli kotonaan olla, kaltaistensa joukossa.

Maan päällä kauhistuneet otukset olivat saanet liekkimeren taltutettua. Monella oli turkki noessa, nenässä karstaa ja taisi jokun häntäkin vähän savuta. Pitkään siitä puhuttiin, että mistä se tuli sai alkunsa. Oliko se maahisen liedestä karannut, kuka tietää. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Kommentit

  1. Tämä oli niin jännittävä iltasatu että uni karkasi melkein etelänavalle, pitkään sain sitä maanitella sieltä takaisin. Onneksi lopulta onnistuin hunajapurkin ja kamomilla teen avulla. Nämä tarinat kun alkavat myllertää aivoissa, uni kaikkoaa tosi tehokkaasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike