..ja kimpaantuu mielessään sellaisille mainoksille, jotka aliarviovat naisen älykkyyttä...

Apu-lehti v. 1970, jolloin tupakkia tyrkytettiin yhtä lailla duunareille kuin älymystöllekin.

Työssäoppimassa; hoito ja huolenpito

Meneillään on tutkintotilaisuusviikko. Paikka on ihana jos niin voi dementiakodista sanoa. Olen nähnyt tähän mennessä sekä huonoa, että hyvää hoitoa ja tämä paikka kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Olen itse oppisopimuskokemukseni(kin) jälkeen valmiimpi kohtaamaan huonokuntoisia, äkäisiä asukkaita, säärihaavoja, ulostetta, keltaisia varpaankynsiä, virtsan hajua ja aamutossulla lattiaan liiskattua kaurapuuroa.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.

Toista maata

Minua on aina luonnehdittu sanalla "rauhallinen". En ole koskaan oikein sulattanut sitä. Omasta mielestäni olen kaikkea muuta paitsi rauhallinen. Käytökseni ehkä on. Olen hurja uneksija, jonka mieli vaeltaa mustalaisen lailla ( ja välillä kroppakin). Poden jatkuvaa ja loputonta kaukokaipuuta. Suunnittelen lähtöjä, muuttoja, matkoja. Rakastan juna-asemia, lentokenttiä ja satamia. Sisintäni kalvaa lähtemisen suunnaton kaipuu. Paikallaan oleminen on minulle tuskaa, pystyn siihen vain vaivoin. Talomme on myynnissä, tavarat kirpputorilla. Mielessäni käyn läpi omaisuuttani, mitä lähtee ja mitä jää.
Vertaan itseäni työtoveriin, joka on asunut koko elämänsä samalla paikkakunnalla. Hän on juurtunut pieneen kaupunkiin, asumaan lähelle vanhempiaan. Toinen työtoveri on asunut samassa talossa yli 15 vuotta. En voi edes käsittää. Olen itse muuttanut kerta toisensa jälkeen, pakannut tavarat ja laittanut elämän uusiksi. Työpaikkani ovat vaihtuneet 1,5 - 2 vuoden välein. Odotan malttamattomasti, että saan käytyä kouluni loppuun ja tehtyä tutkintoni. Toisaalta olen mielessäni jo jatkamassa opintojani, mutta sitä, missä se tapahtuu en vielä tiedä. Haluan muuttaa

ulkomaille ja teen sen varmasti. En tiedä poistaako se levottomuuteni tai juurrunko toiseen maahan.
Kertoessani suunnitelmasta luokkakaverilleni hän naurahti ja sanoi lähtevänsä myös..heti kun saisi lottovoiton. Minä en tarvitse lottovoittoa, vain hullun rohkeutta ja levottoman mielen. Olen kaiketi toista maata.

Pala toista maata