Kypsä

Yritän nyt purkaa ajatukseni älykkääksi kokonaisuudeksi, vaikka se on varmasti vaikea tehtävä. Mielentila on ollut jo jonkin aikaa akselilla plääh---räjähdys. En ole tyytyväinen nykytilanteeseeni. Tiedän ja olen tiennyt jo kauan, että jotain pitäisi tehdä. En vain tiedä mistä aloittaa ja miten edetä. Kaikki muutokset tuntuvat pelottavilta, kaikki vaihtoehdot yhtä huonoilta.

Tiedän, että olen onnekas, että minulla on työpaikka, mutta työ ei ole sitä mitä haluaisin tehdä. Tiesin sen jo aloittaessani. Ehkä siksi tai jostain muusta syystä tunnen itseni työpaikallani ulkopuoliseksi. Arvomaailmani, ajatukseni, toiveeni, haaveeni kaikki tuntuvat erottavan minut siitä ympäristöstä ja ihmisistä, joiden kanssa työskentelen. Olen tämän päivän aikana kokenut pari kertaa pohjatonta toivottomuutta. Teen silti työni tunnollisesti ja ahkerasti. Ymmärrän myös sen, että työ on aina työtä, ei hupia, mutta silti...

Olen miettinyt miten voisin tehdä tyylikkään exitin, mutta vaikuttaa, että ainoa mahdollisuus on hypätä tuntemattomaan ja toivoa putoavansa jaloilleen. Kaikki koulutukset, joita olen tutkinut ovat kestoltaan useita vuosia ja/tai maksavat tuhansia euroja. Minulla on yksi oljenkorsi. Luulen, että minun on pakko käyttää oljenkorttani, jotta pääsen pois nykytilanteestani.

Käytännön toimet tilanteen potkaisemiseksi liikkeelle ovat tosi pelottavia. Olen jo kerran ollut tilanteessa, jossa oli aivan hilkulla jättää nykyisen alani, mutta sitten sain työtarjouksen ja tunsin olevani pakotettu ottamaan työn vastaan. Niin jatkui taas sama junnaaminen. Se syö minua sisältä, saa minut tuntemaan itseni teeskentelijäksi, se saa minut epäonnistumaan puoliksi tahallaan ja se ilkkuu minulle: "Et kuulu tänne. Kohta olet ulkona."

 NYT aloitan. Nyt teen jotain, joka saa tilanteen nytkähtämään piirun oikeaan suuntaan. NYT olen kypsä muutokselle. Pelottaa!