Katse pitkälle eteen

Otsikon mukaisen kehotuksen muistan saaneeni ainakin autokoulun opettajalta aika kauan aikaa sitten. Kiintopisteenä tulevaisuudessa valkoisten keskiviivojen sijaan on valmistuminen lähihoitajaksi ensi syksynä.
Valmistuminen on joko lokakuussa tai marraskuussa. Papereiden saaminen voi kestää kauemman, mutta opiskelu päättyy näyttöön joko Espanjassa tai Suomessa. Espanjan vaihto toteutuu joka tapauksessa, mutta en vielä tiedä voinko tehdä näytön, anteeksi tutkintotilaisuuden siellä. Opettajani selvittää tilannetta parhaillaan.

Haaveena on, että voisin jäädä mieheni ja kissani kanssa sillä reissulla asumaan ainakin joksikin aikaa Espanjaan. Olen opiskellut kieltä ahkerasti ja ymmärrän yleensä kaikesta kuulemastani aiheen lisäksi joitakin kokonaisia lauseita, tosin en tietenkään kaikkea. Puhumisen kanssa on vähän vaikeampaa. Kiertoilmaisuja käyttäen uskoisin selviäväni useimmista tilanteista ja saavani itseni ymmärretyksi, vaikkakin kielioppi on vielä hakusassa ja sanavarasto suppea.

Ansaintalogiikka vieraalla maalla voisi olla melkeinpä mitä vain tarjolla on. Toisaalta vahvimpia puoliani olisi mikä tahansa asiakaspalveluun, hoitoon tai ohjaukseen liittyvät tehtävät. Nyt kuuluu sieltä kotilukimosta hymähdyksiä. "Ei sinne kannata lähteä, eihän siellä ole paikallisillekaan mitään töitä!"
Uskon, että siellä ei ole yhtään minua. Minun paikkani on siellä auki. Se suorastaan huutaa nimeäni siellä jossain. Tule ja hoida nämä mummot!

Olen koulun tiimoilta käynyt vanhassa työpaikassani hoivakodilla, johon minulla oli surullisen kuuluisa oppisopimussuhde. Kävin katsomassa entistä omahoidettavaani, hankalaa, kiukkuista ukkoa. Näin kuinka hänen silmiinsä syttyi valo kun menin hänen sänkynsä viereen. Hän oli selvästi vähän häkeltynyt ja sanoi, ettei hän nyt kyllä edes tarvitse mitään. Hän muisti minut heti ja muisti myös koko nimeni. Vitsailimme vähän ja kerroin hänelle kuulumisiani. Viivyin vain hetken koska meillä oli ohjelmaa järjestettävänä osastolla. Seuraavan kerran kun vierailimme hoivakodilla, osastonhoitaja tuli luokseni ja sanoi, että kyseinen asukas oli pyytänyt minua vierailemaan luonaan jos se vain olisi mahdollista. 

Olen miettinyt tätä entistä asiakastani viime päivinä. Ehkä syynä on myös keskustelu, jonka kävin tulevan näytönvastaanottajani kanssa. Hän kertoi omasta kuntoutumiskokemuksestaan. Lääkärin tuomiosta huolimatta hän on kolme kertaa kuntouttanut itsensä sänky/pyörätuolipotilaasta käveleväksi ja työkykyiseksi.
Kerroin keskustelussa juurikin tästä asiakkaastani, jolle on myös sanottu nämä maagiset sanat: "Et tule koskaan enää kävelemään". Voisin puristaa kyseistä lääkäriä kurkusta melko pitkään. Hän on saanut miesparan makaamaan toistakymmentä vuotta petin pohjalla.  Pitänee käydä nipistelmässä häntä varpaista useammin, josko vaikka tunto palaisi.. ja usko sen mukana. Vaikka hän on kylläkin ateisti ..ja anarkisti ja muutenkin hankala tapaus.

Loppukevennys: Tässä eksoottinen majoitusvaihtoehto jo kaiken nähneille satunnaisille matkailijoille.

Kotiinkuolijat ja menetetty sukupolvi

"Tavoitteena on, että mahdollisimman moni vanhus saisi asua kotona mahdollisimman pitkään." Onko kotona asuminen sama kuin kotiin kuoleminen ilman asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa. Jos nykyinen kehitys jatkuu on tulevaisuuden vanhustenhoito kriittisellä polulla. Nykyiselläänkin hoitajat ( ne, jotka uskaltavat aukaista suunsa) kertovat karmaisevia tarinoita riittämättömästä henkilökuntamäärästä, jatkuvasta kiireestä, riittämättömyyden tunteesta ja omien eettisten periaatteiden rikkomisesta. Mitä konkreettisia toimenpiteitä kuntatasolla tai lainsäädännössä on viime vuosina tapahtunut, jotka mahdollistaisivat tilanteen myönteisen kehityksen? Väittäisin, että ei mitään. Ennemminkin päinvastoin. Tässäkin yksi esimerkki.

Vanhuspalvelulaki ei määrä hoitajaresurssista, eikä mikään takaa suurille ikäpolville laadukasta ja riittävää kotihoitoa. Koko kotihoito on suuri vitsi, jossa matalapalkkaiset hoitajat raatavat ylitöitä jaksamisen rajoilla. Mistä tämä johtuu? Rahapulasta! Kestävyysvajeen kaatuessa syliin on vaikea nähdä mitään ratkaisuja jos tuijotetaan ainoastaa rahakirstun suuntaan. Raha kuin ei ole koskaan lisääntynyt itsestään.
Koko talousjärjestelmämme on perinpohin mätä. Raha tai ennemminkin sen puute ajaa meidät kurjistamaan, leikkaamaan ja velkaantumaan lisää. Miksi emme kykene tekemään rakenteille mitään? Eikö järjestelmä on itse luomamme?

Samaan aikaan kun mummot ja vaarit kaatuilevat yksin kotonaan, joukko nuoria työttömiä räkii kattoon ja potee eksistentiaalista ahdistusta. Mihin jäikään talvisodan henki. Se on kai jo puhallettu loppuun. Väitän, (nyt ja aina) että yksilö on aina yhteiskuntansa tuotos. Olisiko yhteiskunnan otettava vähän vastuuta tuotoksistaan. Ainoa järkevä idea, jonka olen pitkiin aikoihin kuullut on vastikkeellinen sosiaaliturva. Mutta missä vaiheessa kasvatus meni metsään kun nuorisomme osaa vain ajaa oikeuksiaan, mutta ei tunne vastuutaan itsestään, saati sitten yhteiskunnasta. Ehdotan koulukurin palauttamisen lisäksi kouluhin uutta oppiainetta. Yhteiskuntavastuu ja ihmisläheisyys! Eiköhän tämä oman navan ympärillä pyöriminen jo ala riittää.

Tai: Niille, jotka eivät halua tai pysty osallistumaan asepalvelukseen tulisi määrätä pakollinen palvelus erilaisten hoitotyöyksiköiden sisällä. Voisi tehdä hyvää monelle nuorelle neidille. Olisi vähän muutakin ajateltavaa kuin ripsien paksuus tai geelikynsien pituus. Ja hyväähän se tekisi myös nuorille miehille.

Työikäisten tukeminen omien iäkkäiden ja sairaiden vanhempiensa hoitoon on surkea. Voisiko kuvitella, että samaan tapaan kuin lastenhoitoon myös vanhustenhoitoon olisi järjestettävissä palkallista tai tuettua vapaata töistä. Älkääkä nyt vain missään nimessä kuvitelko, että kannatan nykyistä järjestelmää äityislomien rahoituskuviossa. Yhteiskunnan vastuun tulisi olla tasapuolista niin äitiys- kuin muidenkin lomien suhteen. Yksittäisen yrittäjän taakkaa tulisi jakaa kaikkien työantajien kanssa yrityksen tuloksen, liikevaihdon ja koon mukaan. Hyvä hoito maksaa joka tapauksessa. Olisi ehkä hyvä keksiä uudenlaisia malleja myös sille miten työikäisten joustava, osa-aikainen omaishoito olisi mahdollista.

Jotenkin minusta kuitenkin luonnolliselta tuntuisi yhdistää kaksi erillistä ongelmaa, jossa piilee molempien ongelmien ratkaisu. Nuoret, syrjäytyneet ja työttömät sekä hoitoa ja huolenpitoa sekä seuraa ja peräänkatsomista tarvitsevat vanhukset. Usein tässä vaiheessa vedetään esiin ammattitaidottomuus ja mahdollisuus hoitovirheisiin. Minusta pahempaa kuitenkin on jos ei hoideta lainkaan ja mummot saavat rauhassa maata tuntikausia kaatuneena lattialla.

Onnellisuuden tavoittelusta

Luin Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma  ja jäin miettimään sitä, miten pitkälle onnellisuuden tavoittelu nykyaikana menee. Kirjassa koko yhteiskuntajärjestelmän perusajatus on että ihmiset rakastavat omaa orjuuttaan. Jokainen kansalainen aivopestään inhoamaan tai vähintäänkin karttamaan muita yhteiskuntaluokkia. Onnellisuus perustuu terveyteen, yhteisöllisyyteen, ikuiseen nuoruuteen ja soman, huvikäyttöön tarkoitetun "vaarattoman" huumeen käyttöön. Ihmisiltä on poistettu kaikki todelliset intohimon, vihan ja rakkauden kohteet. Elämä kuluu työn, harrastusten ja vapaiden seksuaalisten suhteiden parissa. Koko elämä vaikuttaa kevyeltä keinotekoiselta hötöltä, jossa elämän todelliset realiteetit on karsittu, poistettu ja kadotettu. Ihmiset elävät puhtaassa kliinisessä ympäristössä ja heidät opetetaan inhoamaan luontoa, eläimiä, kasveja, taidetta ja tunteita. Lisääntyminen on kokonaan tiedeyhteisön käsissä. Lapsia ei synnytetä normaaliin tapaan vaan niitä tuotetaan hautomossa. Rodunjalostus alkaa jo sikiövaiheessa. Yksilöt koulitaan sekä fyysisesti, että psyykkisesti yhteiskuntaa varten. Kaikille kansalaisille opetetaan, että he ovat onnellisia. He nauttivat tekotaiteesta, huvittelevat ja ovat onnellisia ja tyytyväisiä, mutta he eivät todellisuudessa tiedä maailmasta mitään, eivätkä tunne juuri mitään.

Sitäkö on onnellisuus? Voidaanko onnellisuus saavuttaa poistamalla kurjuus? Epäilenpä, että ei. Kurjuudessakin voi olla onnellisuutta. Kuoleman, sairauden, köyhyyden ja yksinäisyyden keskelläkin voi olla onnellisuutta. Voidaanko rodunjalostuksella lisätä onnellisuutta? Voidaan tietysti poistaa "huonoa" ainesta ja tuottaa älykkäämpiä, terveempiä ja geneettisesta parempia ihmisiä, mutta se tuleeko maailmasta silloin onnellisempi paikka? Mene ja tiedä.

Uudessa uljaassa maailmassa oli tietysti myös hyviä puolia. Sen maailmassa kukaan ei jää yksin. Kaikki harrastavat samoja asioita, jolloin kaikki ovat osallisina samassa maailmassa. Kuolema koetaan luonnollisna osana elämää. Ehkä jopa liian luonnollisena, kenenkään poismenoa ei surra. Hyvänä asiana näen myös sen, että miehet ja naiset ovat tässä maailmassa enemmän tasa-arvoisia. Tasa-arvoisuudesta, taloudellisesta turvallisuudesta, tunteiden latistumisesta sekä hyvin järjestäytyneestä yhteiskunnasta johtuen väkivaltaa ei esiinny. 

Tässä kohtaa ajatukseni lähtevät harhailemaan. Alan miettiä, sitä miten hyvin vallitseva järjestelmä palvelee yksilöä ja miten se palvelee kansakuntaa. Olemmeko sittenkin luoneet hirviön, joka hallitsee meitä? Olemmeko orjina järjestelmässä, joka perustuu siihen, että rakastamme omaa orjuuttamme? Tiedämmekö todellisesta elämästä mitään? Onko elämämme keinotekoista höttöä? Mikä on suhteemme luontoon, eläimiin ja kasveihin? Haluammeko vain kliinisen ympäristön, ikuisen terveyden ja nuoruuden, terveydelle haitattomia huumeita ja kevyttä elämää ilman pakahduttavia tunnekokemuksia?

Lisää piirtelyä

Piirustelua

Vuosi 2013

Tammikuuni alkoi Espanjassa rakettien paukkeessa. Sain Roscon de reyesistäni tietäjän eli espanjalaisittain: Kuninkaan, joka tietää hyvää onnea. Äitini luki minulle paikallisesta lehdestä horoskoopin, jossa sanottiin, että jos sinulla ei ole töitä, tulet saamaan vakituisen työn helmikuussa ja  melkolailla niin kävikin. Itseasissa alkulaukaus työlleni tuli puhelun muodossa samaisen loman aikana. Tammikuussa olin toiveikas töiden ja tulevaisuuden suhteen. Lomaltapaluun jälkeen kärsin kaamosmasennuksesta kuten melkein joka talvi.

Helmikuussa sain oppisopimuspaikan Suuresta Firmasta, johon läksin vähän pahat epäilykset mielessäni. Niinhän siinä sitten kävi, että neljä kuukautta jaksoin paahtaa hiki päässä. Sain tehdyksi yhden tutkintotilaisuuden ja sen jälkeen sanoin itseni irti.

Maalis- huhti- ja toukokuukin olivat henkisesti raskaita myös parisuhteessani. Uimme syvissä, sameissa vesissä. Toukokuussa olimme jälleen Espanjassa. Tämä oli ihana hengähdys töistä ja opiskeluista, vaikka reissua varjosti epävarmuus parisuhteessa.

Toukokuun lopulla aloitin kesätyöni, josta todella pidin. Kesä kului siivillä. Pöyräilin työmatkoja ja mieleeni jäi varmasti ikuinen jälki lämpimistä päivistä ja auringonpaisteesta. Kesällä parisuhteessa tapahtui huomattava muutosta parempaan ja henkinen hyvinvointi lisääntyi humisten.
Elokuussa palasin takaisin tekemään sijaisuuksia vanhaan paikkaani kehitysvammaisten asumisyksikköön. Syyskuussa jatkoin töiden ja koulun yhdistelmällä.

Syyskuussa päätimme myös laittaa talomme myyntiin. Jotenkin tämä ratkaisu vaikutti positiivisesti henkiseen ilmapiiriin. Tehtiin jotain konkreettista asioiden eteenpäin viemiseksi. Koulussa oli edessä haastava hoidon- ja huolenpidon jakso, joka kuitenkin, näin jälkikäteen katsottuna sujui ongelmitta. Syys ja lokakuussa mietimme mihin suuntaan lähdemme, jos/kun talomme myydään. Päätimme, että emme osta vaan vuokraamme seuraavan asunnon.

Lokakuussa lähdin työssäoppimisjaksolle dementiakotiin, vähän apeilla mielin, mutta paikka osoittautui todella mukavaksi. Sain kiitettävän tutkintotilaisuussa ja olin työssäoppimiseen todella tyytyväinen. Palasin marraskuussa tekemään sijaisuuksia myös entiseen kesätyöpaikkaani. Talomme myynti ei tuntunut etenevän. Saimme yhden tarjouksen, mutta hinta jäi aivan liian alhaiseksi. Joulun ollessa jo ovella oli siirrettävä toiveet talon myymisestä tulevaan vuoteen.

Joulukuussa tein tiivisti töitä, mutta ehdimme sentään tehdä pienen visiitiin Keski- Suomeen sukuloimaan. Uusi vuosi tuli vietettyä rauhallisesti kotioloissa. Vuodessa oli monenlaisia haasteita, mutta myös kehitystä, jollaista ei tule ilman pientä kipua. Koko vuotta on omalta osaltani värittänyt haaveilu ulkomaille muutosta.