Oppimispäiväkirja 3: Omainen on asiakas

Meidän osastolla (huomaa omiminen) on yksi hyvin iäkäs asukas, joka on asunut pitkään itsenäisesti kotonaan, kunnes kunto on äkisti romahtanut. Asukas on terveyskeskuksen kautta siirretty meille hoivakotiin. Hänellä on mm. muistisairaus. Omaisten on vaikea hyväksyä tilannetta. Kunnon romahtamisesta on aikaa muutamia  kuukausia. Omaiset syyttävät kaikesta hoitavia lääkäreitä, vääriä lääkkeitä, huonoa hoitoa, osaamatonta henkilökuntaa yms.

Saamme päivittäin puheluita omaisilta, jotka kyselevät asukkaan kuntoa.Omaiset haukkuvat meitä kovin sanoin: Emme osaa ruokkia, aktivoida, pestä, käsitellä, lääkitä, pukea..Heidän mukaansa asukas on suoranaisesti jätetty kuolemaan.  Hän itse on tilanteesta hämillään, peloissaan, ajoittain sekava ja hyvin masentunut.

Kuuntelin yhtenä päivänä omaista noin (5) viisi tuntia kun hän oli vierailemassa asukkaan luona. Puhetulva oli jatkuvaa, samoja asioita toistavaa ja sisälsi paljon asiavirheitä. Kuuntelin sujuvasti, paljoa kommentoimatta, mutta ymmärryksellä ja myötätunnolla. Kun omainen viimein lähti osastolta työkaverini kysyivät: Miten ihmeessä sinä jaksoit? No, olen asiakaspalvelija. Olen ollut sitä aina, ei se ole vaikeaa. Täytyy vain seistä väkevästi sängyn laidalla ja pitää korvat auki.

Oppimispäiväkirja 2: Kaikki on paskaa paitsi kusi

Olen ollut uudessa työpaikassani nyt neljä päivää; yhden aamuvuoron ja kolme iltavuoroa. Olen onnellinen siitä, että talossa on vakituiset yököt. Pidän iltavuoroista, ehkä siksi, että alkaa tuntua, että hallitsen joitain asioita. Pidän osastostani, joka vaihtui ensimmäisen päivän jälkeen osastoksi 4. Haluan olla siellä, vaikka tiedän, että voin joutua olemaan myös kolmosella. En pidä  kolmososaston kaakattavista rouvista. Toki muistan, että kehitymistä voi tapahtua vain epämukavuusalueella ;)

Olen oppinut mikä on cystofix ja avannepussin älypohja. Erotan pantsit, fleksin ja kitaran toisistaan. Erotan myös saippuan, pesuvoiteen ja perusvoiteen, mutta toisinaan en erota käsisaippuaa desistä. Yhden kerran ihmettelin, että johan tämä käsidesi vaahtoaa, ennen kuin tajusin tujauttaneeni väärästä pussista. Osaan käyttää nosturia. Enkä pelkää paskavaippoja. Avannepussin tyhjennys on myös ihan ok. Muistan, että käsisuikusta tulee ensin aina kylmää vettä.. Muistan nostaa laidat ylös sängyistä. Tiedän, että suihkusaappaisiin kannattaa laittaa muovipussit.

Lääkkeistä en tiedä vielä paljon mitään, mutta opettelen aina kun tulee uusi nimi vastaan. Cipralexin tiesin jo entuudestaan ja se olikin hyvä koska omainen tuli siitä minulta kysymään.
Stesolid
Deprakine
Absenor
Neurotol slow
Risperidon
Donepezil
Nämä ovat muutamia kauppanimiä lääkkeille, joista olen ehtinyt ottaa vähän selvää. Osa on tuttuja jo kehitysvammaisten asumisyksiköstä. Alzheimerin tautiin on käytössä melkoinen kirjo lääkeaineita, joilla pyritään lähinnä oireiden hoitoon. Mistään niistä ei ole apua sairauteen itseensä.  Toki tutkimusta ja testausta uusilla lääkeainella tehdään koko ajan. Meidän aikamme mummot ja vaarit ovat koekaniineina tuleville polville. Itse ( jos olisin tutkija) kiinnittäisin enemmän huomiota rasvaliukoisten vitamiinien, proteiinien ja rasva-aine vaihdunnan vaikutukseen aivoissa ja hermosoluissa.

Oho, tämä kirjoitukseni lähti vähän raiteilta.. Ainakin jos otsikkoa katsoo.

Oppimispäiväkirja 1: Vanhuus ei tule yksin

Viimeisestä kirjoituksesta onkin jo aikaa. Hektisyyden ja väsymyksen vuoksi en ole kyennyt kirjoittamaan lausettakaan. Kaikki on kääntynyt päälaelleen. Ensin sain sijaisuuksia kehitysvammaisten asumisyksiköstä ja ennen kuin ne olivat päättyneet sain oppisopimuspaikan hoivakodista. Koska blogini on omani voinkin hyvin käyttää sitä oppimispäiväkirjanani.

Hoivakoti, jossa työskentelen on osa suurempaa yritystä. Talossa on useita osastoja ja joka osastolla noin 15 hoidettavaa.Tilat ovat kahdessa kerroksessa. Asukkaiden kunto vaihtelee suuresti ja voisikin sanoa, että ollaan kahden kerroksen väkeä. Alakerrassa ovat dementoituneimmat ja yläkerrassa  parempikuntoiset.
Ensimmäinen päiväni talossa oli melkeinpä shokki. Tulooni oli valmistauduttu huonosti, jos ollenkaan. Lähtölaukaus työhöni oli se, että joku työkavereistani haki minut käytävältä, kaivoi kaapin uumenista minulle työvaatteet ja vei minut toimistoon, jossa oli palaveri jo menossa. Tuntui, etten tajunnut mistään mitään. Olin vieraalla maaperällä, työpaidassa, jonka niskassa luki jonkun toisen nimi.

Palaverin jälkeen kaikki lähtivät osastoille ja toiseksi viimeisenä minut otettiin osastolle nro 3 aamutoimiin. Kävimme hoitamassa kahden autettavat asukkaat. Nostoja sängystä, vaipotusta ja lappupesua sängyssä, vessatusta, rasvausta, tukisukkia, pukemista. Nimet ja diagnoosit vilahtelivat ja kertakäyttöhanskoja sekä essuja kului. Aamupala päiväsalissa: Lääkkeiden ja ruuan jakaminen sujui hyvässä järjestyksessä. Huomasin osaston vastaavan olevan järjestelmällinen ja tarkka tyyppi.

Aamupalan jälkeen jatkui hoitaminen. Suihkutuksia, vaipanvaihtoja, kääntelyä, syöttämistä. En oikeastaan muista kovin paljoa tuosta päivästä, mutta parhaiten jäi mieleen se, että vasta puolen päivän jälkeen joku hoitajista kertoi, että osastolla on yksi MRSA- potilas, eikä häneen, hänen tavaroihinsa tai mihinkään mihin hän on koskenut saa tarttua ilman suojahanskoja. Ööö, olin juuri ruokailussa vienyt hänen nimikkotarjottimensa hänelle ilman hanskoja, eikä kukaan ollut sanonut mitään. Osastolla oli myös noroa ja muutama potilas oli huone-eristyksessä, mutta niistä olin tietoinen.

Iltapäivällä kahvilla asukkaat istuivat pöytien ääressä ja odottelivat kahvejaan kun yllättäen kaikki hoitajat, minua lukuunottamatta liukenivat jonnekin osaston syövereihin. Jäin yksin keittiöön ja pöydistä kuuluvan nurkumisen vuoksi aloitin kahvien jakamisen. Koska en tuntenut vielä talon tapoja enkä asukkaita kysyin ensimmäiseltä rouvalta minkälaisen kahvin hän haluaa. Oj, mikä riemu siitä syntyikään. Pöydässä olevat rouvat alkoivat kaakattaa, että enkö tiedä millaista kahvia täällä juodaan ja onkos nyt joku uudistus meneillään. Yksi kysyi, että etkös sinä ole koskaan ennen kenellekään kahvia laittanut. Sanoin, että toki olen, mutta kun en rouvien mieltymyksistä tiedä, niin on kysyttävä. Vaihtoehtoja kun tällä saralla riittää: iso tai pieni kahvi, mustana, tavallisella maidolla, laktoosittomalla maidolla, punaisella maidolla, tilkalla kylmää vettä, sokerilla, ilman tai makeutusaineella.

Osastolla on muutamia sänkyyn hoidettavia asukkaita. Osa heistä on kohtuullisen nuoria. Sängystä ei välttämättä mielellään nousta edes vessaan, kauppareissusta nyt puhumattakaan. Osalla heistä on varmasti paljon kipuja ja jäykkyyttä, joka suoranaisesti estää liikkumista. Toiset vain laitostuvat, ei enää kiinnosta..

Ensimmäisen päivän iltana mietin, kuinka havahduttavaa on nähdä ihmisiä, joiden liikkumista rajoittaa jokin vamma tai sairaus. Se saa kummasti motivaation liikkumista kohtaan nousemaan. On parempi pysyä jaloillaan, ettei joudu toisten armoille. Ajattelin jopa, että haluaisin itse heittäytyä ennemmin jyrkänteeltä alas kuin jäädä liikkumattomaksi sängyn pohjalle. Tietysti sängystä voi myös toipua uudelleen käveleväksi, joten eipä nyt vielä sinne rotkoon heittäydytä.

Melankolia

Karmean flunssan jälkimainingeissa ja ankean kotiinpalun seuraksena poden pahaa melankolista kautta. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta koen asioiden polkevan paikallaan, vaikka kuinka yritän niitä vauhdittaa. On kuin polkisi kaulaa myöten jäähtyneessä puurossa. Aurinkoa ei näy. Ulkona ei tee mieli olla kuin roskalaatikolle, postilaatikolle tai autoon asti. Pelkkä polttopuiden noutaminen puuvarastosta tuntuu liian suurelta ponnistukselta. Ärsyttää, väsyttää, masentaa eikä millään tunnu olevan juuri mitään merkitystä.

Siivoilin ja sytyttelin kynttilöitä vähän niin kuin hieronta-asiakasta silmälläpitäen. Vähän ennen H-hetkeä huomasin häneltä tekstiviestin, että hän olikin sairastunut. Toisaalta olin huojentunut, koska olen itsekin vielä puolikuntoinen ja hoito vaatii kuitenkin reilun kahden tunnin puristuksen. Toisaalta, vajosin takaisin mitääntekemättömyyteeni. Pyh, mitäpä tässä! Olin kuitenkin hyvilläni, että sain vähän siivottua.

Olemme selanneet netistä (ainakin) sata asuntoa Espanjan Costa Blancalta. Joistakin kohteista olemme kysyneet sähköpostilla tarkempia tietoja. Ei ole vielä vastattu. Tähän liittyen olen yrittänyt ottaa selvää miten voisin nopeuttaa opintojeni etenemistä ja sehän se vasta vaikeaa tuntuu olevan..Plääh!

Näin Huopalinnun blogissa ihania esikoita ja sydän oikein läikähti. Ihania, mun synttärikukkia! Pitäiskö lähteä markettiin hakemaan esikoita.. jos vaikka pääsis tästä melankoliasta.

Stalkkeri

Naapurin kissa stalkkaamassa meidän olohuoneen ikkunan takana. Meidän Nipsu sai hepulin kun näki kaverin puussa.

Joulun jatkoja Costa Blancalta!

Kuvasaalista Tapaninpäivän ajelulta.

**Hyvää joulua!**Feliz navidad!**