Kaunis kesäsää päättyi sateeseen

Pitkän aurinkoisen ja sateettoman jakson jälkeen saamme maistaa Bergenin "normaalia" säätä, eli vaakasuoraa vesisadetta. Olen aloittanut työt hiljakseen kotisairaanhoidossa ja käyn  kielikurssia kansanopistolla. Kielikurssin ensimmäinen osa päättyy parin viikon kuluttua ja sen jälkeen aloitan työt täysipainoisesti. Nyt olen tehnyt vasta perehdytyspäivät ja muutaman ekstravuoron viikonloppuisin. Alku on ollut jälleen samaa, mitä koin Hurumissa viime kesänä. Turhauttavaa eksyilyä, autoilua ympäri kylää, ajanhaaskuuta, myöhästelyä ja tietämättömyyttä. Viimeisin vuoro tosin meni melko hyvin, mutta kauhulla odotan taas uusia osoitteita, joihin en löydä perille.

Kesän jälkeen olen ajatellut hakea töitä jostain vähän lähempää, tai helpomman matkan takaa. Nyt kuljen potkulaudalla (..saa nauraa) ja junalla töihin. Eipä silti, potkulaudat ovat täällä melko yleisiä, myös aikuisten kulkupelinä. Muuten työmatkat menevät melko hyvin, mutta pyhäisin, illalla junia kulkee harvemmin ja joudun pitämää kelloa silmällä, etten myöhästy junasta ja jää asemalle odottelemaan keskiyöksi. Muutoinkin rasittavat illasta aamuun vuorot tuntuvat näin etukäteen ajatelleen ikäviltä, koska matkohin menee runsaasti aikaa ja aamuherätykset iltavuoron jälkeen eivät kuulu lempijuttuihini. Nukahdan melko hitaasti ja heräilen helposti ennen kellon soittoa, joten luulen että näissä tapauksissa yöuni jää liian vähäiseksi. Tästä syystä ja sen vuoksi, että nykyinen työni on lomasijaisuus, laitoin jo yhden työpaikkahakemuksen hoivakotiin ja sain kahden päivän kuluttua haastattelukutsun. Haastattelu on ensi viikolla. Tästä työpaikkasta sain vinkin eräänä kauniina iltana, terassilla kun samaan pöytään istui sairaanhoitaja, jonka kanssa aloimme jutella. Sattumia, sattumia!

Paperiasiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että olemme miehen kanssa molemmat saaneet id-tunnukset ja minä ammattitaidon auktorisoinnin sh-tutkinnolleni. Id-tunnuksien saamiseen piti hankkia työsopimus pidemmälle ajalle ja se onneksi onnistui, kun soitin työnantajalleni. Tämä kiemura hidasti id-tunnusten eli fødselsnummer(oiden) hakuprosessia ikävästi.  Olimme ajatelleet hankkia asukaspysäköintiluvan autollemme, kunhan id:t tulevat, mutta saimmekin tilaisuuden toimittaa auton Suomeen jo ensi kuun alussa. Yritimme haalia kasaan äkkiä tarvitsemamme huonekalut ja kuljettaa ne asunnolle. Tämän  jälkeen emme enää jaksaneet ja halunneet maksaa kallista viikkohintaa auton parkkeeraamisesta asuntomme edessä, vaan ajoimme sen työpaikkani pihalle parkkiin. Toivottavasti se säilyy siellä paikoillaan ja ehjänä, kunnes se saa kyydin Suomeen.

Aurajoki mukana Bergenissä

Tänään olemme saaneet runsaasti sadetta ja tuulta.

Muuten arki kulkee täällä omia ratojaan. Olemme käyneet paljon kaupungilla ja puistoissa, olen nauttinut jäljellä olevasta vapaasta. Olen myös saanut yhden suomalaisen ystävän. Hän on virkavapaalla omasta työstään Suomesta ja töissä täällä hoitajana. Olemme tavanneet muutaman kerran ja käyneet piknikillä ja taidemuseossa. On ollut ihana vaihtaa kokemuksia työskentelystä ja asumisesta täällä Bergenissä. Olen tutustuntut myös kielikurssilla, uusiin ihmisiin. Heidän kanssaan on ollut mukava jutella, juuri niistä asioista, joita maahanmuuttajana täällä Norjassa kohtaa.

Kun lähtee kotimaastaan muualle asumaan, voi huomata, että "kotimaa" saa uudenlaisen sädekehän. Huomasin tämän erityisesti kevätjuhlien aikaan kun näin Suomen uutisissa pätkän lakkiaisista. Kevätjuhlat ovat aina olleet minusta jotenkin haikeita ja nyt niihin liittyi vielä Suomen, herkän kesän glooria, joka sai sydämen läpättämään. Ah  ja voih! Koti-ikävän aika on koittanut.

Muutoinkin kun arki hakkaa vasten naamaa kaikkine paperinpyörityksineen ja kielivaikeuksineen tulee helposti mieleen, että kaikki olisi Suomessa niin paljon helpompaa (tai tutumpaa). Silloin on hyvä muistuttaa itseään siitä, että ei tänne ole helppoa tultu suorittamaankaan, vaan kehittymään ihmisenä, vahvistumaan ja kokemaan "jotain ihan muuta".

Summer in the city

Kulttuurishokki

Nyt se tuli! Hiljaisesta pikkukaupungista siirtyminen keskelle "kaikkea", suurkaupungin ja 17.mai (=perustuslakipäivän) juhlinnan keskelle. Aamulla kello seitsemän alkoivat tykinlaukaukset pamahdella. Kahdeksan tietämissä talomme ohi kulki ensimmäinen rumpuja päristävä paraati. Ikkunamme alla kulkee jatkuvasti ihmisiä juhlapuvuissa ja koko kadunpätkämme on pysäköity täyteen autoja. Ihmisvilinä kaupungilla on melkoinen. Paraateja, lippujen heilutusta, rumpujen pärinää, tykinlaukauksia, mausteeksi silloin tällöin. Iloisia ihmisiä ja kauniita bunad-pukuja, mutta myös muunnäköisiä kansallispukuja, eksoottisia intialaisia ja lapinpukuja. Tänään oli tuulista, joten essut ja helmat ovat hulmunneet ja tuuli sekoittanut tyttöjen pitkät kutrit. Laseja on kilistelty ja oluttölkkejä tyhjennetty.
.
Asunnoltamme on vain kiven heitto keskustan vilinään. Kadun päässä on myös puisto, jossa ihmiset juhlivat, pitävät piknikkiä, grillaavat kertakäyttögrilleillä makkaraa ja maissia ja nauttivat auringosta. Kävimme sekä keskustassa, että puistossa ja näiden kokemusten uuvuttamana kaaduimme patjoillemme parin tunnin päiväunille. Lienee siis aihetta puhua kulttuurishokista! Kaikessa tässä vilinässä, meistä introverteistä tuntui vähän yksinäiseltä. Emmehän tunne täältä vielä ketään, vain toisemme.

Yläkerrassamme asuu neljä opiskelijatyttöä, jotka metelistä päätelleen tilapäismajoittavat paria muutakin tyyppiä. Olemme tavanneet tyttöjä ohi mennen muuttopäivänä ja yksi heistä kertoi, että he ovat kaikki muuttamassa pois kuukauden kuluttua. Edelliset vuokralaiset meidän asunnossamme kertoivat, että tytöt pitävät joskus bileitä, joten en ole heidän poismuutostaan kovin surullinen. Tosin en tiedä, mitä saadaan tilalle.. 

Kuvan keskeltä ylöspäin näkyy kadulla väentungosta.

Näkymä alas kotikadulta.

Minimalismia?

Tässä paperitavarat vielä ilman paikkaa ja seinälle tulevat tavarat hyllyssä

 Asuntomme on pieni ja sijaitsee vanhan puutalon esimmäisessä kerroksessa. Osa seinistä on levytetty, mutta makuuhuoneessa on näkyvissä vanha maalattu hirsiseinä. Olohuoneen korkeista kaksiosaisista ikkunoista on näkymä kadulle. Keittiöstä on ikkuna ja ovi takapihalle. Takapiha on pieni, melkein olematon. Siellä on kuitenkin portaiden alla vähän säilytystilaa ja mahdollista esim. kuivata pyykkejä. Makuuhuone on pikkuruinen ja senkin ikkuna on takapihalle päin. Onneksemme emme omista kovin paljoa tavaraa, joten asunnon koko ei sinänsä ole ongelma. Jonkin verran tarvitsemme lisää kaappitilaa tai lipastoa, johon laittaa pyyhkeitä, vaihtolakanat ja vaatteita. Olemme ostaneet kalusteita edullisesti tai hakeneet ilmaiseksi. Eilen haimme pienen ruokapöydän ja kaksi tuolia, sekä pienen kaapin, johon piiloutui kaikki paperitavara ja toimistotarvikkeet, sekä minun käsityötarpeet.  Pöydän sijoitimme niin, että sen ääressä istuessa voi katsella suoraan kadulle. Näkymä on vanhojen puutalojen ystävälle melkoisen herkullinen. Haussa on vielä nojatuolit ja ehkä rahit tai pieni pöytä sekä tv-taso. Eiköhän tästä tule oikein viihtyisä koti.

Kateus vie kalatkin vedestä

Minulla on ystävä, joka keikkailee Norjassa sairaanhoitajana. Hän päivittää Facebookiin usein kauniita maisemia ja iloisia päivityksiä ulkomaankomennuksiltaan. Tämä on ollut liikaa joillekin. Hän on saanut vihapostia nimettömältä henkilöltä, joka kertoo tietävänsä, ettei elämä keikkatöissä Norjassa VOI olla niin makeaa kuin ystäväni antaa päivityksissään ymmärtää. Lisäksi tämä salainen kadehtija on mennyt viesteissään henkilökohtaisuuksiin, arvioiden ystäväni elämänvalintoja, ulkonäköä ja käyttäytymistä.  Kateuttahan tuo lienee, mutta ei voi kuin ihmetellä..

Jotkut minunkin ystävistäni ovat sanoneet, että ovat kateellisia siitä, että olen uskaltanut lähteä ulkomaille asumaan. Se vähän kummastuttaa, koska kaikillahan on samanlaiset mahdollisuudet, ainakin periaatteessa. Usein myös unohdetaan se, että elämä on haasteellista myös ulkomailla. Usein jopa paljon haasteellisempaa kuin kotimaassa. Vieras kieli, kulttuuri, byrokratia saavat aikaan sen, että vaivannäköä tulee kaikenlaisten asioiden kanssa enemmän kotimaassa. Uusi ympäristö, ilman etukäteen luotuja kontakteja vaatii panostusta, koska turvaverkko on olematon, ainakin aluksi. Kaikki asiat täytyy ottaa selville ja hoitaa itse. Kömmähdyksiltä ja väärinymmärryksiltäkään ei voi välttyä. Olenkin sanonut, että jos haluaa helppoa, ei kannata muuttaa ulkomaille.

Täällä kaukana ystävistä ja perheestä voi tuntea tietynlaista vapautta, mutta myös yksinäisyyttä, avuttomuutta ja ikävää. Monta kertaa voi miettiä, olisiko vain helpompi palata takaisin Suomeen, sinne tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Niinä hetkinä punnitaan plussat ja miinukset. Usein halu nähdä, kokea, pärjätä ja oppia on suurempi kuin vaikeuksien tuomat haasteet.

Esimerkiksi byrokratian tuomista kiemuroista voin kertoa mitä hankaluutta tuottaa norjalaisen syntymä=henkilö-numeron puuttuminen. Olemme muuttamassa Bergeniin ja meillä on auto. Emme saa haettua autolla parkkilupaa asuntomme edustalle, koska meillä ei ole norjalaista henkilönumeroa, eikä osoitteemme ole Norjan väestörekisterissä.  Meillä oli vaikeuksia myös saada pankkitiliä, puhelinta, sähkösopimusta ja tunnuksia sähköisiin palveluihin, koska kaikkiin niihin "oikeastaan" vaaditaan norjalainen henkilönumero. Kun vihdoin päätimme, että muuton yhteydessä haemme tuota autuaaksi tekevää numeroa, tuli ongelmia, koska meillä kummallakaan ei ole voimassa olevaa työsopimusta vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Meidän piti viedä verotoimistoon tiliotteita ja kirjallinen selvitys, miten aiomme rahoittaa elämisemme täällä Norjassa. Vasta tämän jälkeen saimme hakemukset vetämään ja uuden osoitteemme ilmoitettua.

Ilmoitus väestörekisteriin ei tosin ole postiosoitteenmuutosilmoitus, vaan se pitää tehdä erikseen postiin. Sekä postiosoitteenmuutokseen, että pysäköintilupaan on olemassa sähköiset lomakkeet netissä, mutta molempiin tarvitaan norjalainen henkilönumero. Koska muutto on jo viikon päästä, emme ehdi todennäköisesti saada henkilönumeroitamme ennen muuttoa. Hakemusten käsittely kun kestää 2-4 viikkoa. Pyysin verotoimistosta kopion hakemuspaperista, joka todistaa, että henkilönumerot ovat haussa ja näin voimme YRITTÄÄ hakea parkkilupaa, jonka käsittely myös voi kestää yli viikon.

Tätähän kannattaa kahdehtia. Kuten myös korkeita alkoholi- ja sokeriveroja, tiemaksuja, lähikauppojen surkeita valikoimia. Aion silti jäädä, ainakin toistaiseksi. Otetaan vaikeudet kokemuksina ja kokemukset elämyksinä.

Retki Utsiralle ja viimeiset viikot Haugesundissa.

Hieno seinämaalaus pilattuna kaupallisilla tiedotteilla.

 Haugesundissa on kevät päässyt hyvään vauhtiin. Liikenneympyrät- ja jakajat ovat alkaneet kovasti kukkia. Joka paikassa on narsisseja ja alppiruusut ovat juuri aukeamassa. Niitä on täällä lukemattomasti, kuten myös tulppaaneja, krookuksia ja esikoita. Villinä kasvaa valkovuokkoja ja muutamia minulle ennestään tuntemattomia keltaisia päivänkakkarannäköisiä kukkia. Pensaitakin on jo kukassa; ainakin keltainen forsythia ja punainen bougainvillean näköinen pensas.

Meillä on viikko aikaa ensimmäisen muuttokuorman vientiin. Haugesundin kausi vetelee viimeisiään ja suunnittelemme vielä vierailua täällä lähistöllä sijaitseviin luontokohteisiin. Tänään kävimme Utsiralla, johon pääsee laivalla 70 min merimatkan päähän. Meri oli tänään kaunis ja kiltti, ei paljoa merenkäyntiä. Paluumatkalla saimme suoraa auringon paistetta, lähes koko matkan.

 Utsira on pieni noin 200 vakioasukkaan asuttama saari, joka on myös oma kuntansa. Saarella on kunnantalo, kirkko, kahvila, lähikauppa, ravintola, yöpymispaikkoja, ym. Saarella remontoidaan, peruskorjataan ja rakennetaan uutta kovalla tohinalla. Samalla kyydillä meidän kanssa tuli yhden talon kattotuolit, jotka juuri ja juuri mahtuivat Utsiran autokannelle.

 Saarella on paljon laidunta ja lampaita, vuohia, lehmiä, kanoja..Tässä alla muutama ystävä, jotka kipittivät aidalle määkimään kun olimme kulkemassa ohi.

Utsiralla on talojen seiniin maalattu lukuisia kuvia, niitä oli myös sähkökaappien kyljissä ja purkutalojen kivijaloissa.

 Kävimme saaren "keskustassa" pullakahveilla ja sitten katsastimme vielä paluumatkalla saaren majakan. Majakan läheisyydessä on vanhan majakan rakennus, jonka vieressä on radiomasto. Olimme varustautuneet tuuliseen ja viileään ilmaan, mutta saimmekin kevään ihanaa lämpöä ja villatakit ja päällystakit joutui matkalla riisumaan.