Kateus vie kalatkin vedestä
Minulla on ystävä, joka keikkailee Norjassa sairaanhoitajana. Hän päivittää Facebookiin usein kauniita maisemia ja iloisia päivityksiä ulkomaankomennuksiltaan. Tämä on ollut liikaa joillekin. Hän on saanut vihapostia nimettömältä henkilöltä, joka kertoo tietävänsä, ettei elämä keikkatöissä Norjassa VOI olla niin makeaa kuin ystäväni antaa päivityksissään ymmärtää. Lisäksi tämä salainen kadehtija on mennyt viesteissään henkilökohtaisuuksiin, arvioiden ystäväni elämänvalintoja, ulkonäköä ja käyttäytymistä. Kateuttahan tuo lienee, mutta ei voi kuin ihmetellä..
Jotkut minunkin ystävistäni ovat sanoneet, että ovat kateellisia siitä, että olen uskaltanut lähteä ulkomaille asumaan. Se vähän kummastuttaa, koska kaikillahan on samanlaiset mahdollisuudet, ainakin periaatteessa. Usein myös unohdetaan se, että elämä on haasteellista myös ulkomailla. Usein jopa paljon haasteellisempaa kuin kotimaassa. Vieras kieli, kulttuuri, byrokratia saavat aikaan sen, että vaivannäköä tulee kaikenlaisten asioiden kanssa enemmän kotimaassa. Uusi ympäristö, ilman etukäteen luotuja kontakteja vaatii panostusta, koska turvaverkko on olematon, ainakin aluksi. Kaikki asiat täytyy ottaa selville ja hoitaa itse. Kömmähdyksiltä ja väärinymmärryksiltäkään ei voi välttyä. Olenkin sanonut, että jos haluaa helppoa, ei kannata muuttaa ulkomaille.
Täällä kaukana ystävistä ja perheestä voi tuntea tietynlaista vapautta, mutta myös yksinäisyyttä, avuttomuutta ja ikävää. Monta kertaa voi miettiä, olisiko vain helpompi palata takaisin Suomeen, sinne tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Niinä hetkinä punnitaan plussat ja miinukset. Usein halu nähdä, kokea, pärjätä ja oppia on suurempi kuin vaikeuksien tuomat haasteet.
Esimerkiksi byrokratian tuomista kiemuroista voin kertoa mitä hankaluutta tuottaa norjalaisen syntymä=henkilö-numeron puuttuminen. Olemme muuttamassa Bergeniin ja meillä on auto. Emme saa haettua autolla parkkilupaa asuntomme edustalle, koska meillä ei ole norjalaista henkilönumeroa, eikä osoitteemme ole Norjan väestörekisterissä. Meillä oli vaikeuksia myös saada pankkitiliä, puhelinta, sähkösopimusta ja tunnuksia sähköisiin palveluihin, koska kaikkiin niihin "oikeastaan" vaaditaan norjalainen henkilönumero. Kun vihdoin päätimme, että muuton yhteydessä haemme tuota autuaaksi tekevää numeroa, tuli ongelmia, koska meillä kummallakaan ei ole voimassa olevaa työsopimusta vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Meidän piti viedä verotoimistoon tiliotteita ja kirjallinen selvitys, miten aiomme rahoittaa elämisemme täällä Norjassa. Vasta tämän jälkeen saimme hakemukset vetämään ja uuden osoitteemme ilmoitettua.
Ilmoitus väestörekisteriin ei tosin ole postiosoitteenmuutosilmoitus, vaan se pitää tehdä erikseen postiin. Sekä postiosoitteenmuutokseen, että pysäköintilupaan on olemassa sähköiset lomakkeet netissä, mutta molempiin tarvitaan norjalainen henkilönumero. Koska muutto on jo viikon päästä, emme ehdi todennäköisesti saada henkilönumeroitamme ennen muuttoa. Hakemusten käsittely kun kestää 2-4 viikkoa. Pyysin verotoimistosta kopion hakemuspaperista, joka todistaa, että henkilönumerot ovat haussa ja näin voimme YRITTÄÄ hakea parkkilupaa, jonka käsittely myös voi kestää yli viikon.
Tätähän kannattaa kahdehtia. Kuten myös korkeita alkoholi- ja sokeriveroja, tiemaksuja, lähikauppojen surkeita valikoimia. Aion silti jäädä, ainakin toistaiseksi. Otetaan vaikeudet kokemuksina ja kokemukset elämyksinä.
Jotkut minunkin ystävistäni ovat sanoneet, että ovat kateellisia siitä, että olen uskaltanut lähteä ulkomaille asumaan. Se vähän kummastuttaa, koska kaikillahan on samanlaiset mahdollisuudet, ainakin periaatteessa. Usein myös unohdetaan se, että elämä on haasteellista myös ulkomailla. Usein jopa paljon haasteellisempaa kuin kotimaassa. Vieras kieli, kulttuuri, byrokratia saavat aikaan sen, että vaivannäköä tulee kaikenlaisten asioiden kanssa enemmän kotimaassa. Uusi ympäristö, ilman etukäteen luotuja kontakteja vaatii panostusta, koska turvaverkko on olematon, ainakin aluksi. Kaikki asiat täytyy ottaa selville ja hoitaa itse. Kömmähdyksiltä ja väärinymmärryksiltäkään ei voi välttyä. Olenkin sanonut, että jos haluaa helppoa, ei kannata muuttaa ulkomaille.
Täällä kaukana ystävistä ja perheestä voi tuntea tietynlaista vapautta, mutta myös yksinäisyyttä, avuttomuutta ja ikävää. Monta kertaa voi miettiä, olisiko vain helpompi palata takaisin Suomeen, sinne tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Niinä hetkinä punnitaan plussat ja miinukset. Usein halu nähdä, kokea, pärjätä ja oppia on suurempi kuin vaikeuksien tuomat haasteet.
Esimerkiksi byrokratian tuomista kiemuroista voin kertoa mitä hankaluutta tuottaa norjalaisen syntymä=henkilö-numeron puuttuminen. Olemme muuttamassa Bergeniin ja meillä on auto. Emme saa haettua autolla parkkilupaa asuntomme edustalle, koska meillä ei ole norjalaista henkilönumeroa, eikä osoitteemme ole Norjan väestörekisterissä. Meillä oli vaikeuksia myös saada pankkitiliä, puhelinta, sähkösopimusta ja tunnuksia sähköisiin palveluihin, koska kaikkiin niihin "oikeastaan" vaaditaan norjalainen henkilönumero. Kun vihdoin päätimme, että muuton yhteydessä haemme tuota autuaaksi tekevää numeroa, tuli ongelmia, koska meillä kummallakaan ei ole voimassa olevaa työsopimusta vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Meidän piti viedä verotoimistoon tiliotteita ja kirjallinen selvitys, miten aiomme rahoittaa elämisemme täällä Norjassa. Vasta tämän jälkeen saimme hakemukset vetämään ja uuden osoitteemme ilmoitettua.
Ilmoitus väestörekisteriin ei tosin ole postiosoitteenmuutosilmoitus, vaan se pitää tehdä erikseen postiin. Sekä postiosoitteenmuutokseen, että pysäköintilupaan on olemassa sähköiset lomakkeet netissä, mutta molempiin tarvitaan norjalainen henkilönumero. Koska muutto on jo viikon päästä, emme ehdi todennäköisesti saada henkilönumeroitamme ennen muuttoa. Hakemusten käsittely kun kestää 2-4 viikkoa. Pyysin verotoimistosta kopion hakemuspaperista, joka todistaa, että henkilönumerot ovat haussa ja näin voimme YRITTÄÄ hakea parkkilupaa, jonka käsittely myös voi kestää yli viikon.
Tätähän kannattaa kahdehtia. Kuten myös korkeita alkoholi- ja sokeriveroja, tiemaksuja, lähikauppojen surkeita valikoimia. Aion silti jäädä, ainakin toistaiseksi. Otetaan vaikeudet kokemuksina ja kokemukset elämyksinä.
Hmm... olen aika aktiivinen somessa, olen onneksi välttynyt tuollaiselta vihapostilta suureksi osaksi. Kirjoitan ja kuvaan sellaista, mistä ei varmaan tarvitse olla erityisen kateellinen. Ainoastaan yksi kuvafoorumi on paikka, jossa voidaan sinut lytätä melkoisen rajusti, mutta eipä siellä ole pakko olla. Olen usein miettinyt, että tämä omien asioiden jakaminen julkisesti tuntemattomille on vielä varsin uutta. On ihmisiä, joilla ei ole omaa elämää ja he saattavat jäädä näiden blogien/ryhmien jne. vangeiksi ja niistä riippuvaisiksi! Ikään kun roikutaan toisissa kiinni. Onhan näitä feikkiblogejakin jo nähty, että se elämä, mistä on kirjoitettu on ollut puhdasta fantasiaa! Siis molemmin puolin mahdollista.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Minäkään en ole joutunut vihapostin uhriksi, ainakaan vielä. Tosin blogillani ei ole kovin paljoa lukijoita. Tänään kylläkin kun avasin tämän kirjoituksen, täällä oli jotain täysin vierasta kieltä kommenteissa. Google-kääntäjällä sain selville, että kyse oli arabiankielisistä mainoksista.. Jos nyt palaan alkuperäiseen aiheeseen, niin luulisi kaikkien ymmärtävän, että kaikkien elämässä on omat haasteensa. Ulospäin voi näyttää, että elämä vaikkapa ulkomailla on niiiin ihanaa, mutta arkea se sielläkin on, ihan varmasti. Siksi en ymmärrä, että pitää niin kovasti kadehtia. Itse pyrin kirjoittamaan myös niistä vähemmän kivoista aiheista, todenmukaisesti.
Poista