tiistai 15. joulukuuta 2015

Lisää sisustamisesta

Meidän ruokaryhmä lähti maailmalle ja tilalle haetaan kiivaasti nojatuoleja. Ensimmäinen nojatuoli menikin sitten kissalle.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Harvinaista sisustushömppää

Meille on harvinaista, että mitään oikeen sisustettais. Nyt vaan tuli sellainen ajatus, että olohuoneessamme töröttävä ruokaryhmä on aivan tyhjän panttina. On ollut jo pitkään. Me syödään keittiössä eikä olohuoneessa. Meillä on iso sohva, mutta siinä on koosta huolimatta vain pieni niin sanottu mukavuusalue, jossa me sitten istutaan kuin sillit purkissa ja kyynärpäät kolisten. Syntyi ajatusprosessi, joka alkoi nopeasti materialisoitua. Pöytä on nyt myynnissä ja uutta kalustetta katsellaan tilalle. Tyyliksi valikoitui äveriäs siirtomaa-sikariklubi chic.

Tässä lähtötilanne.. tai ei aivan.. Tämä pöytä on yleensä ääriään myöten täynnä koulukirjoja, kirjastokirjoja, minun opintomateriaalia, laskuja, lehtiä ym. paperia ja sekalaista tavaraa. Kuvaan olen tyhjännyt sen myyntitarkoitusta varten.


Tänään kävimme kirpputorilla ja antiikkiliikkeessä ja jotain tarttui mukaan.

Tämä on lampunjalka, johon löysin kaappien kätköistä varjostimen. Ostimme myös pienen kulmikkaan pöydän ja isot sarvet. Kyllä, sarvet!


Norsutaulu on tuliainen Kap Verdeltä, muistaakseni. Nämä sopivat yhteen. Sitten alkaa tapahtua..


Patsas on matkamuisto Kreikasta ja norsu on mieheni tuoma matkamuisto (en tiedä mistä hän on sen ostanut). Korurasia on sisareni miehen omin pikku kätösin tekemä ja minulle kovin rakas ja kaunis esine. Hänen kättensä töitä saamme ihailla luultavasti lisää tämän sisustusprojektin myötä.


Muutos alussa. Ei vielä selkeää kuvaa, mitä tästä tulee. Raivaan pöydän pois ja alan käyttää piirto-ohjelmaa.


Ehkä joitain tämän suuntaista? Tuo takka on vähän yliampuva, koska sellaista ei meille voi laittaa, mutta manttelin haluamme. Ihan vain silmän iloksi. Ehkä siinä voi kynttilää poltella. Tuoli on tori.fi palstalta. Olen sitä kysellyt, mutta myyjä ei ole vielä vastannut. Lyhyen suunnitteluvaiheen jälkeen alan siirrellä kalusteita toden teolla. Teen mitä voin hämätäkseni olemassa olevilla kalusteilla. Siirrän eteispöydän markkeeraamaan manttelia ja ruokapöydän tuolit esittämään nojatuoleja.



Näyttää vähän tyhjältä ja epäsymmetriseltä. Tuolit näyttävät jäykiltä ja eivätkä osaa esittää osaansa nojatuoleina.



Ongelmana on nuo valkoiset kalsat seinät.  Nurkka on huono kun ei ole viherkasville kunnon kukkapöytää ja siellä on nyt vähän muutenkin liikaa ruuhkaa. Todennäköinen tuolimäärä on kolme ja ne tulevat olemaan luultavasti kangasverhoiltuja edullisia eriparituoleja, mutta tyylikkäitä ja ehkä juurikin sellaisia rokokoo-kruusattuja ja vähän pompöösejä. Mutta tuolien pitää ehdottomasti olla hyvät istua! Nahkaiset olisivat paremmat(kissa!!), mutta aivan tolkuttoman hintaiset. Mitään 80-luvun möhköfantteja en todellakaan huoli..Nyt vaan niitä oikeita nojatuoleja pyydystämään.

Tästä tulee varmasti tosi kiva. Nyt se näyttää vähän hassulta ruokatuoleineen, mutta eiköhän se siitä. Lisäksi tahtoo tulla naisen kädestä aina vähän tällästä hempeetä, vaikka maskuliinista yrittää. Onneks on noi isot sarvet. Ne on muuten ihan oikeat ja todennäköisesti melko vanhat.  Kävi tuuri kun löydettiin ne!

https://media.restorationhardware.com/is/image/rhis/prod2701883?$PD$&illum=0&wid=603

torstai 26. marraskuuta 2015

Sairaanhoitajaopinnot



Kohta on ensimmäinen lukukausi takana sairaanhoitajaopintoja. Tiesin jo kouluun hakiessani, että tulen pitämään opiskelusta. Teoriaopinnot eivät tuota minulle vaikeuksia ja kirjallisetkin tehtävät sujuvat, joskaan nyt eivät ihan leikiten, mutta kuitenkin. Olen saanut kaikki tentit läpi hyvin arvosanoin tai hyväksyttynä jos arvostelu on ollut hyväksytty/hylätty. Edessä taitaa olla vielä anatomian ja fysiologian tentti ja siinä riittää minullekin haastetta. Toinen haastellinen koe oli kliinisten taitojen näyttökoe, jossa luokkakaverit ja arvosteleva opettaja seisovat vieressä tuijottamassa miten suoriudun parini kanssa katetroinnista. Läpi meni sekin vaikka kainaloissa oli jäniksen kokoiset hikiläikät ja kädet tärisivät.


Ehkä antoisinta opiskelussa on hyvä luokkahenki ja kavereiden tuki. Kokemus siitä, että samassa veneessä ollaan eikä aina ole tyyntä. Myös luokan osaamisen monimuotoisuus ja erilaiset näkemykset ja kokemukset tuovat rikkautta. Erilainen kokemus ja näkemys korostuvat ongelmaperusteisessa oppimisessa, jossa eräänlaisen parviälyn käytön kautta ratkomme yhdessä meille esitettyjä ongelmia ja muodostamme niistä oppimistehtäviä itsellemme. Oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta ja esimerkit elävästä elämästä jäävät helposti mieleen. Olemme porukassa puhuneet vakavasti ja nauraneet makeasti oppisen ohessa.


maanantai 2. marraskuuta 2015

Uni: Taas liikaa tavaraa

Unissani tuntuvat toistuvan jatkuvasti samat teemat. Jos olen juhlimassa hukkaan unessa kenkäni tai laukkuni. Kutsun tätä tuhkimokompleksiksi. Usein näen myös unta matkoista. Näissä unissa olen yleensä levittänyt tavarani pitkin hotellihuonetta ja kun lähtöpäivä koittaa minulle tulee kiire pakata kimpsuni. Viimeöinen uneni oli muunnelma tästä teemasta. Olin vanhempieni luona kylässä ja koska kyseessä oli ulkomaanmatka minulla oli ns. riittävästi tavaraa mukanani. Kun aloin suunnitella kotiin palaamista aloitin pakkaamisen.. ja voi kuinka sitä tavaraa riittikin. Minulla oli mukana aivan kaikkea myös pyykkiteline ja painekattila, joita en oikeassa elämässä edes omista. Olin kovin harmissani koska pakkaamiseen kului kolme päivää. Jätin äidilleni vanhoja aikakausilehtiä ja painekattilan, jota en ajatellut enää tarvitsevani. Unessa ei käynyt ilmi millä vehkeellä olin kotiini palaamassa, mutta lentorahtina nuo tavarat olisivat varmasti maksaneet omaisuuden.

Olen usein miettinyt tuota tavarapaljouden merkitystä unissani. Kertooko se ehkä pään sisällöstä, koska en todellakaan elä tavarapaljouden keskellä. Tavara edustaa unissani jotain, mikä estää minua liikkumasta tai lähtemästä nopeasti. Usein pelkään myöhästyväni pakkaamattomien matkatavaroideni vuoksi. Edellisenä yönä näin unta, jossa asuin mieheni kanssa asuntovaunussa jonkun toisen omistaman talon pihalla. Yöllä tämä talon omistaja tuikkasi tuleen koko vaunun ja kaikki tavaramme paloivat savuna ilmaan. Mieheni oli hädissään ja epätoivonen:" Kaikki meni!" Lohduttelin häntä ja sanoin, että päästiinpä romuista eroon. Oma uskoni tulevaisuuteen ei siis selvästikään riipu materiasta. Uni jatkui niin, että asuimme vanhan kotitaloni pihassa teltassa. Loistava tulevaisuus edessä siis ?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uni: Turvapaikanhakija kimppakyytiläisenä

Heräsin seuraavaan uneen. Unen alussa kuljeskelin kaupungilla ja huomasin tummaihoisen miehen seurailevan ja tuijottelevan minua. Ensin se huvitti ja sitten alkoi vaivata minua.

Seuraavaksi kuljin työmatkaani autolla ja kun pysähdyin näin taas saman miehen seisoskelevan jossain kadunkulmassa tarkkailemassa minua. Seuraavana aamuna kun olin lähdössä töihin mies seisoi autoni vieressä. Olin menossa aamuvuoroon ja vielä uninen ja ulkona oli vielä hämärää. Kaivelin  auton avaimia laukustani. Mies käveli aivan eteeni, alittaen henkilökohtaisen reviirini rajan. Aloin hätääntyä: Mitä tuo musta mies minusta oikein halusi. Yritin avata auton oven nopeasti ja sujahtaa autooni. Istuin vahingossa auton takapenkille. Mies kiersi auton toiselle puolelle. Siirryin nolona takapenkiltä kuljettajan paikalle. Mies avasi auton takaoven ja istui takapenkille. Kohta hänen viereensä tuli pieni lettipäinen tumma tyttö.

Olin tyrmistynyt. Miksi nuo vieraat ihmiset tunkivat MINUN autooni. Käännyin takapenkkiä kohti ja kysyin kohteliaasti englanniksi miksi he olivat tulleet autooni. Mies vastasi minulle, että hän ja tyttö tulevat kyytiin koska heillä on sama matka. Kerroin hänelle, että auto on minun ja odotan heidän poistuvan heti kyydistä koska minulla on kiire töihin. Mies näytti kädellä pyörivän merkin, jolla hän kehoitti minua lähtemään liikkeelle. En suostunut käynnistämään autoa. Mies ja tyttö istuivat paikoillaan hievahtamatta. Nousin autosta ja lähdin hakemaan miestäni apuun. Mieheni kehoitukset heille poistua autosta olivat yhtä tehottomia, joten ei auttanut muu kuin lähteä liikkeelle.

Uhkasin miestä jopa poliisilla, mutta hän ei tuntunut välittävän. Olin jo todella ärsyyntynyt. Mieheni ajoi ja minä istuin pelkääjän penkillä. Sanoin takapenkkimiehelle, että hänellä ei ollut oikeutta tulla autooni ilman lupaa. Kerroin, että auto on minun ja minä päätän kuka sillä matkustaa. Mies vain kohautteli hartioitaan. Hän istui kuin bussissa, kassi sylissään, jääräpäinen ilme kasvoillaan. Käsitin, että olin törmännyt kulttuurien väliseen muuriin.

Selitin miehelle, että julkinen liikenne on Suomessa erikseen. Ei voinut vain hypätä jonkun autoon ja kuvitella voivansa matkustaa pummilla. Mistä hän edes tiesi mihin olin menossa.  Mies sanoi, että tässähän on penkki vapaana ja matka maksaisi minulle saman verran vaikka hän istuisikin kyydissä. Hänelle kelpasi hyvin se määränpää johon minä olin menossa. Hän oli seurannut minua useana päivänä ja todennut, että meillä oli sama matka.  Olin jo aivan hurjistunut. Onneksi mieheni tajusi sanoa, että meillä Suomessa ei vaan toimittu sillä tavalla. Me olemme maksaneet omasta autostamme ja maksamme siitä myös vakuutukset ja bensat. Eihän se voi olla oikein, että hän matkustaa kyydissämme ilmaiseksi. Olin voitonriemuinen, siitäpä sai hyvän perustelun. Mutta mies vaan toisti, että ei se maksa meille enempää ja hyvähän se on kun oli jo kerran maksettu. Eihän sitä kerran maksettua matkaa kannata puolityhjällä autolla ajaa. Olipa ärsyttävä ja röyhkeä tyyppi!

 Sanoin takapenkkimiehelle, että voisimme heittää hänet autosta ulos. Vahvistaakseni viestiäni tartuin häntä takin kauluksesta. Siitä mies hurjistui. Hän korotti ääntään ja huomautti, että vaikka kuvittelinkin omistavani ilmatilan autoni sisäpuolella, en kuitenkaan ollut oikeutettu tunkeutumaan hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Aistin ilmassa vaaraa ja päästin irti takista, mutta sanoin hänelle, että en Suomen lakien mukaan tekisi rikosta vaikka nostaisin hänet niska-perseotteella autosta kadulle. Jatkoimme nahistelua määränpäähän asti, missä mies  ja tyttö poistuivat autosta. Uni päättyi.

Aamulla olin ensin unen vuoksi ärsyyntynyt ja vihainen. Hetken asiaa mietittyäni ärsytys vaihtui oivalluksiin. Voimmeko sanoa, että omistamme tilan, esim auton sisällä. Mitä me silloin omistamme. Penkin? Ilmaa? Auton sisäänsä kätkemän  maagisen umpion? Voimmeko "omassa" tilassamme hallita toisen henkilökohtaista tilaa tai rikkoa sitä, puolustaaksemme "omaa" tilaamme? Omistammeko todella jotain jos olemme maksaneet siitä rahalla? Voimmeko ostaa ilmatilaa, maata tai vettä? Voimmeko oikeastaan sanoa omistavamme yhtään mitään? Omistammeko Suomen? Voimmeko sanoa: Näin meillä Suomessa toimitaan. Tämä on meidän maamme. Olemme maksaneet siitä.


torstai 1. lokakuuta 2015

Tunnetko tätä tyyppiä?

Hän on  45-65- vuotias mies, todennäköisesti vielä työelämässä. Hänellä on asunto, työ ja toimiva auto, tietokone ja kännykkä ja asuu keskisuuressa kaupungissa. Hänen palkkansa riittää hyvin elämiseen ja viikonloppuviinoihin. Hän maksaa veronsa, koska ne on pakko maksaa, mutta vihaa niitä syvästi. Hän pukeutuu harmaaseen ja mustaan, jotta ei erottuisi joukosta. Hän kuuluu kirkkoon, mutta ei usko jumalaan. Hän haluaa enemmän kuin muut ja on mielestään ansainnut sen. Hän ei anna almuja eikä osallistu hyväntekeväisyyteen, koska ei usko auttamiseen. Se on kuin syytäisi vettä hanhen selkään.  Hän pitää kiinni omista mielipiteistään olivatpa ne sitten kuinka vanhanaikaisia tahansa.

Sivistys ja kulttuuri eivät häntä kiinnosta, ainakaan jos niihin ei liity alkoholia tai urheilua. Hän kannattaa kaupunkinsa jääkiekko- ja jalkapallojoukkuetta henkeen ja vereen. Jos joku solvaa hänen joukkuettaan hän on valmis hyökkäämään.  Hänen  pihalleen eivät naapurien koirat pasko, eivätkä naapurin kakarat astu. Jos tehdään syväluotaus hänen arvomaailmaansa on siellä sekaisin talvisota, perussuomalaisuus ja työväen aate, josta on poistettu yhteenkuuluvuus ja demokratia. Jos hän ei tarvitsisi naisia niin paljoa, hän voisi pitää heitä turhina hössöttäjinä. Onhan niistä korvaamatonta apua sängyssä ja kotitöissä, mutta niiden vääristynyt arvomaailma ja liika kiltteys tekee niistä heikkoja. Ei niistä ole miestentöihin tai johtajiksi, itkevätkin niin helposti.

Hän vihaa holhousta, virkamiehiä, poliitikkoja ja eliittiä. Hän ei äänestä, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Poliitikot ovat epäluotettavia ketkuja. Hän ei usko demokratiaan, koska se venäläisten keksintö. Järjestelmä on hänen mielestään täysin mätä ja Suomi on lähtenyt luisumaan ennenaikaiseen hautaansa jo silloin kun Kekkonen kuoli.

 Hän on kuuluvaääninen rasisti ja pitää sitä osana kansallistunnettaan. Tänne ei mutakuonot tule, jumalauta! Vievät vielä vaimot ja tyttäret, niin ja työpaikan. Vaikka ne kaikki ovat lähdössä muutenkin liiallisen viinankäytön vuoksi. Vaimo on sanonut että hän on umpimielinen, itsekäs ja paskamainen. Kai sitä saa omaa maatansa puolustaa, niin tehtiin talvisodassakin. Tämähän on tasa-arvoinen, hyvinvointivaltio, jossa on järjestystä ja sivistystä. Tämä on isänmaa, jonka olemme itse rakentaneet, sitä on saatava puolustaa kaikin keinoin.

Kun arvoristiriita  on liian lähellä sitä ei kertakaikkiaan havaitse.