Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. lokakuuta 2018

Pimeän ajan valitusta


Tiedäthän sen ajan vuodesta, jolloin aamulla töihin mennessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää.  Sitä vihaan. Se aika ei ole ihan vielä, mutta lähellä. Töihin mennessä on vielä pimeää, mutta palatessa on sentään vielä valoa. Unen tarve on kasvanut kesäisestä noin kuudesta tunnista 9-12 tuntiin. Joitakin sateettomia aurinkoisia päiviä on vielä ollut. Niistä on nyt halu ottaa kaikki irti. Vanhassa puutalossa kun asustellaan niin nurkista alkaa vetää ja kerrottakoon nyt että meillä ei ole mitään keskuslämmitystä. Lattialämmityskin on vain vessan lattiassa. Asunto on onneksi pieni ja kahden kerroksen välissä, eli sekä ylhäällä, että alhaalla on lämmin tila. Talven varalle olen laittanut makuuhuoneen ikkunaan vähän paksumman Vallila-verhon. Sitten näinkin idean, jota olin jo vähän itsekin jo miettinyt, Vallila valotaulu ajattelin toteuttaa sen Aurajoki verhoon, joka on ripustettuna olohuoneeseemme.


Kaamoskammo! Miten tästä pimeästä kaudesta taas selvitään? Miten tämän voisi kiertää? Työsopimus pitäisi kirjata niin, että voisi olla talvilomalla marraskuusta maaliskuuhun.  Juu, juu, olen kuullut, että talvisin pitää kääriytyä torkkupeittoon ja polttaa kynttilöitä, syödä suklaata ja lukea hyviä kirjoja. Pitäisi osata nauttia tästä talven pimeästä, kaiken peittoavasta painavasta tunnelmasta ja antaa pölyn kertyä nurkkiin ja säärikarvojen kasvaa. Muistan yhdeltä talvelta riemuloman aurinkoon. En muista mihin matka suuntautui, mutta muistan sen kirkkaan armottoman valon, joka iski vastaan lentokentällä. Ja sen karmean tunteen kun huomasi, kuinka kalpea, valoon tottumaton ja karmeisiin tummiin, kulahtaineisiin vaatteisiin pukeutunut sitä olikaan. Siinä sitä puisteli pölyä ja hilsettä olkapäiltään ja yritti pyyhkiä kirkkauden aiheuttamia kyyneleitä silmistään ja kaivaa aurinkolasit esiin, jotta olisi edes nähnyt eteensä.

Lomaa ja kevättä odotellen..
Miten sinä selviät talven pimeästä?

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Unelma sinisistä vuorista



Kun Bergenissä alkaa sataa ja päivät lyhenevät, alkaa joka syksyinen kaipuu valoon ja lämpöön. Vastahan sitä on helteistä selvitty. Vielä on tuoreessa muistissa, miten hiki valuu pitkin selkää, kesätöissä. Syksyn tullen alkaa epätoivoinen rimpuilu kaikkea pohjolaan sitovia käytäntöjä vastaan. Mietin tänään, onko järkevää vastaanottaa vakituista työpaikkaa, jos veri vetää jo eteenpäin. Johonkin, pois talvesta, pois pimeästä. Keväällä on meidän perheessä muutamat pyöreät kymmenjuhlat. Sitäkin suunnitellaan.

Emme tiedä, mistä itsemme löydämme. Elämä on lyhyt, mutta täynnä mahdollisuuksia ja unelmia. Perintönä olen saanut kulkijan mielen ja unelman ulkomailla asumisesta, auringosta ja valosta. Vielä kun on työvuosia jäljellä, pitää miettiä työllistymistä ja ansaintamahdollisuuksia. Tällainen hyvät tulot ja lämpimän ilmanalan yhdistävä mahdollisuus löytyy toiselta pallon puoliskolta, down under.

Tätä kuumetta ei paranna ainakaan Muuttolinnun blogi
Blogissa kuvaillaan osuvasti sekä muuttajan tuntemuksia, että Suomeen palaavan "muuttolinnun" kokemuksia. Muuttuminen ihmisenä, omien rajojen ylittäminen ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen ovat niitä asioita, joita olen itsekin pohtinut. Rajat, joita itsellemme asetamme ovat usein vain abstrakteja mielen tuotoksia, pelkoa epäonnistumisesta. Rajat on tehty ylitettävksi, myös valtioiden rajat. Toiset valitsevat rajojen sisäpuolelle jäämisen. Se on turvallista, ei vaadi hirveästi ponnistelua, eikä aiheuta hämmästelyä. Toiset valitsevat vaarallisen, tuntemattoman ja kokevat enemmän. myös vaikeuksia, epätietoisuutta. Parhaimmillaan  se on kuitenkin seikkailua, kehittymistä ihmisenä ja unelmien toteutumista. Elämää isolla E:llä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

(Keino)valon lapsi

Paluu Suomeen ei voisi olla ankeampaa kuin se on marraskuussa. Päivä on lyhyt, sumuinen, sateinen, hämärä ja kylmä. Jatkuvasti palelee sekä sisällä, että ulkona. Väsyttää, jopa keskellä päivää. Aloitin heti D-vitamiinin ottamisen, mutta en huomaa siitä mitään hyötyä.

Käyn kaupassa ostamassa vihanneksia ja hedelmiä, mandariineja Espanjasta. Kassalla istuu nuori, miltei valkonaamainen, kasvolävistyksillä varusteltu tyttö, joka tervehtii minua innottomasti. Ajattelen, että eipä ihme kun on ollut täällä koko syksyn. Mietin sanoisinko sille piruuttani "Hola!" ja "Gracias! Hasta luego!" Kun palaan kotiin neljältä on aika sytytellä kaikki mahdolliset valot ja pari kynttilää. Laitan Mindalia Radion soimaan netistä ja yritän pysyä hereillä ja positiivisella mielellä: " Pensamiento positivo puede cambiar tu vida.."

Ajattelen muutamia edessä olevia viikkoja, joiden aikana teen vielä kaksi viikkoa työssäoppimista ja sekä näyttöviikon. Seuraavalla viikolla on arvionti ja sen jälkeen paperit tutkintolautakunnalle. Ja sitten tutkinto on valmis! Sen jälkeen olen  valmis lähtemään takaisin Espanjaan jos vain saan työpaikan.  Tämä ajatus saa minut suhtautumaan pimeyteen ja ikkunoita helistyttävään syystuuleen vähän kevyemmin. Kaipaan ulkoilmaa, mutta matka autolta sisälle on tarpeeksi. Vettä vihmoo päin näköä ja kylmä, puuskainen tuuli tuntuu lävistävän vaatekerrokseni vaikeuksitta.

Huomaan että jatkuva, nuhainen hämärä saa minut raivoihini. En näe kunnolla ja olo tuntuu väsyneeltä ja innottomalta. Kaipaan valoa ja värejä. Huomaan kuinka täällä automaattisesti hautaan pinkit ja turkoosit vaatteeni kaapin perälle ja puen päälle mustaa ja harmaata. Hautaudun sohvan nurkkaan varusteinani syötävää, villasukat ja torkkupeitto. Jos kehtaisin ottaisin vielä lasin viskiä. Ajatus tänne jäämisestä saa minussa aikaan inhon väristyksiä.Edessä seuraavina kuukausina : Jäätä, lunta ja pakkasta! Ja pimeää!

Nähtäväksi jää miten nopeasti maastamuuttomme toteutuu, mutta uskon, että se kuitenkin tapahtuu..jollakin aikataululla. Mies on luvannut lähteä mukaani jos saan työpaikan. Silläkin uhalla, että joutuu todennäköisesti irtisanoutumaan vakituisesta työpaikastaan. Lähtö tarkoittaa myös sitä, että hankkiudumme eroon lähes kaikesta kiinteästä omaisuudestamme ja repäisemme itsemme irti turvallisesta ja tutusta tavasta elää. Fear nothing, risk everything!

Valoa kohti!




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vihdoin vähän valoa.

Luulin jo, että valot tunnelin päästä on säästösyistä kokonaan sammutettu tai valon tuottaja myyty ulkomaille, mutta tänään paljastui, että elämme yhä auringon alla. Huh ja onneksi! Lumesta en välitä, mutta pakko myöntää, että maailma näyttää piirun verran paremmalta kuin pari päivää sitten.
Tein toisen kokeilun crema catalanan parissa ja tällä kertaa onnistui jo vähän paremmin tai oikeastaan: Onnistui tosi hyvin.
!




 Tässä toisessa ohjeessa oli applesiinin verran vähemmän nestettä. Uunissa nämä olivat vähän reilun tunnin. Minusta näytti, että ensimmäisellä kerralla kermassa tapahtui juoksettumista kun lisäsin appelsiinimehun kerman sekaan, mutta tein sen, koska ohjeessa niin sanottiin. Tässä ohjeessa oli siis vain raastettu appelsiinin kuori.  Ja tosi herkkua tuli. Ohje täältä.

Parin viikon päästä on suvussani tulossa häät, joihin olen lupautunut ääntä pitävän virkaan. Sitä varten olen hankkinut 50- luvun tyylisen leveähelmaisen mekon ja koska jalkani ovat pienet tilasin kengät netistä. Olen kymmenet kerrat ennen eri kokkareita käynyt hiki päässä etsimässä kaupoista kokoisiani juhlakenkiä (34-35) ja saanut joka kerta palata kotiin vihaisena ja tyhin käsin. Tällä kertaa olin fiksu ja turvauduin heti netin ihmeelliseen maailmaan. Vähän jännitti, että ovatko sopivat! Ovat ja aivan ihanat!
 Kenkälaatikko meni uusiokäyttöön.
Huomenna jatkuu koulu. Minulla alkaa viimeinen vuosi, jonka aikana opiskelen kuntoutusta. Olen ollut muutaman päivän onnesta sekaisin, kun sain tietää, että ulkomaanvaihtoni onnistuu. Pääsen kuukaudeksi Espanjaan lokakuussa. Olen jo ehtinyt hakea Eurooppalaista kelakorttia, käydä läpi paikallisen vuokra-asuntotarjonnan, bussiaikataulut- ja hinnat, lentohinnat ja kartasta tietysti heti katsoin missä harjoittelupaikkani sijaitsee. Hei, se on vasta lokakuussa! Kielen opiskelussa olen vaiheessa, jossa ymmärrän keskustelusta ainakin aiheen, lauluista sanoja, uutisista myös aiheet ja mikä tärkeintä, muutama slogan irtoaa. Osaan sanoa, että olen opiskelija Suomesta ja sehän selittää jo kaiken..