Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Lysfesten

Lysfest Bergenissä oli hyytävän kylmänä iltana. Ennen ohjelman alkua istuimme terassilla juomassa kuumaa glögiä. Kaupungin aukiolla oli väkeä oli niin paljon, ettei tahtonut nähdä, tällainen tumppi ainakaan, vaikka oli jättinäyttö lavalla. Saatiin kuulla musiikkia, lasten laulua, sekä kokea jouluvalojen syttyttämistä ja kunnon ilotulitus.



Näissä tunnelmissa kohti vuoden pimeintä päivää. Kohti uutta valaistumisen aikaa, kohti kevättä!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Uusia tuttavuuksia ja syksyn tuulia


Tässä yllä on oma toteutukseni valaistusta Vallilaverhosta. Asettelin ja teippasin 40-lamppuisen valosarjan kankaan takapinnalle. Ikävä kyllä ilmastointiteippi ei niitä pidellyt kuin yhden illan ja sen jälkeen kaikki lamput irtosivat ja putosivat lattialle. Seuraavana päivänä alkoi uusi kiinnitysoperaatio, jossa verhokankaan taakse ompelin hyttysverkkokangasta ja siihen lamput yksitellen käsin ommellen. Sanottakoon, että työ on vielä kesken..


Nyt ilmojen kylmetessä on mukavampi oleilla sisätiloissa ja vääntää lämpöpatteria kovemmalle.  Enpä nyt sentään kokonaan kotiin ole jäänyt. Perjantaina tapasin uusia ystäviä, Suomesta Bergeniin töihin tulleita hoitajia. Taisipa ilta kestää valomerkkiin asti, mitä nykyisin harvemmin tapahtuu.


Töissä koen pärjääväni kielen osalta hyvin ja kieliopinnot jatkuvat nyt kuukauden Folkeuniversitetillä. Tämän kurssin jälkeen on mahdollista yrittää suorittaa Bergentest. Se ei meille suomalaisille ole pakollinen ja sen ollessa maksullinen, mietin asiaa vielä uudelleen. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en tule tuota testiä suorittamaan.

Talveen varautuminen on jo ajankohtaista. Viime yönä lämpötila oli jo nollassa. Alkaa vuodenaika joka koostuu sarjasta ankeita aamuherätyksiä, raahautumista bussipysäkille, töihin ja takaisin kotiin. Juu, en ole talvi-ihminen. Olen jo suunnitellut talvilomaa Espanjaan, vanhempien luokse. Muutamalla työvuoron vaihdolla saisin tammikuulle 7-10 päivää vapaata. Tammikuu ei tietysti ole mikään rantalomakuukausi, mutta luulen, että valoa on riittämiin.

Tulevaisuutta suunnitellessa tulee aina mietittyä sitä, miten olisi mahdollista viettää talvet jossain valoisammassa ja lämpimämmässä paikassa. Tai vaihtoehtoisesti asua ja työskennellä maassa, jonka ilmasto olisi lämpimämpi/valoisampi ja elintaso/palkkataso sellainen, ettei tarvitsisi penniä venyttää. Asuminen ja työskentely kahdessa maassa on melkoisen haastavaa järjestää. Olisi kiva tietää onko joku muu päätynyt tällaiseen ratkaisuun ja miten se on käytännössä toiminut.



perjantai 19. lokakuuta 2018

Pimeän ajan valitusta


Tiedäthän sen ajan vuodesta, jolloin aamulla töihin mennessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää.  Sitä vihaan. Se aika ei ole ihan vielä, mutta lähellä. Töihin mennessä on vielä pimeää, mutta palatessa on sentään vielä valoa. Unen tarve on kasvanut kesäisestä noin kuudesta tunnista 9-12 tuntiin. Joitakin sateettomia aurinkoisia päiviä on vielä ollut. Niistä on nyt halu ottaa kaikki irti. Vanhassa puutalossa kun asustellaan niin nurkista alkaa vetää ja kerrottakoon nyt että meillä ei ole mitään keskuslämmitystä. Lattialämmityskin on vain vessan lattiassa. Asunto on onneksi pieni ja kahden kerroksen välissä, eli sekä ylhäällä, että alhaalla on lämmin tila. Talven varalle olen laittanut makuuhuoneen ikkunaan vähän paksumman Vallila-verhon. Sitten näinkin idean, jota olin jo vähän itsekin jo miettinyt, Vallila valotaulu ajattelin toteuttaa sen Aurajoki verhoon, joka on ripustettuna olohuoneeseemme.


Kaamoskammo! Miten tästä pimeästä kaudesta taas selvitään? Miten tämän voisi kiertää? Työsopimus pitäisi kirjata niin, että voisi olla talvilomalla marraskuusta maaliskuuhun.  Juu, juu, olen kuullut, että talvisin pitää kääriytyä torkkupeittoon ja polttaa kynttilöitä, syödä suklaata ja lukea hyviä kirjoja. Pitäisi osata nauttia tästä talven pimeästä, kaiken peittoavasta painavasta tunnelmasta ja antaa pölyn kertyä nurkkiin ja säärikarvojen kasvaa. Muistan yhdeltä talvelta riemuloman aurinkoon. En muista mihin matka suuntautui, mutta muistan sen kirkkaan armottoman valon, joka iski vastaan lentokentällä. Ja sen karmean tunteen kun huomasi, kuinka kalpea, valoon tottumaton ja karmeisiin tummiin, kulahtaineisiin vaatteisiin pukeutunut sitä olikaan. Siinä sitä puisteli pölyä ja hilsettä olkapäiltään ja yritti pyyhkiä kirkkauden aiheuttamia kyyneleitä silmistään ja kaivaa aurinkolasit esiin, jotta olisi edes nähnyt eteensä.

Lomaa ja kevättä odotellen..
Miten sinä selviät talven pimeästä?

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vihdoin vähän valoa.

Luulin jo, että valot tunnelin päästä on säästösyistä kokonaan sammutettu tai valon tuottaja myyty ulkomaille, mutta tänään paljastui, että elämme yhä auringon alla. Huh ja onneksi! Lumesta en välitä, mutta pakko myöntää, että maailma näyttää piirun verran paremmalta kuin pari päivää sitten.
Tein toisen kokeilun crema catalanan parissa ja tällä kertaa onnistui jo vähän paremmin tai oikeastaan: Onnistui tosi hyvin.
!




 Tässä toisessa ohjeessa oli applesiinin verran vähemmän nestettä. Uunissa nämä olivat vähän reilun tunnin. Minusta näytti, että ensimmäisellä kerralla kermassa tapahtui juoksettumista kun lisäsin appelsiinimehun kerman sekaan, mutta tein sen, koska ohjeessa niin sanottiin. Tässä ohjeessa oli siis vain raastettu appelsiinin kuori.  Ja tosi herkkua tuli. Ohje täältä.

Parin viikon päästä on suvussani tulossa häät, joihin olen lupautunut ääntä pitävän virkaan. Sitä varten olen hankkinut 50- luvun tyylisen leveähelmaisen mekon ja koska jalkani ovat pienet tilasin kengät netistä. Olen kymmenet kerrat ennen eri kokkareita käynyt hiki päässä etsimässä kaupoista kokoisiani juhlakenkiä (34-35) ja saanut joka kerta palata kotiin vihaisena ja tyhin käsin. Tällä kertaa olin fiksu ja turvauduin heti netin ihmeelliseen maailmaan. Vähän jännitti, että ovatko sopivat! Ovat ja aivan ihanat!
 Kenkälaatikko meni uusiokäyttöön.
Huomenna jatkuu koulu. Minulla alkaa viimeinen vuosi, jonka aikana opiskelen kuntoutusta. Olen ollut muutaman päivän onnesta sekaisin, kun sain tietää, että ulkomaanvaihtoni onnistuu. Pääsen kuukaudeksi Espanjaan lokakuussa. Olen jo ehtinyt hakea Eurooppalaista kelakorttia, käydä läpi paikallisen vuokra-asuntotarjonnan, bussiaikataulut- ja hinnat, lentohinnat ja kartasta tietysti heti katsoin missä harjoittelupaikkani sijaitsee. Hei, se on vasta lokakuussa! Kielen opiskelussa olen vaiheessa, jossa ymmärrän keskustelusta ainakin aiheen, lauluista sanoja, uutisista myös aiheet ja mikä tärkeintä, muutama slogan irtoaa. Osaan sanoa, että olen opiskelija Suomesta ja sehän selittää jo kaiken..