Bergenissä on kevät

Bergenissä on lämpöennätyksiä jo tehty tänä keväänä. Nyt kun vielä eletään helmikuuta ovat lämpötilat olleet enemmänkin huhtikuisia. Minullehan se sopii! En toivo yhtään lisää lumisateita, mutta täytyyhän sitä henkisesti valmistautua siihen, että takapakkiakin voi tulla.
 
Edellispäivänä kävimme ystävien kanssa kävelemässä Gamle Bergenissä. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen, enemminkin tyypillinen Bergensää; tihkusadetta ja sumua.






Vietimme myös pienimuotoiset syntymäpäivät ja lisää juhlintaa on tulossa, mutta matkailun merkeissä. Lomatoiveeni meni läpi ja lähdemme kolmeksi viikoksi Italiaan vajaan kuukauden päästä. Reissusta tulee road tripin, reilaamisen ja lentomatkojen yhdistelmä. Tällä hetkellä on varattu vasta meno-ja paluulennot Bergenistä Milanoon ja Roomasta takaisin tänne kotikonnuille. Kaikki siinä välissä on vielä suunnitteluasteella. Jännittävää!




Ystäväni sitoma kimppu <3

Tähän kevääseen liitttyy myös vähän haikeita tunnelmia, kun ystävät, joihin olen täällä tutustunut, ovat nyt lähdössä kotiin Suomeen ja sen jälkeen varmaankin muualle Norjaan töihin. Toisaalta on myös mahdollista, että he palaavat tänne Bergeniin, mutta tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Omastakaan tulevaisuudesta ei ole niin varmaa, missä se tapahtuu..Mutta kevään ja kesän varmasti koemme vielä täällä... ja Italiassa! Ihanaa kevättä ihmiset!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike