Lähtötunnelmissa

                                    

Tänään on ollut kaksijakoinen päivä. Odottamani matkarahat tupsahtivat tililleni. Ihan mukava kun lähtö on ylihuomenna. Olen flunssainen, väsynyt ja yskässä, mutta toivon, että olo tästä vielä helpottaa ja matkaan päästään hyvissä voimissa. Kissa on harjoitellut kantokassissa oloa tunnin kerrallaan. Treffejä on sovittu B&B isännän ja asunnon vuokraajan kanssa. Yövymme Malagassa ja  aamulla matkustamme kissa kassissa junalla Fuengirolaan.

Auringonlasku tältä illalta, omalta kotiparvekkeelta.

Kaikki paperit vaihtoa koskien on toivottavasti nyt kasassa. Niitä on kokonainen kansio. Matkalaukkuni on ollut jo viikon levällään ja puoliksi pakattuna. Kissa on nukkunut siinä monta yötä.

 

Olen tehnyt muutamia listoja mukaan pakattavista tavaroista, mutta vaikea on tietää, mitä oikeasti tarvitsee kuukauden reissulla. Asunnossa pitäisi olla täysi varustus, joten mitään liinavaatteita tai keittiötarvikkeita ei onneksi tarvita. Eli mukaan tulee lähinnä tietotekniikkaa, vaatteet ja hygieniatarvikkeet. Pankkikorttiini tein tänään kulmaan pienen reijän ja ripustin siihen kaulanauhan. Siten sitä on helppo kuljettaa vaatteiden alla tai niihin kiinnitettynä. Lompakkoa en ajatellut ottaa lainkaan. Mahdolliset käteiset sijoitetaan eri paikkoihin, mutta ei mielellään taskuihin. Puhelimet ja kamerat ovat onneksi sen verran halpoja ja vanhoja malleja, etteivät ne taida taskuvarkaille kelvata. Minulla on ulkomailla yleensäkin tapana kanniskella tavaroitani ryppyisessä muovipussissa ja käyttää vaatimatonta katulookia.

Syksy

Mitä meidän pitää pelätä?

Naapuria? Nälänhätää? Sivilisaation romahdusta? Sotaa? Ilmastonmuutosta? Lamaa? Työttömyyttä? Kulkutauteja? Kestävyysvajetta? Maailmanloppua? Vai sitä, että olemme ikämme kuorineet perunat väärin jättäneet käyttämättä sumuvaloja?
Minusta meidän pitäisi pelätä yli kaiken vieraatumista toisistamme ja vieraatumista luonnosta. Olemme kuitenkin niin sokeita ja tyhmiä, ettemme näe kuinka meitä ohjaillaan ajattelemaan vähäpätöisempiä asioita. Huudamme barrikaadeilla rikkaiden tuhlailulle ja heittelemme kiviä kohti niitä, jotka yrittävät pitää joukkoja hallinnassa. Luulemme tietävämme, mikä on oikein ja kohtuullista. Samalla teemme tuhoisia päätöksiä ja kulutamme loppuun sellaista, mitä ei voi saada lisää. Tuotamme jätettä, jota emme osaa hävittää. Tapamme eläimiä ja kasveja, jotka ovat iäksi menetettyjä. Jotkut meistä kuvittelvat tulevansa onnellisiksi saadessaan rahaa, valtaa ja mainetta. Toiset haluavat käyttää ihmisiä kuin orjia omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Jotkut luulevat olevansa jumalia, pelastajia, tuomareita, oikeuden jakajia ja hallitsijoita.

Pelkää sitä, että alat pelätä. Alat pelätä niin, että otat vastaan ratkaisuja, jotka on tarkoitettu kaventamaan valtaasi tehdä itsenäisiä päätöksiä, painamaan alas oma ajattelusi, tottelemaan komentajaasi. Oletko jo unohtanut itsesi, omat halusi elää ja olla vapaa? Teetkö ratkaisusi koska  pelkäät, ettei sinulla ei ole vaihtoehtoja tai asiat on vaan pakko tehdä.

Mitä kaikkea meidät saadaan nielemään kuviteltujen uhkien edessä. Talous on yksi pahimmista pelkojen temmellyskentistä. Taloushan romahtaa, syöksyy lamaan, eläkepommi räjähtää jne. Raha ei riitä mihinkään ja verokarhu vie tuhkatkin pesästä. Tuottavuutta pitäisi jatkuvasti vaan lisätä, palkkoja laskea ja työuria pidentää ja veroja korottaa. Olemme jatkuvasti lisää velkaa ja elämme yli varojemme. Taloudessa pitää kiristää, leikata ja puristaa. Saneeraamisen sijaan voidaa kai puhua jo purkamisesta tai räjäyttämisestä. Nähdäänkö täällä kotimaassa nälkää? Ovatko rahavarat todella niin loppu, että ihmisiä ei voida ruokkia tai hoitaa?

Pitäisikö talousneroillemme ehdottaa sisäinen rikkaus- aiheista koulutusta, jossa opetetaan uhkien sijaan keskittymään mahdollisuuksiin ja olemaan kiitollisia siitä, mitä meillä on: Mm. maailman parhaat koulut ja hyvä sosiaaliturva. Meillä on koulutettu, lukutaitoinen, sivistynyt ja suhteellisen terve ja hyvinvoiva väestö. Eikö se ole mahdollisuus? Meillä on rauha, hyvä yhteiskuntajärjestelmä ja maailmanmittakaavassa lähes vähiten korruptoitunut hallintojärjestelmä. Meillä pääsääntöisesti totetutuvat ihmisoikeudet, sananvapaus, uskonvapaus ja oikeus ihmisarvoiseen elämään. Meillä on puhdasta ruokaa, vettä ja ilmaa. Meiltä löytyy vielä luonnonrauhaa, metsää ja hiljaisuutta. Olemme rikkaita ja hyvinvoivia. Meillä on siistä ja puhdasta, vettä tulee hanasta ja sähköä pistorasiasta. Palveluja ja rahaa saamme luukuista. Kaikki toimii ja jos ei toimi voi valittaa ja vaatia ja usein saa sen, mitä vaatii.

Mutta me pelkäämme talouspeikkoa! Talouspeikon kuvaa näyttämällä meistä saa enemmän irti. Suostumme tekemään lujemmin töitä, pienemmällä palkalla tai emme ainakaan uskalla vaatia lisää. Työura pitenee ja tauot lyhenevät, kesälomistakin pitäisi kuulemma vähän napsaista pois. Talouspeikolla on valtavat mustat saappaat,  joilla se voi potkaista perseelle suuren ruman jäljen. You're fired!

Yleisen talouspelon lietsonta on jatkunut Suomessa jo vuosikausia. Vai milloin muistat viimeksi puhutun, että talous olisi nousussa tai että menisi hyvin? Minä en ainakaan muista, että koko lamasta olisi milloinkaan noustu sitten 80-luvun lopun. Ei se ainakaan palveluihin satsaamisessa näy. Mitä jatkuva rahapulasta ja lamasta jankkaaminen saa aikaan? Olemme varovaisia, emme uskalla toteuttaa haaveitamme. Teollisuudessa ja palveluissa ei investoida. Palkkoja ei uskalleta korottaa, eikä työvoimaa palkata. Ketä se nyt auttaa? Jos ajattelemme tappiota, laskusuhdannetta, lamaa, arvonlaskua, korkojen nousua, velkaantumista, työttömyyttä, rahattomuutta ja puutetta, niin sitä sitten saamme. Missä on henkinen valmennus ja missä on valmentaja? Olisiko joku poliitikoista tai talousjohtajista niin viisas, että osaisi kylvää uskon ja toivon siemeniä. Kyllä me pärjätään! Suomi selviää tästä! Meillä on valtavasti potentiaalia! Pelko pois, kaikki järjestyy!

Ja toisaalta: Jos olemme itse luoneet hirviön nimeltä talous, olemme myös itse kykeneviä kaatamaan sen ja tekemään uuden ja paremman. Sellaisen, jota ei tarvitse pelätä.

Nomadina maailmalle

Olen aikaisemminkin kirjoittanut levottomasta luonteenlaadustani. Se tuntuu olevan verenperintöä tai sitten se on luonnevika. Mitä enemmän ikää tulee sitä voimakkaammaksi tämä vaeltamisvietti tulee. Ehkä minusta tulee muistisairas vaeltava vanhus. Toivottavasti pääsen pari kertaa karkaamaan lentokoneeseen asti. En kestä ajatusta, että minua pidettäisiin oman turvallisuuteni vuoksi sisätiloissa sähkölukkojen takana ympäri vuoden. Sehän on vankila.

 No, eksyin aiheesta. Luin keskustelua karavaanari- palstalta. Siinä nuori perheenäiti kertoi kokemuksistaan asua vakituisesti asuntovaunussa pienen lapsen ja  (oletan) miehensä kanssa. Palstalla nähtiin mielipiteiden myrsky. Pari kirjoittajista suorastaan hyökkäsi nuorta äitiä kohti, tuomiten ja mitätöiden heidän valintansa. Nämä kirjoittajat esittivät kaikki mahdolliset eteen tulevat hankaluudet aina lapsen murrosikään saakka ja taisivatpa epäillä koko homman laillisuuttakin. Kasvattaa nyt lasta asuntovaunussa!

Hämmästelin näiden kirjoittajien tylyä suhtautumista. Toiset kommenteista olivat vähätteleviä ja jopa nujertavia, osa loukkaavia tai uhkaavia. Uhattiin jopa lastensuojeluilmoituksella. Äiti puolustautui kertomalla, että lapsi saa kaiken tarvitsemansa niin aineellisesti kuin henkisestikin. Sosiaalitädit olisivat tervetulleita milloin tahansa. Mikä ihmeen laki määrittelee minkä kokoisessa tai rakenteisessa asuintilassa lapsia saa kasvattaa. Luulenpa, että tässä ASUNTOVAUNU oli se asia, joka loi mielikuvat huonosta elämästä, lasten laiminlyömisestä ja ties mistä kiertolaisuudesta ja irtolaisuudesta. Irtolaisuuslaki on kumottu muuten jo kauan sitten. Ihmisellä ei tarvitse olla pysyvää osoitetta kadulla x.

Luin myös artikkelin Voi Hyvin lehdestä, jossa noin kolmekymppinen nainen oli muuttanut asumaan asuntovaunuun Oulun Nallikarille, ympärivuotisesti. Hän piti ratkaisua kaikin puolin hyvänä. Oma rauha, luonto lähellä, pienet kustannukset, vähän rojua jne. Luin myös blogia nimeltä Kasettivessa, jossa pariskunta asuu koiriensa kanssa vaunussa muutaman talven yli ja pitävät kokemusta hyvänä. Ei välttämättä helppona, mutta hyvänä.

Haluaisin kokeilla asumista asuntoautossa tai asuntovaunussa, mutta kiitos en täällä Suomen talven armoilla. Lämpimän ilmanalan hommia sanon minä, tosin jos nyt hinnoista mitään ymmärrän niin kiinteän asunnon saa melkein samaan hintaan kuin kausipaikan leirintäalueelta. esim. Espanjasta.

Asuntovaunuilussa/autoilussa täyttyisi suuri haaveeni maisemien vaihtumisesta. Kotia voisi siirtää, aina mielen mukaan. Tuntuu turvallisemmalta kuin nukkuminen kadulla. Vaikka tätä pariskuntaa muuten tosi paljon arvostankin, rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta:

Kaksi viikkoa lähtöön

Vaikka tuntuu, että juuri nyt aika kuluu hitaasti, tiedän, että kiire tulee aina vasta viime hetkellä. Niinhän se on!
Pääni pullistelee ajatuksia ja ideoita. Harjoittelua koskeva kansio on levällään tuossa vieressäni. Se vaatii papereita, kuitteja, allekirjoituksia, sopimuksia ja kopioita. Stipendin ja opintotukien tuleminen ajoissa jännittävät. Että voikin raha-asiat olla aina päällimmäisenä mielessä. Haluaisin ajatella muuta: Valokuvia, piirustuksia, videopätkiä, kirjoituksia...Kokemuksia, Elämyksiä, Ihmisiä, Paikkoja ja Tilaisuuksia.

Kissan kanssa matkustaminen jännittää. Yksin matkustaminen paluumatkalla jännittää (kissan kanssa). Osaanko oikealle junalle, oikealle asemalle, oikealle lähtöportille, oikeaan aikaan ja vielä oikeaan koneeseen.. No, totta kai, mutta silti.. Olen matkaseurassa yleensä se, joka ei tiedä mikä on paluupäivä, millä bussilla tultiin, mistä suunnasta ja milloin. Jos olisin liikkeellä omalla autolla tietäisin varmasti, mutta jos joku muu ajaa, kuljettaa ja huolehtii voin helposti olla kantamatta huolta moisista sivuseikoista..

Tämä ulkomaanvaihto poikkeaa lomamatkoista siinä, että asun kuukauden vuokralla ja teen töitä täyspäiväisesti. En siis voi ajatella olevani lomalla. Lisäksi työssäoppimisessa on tavoitteet, jotka on hyvä pitää mielessä arjen painaessa päälle. On hauska nähdä miten työkulttuuri poikkeaa kotimaisesta. Paikka, jossa työskentelen on kylläkin suomalaisomisteinen.  Uskon silti ,että "espanjalaisuus" näkyy jollain tapaa ilmapiirissä ja työkulttuurissa.  Olisin halunnut tehdä myös viimeisen tutkintotilaisuuteni kyseisessä paikassa, mutta tutkintolautakunta ei sitä hyväksy. Tutkinto on suoritettava Suomessa.

Omat tavoitteeni koko reissulle ovat korkealla. Haluan tutustua ulkosuomalaisiin ympyröihin Fuengirolassa, käyttää mahdollisimman paljon espanjaa asioidessani paikallisten kanssa, pyrkiä luomaan kontakteja mahdollisiin tuleviin työpaikkoihin, sekä tarkastella mahdollisuutta omaan liiketoimintaan Espanjassa. Huomatkaa mahdollisuuksien mahdollinen määrä!
Tavoitteena on tietysti myös kerätä kokemuksia arkielämästä vieraassa kulttuurissa sekä kartuttaa ammatillista osaamista työssäoppimisjaksolla.