Ensin sitä haikailee ja toivoo, melkeinpä pakonomaisesti, elämänmuutosta, uutta suuntaa. Toivoo saavansa jotain uutta ja parempaa, uusia haasteita, jotain joka sytyttää ja saa uudet luomisvoimat jylläämään. Sitten saa toivomansa, mutta yllättyy: Muutoksen mukanaan tuoma epävarmuus, suunnattomuus ja odottelu, tietämättömyys tulevasta, kaikki ahdistaa.
Olen henkilökohtaisesti tässä tilanteessa. Yritän pitää suitset hellästi löysällä ja katsoa rauhassa, mihin tämä kaikki johtaa. Tylysti sanottuna olen työtön, mutta ikuisena optimistina olen uusien mahdollisuuksien polulla. Vapaus päättää, vapaus olla rohkea ja antaa uusi suunta elämälle. Aikaa levähtää ja pohtia rauhassa, mihin haluaa ryhtyä. Näin ainakin toivon. En aio suostua siihen hornankattilaan, jossa viime vuodet ovat tuhraantuneet. Ei pakkotyötä, ei jatkuvaa saavuttamattomiin tavoitteisiin pyrkimistä, ei ainakaan kenenkään toisen ehdoilla ja tarpeisiin.
Olen valmis vähän nipistämään toimeentulostani saavuttaakseni työn, jota haluan tehdä. Tosin tulevaisuus pelottaa. Joudunko köyhyysloukkuun? Tuleeko minusta taas köyhä yrittäjä? Kyllä, olen ollut sitä ennenkin.
Paras vaihtoehto minulle olisi virka-aikainen työ, jonka ohessa voisin tehdä pienimuotoista yrittäjyyttä, ainakin aluksi. Tulevaisuus on auki, pelottava, tuntematon, mutta samalla kutkuttava ja innostava.
-
Bändimme siis näytti hyvältä, ainakin kuvissa. Toivoin toki, että se myös kuulostaisi hyvältä lavalla. Seuraavalla keikalla ihailimme uutta...
-
Muistan lukeneeni tätä vanhaa aapista lapsena. En tiedä mistä se meille oli tullut ja kenen mukana, mutta kuvat ja lorut ovat vieläkin selai...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti