Nuket olivat vain viiden, kuuden sentin mittaisia, kumimaisesta aineesta tehtyjä ja niillä oli maalatut hiukset ja kengät. Vaatteet olivat kauniita, värikkäistä kankaista tehtyjä. Muistan erityisesti yhden omista nukeistani, jolla oli ruskeat hiukset, punaiset kengät ja kiiltävä leninki, jossa oli valkoisella pohjalla taivaansinisiä palloja. Taisin jotenkin saada leningin riisuttua, mutta sitten se repsottikin irrallaan ja nukke taisi ajan myötä menettää myös jalkansa.
Nyttemmin guatemalainen huolinukke on ollut pitkään ainoa nukkeni. Kunnes tänään syntyivät nuket nukketehtaastani. Väitättekö, että olen taantunut?Kastelukannun ja taikasauvan kanssa hosuva on esikoiseni ja sen kasvonpiirteet meinasivat mennä totaalisesti pieleen kun menin suihkauttamaan hiuslakkaa nenän jäykistämiseski. Silmät levisivät kohti otsaa ja nukke näytti hetken todella pelottavalta. Sain jotenkin pestyä osan levinneestä mustasta väristä pois kynsilakanpoistoaineella, mutta vähän tuhruiseksi yleisilme kuitenkin jäi.
Toinen nukke, jolla on ruosteinen ämpäri mukanaan oli jo vähän sukkelampi tehdä ja tajusin tehdä naaman muotoilun ennen silmien ja nenän piirtämistä. Seuraavaksi haluan kokeilla kasvojen tekemistä massasta.
Luin kaikki mitkä löysin ja olen 100% samaa mieltä noista TV-sarjoista, ne suorastaan yököttää. Olen aina harmitellut sitä, miten hyvä väline TV olisi uuden oppimisen ja kehittymisen kannalta, vaan kuinkas kävi. Suurin osa ohjelmista on sontaaa...... Syy, raha! Tuottavuus yms..Pah. Myös nykyisestä työmotivoinnista olen samaa mieltä, tappelin jo silloin kun olin töissä, että miks pitää myydä roskaa, kun hyvääkin kamaa on olemassa, vaan törmäsin taas siihen tuottavuuteen ja rahaan. Paljon pitää tapahtua, että hommaan tulisi jonkinlainen järki. Askartelusta taas, se saattaa olla pelastus, pää pysyy paremmin kasassa kun näprää jotain. Uskaltaisin väittää että käsillä tekeminen kuuluu jotenkin perus tarpeisiin. terveisin;
VastaaPoista