sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Uusia tuttavuuksia ja syksyn tuulia


Tässä yllä on oma toteutukseni valaistusta Vallilaverhosta. Asettelin ja teippasin 40-lamppuisen valosarjan kankaan takapinnalle. Ikävä kyllä ilmastointiteippi ei niitä pidellyt kuin yhden illan ja sen jälkeen kaikki lamput irtosivat ja putosivat lattialle. Seuraavana päivänä alkoi uusi kiinnitysoperaatio, jossa verhokankaan taakse ompelin hyttysverkkokangasta ja siihen lamput yksitellen käsin ommellen. Sanottakoon, että työ on vielä kesken..


Nyt ilmojen kylmetessä on mukavampi oleilla sisätiloissa ja vääntää lämpöpatteria kovemmalle.  Enpä nyt sentään kokonaan kotiin ole jäänyt. Perjantaina tapasin uusia ystäviä, Suomesta Bergeniin töihin tulleita hoitajia. Taisipa ilta kestää valomerkkiin asti, mitä nykyisin harvemmin tapahtuu.


Töissä koen pärjääväni kielen osalta hyvin ja kieliopinnot jatkuvat nyt kuukauden Folkeuniversitetillä. Tämän kurssin jälkeen on mahdollista yrittää suorittaa Bergentest. Se ei meille suomalaisille ole pakollinen ja sen ollessa maksullinen, mietin asiaa vielä uudelleen. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en tule tuota testiä suorittamaan.

Talveen varautuminen on jo ajankohtaista. Viime yönä lämpötila oli jo nollassa. Alkaa vuodenaika joka koostuu sarjasta ankeita aamuherätyksiä, raahautumista bussipysäkille, töihin ja takaisin kotiin. Juu, en ole talvi-ihminen. Olen jo suunnitellut talvilomaa Espanjaan, vanhempien luokse. Muutamalla työvuoron vaihdolla saisin tammikuulle 7-10 päivää vapaata. Tammikuu ei tietysti ole mikään rantalomakuukausi, mutta luulen, että valoa on riittämiin.

Tulevaisuutta suunnitellessa tulee aina mietittyä sitä, miten olisi mahdollista viettää talvet jossain valoisammassa ja lämpimämmässä paikassa. Tai vaihtoehtoisesti asua ja työskennellä maassa, jonka ilmasto olisi lämpimämpi/valoisampi ja elintaso/palkkataso sellainen, ettei tarvitsisi penniä venyttää. Asuminen ja työskentely kahdessa maassa on melkoisen haastavaa järjestää. Olisi kiva tietää onko joku muu päätynyt tällaiseen ratkaisuun ja miten se on käytännössä toiminut.



perjantai 19. lokakuuta 2018

Pimeän ajan valitusta


Tiedäthän sen ajan vuodesta, jolloin aamulla töihin mennessä on pimeää ja töistä palatessa on pimeää.  Sitä vihaan. Se aika ei ole ihan vielä, mutta lähellä. Töihin mennessä on vielä pimeää, mutta palatessa on sentään vielä valoa. Unen tarve on kasvanut kesäisestä noin kuudesta tunnista 9-12 tuntiin. Joitakin sateettomia aurinkoisia päiviä on vielä ollut. Niistä on nyt halu ottaa kaikki irti. Vanhassa puutalossa kun asustellaan niin nurkista alkaa vetää ja kerrottakoon nyt että meillä ei ole mitään keskuslämmitystä. Lattialämmityskin on vain vessan lattiassa. Asunto on onneksi pieni ja kahden kerroksen välissä, eli sekä ylhäällä, että alhaalla on lämmin tila. Talven varalle olen laittanut makuuhuoneen ikkunaan vähän paksumman Vallila-verhon. Sitten näinkin idean, jota olin jo vähän itsekin jo miettinyt, Vallila valotaulu ajattelin toteuttaa sen Aurajoki verhoon, joka on ripustettuna olohuoneeseemme.


Kaamoskammo! Miten tästä pimeästä kaudesta taas selvitään? Miten tämän voisi kiertää? Työsopimus pitäisi kirjata niin, että voisi olla talvilomalla marraskuusta maaliskuuhun.  Juu, juu, olen kuullut, että talvisin pitää kääriytyä torkkupeittoon ja polttaa kynttilöitä, syödä suklaata ja lukea hyviä kirjoja. Pitäisi osata nauttia tästä talven pimeästä, kaiken peittoavasta painavasta tunnelmasta ja antaa pölyn kertyä nurkkiin ja säärikarvojen kasvaa. Muistan yhdeltä talvelta riemuloman aurinkoon. En muista mihin matka suuntautui, mutta muistan sen kirkkaan armottoman valon, joka iski vastaan lentokentällä. Ja sen karmean tunteen kun huomasi, kuinka kalpea, valoon tottumaton ja karmeisiin tummiin, kulahtaineisiin vaatteisiin pukeutunut sitä olikaan. Siinä sitä puisteli pölyä ja hilsettä olkapäiltään ja yritti pyyhkiä kirkkauden aiheuttamia kyyneleitä silmistään ja kaivaa aurinkolasit esiin, jotta olisi edes nähnyt eteensä.

Lomaa ja kevättä odotellen..
Miten sinä selviät talven pimeästä?

maanantai 1. lokakuuta 2018

Norge nå

Norjalaiset, ne on vähän niinku suomalaiset, paitsi iloisempia ja kohteliaampia. Ne kehuu toisiaan, mutta ei koskaan itseään. Ne aloittaa aina sähköpostiviestinsä ja tekstiviestinsä tervehdyksellä ja päättää sen samalla tavoin. Med vennlig hilsen! Ystävällisin terveisin!
Ne kiittävät toisiaan usein, mutta ainakin työpäivästä, viimeisestä ja ruuasta.. aina!
Du er flink! Sen olen kuullut lukemattomia kertoja. Oletpa fiksu.. tai jotain vastaavaa.
Päivittäin kuulee tuhansia kiitoksia= Tusen takk! Pienistäkin asioista.

Onhan niillä omat kummallisuutensa. Syövät kaikkea ällöä. Esimerkiksi kissanruualta haisevaa tomaattimakrillia. Laittavat sitä sentin kerroksen leivän päälle, jopa työpaikan taukotilassa, välittämättä siitä, että se haisee aivan karmealle. Det er sunt! Se on niiin terveellistä. Ja sitten raspeballer, ne on jotain kalmanvärisessä liemessä lilluvia kalvakoita perunapalloja. Yök.

Ne kulkevat kaupungilla treenivaatteissa, ilman painorajoitusta. Sateen sattuessa ne kulkee  kirkkaanvärisissä sadevaatteissa ja polviin asti ulottuvissa kumisaappaissa, joskus muovipussi lakkina. Bussissa niillä on aina kuulokkeet korvissa ja kännykkä kädessä. Eikä ne koskaan pyydä väistymään jos ne haluaa pois bussista. Sun pitää vaan arvata kun ne alkaa vääntelehtiä siinä ikkunapenkillä ennen pysäkkiä. Nyt se haluu ulos!

Ne ei osaa pedata sänkyjään. Ne kasaa peiton sellaiseksi makkaraksi keskellä sänkyä ja se on siinä. Parisänkyyn tulee kaks makkaraa. Eikä ne kerää biojätettä, ja vaikka ne väittää, että ne kierrättää, niin ei ne kyllä sitä osaa. Ostavat muovipusseja kaupasta ja lataavat niissä kaikki jätteet sekajätteeseen, pahvit paperikeräykseen ja loput roskat roskiksen taakse jätesäkissä. Eikä ne oo koskaan nähneet roskiskatosta. Kaikkia pittoreskeja katuja rumentaa sata helvetin rumaa roskatonkkaa, jotka tuulen yltyessä kaatuilevat ja antavat sisältönsä ylen pitkin katuja.

Talvisin on pirun liukasta, mutta katuja ei hiekoteta, koska kohta se lumi ja jää kuitenkin sulaa. Jos kaadut ja murrat lonkkas niin se on tietysti sun oma vikas, mitäs lähdit ulos. Parempi laittaa säkki hiekkaa housuun ja antaa sen valua samalla kun kuljeskelet.

Norsk Tipping on "veikkaus". Norjalaisethan voittaa usein lotossa. Mut lottoa ei voi pelata, jos sulla ei ole pelitiliä. Pelitiliä et saa, jos sulla ei ole norjalaista maksukorttia, puhelinnumeroa, pankkitunnuksia ja niitä ei tietenkään voi saada ilman norjalaista henkilötunnusta.

Norjalaiset rakastaa kaikkia mobiilisovelluksia ja niinpä joka palveluun on joku "helppokäyttöinen appi", johon pitää kirjautua henkilötunnuksella. Sitä tunnusta ei tietenkään ole kenelläkään muualta muuttavalla ainakaan puoleen vuoteen, koska sen saaminen on tehty vaikeaksi tai lähes mahdottomaksi.

Minulla on jo pankkitili ja puhelinliittymä, mutta ne on sellaisia leikkiversioita. Pankkitiliin ei ole liitetty kaikkia toimintoja, mutta on sentään nettipankki. Puhelinliittymä on prepaid. Onhan mulla myös norjalainen henkilötunnus, mutta ei bankID:tä, koska en ole jaksanut sitä hakea. En näe terveystietojani netistä, vaikka minulla onkin oikeus samoihin terveyspalveluihin kuin kantaväestöllä. Tämä kaikki on ollut meille vielä helpompaa kuin muualta Euroopasta tai Euromaiden ulkopuolelta tänne muuttaneille. Olemmehan me Pohjoismaista, melkein naapurista ja vähän jo ruottiakin osattiin kun tultiin.

Norjalaiset eivät varsinaisesti ole rasistisia, mutta ulkomailta tänne muuttaville on asetettu melkoisia vaatimuksia, sekä kielen että kulttuurin omaksumisen suhteen. Monet tuntemistani norjalaisista suhtautuvat ulkomaan eläviin terveen uteliaasti ja esimerkiksi avio- tai seurustelukumppaniksi ulkomaalainen kelpaa hyvinkin, eikä aiheuta kummeksuntaa ystäväpiirissä tai perheessä.
Monikulttuurisuus nähdään usein rikkautena, mutta kyllä norjaa silti olisi hyvä osata. Kaikilta täällä syntyneiltä taipuu hyvin myös englanti, mutta siltikin..

Norja on uskomattoman kaunis maa, täällä on hyvä elää. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja rehellisiä. Ystäviäkin saa kun pääsee vähän piireihin. Se ei ole Länsi-Suomalaiselle yhtään outoa. Naapurista ei tarvi välittää sen enempää kuin Turussa, Porissa tai Helsingissäkään. No, ehkä on hyvä tervehtiä. Parasta on se, että palkkarahat alkaa kasaantua tilille, työkokemus ja kielitaito paranevat päivä päivältä. 

Valon vähentyessä alkaa ihminen haaveilla tällaisista maisemista...

...mutta muutaman kuukauden päästä voi olla näinkin nättiä..



lauantai 29. syyskuuta 2018

Lisälyöntejä

Ensimmäinen kuukausi uudessa työpaikassa on takana. Työkaverit on tulleet tutuiksi ja rutiinit alkaa jotenkin olla hallinnassa. Asukkaiden oikut opeteltu. Lääkkeiden jako suoritettu jo monesti. Hätätilanteilta toistaiseksi vältytty, myös paloharjoitukselta, sitä kauhulla odotan. Mitään kunnon perehdytystä en ole vieläkään saanut. Tuskin saankaan. Sama tilanne on ollut aiemmissakin työpaikoissa, myös Suomessa. Olen viihtynyt, vaikkakin erityisesti iltavuorot ovat osastolla haastavia, onhan kyse dementiapotilaista, jotka "villiintyvät" illan tullen. Lähes kaikki haluavat lähteä kotiin, eivätkä ymmärrä, miksi he ovat "laitoksessa", josta ei pääse lähtemään, kun siltä tuntuu.

Tässäpä on lisäksi yksi vitsi. Hoivakoti ei ole suljettu, ainoastaan suojattu, jolloin sieltä on mahdollista lähteä ulos jos vain tietää, mistä ovesta mennä. Käytäntö on suomalaisesta näkökulmasta outo. Kun kysyin asiaa työkaveriltani, hän sanoi, että Norjassa on laki, joka kieltää ovien lukitsemisen jos kysessä on hoivalaitos, joka luokitellaan suojatuksi, ei siis suljetuksi. Tällöin asukkaat, potilaat tai asukkaat eivät ole pakkotoimin hoidettavia. Myöskään ovia ei silloin saa lukita. Niinpä asiakkaitamme pääsee silloin tällöin ulos, omille teilleen. Busseja kulkee läheltä ja melkein vierestä kulkee vilkasliikenteinen valtatie. Rakennuksen takana on myös kohtalaisen suuri vesistö. Voimme vain yrittää suojata asukkaita näiltä riskeiltä. Kuljeskelevien asukkaiden kaulaan tai ranteeseen laitetaan hälytin ja toivotaan, etteivät he ota sitä itse pois.

Jos asukas katoaa, aloitetaan systemaattinen etsintä. Tämä on kivaa puuhaa (Sarkasmia!). Talossa kun on kaksi kerrosta ja useita risteäviä käytäviä, lukemattomia huoneita, varastoja, pukuhuoneita, kappeli, keittiö jne. Jos asukasta ei löydy sisältä, aletaan etsiä ulkoa ja ilmoitetaan omaisille ja poliisille.

Tämän karkaamismahdollisuuden lisäksi stressaavaa on iltavuorojen kiire ja vastuu, ainakin silloin kun olen ainoa sairaanhoitaja kolmelle tai pahimmassa tapauksessa kuudelle osastolle. Onneksi talossa on paljon osaava ja vastuunsa kantavaa henkilökuntaa. Koen pärjääväni hyvin norjankielellä, mutta kokemattomuuteni sairaanhoitajana sekä paikallisen hoitokulttuurin erikoispiirteet kyllä aiheuttavat välillä lisälyöntejä tai pelkkää hämmennystä, joskus huvitustakin. Esimerkkinä mainittakoon norjalaisen hoitokulttuurin kukkanen, jossa helsefagarbeiderit ja hjelpepleierit eli
apuhoitajat, jotka ovat olleet talossa ties kuinka kauan, käyvät kysymässä minulta lupaa antaa asukkaalle tarvittavia lääkkeitä, kuten kipugeeliä polveen tai parasetamolia särkyyn.




Lisälyöntejä tosiaan on löytynyt sydämestäni ihan oikeastikin. Olen tähän asti ollut perusterve, mutta muutama vuosi sitten aloin oireilla pyöräillessäni. Kurkkuuni tuli kova kipu ja aloin voida pahoin. Liitin asian silloin jotenkin kylmään ilmaan ja ajattelin, että vika on keuhkoissani. Viime kesänä sain samanlaisia oireita useamman kerran ja niihin liittyi pahoinvoinnin ja huonon olon lisäksi rintakipua ja huimausta. Oireet ilmaantuivat yleensä rasituksessa kun kapusin ylämäkeä työmaalleni. Omalääkäri otti verikokeet, verenpaineen ja ekg:n. Niissä ei ollut mitään poikkeavaa ja lääkärini epäili, että kyseessä on paniikkihäiriö ja/tai hiton huono kunto. Minut passitettiin kuitenkin rasituskokeeseen. Siellä paljastuivat lisälyönnit. Koe ei tuntunut juuri mitään, ei kipua kurkussa, eikä rinnassa. Hengästyin kyllä mutta en niin, että olisi pitänyt sen tähden lopettaa. Nyt joudun/pääsen vielä ct- tutkimukseen. Lääkitystäkin on suositeltu, ainakin siksi aikaa, että selviää, mistä oireet johtuvat. Vanhuus ei tule yksin, sillä on lääkäri ja pappi kyydissä.. No, ei vaan, kyllähän tästä vielä selvitään. Musta huumori se vaan kukkii!




keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Høst; Velkommen til virkeligheten!

Syksy; Tervetuloa todellisuuteen! Syksyn pimeys ja trooppinen syysmyrsky saapuivat yhtä aikaa. Ostin lisää led-kynttilöitä.

 Sain töistä työvuorot ensi kevääseen saakka. Shokki iski! Apua olen jumissa! Milloin on loma? Loma; mieluiten puoli vuotta kerrallaan. Pitääkö se nyt päättää? Näin unta, että olin maalannut ainakin kymmenen keltaista auringon kuvaa. Kaipaan valoon, siis. Unessa kauhistelin, miten paljon olikaan keltaista väriä kulunut niihin kaikkiin aurinkoihin.


Toinen töistä saatu lappu on vuosisuunnitelma, jonka yläkulmassa lukee 2019/20. Aivan järjetöntä! En ole osannut kirjoittaa siihen mitään. "Lukitsetko vastauksen?" Ööö, en!


Vaikea on suunnitella 2020 maaliskuuta. Levoton sielu, ei ole ollenkaan varma missä silloin on. Miten voikaan olla ahdistavaa yrittää sopeutua ennaltasuunniteltuun tulevaisuuteen. Ahtaa itseään vähän liian pieneen laatikkoon, josta ajatukset, unelmat ja haaveet pursuilevat yli laitojen kuin vaaleanpunainen tyllialushame liian piukkaan pakattuna.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Unelma sinisistä vuorista



Kun Bergenissä alkaa sataa ja päivät lyhenevät, alkaa joka syksyinen kaipuu valoon ja lämpöön. Vastahan sitä on helteistä selvitty. Vielä on tuoreessa muistissa, miten hiki valuu pitkin selkää, kesätöissä. Syksyn tullen alkaa epätoivoinen rimpuilu kaikkea pohjolaan sitovia käytäntöjä vastaan. Mietin tänään, onko järkevää vastaanottaa vakituista työpaikkaa, jos veri vetää jo eteenpäin. Johonkin, pois talvesta, pois pimeästä. Keväällä on meidän perheessä muutamat pyöreät kymmenjuhlat. Sitäkin suunnitellaan.

Emme tiedä, mistä itsemme löydämme. Elämä on lyhyt, mutta täynnä mahdollisuuksia ja unelmia. Perintönä olen saanut kulkijan mielen ja unelman ulkomailla asumisesta, auringosta ja valosta. Vielä kun on työvuosia jäljellä, pitää miettiä työllistymistä ja ansaintamahdollisuuksia. Tällainen hyvät tulot ja lämpimän ilmanalan yhdistävä mahdollisuus löytyy toiselta pallon puoliskolta, down under.

Tätä kuumetta ei paranna ainakaan Muuttolinnun blogi
Blogissa kuvaillaan osuvasti sekä muuttajan tuntemuksia, että Suomeen palaavan "muuttolinnun" kokemuksia. Muuttuminen ihmisenä, omien rajojen ylittäminen ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen ovat niitä asioita, joita olen itsekin pohtinut. Rajat, joita itsellemme asetamme ovat usein vain abstrakteja mielen tuotoksia, pelkoa epäonnistumisesta. Rajat on tehty ylitettävksi, myös valtioiden rajat. Toiset valitsevat rajojen sisäpuolelle jäämisen. Se on turvallista, ei vaadi hirveästi ponnistelua, eikä aiheuta hämmästelyä. Toiset valitsevat vaarallisen, tuntemattoman ja kokevat enemmän. myös vaikeuksia, epätietoisuutta. Parhaimmillaan  se on kuitenkin seikkailua, kehittymistä ihmisenä ja unelmien toteutumista. Elämää isolla E:llä.

maanantai 27. elokuuta 2018

Vielä aurinko paistaa



Koulut ovat alkaneet ja sattumalta osuimme yliopiston pihalle kun siellä otettiin vastaan uudet opiskelijat. Oli kuorolaulua, videota ja puheita. Yhdessä puheessa muistutettiin opiskelijoita siitä, että pitää osallistua harrastuksiin ja liittyä järjestöihin ja kerhoihin, jotta tulee näkyväksi, eikä jää yksin. Teroitettiin nuorten mieleen ajatus, ettei murheineen saa jäädä yksin, aina löytyy apua ja ongelmat ratkeavat kun ottaa asiat puheeksi. Opettajat, koulun henkilökunta, alumnit ja vanhemmat opiskelijat kyllä auttavat. Moni opiskelijoista muuttaa tänne Bergeniinkin ensimmäistä kertaa yksin pois kotoa tai kotipaikkakunnalta. On edessä sopeutumista, uusien ystävien etsimistä ja oman paikan hakemista. Tilanne on vähän samanlainen kuin meillä maahanmuuttajilla. Koko sosiaalinen kuvio pitää rakentaa uudelleen alusta.

Monet nuoret asuvat täällä kimppakämpissä ja opintojen alussa on fadderuke eli uusien opiskelijoiden sisäänajovaihe. Uutisissa on tänä vuonna ollut paljon puhetta siitä, että fadderuke on pelkästään uusien opiskelijoiden viinanhuuruista bilettämistä. Tarkoitus olisi kuitenkin tutustuttaa opiskelijat toisiinsa ja rakentaa ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Fadderukeen kuuluu kylläkin aimo annos juomapelejä ja kännäämistä. Samanlaista menoa on luvassa myös myöhemmin opintojen loppuvaiheessa, russetid-aikaan. Tänä vuonna joukko norjalaisia opiskelijoita on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja pahennusta bilettäessään Kreikassa. Vanhempia on moitittu siitä, että he ovat päästäneet nuorensa ulkomaille ryyppäämään ja remuamaan ilman valvontaa. Kosilla oli tullut nuorille riittaa ja taisipa joltain jalkakin murtua. Ilmoituksia on tullut myös neljästä raiskauksesta. Ikävää asianosaisille, mutta myös Kosilla matkailun parissa työskenteleville ja muille siellä samaan aikaan lomaileville.

Saamme osamme fadderuke-iloista koska talossamme asuu opiskelijoita. Puiset rakenteet ja huonot äänieristeet tarjoavat mahdollisuuden seurata opiskelijaelämän iloja aivan riittävän läheltä. Onneksi suurin osa nuorista osaa hiipiä hiljaa yöreissultaan kotikoloihinsa.

Syksyn saapuessa pitää itsekin miettiä osallistumista harrastuksiin ja kursseille. On tarkoitus jatkaa kielen opiskelua ja olisi myös kiva saada joku liikunta- tai luontoharrastus. Tätä silmälläpitäen kävimme kokeilemassa melontaa. Monenlaista kurssiakin olisi ollut tarjolla, mutta osallistuimme aluksi turisteille suunnatulle kolmen tunnin melontaretkelle kaksipaikkaisella kajakilla. Olimme varanneet melonnan lauantaille, jolloin sää oli tuulinen, sateinen ja pilvinen. Melonta siirrettiin seuraavalle päivälle, jolloin sää olikin tosi hyvä. Melonta sujui hyvin ja oli mukavaa. Alkuun meni piti kiinnittää tosi paljon huomiota itse melonnan tekniikkaan ja maisemat jäivät vaille huomiota. Sitten kun melontatekniikka alkoi olla lihasmuistissa, pystyi jo nauttimaan myös maisemista.



Melontakuvat: Gone Paddling AS