maanantai 11. heinäkuuta 2022

Ympäristöasiaa

Luonnonhelmassa kulkiessaan, lähinnä katujen ja teiden varsilla täällä Espanjassa näkee valtavat määrät roskaamista. Suurin osa roskasta on juomapulloja, tölkkejä, ruokien kääreitä, mutta myös ja yhäkin kasvomaskeja, pyyhepaperia ja sen sellaista. Toki löytyy myös rakennusjätettä, huonekaluja ja oikeastaan kaikkea, mitä nyt kuvitella saattaa kodinkoneista lähtien. Roskisten läheisyyteen jätetty tavara yleensä tutkitaan nopeasti ja jos se on jollekin käyttökelpoinen, se katoaa nopeasti uusiokäyttöön. 

Facebookin keskusteluissa, etenkin skandinaavit, kuten minä olemme kauhistelleet juomapullojen ja tölkkien määrää ja kummastelleet, miksi täällä ei ole panttijärjestelmää tyhjille juomapakkauksille. Meillä pohjolassahan tuo systeemi toimii yli 90%,  melkein 100% teholla ja muovi ja alumiinitölkit palautuvat kiertoon. Täällä taas.. ketään ei kiinnosta. Mitähän asialle voisi tehdä? En tunne täällä ketään päättäjiä, poliitikkoja tai ympäristöaktiiveja. Ilmeisesti pitäisi huutaa lujaa ja kuljeskella myymässä ideaa panttijärjestelmän eduista, sekä luonnonsuojelun, että talouden näkökannalta. Matalan tulotason maassa voisi kuvitella, että jokainen penni olisi tervetullut. Lisäksi rannikoilla muovin ajautuminen mereen ei varmaankaan ole kenenkään mielestä hyvä juttu. 

Asenteisiin vaikuttaminen on hitaan kehityksen suunta, mutta raha motivoi nopeammin. Politiikassa ja ympäristönsuojelussa olisi nyt mahdollista jollekin saada sulka hattuun. 


keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Notes to self



 Notes to self: Lapset nousevat altaasta vain hypätäkseen sinne uudestaan. 

Bussit ovat aina vartin myöhässä paitsi silloin kun sinä olet vartin myöhässä. 

Varjossakin voi palaa.

Älä osta Mercadonasta (Playa Flamenca) mitään painavaa, koska taksit eivät suostu hakemaan sua sieltä.

Tilaa pöydästä, älä tiskiltä. Saat ehkä useammin niitä suolapähkinöitä/sipsejä.

Ei oo sellasta kuin "liian läski käyttämään bikinejä".

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Kuumin kevät 20 vuoteen


Puut ja pensaat kukkivat ja osa jo varistelee kukintojaan. Kuumuutta on tänä keväänä riittänyt. Mitenkään tuskaiselta ei ole vielä tuntunut, vaikka 30 astetta on ylitetty jo monena päivänä. Pienikin tuulenvire yleensä mereltä päin auttaa hyvin kestämään kuumuutta. Edessä on vielä ne paljon pelotellut 40+ helteet. 


Pienen laiskottelun jälkeen, olemme pyrkineet lenkkeilemään (kävellen) joka ilta. Toisinaan jaksamme vain läheiselle baarikadulle ja toisinaan pidemmälle. Iltalenkki kannattaa suosiolla jättää klo. 20 tietämille ja suunnata reitti rannan kautta, jossa aina vähän tuulahtelee. 


Tänään kävimme muiden suomalaisten kanssa keilaamassa pari kierrosta ja sen jälkeen istumassa kuppilassa. Mukavaa oli tutustua muihin suomalaisiin ja kuulla heidän kuulumisiaan ja neuvoja esimerkiksi bussilla liikkumisesta. Meille kävikin vähän hölmösti kun olimme menossa keilahallille. Olin katsonut kartasta, että kannattaa ajaa Torreviejasta bussiasemalta yksi pysäkki eteenpäin Alicanteen päin. Bussi kuitenkin kurvasi ihan eri kautta, eikä päästänyt meitä ulos ennen kuin La Matassa. Silloinkin jouduin komentamaan kuskia avaamaan meille oven. Oli kai kuski sitä mieltä, että kun olette bussiin jääneet niin sitten istutte kyydissä Alicanteen saakka. No, siitä kommelluksesta kuitenkin selvittiin taksikyydillä takaisin Habanerasiin ja ehdittiin vielä shoppailemaankin ennen keilausta. 


Taksikyytiin turvauduttiin samana päivänä vielä pari kertaa. Ehkä opimme niitä bussiaikatauluja- ja reittejä lukemaan vähän paremmin tulevaisuudessa Saimme uusilta suomalaisilta ystäviltä neuvon käyttää bussiasemalta B-bussia Habanerasiin ja palatessa takaisin bussiasemalle. Katsotaan sitten ensi kerralla, miten siinä käy. 



Asuntoja on käyty katsomassa ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa asunnon etsintää. Asiointitoimistossa käymme myös tällä viikolla ja NIE-numeroita varten on poliisilaitokselle Elcheen varattu ajat ensi kuun puolelle. Ilmeisesti aikoja on kohtuullisen vaikea saada, koska meillekin oli varattu ajat kahdelle eri päivälle. 



Työnhakua olen myös viritellyt pikkuhiljaa. Olen hakenut yhtä etätyöpaikka ja yhtä ihan oikeaa työpaikkaa. Vähän jännittää kuinka nämä hankkeet etenevät. 

maanantai 23. toukokuuta 2022

Rannikolla

Ensimmäistä kertaa ikinä myöhästyimme lennolta. Vika ei kyllä ollut meidän ja harmitus oli suurempi  kun oli vielä tuo kisu mukana, Joudumme yöpymään kentällä ja aamulla jatkamaan matkaa ensimmäisellä mahdollisella lennolla Alicanteen. Sellainen vähän ikävämpi tapaus sattui, mutta perille päästiin seuraavana aamupäivänä ja nyt on jo levätty matkan rasitus pois. 

Kissa nukkumassa kantokassissa, matkalaukun päällä Helsinki-Vantaalla



Täällä kelit ja ihmispaljous yllätti heti alkuun. Tänään on ollut 29 astetta lämmintä ja eilen sunnuntaina lähiranta oli kirjavanaan paikallisten aurinkovarjoista. Väkimäärä yllätti,  koska vielähän ei ole edes lomasesonki alkanut, mutta kevät ja hyvät säät olivat houkutelleet ihmiset liikkeelle. Tänään maanantaina oli rannalla jo väljempää. Kuuma ilma ja korkeat UV-arvot ovat saaneet minut melkeinpä välttelemään auringossa olemista. Suojakerroin 50 ei sekään riitä kun on tällainen kalpeanaama.  

Rannalla ruuhkaa sunnuntaina.



Ihanat värikkäät kesävaatteet rantakadun putiikissa houkuttelivat ostoksille. 

Pikkuhiljaa yritämme saada täällä arjen rullaamaan ja paperiasiat kuntoon. Kaikki on kuitenkin vielä alkutekijöissään ja pää pyörällä muuton jäljiltä. Uima-altaassa olemme ehtineet jo kahdesti pulahtaa, molemmilla kerroilla kiellettyyn siesta-aikaan. 

maanantai 9. toukokuuta 2022

Kaksi viikkoa muuttoon


Kissa ei ollut kovin riemuissaan kun siirrettiin sängyt olohuoneeseen. Sen eka olohuoneyö meni ovienpieliä raapiessa ja kuivanappuloita rouskutellessa. Sängyn siirto oli puhtaasti mukavuusratkaisu. Ruokaryhmän tuoleissa istuessa ja tv:tä katsellessa alkoi jo takapuoli puutua. Sängyn päällä on paljon mukavampi istua/maata ja voi aina välillä vaihtaa asentoa.



Nyt on kaikki isoimmat huonekalut ja tavarat myyty. Sängynostajien kanssa sovittiin noudosta vähän myöhemmin, että saamme vielä nukkua ihan oikeassa sängyssä ainakin viikon. Jee!
Asunnon kauppa on ollut vähän pitkissä kantimissa, mutta nyt vaikuttaisi, että asiat etenevät. Huomenna on kosteusmittaus ja perjantaina pitäisi tehdä kaupat.

Tänään kävimme läheisessä kauppakeskuksessa pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa, koska oma pesukone on jo myyty. Ajattelin käydä siellä pesemässä myös tuplaleveän untuvapeittomme, koska siellä on isot koneet ja kuivausrummut. Haluaisin peiton mukaani, mutta en ole varma mahtuuko se matkalaukkuun. Meillä on kyllä niitä imurilla kasaan imettäviä säilytyspusseja, mutta onhan tuo aika iso peitto. Ja hei, tiedoksi niille, jotka ei tiedä, että Espanjassakin on talvella aika viileätä, ainakin öisin. Eikä kaikissa asunnoissa ole lämmitystä. 

Viime viikolla tapasin työkavereitani ja heitä jään kovasti kaipaamaan. Toivon vielä tapaavani muutaman ystävän ennen lähtöämme. Meillä on vielä edessä kissan lääkärikäynti ja varastoitavien tavaroiden vienti vanhempieni kesämökille. Tällä kesämökkireissulla näen ehkä vielä ainakin yhtä ystävääni. 

maanantai 2. toukokuuta 2022

Muutto lähenee ja tavarat vähenee

Lähtösuunnitelmiin on nyt tullut ryhtiä, koska meillä on tiedossa lähtöpäivä. Se on kolmen viikon päästä. Sitä ennen pitää käyttää kissa eläinlääkärissä ja itse käydä kampaajalla ja apteekissa. Sopimuksia pitää irtisanoa ja tehdä muuttoilmoitus. Vakuutukset, sähkösopimukset, jäsenyydet, paperilaskut..

Tori.fi on auttanut tavaroiden hävityksessä, mutta mitään kunnon hintaahan siellä ei juuri mistään tavarasta saa, joten melkein sama on antaa ukrainalaisille. Olen liittynyt Facebook-ryhmään, jonka kautta kaupunkiin tyhjin käsin saapuneet voivat pyytää tavaroita ja me muut tarjota nurkkiin kertynyttä, itselle tarpeetonta tavaraa. Vapaaehtoiset auttajat ovat hakeneet meiltä tavaraa pariinkin otteeseen. Meillähän ei nyt enää ole autoa ja on tosi hieno homma, että ryhmässä on ihmisiä, jotka käyttävät omaa aikaa ja rahaa (autoa, polttoainetta..) siihen, että tavarat kulkeutuvat niille, jotka niitä tarvitsevat. 

Kaupassa käydessä huomaa, että ei kannata ostaa mitään, mikä ei ole syötävää tai mahdu matkalaukkuun. Hieno tunne: En tarvitse mitään. Ainakaan juuri nyt. 

Meillä on vielä sänky, yöpöydät, pesukone, pyykinkuivausteline, siivousvälineitä, imuri, kahvinkeitin, ruokapöytä ja tuolit 3kpl, tv, x-box, kissan tavaroita, ruokailuastioita, laseja, kattila, kaksi paistinpannua, tulostin, radio, verhoja, valaisimia, peili, kaksi pientä viherkasvia, yksi golfbagi. Ainakin nämä tavarat pitäisi lähettää uusiin koteihin. Tässä alla kuvassa meidän kiva olohuoneen sisustus ;)