Jouluhömppää

Pikainen postaus muutamalla kuvalla.

 Tässä joulumakoset. Luulen, että tulevat syödyksi jo ennen joulua ja joutuu tekemään lisää. Siskon tekemistä tuli parempia kuin omistani, jotka maistuvat lähinnä kookosrasvalle. Sekin jäi vähän korjattavaksi...

Tässä ensimmäinen versio säilyketölkkilyhdystä. Kissaturvallinen malli toimii led valoilla, joita tilasin biltemasta 1.90/kpl. Ledissä on kaksipuolinen tarra, jolla kiinnitin sen purkin pohjaan. Reijityksen saa suunniteltua helposti ruutupaperille, rasti ruutuun menetelmällä. Sitten vain ruutupaperi purkin ympärille ja reikiä tekemään. Eka versio tuli puhkottua naula ja vasara- systeemillä. Seuraavan taidan tehdä porakoneella. Ideasta kehitellään myöhemmin riippuva kattomalli, joka saa myös maalia pintaan. Nyt vaan säilykepurkkeja dyykkaamaan/tyhjentämään! Käy varmasti myös kynttilälyhdyksi.

Sanoista tekoihin

Olen pohtinut tästä asiasta kirjoittamista jo pitkään. Jotenkin tuntuu, ettei minulla kuitenkaan ole mitään syytä kirjoittaa kyseisellä otsikolla, koska teot ovat jääneet puheen ja pohdinnan asteelle. Haluaisin kuitenkin jotenkin realisoida niitä ajatuksia, joita päivittäin pohdin. Useiden muutosten jarruna toimii, ikävä kyllä, raha. Tai paremminkin sen puute.Tai ainakin pelko sen puutteesta.

Muita tekijöitä ovat varmasti sisäinen muutosvastaisuus, pelot, laiskuus, kiire yms.. Kuitenkin pidän itseäni ekoilevana tyyppinä, kasvatan itse ruokaa ja säilön kesän satoa talven varalle. Haluaisin kuitenkin tehdä valintoja, joilla olisi isompia vaikutuksia. Vaikutusten pitäisi näkyä henkilökohtaisella tasolla ja sen lisäksi julistaa jollain tavoin arvojani. Suoranaiseen köyhäilyyn en ehkä olisi valmis, mutta suuretkaan muutokset eivät minua pelota. Tiedän, että monia isoja elämänmuutoksia seuraa korjausliike, mutta yhtä usein elämänmuutokset saatetaan kokea myönteisinä ja uutta luovina kokemuksina.

Ennemmin pelkoni kohdistuvat ympäristön reaktioihin. Lähipiirissäni on monta ihmistä, jotka varmasti hyväksyisivät ajatukseni helposti, mutta myös niitä, joiden mielestä olisin haihattelija, hippi ja hullu.
Onko pelko tehdä virheitä niin suuri, että se estää meitä kehittymästä ihmisinä? Onko mukavuusalueella makailu niin paljon lokoisampaa, että se estää meitä toteuttamasta haaveitamme? Tarvitsemmeko sosiaalista hyväksyntää kipeämmin kuin omien arvojemme toteuttamista?

Kotiliesi 3

Tällaisenkin laittaisin jos olis keittiössä tilaa.. Vai pitäiskö vaan tehdä sinne tilaa.
Paikallinen Varaosapankki, jossa on myytävänä kierrätystavaraa myy tätä hintaan 200 €/ tarjous

Lämpöä tupaan

Meille tulee tällainen:

Tuskin maltan odottaa...

Toistuva uni. Laukut pakkaamatta.

Näen tätä samaa unta monenlaisina versioina ja toistona. Mitä se yrittääkään minulle kertoa, en oikein tiedä.
Viime öinen versio: Olen tyttöporukalla jossain koulutus/bile/lomareissulla. Ollaan oltu jo noin viikko ja viimeinen ilta tekee tuloaan. On tulossa jonkun sortin bileet. Valmistaudun huonekaverini kanssa iltaan, käyn suihkussa, pukeudun, laitan hiukset ja meikkaan. Etsin kenkiä sängyn alta ja juma, että siellä on kenkiä, kaikkea talvilenkkareista korkkareihin. Samaan aikaan tulee puhe huomisesta lähdöstä kotiin ja tajuan, että kaikki tavarani ovat pakkaamatta.

Joku sanoo, että nyt pitää kohta lähteä juhlapaikalle. En löydä kenkiäni mistään. Iskee paniikki. Kysyn huonekaverilta koska hän meinaa pakata tavaransa huomista lähtöä varten, Jaa, että on jo pakannut. Omat tavarat ovat sikin sokin ympäri huonetta ja näyttää siltä, että minun on juhlien sijaan jäätävä pakkaamaan. Lähtö kotiin on aikaisin aamulla. Alan sulloa tavaroitani kahteen matkalaukkuun. Minulla on näköjään mukana kaikkea: Patjoja, peittoja, vaatteita, kenkiä, vanhoja vinyylilevyjä, sekin Dion levy, jonka olen myynyt divariin jo 90-luvulla, kameroita, villasukkia... Laukut täyttyvät ja alan etsiä muovipusseja. Joku huutelee, että kyytimme on tullut. Nyt pitäisi lähteä juhliin. En voi. Minun on pakko pakata tavarat. Jään pakkaamaan. Muut lähtevät.

Illan kuluessa hotellihuone muuttuu kesämökiksi, joka on täynnä vanhoja huonekaluja ja vaatteita. Järjestelen lukemattomia hyllyjä ja petaan sänkyjä. Lajittelen roskia säkkeihin ja kerään joukosta omia tavaroitani muovipusseihin. Teen työtä koko yön ja aamulla on lähdön aika. Matkalaukkuni pullottavat ja tajuan etten voi ottaa muovipusseja mukaani, niitä on liikaa. Eikös lentokoneissa ole joku painorajoitus matkatavaroille. (Ahaa, olen siis lentomatkalla.) Tartun pullottaviin matkalaukkuihini ja olen todella huolissani jälkeeni jäävistä tavaroista, siellä on varmasti jotain tärkeää, jossakin noista muovipusseista. On kuitenkin pakko lähteä. Toivottavasti matkustusasiakirjani ovat matkalaukussa.

Tätä samaa: hotelli, laiva yms, pitää lähteä, tavarat pakkaamatta- unta näen jatkuvasti, enkä tajua sen viestiä.

Joulukos se siellä hiipii huoneisiin?

 Tällaisen pitsitähden tein eilen. Yritin etsiä ohjetta netistä, mutta en löytänyt mieleiseeni malliin ohjetta, joten tein sitten omasta päästä. Tärkkäsin sokerivedellä  ja kuivuminen on meneillään. Kissa on sen yli jo kävellyt monta kertaa, joten sen tassut on varmaan melko tahmeat. Tähtönen on tarkoitus laittaa ikkunaan. Älkää vaan kysykö ohjetta. Tuskin osaisin itsekään toista samanmoista tehdä.

 Jouluvalot meni tänään ikkunaan (vaikka ei vielä ole edes joulukuu)<miehen kommentti..
So?

Vielä kun joku viitsis silittää noi verhot..

Sattumaa ja onnenkauppaa?

Olen pohtinut viime päivinä sitä, että mikä ajaa meitä tekemään päätöksiä. Mitkä asiat vaikuttavat elämänpolun risteyksissä valitsemaan tietyn suunnan. Mikä osuus sattumalla on valintoihimme. Toisinaan tuntuu, että kaikki on vain sattumaa ja ajelehdimme elämän virrassa lastun lailla. Onko niin, että elämä vie meitä johonkin suuntaan ja ehkä vain kuvittelemme itse vaikuttavamme asioiden kulkuun?

Viime aikojen tapahtumat omassa elämässäni ovat saaneet miettimään sitä, miksi tietyt asiat toistuvat kehämäisesti uudelleen ja uudelleen. Jos haluat irti jostain, voit yrittää unohtaa sen ja keskittyä muihin asioihin. Mutta mitä kiihkeämmin yrität hätistää asian pois, sitä sinnikkäämmin se palaa luoksesi. Pääset siitä vasta kun olet käsitellyt sen ja oppinut siitä.

Arvomaailman asiat ovat tästä pahin esimerkki. Voit tehdä vuosikausia töitä urakehityksen eteen, mutta jos todellinen kutsumuksesi on muualla, olet paahtanut turhaan. Vaikka menestyisit väärällä alallasi ja palkkasi olisi suuri, jäät sisältä tyhjäksi ja tyytymättömäksi.

Koskaan ei pitäisi tyytyä puolitotuuksiin. Milloinkaan ei saisi uskoa järkiratkaisuihin. Aina pitäisi muistaa kuunnella sydäntään ja uskoa siihen, ettei elämä koostu satunnaisuuksista vaan useiden sopivien tilanteiden ketjulta, joka oikeiden valintojen kautta vievät meitä kohti sisäistä onnea. Eikä kannata pelätä vääriä valintoja. Tilaisuuksia tulee! Näitä sattumahetkiä, jolloin voit pohtia, vielä kerran, on tiesi oikea.