Meditoinko edelleen? Kyllä, mutta en säännöllisesti. Meditoin silloin kun tunnen olevani stressaantunut ja usein lyhyitä hetkiä esim. aamuisin ennen töihin lähtöä. Anapana hengitystä huomaan käyttäväni useinkin, jos olen iltaisin uneton tai muutoin jos on vapaita hetkiä, jolloin ei ole muutakaan järjellistä tekemistä. Viimeksi paluulennolla Kanarialta kun oli kuusi tuntia aikaa vain istua. Lyhyet meditoinnit aamuisin kestävät 10-25 minuuttia ja ovat minusta erityisen nautinnollisia. Tuntuu, että saan levätä vielä hetken aamutoimien jälkeen, ennen töihin lähtöä. Välillä teen pidempiä tunnin istuntoja useimmiten iltaisin ennen nukkumaanmenoa, koska meditoinnin jälkeen saa erityisen hyvin unta.
Huomaan suhtautuvani eri tavalla tunteisiini ja tunnetiloihini. Olen rennompi, enkä jaksa pingottaa yhtä paljon kuin ennen (oma näkemys!). Suhtaudun ruokaan kunnioittavammin ja huomaan usein suorittavani eräänlaista kiitollisuusrituaalia ruokailujen yhteydessä. Jos en muista kiittää ruuastani, tulee syyllinen olo. Olen edelleen riippuvainen suklaasta ja pidän paljon hyvistä sapuskoista, mutta aamupalani on leirin seurauksena muuttanut totaalisesti muotoaan. Syön aamiaiseksi edelleen samaa kuin leirillä: (maustamatonta) jogurttia, siemeniä, pähkinöitä, mysliä, rusinoita ja hedelmiä. Joskus sekaan lotkahtaa hunajaa ja kanelia. Lihaa söin vain vähän jo ennen leiriä ja tilanne on jatkunut suunnilleen samanlaisena kuin ennenkin. Suhteeni kehollisiin kipuihin on muuttunut. Muistan kipua kohdatessani aina, että kipu on fyysistä, eikä minun tulisi kärsiä siitä henkisesti.
Ajatusmaailmassa on tapahtunut ego-tietoisuuden lisääntymistä. Olen monessa tilanteessa tullut tietoiseksi siitä, miten ego ohjaa puheitani ja tekojani. Miten huomionkipeitä, imartelun ja ihailunnälkäisiä olemmekaan! Huomaan nykyään helpommin myös muissa samoja piirteitä. Ihmiset toimivat usein vastoin omaa parastaan tavoitellessaan, jotain mitä kuvittelevat tarvitsevansa. Huomaan myös, miten vaikeaa on hyväksyä elämää ja olosuhteita sellaisena kuin ne ovat. Alan ymmärtää, että omaa kärsimystään voi oikeasti vähentää hyväksymällä tilanteensa ja olosuhteensa sellaisina kuin ne ovat. (=Silloin kun niihin ei voi vaikuttaa.)
Mielikuvani viime kesän leiristä ovat positiivisia ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani vastaavalle leirille uudelleen. Olen jopa katsellut netistä, mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla esim. Nirodha ry:llä. Luulen, että aika kultaa muistot, mutta jotain pysyvää leiristä varmasti on jäänyt. Pidän 10 päivän leiriä pienenä henkilökohtaisena saavutuksena, mutta parasta siinä on sen tuoma ymmärrys.
