Tarina: Lumisydän

Oli vielä pimeää kun seisoin viluissani lenkkivaatteissa ulkoportaalla. Oliko pakko? No, oli kai.. Lähdin vastahakoisesti liikkeelle jäykin lihaksin ja kylmän värisyttäessä kehoa. Viiden minuutin päästä alkoi hiki virrata kainaloista ja henki pakkautua kurkkuun. Kymmenen minuutin kohdalla keho alkoi jo lämmetä ja lihakset tottua yksitoikkoiseen rytmiin. Pitopiikkien rapsutus jäistä maata vasten alkoi ajaa mieltä kohti hiljaista transsia. 20 minuutin jälkeen askel alkoi lentää ja hengitys tasaantua. Lihakset saavuttivat maksimaalisen pehmeyden ja joustavuuden. Tuli kaikkivoipaisuuden tunne. Tätä voisin tehdä aina, tästä ikuisuuteen. Nostin vauhtia, vaikka tiesin, ettei tunne kestä loputtomiin. Poltin kynttilää molemmista päistä. 40 minuutin jälkeen löysin itseni yökkimästä kotitalon nurkalta. Lihakset tärisivät väsymyksestä ja pää painui harmaaseen hämärään. Sain hädin tuskin hengitettyä. Lysähdin makuulle keskellä pihaa ja yritin saada hengityksen tasaantumaan. 

Makaan siinä silmät kiinni x-asennossa, kunnes havahdun alaoven paukahdukseen. Kun avaan silmäni näen kaksi karvaista sierainta, kaksi tarkkailevaa silmää ja pipon alta ryöpsähtävän hiuspehkon. Pojalla on poskessa iso finni, johon katseeni kiinnittyy. ”Ootko kunnossa?” Se kysyy. Ynähtelen vastaukseksi ja kampean itseni istumaan. Katson taas sen finniä. Miksei se purista sitä, sehän aivan huutaa puristamista. Poika on kai kuuro tai hullu. ”Juu, ei tässä mitään. Oli vähän kova lenkki.” Vastaan pojalle. Poika siirtyy vähän etäämmälle, mutta ei poistu paikalta. Seisoo siinä ja odottaa, että nousen.  Nousen ja huomaan , että takapuolestani on jäänyt lumeen hassu kuvio. Yritän hinkata sitä kengällä, mutta se ei lähde. Hinkkaan vielä lisää, mutta lopetan koska poika seisoo edelleen vahtipaikallaan. Keräilen itseäni hetken ja raahustan alaovelle. Heilautan vielä pojalle kättä sen merkiksi, että vahtivuoro on päättynyt. 

Nousen juosten omaan kerrokseeni. Ovella pitää kumartua pää alaspäin, etten pyörtyisi. Lihakseni tärisevät rajusti ja viluttaa kuin kuollutta. Juon hanasta vettä ja laitan sitä myös pannuun kuumenemaa. Sillä välin kun vesi kuumenee, riisun hikiset vaatteet ja kietoudun torkkupeittoon. Kaadan itselleni kuumaa vettä kuppiin ja valitsen purkista lempiteetä. Nousen ikkunalaudalle, kiedon peiton väsyneiden pohjelihasten yli ja hörppään kuumaa teetä. Pihalla on hiljaista. Aurinko alkaa nousta puiden takaa. Katseeni kiertää pihaa ja tarttuu kohtaan, johon jäi kuva takapuolestani. Kuvio ei näy kovin hyvin tänne ylös, mutta huomaan, että peppukuvioni ympärille on piirretty lumeen iso sydän ja sen viereen pari pienempää sydäntä kaveriksi. ”Vooooi, viiiittuuuu!”, pääsee suustani. Tekijä on karannut rikospaikalta, mutta arvaan, että se on se finniposkinen poika. Ihailen hetken yhteistä aikaansaannostamme ja päätän lähteä suihkuun.