tiistai 21. helmikuuta 2017

Yleisahdistus

Afrikan suuret eläimet kuolevat, Iso Valliriutta kuolee, valaat uivat rantaan vatsat täynnä muovia, mehiläiset kuolevat, merissä kelluu suuria muovilauttoja, ympäristömyrkyt pilaavat pohjavesiä. Näitä surullisia uutisia saa lukea päivittäin. Tehtaat saastuttavat ilmaa ja luontoa, eikä ketään saada vastuuseen. Ei kenenkään vastuu, mutta kaikkien yhteinen onnettomuus. Yksilöt syyttävät yrityksiä, hallituksia ja päättäjiä. Politiikka kulkee talouskasvun lyhyessä talutusnarussa.


Ihmiset eivät herää ymmärtämään, että asiat voisivat olla toisin, rakenteisiin täytyy puuttua, asenteita ja tottumuksia täytyy ravistella. Arvomaailman on muututtava. Kuluttaminen ja etenkin kaiken turhan roinan tuottaminen on katkaistava. Ympäristön myrkyttäminen voittojen saamiseksi ja kasvun takaamiseksi on lopetettava. Voimme tietysti jatkaa samaan malliin jos haluamme kuolla nälkään ja myrkkyihin tai ihan vaan hukkua kaikkeen siihen saastaan, jota osaamme kyllä tuottaa, mutta emme hävittää.

Kaikki yleisesti hyväksytty ei ole meille hyväksi, eikä tälle planeetalla, jolla elämme. Alamme kuitenkin pikkuhiljaa nähdä, että mikromuoviroska tappaa ja kulkeutuu takaisin ruokapöytäämme, kasvinsuojelumyrkyt eivät katoakaan ravintoketjusta, eivätkä raskasmetallit, lääkeaineet ja hormonit hajoa jätevesienkäsittelylaitoksissa. Tehomaatalous tuottaa ruokaa, josta puuttuvat ravinteet ja joka lopulta sairastuttaa meidät ja köyhdyttää viljelysmaat.

Uskomme vakasti, että markkinatalous  järjestää kaiken. Markkinatalous tuo meille, työtä, veroja ja hyvinvointia. Markkinataloudella ei vain ole omaatuntoa, ei ympäristövastuuta, eikä se kunnioita elämää, ei ihmisoikeuksia, eikä eläinten oikeuksia. Siinä suuret ja vahvat tallovat heikot ja äänettömät, siinä kananpojat korjataan harvesterilla ja ihmiset orjuutetaan liukuhihnatyöhön vaipat päällä. Suuret ja vahvat muodostuvat niin vahvoiksi, että ihminen on sille liian pieni yksikkö, edes nähtäväksi. Jos vaadit sitä tilille väärinkäytöksistä se haastaa sinut oikeuteen maineensa lokaamisesta. Sillä on armeija maailman parhaita lakimiehiä ja suhteet kunnossa päättäjiin päin. Sillä on kokonainen koneisto, jolla suoltaa maailmalle julkisuuskuvaa, brändejä ja mielikuvamainontaa.

Kaikki voisi olla toisin, jos emme uskoisi tavaran ja rahan tekevän meitä onnelliseksi. Jos emme uskoisi, että vain jatkuva talouskasvu ja kuluttaminen on elinehtomme. Jos emme uskoisi, että voimme kuluttaa, rikkoa, sotkea, liata, tappaa, kahlita ja käyttää loputtomasti hyväksi kaikkea mitä tämä pallo meille tarjoaa. Jos vain osaisimme vaalia, rakastaa ja kunnioittaa kaikkea, mitä maa päällään kantaa, myös toisiamme. Jos loputtoman rahan, julkisuuden ja menestymisen tavoittelun sijaan, uskoisimme, että oikeastaan tarvitsemme vain rakkautta.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Pelosta ja epämukavuudesta

Nämähän ovat tuttuja juttuja kaikille, jotka vastaavat elämässä eteen tuleviin haasteisiin. Pelko on usein mittasuhteiltaan suunnaton verrattuna edessä olevaan haasteeseen ja epämukavuus vain pelon ensimmäinen aste.

Vierailin "epämukavuudessa" käydessäni vieraskielisessä rekrytointitilaisuudessa, ihan vain hetken mielijohteesta. Lymyilin takapenkissä ja sain sanottua juuri tarpeellisen verran ruotsiksi sekä täytettyä henkilötietopaperin. Poistuin huojentuneena siitä, että piina oli ohi ja olin ymmärtänyt suurimman osan minulle puhutusta asiasta sekä ruotsiksi, että norjaksi.

Tästä muutama päivä eteenpäin sain puhelun Norjasta, jonka aikana minulle puhuttiin norjaa ja sain vastata ruotsiksi tai norjaksi. Se ei mennyt kovin hyvin, koska sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun ja leijailevan pois muistista ihan itsekseen. Mutta jälleen- ymmärsin lähes kaiken. Yhden kerran jouduin pyytämään toistamista - ja tein sen- norjaksi.

Puhelinhaastattelun jälkeen sain sähköpostiini vinon pinon papereita luettavaksi ja palautettavaksi. Joudun vielä toiseen piinaan puhelimessa, mutta sen jälkeen- jos kaikki sujuu kohtuullisesti voin saada keikkatyötarjouksen  Norjasta.

Mitä päässä tapahtuu: Pelkoa, epäuskoa, jännitystä, tekosyitä, kauhua.
Tätähän olen toivonut, miksi nyt niin pelottaa?!

Jännittävintä ovat mielestäni käytännön järjestelyt. Osaanko liikkua siellä, osaanko mennä oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Löydänkö pyydettyihin osoitteisiin, oikeaan bussiin, junaan ja koneeseen. Tietysti myös se ymmärränkö yhtään mitään tai osaanko ilmaista itseäni skandinaavisin kielin, englantia ei saa kuulemma käyttää. Auts!

Papereita pitäisi palautella jo tällä viikolla. Osaa en varmasti saa toimitettua tässä aikataulussa, koska joudun tilailemaan todistuksia eri virastoista. Ajattelin kuitenkin palauttaa ne, jotka saan kokoon ja luvata täydentää pinoa sitten myöhemmin. 

En tiedä, mitä tästä syntyy, mutta vaikka kuinka huonosti siellä pärjäisin niin kokemusta rikkaampana palaisin. Lisäksi: Rekrytointitilaisuudessa tapaamani nainen sanoi minulle, että jos haluaa parantaa ruotsintaitojaan niin kannattaa hakea töihin saaristoon tai ruotsinkieliselle rannikolle. Laitoin heti seuraavanaa päivänä kesätyöhakemuksen Ahvenanmaalle, Maarianhaminaan. Arpa ..tai kaksi arpaa on heitetty.. ja pelottaa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tarina: Lumisydän



Oli vielä pimeää kun seisoin viluissani lenkkivaatteissa ulkoportaalla. Oliko pakko? No, oli kai.. Lähdin vastahakoisesti liikkeelle jäykin lihaksin ja kylmän värisyttäessä kehoa. Viiden minuutin päästä alkoi hiki virrata kainaloista ja henki pakkautua kurkkuun. Kymmenen minuutin kohdalla keho alkoi jo lämmetä ja lihakset tottua yksitoikkoiseen rytmiin. Pitopiikkien rapsutus jäistä maata vasten alkoi ajaa mieltä kohti hiljaista transsia. 20 minuutin jälkeen askel alkoi lentää ja hengitys tasaantua. Lihakset saavuttivat maksimaalisen pehmeyden ja joustavuuden. Tuli kaikkivoipaisuuden tunne. Tätä voisin tehdä aina, tästä ikuisuuteen. Nostin vauhtia, vaikka tiesin, ettei tunne kestä loputtomiin. Poltin kynttilää molemmista päistä. 40 minuutin jälkeen löysin itseni yökkimästä kotitalon nurkalta. Lihakset tärisivät väsymyksestä ja pää painui harmaaseen hämärään. Sain hädin tuskin hengitettyä. Lysähdin makuulle keskellä pihaa ja yritin saada hengityksen tasaantumaan. 

Makaan siinä silmät kiinni x-asennossa, kunnes havahdun alaoven paukahdukseen. Kun avaan silmäni näen kaksi karvaista sierainta, kaksi tarkkailevaa silmää ja pipon alta ryöpsähtävän hiuspehkon. Pojalla on poskessa iso finni, johon katseeni kiinnittyy. ”Ootko kunnossa?” Se kysyy. Ynähtelen vastaukseksi ja kampean itseni istumaan. Katson taas sen finniä. Miksei se purista sitä, sehän aivan huutaa puristamista. Poika on kai kuuro tai hullu. ”Juu, ei tässä mitään. Oli vähän kova lenkki.” Vastaan pojalle. Poika siirtyy vähän etäämmälle, mutta ei poistu paikalta. Seisoo siinä ja odottaa, että nousen.  Nousen ja huomaan , että takapuolestani on jäänyt lumeen hassu kuvio. Yritän hinkata sitä kengällä, mutta se ei lähde. Hinkkaan vielä lisää, mutta lopetan koska poika seisoo edelleen vahtipaikallaan. Keräilen itseäni hetken ja raahustan alaovelle. Heilautan vielä pojalle kättä sen merkiksi, että vahtivuoro on päättynyt. 

Nousen juosten omaan kerrokseeni. Ovella pitää kumartua pää alaspäin, etten pyörtyisi. Lihakseni tärisevät rajusti ja viluttaa kuin kuollutta. Juon hanasta vettä ja laitan sitä myös pannuun kuumenemaa. Sillä välin kun vesi kuumenee, riisun hikiset vaatteet ja kietoudun torkkupeittoon. Kaadan itselleni kuumaa vettä kuppiin ja valitsen purkista lempiteetä. Nousen ikkunalaudalle, kiedon peiton väsyneiden pohjelihasten yli ja hörppään kuumaa teetä. Pihalla on hiljaista. Aurinko alkaa nousta puiden takaa. Katseeni kiertää pihaa ja tarttuu kohtaan, johon jäi kuva takapuolestani. Kuvio ei näy kovin hyvin tänne ylös, mutta huomaan, että peppukuvioni ympärille on piirretty lumeen iso sydän ja sen viereen pari pienempää sydäntä kaveriksi. ”Vooooi, viiiittuuuu!”, pääsee suustani. Tekijä on karannut rikospaikalta, mutta arvaan, että se on se finniposkinen poika. Ihailen hetken yhteistä aikaansaannostamme ja päätän lähteä suihkuun.

torstai 29. joulukuuta 2016

Praha joulun alla

Tänä vuonna pako jouluhässäkästä tehtiin Tsekin tasavaltaan, Prahaan. Pari päivää ennen joulua Praha näytti kylmän, mutta kauniin puolensa. Hyisen viiman ja muutaman pakkasasteen lisäksi saimme kokea vanhan kaupungin viehättävät, sokkeloiset kujat ja pienten joulutorien ihastuttavan tunnelman. Praha kahdessa päivässä oli joutuisa ja herkullinen maistiainen Keski-Eurooppalaisesta kaupunkikulttuurista. Kylmyys tosin yllätti: Pelkin käsimatkatavaroin matkustavana saimme ostaa lisää vaatetta Prahan kaduilta. Myös kuuma hunajaviini eli Medovina (Mead) maistui kylmästä tutiseville suomituristeille. Pullossa Hunajaviini oli makeaa ja tuhtia. Kadulta ostettuna lähinnä laihaa glögiä muistuttavaa juomaa.



Ilman ennakkoon tehtyä suunnitelmaa pyörimme siellä, täällä Prahan kaduilla. Muutama määränpääkin tosin asetettiin, mutta suurin osa kohteista löytyi sattumalta.  Tämän sattumanvaraisen pyörimisen olemme omaksuneet jo aiemmilta kaupunkimatkoiltamme ja se on tuntunut toimivan hyvin. Aamulla saatamme katsoa kartalta jonkin kohteen ja päättää sitten matkustustavan. Se voi olla kävely, ratikka, bussi, metro, laiva, vaijerihissi, tjms. Usein kävellen näkee parhaiten, mutta aikaahan siinä tosin kuluu. Kohteen saavutettuamme yritämme ottaa myös paluumatkasta hyödyn. Poikkeamme kuppiloihin, kauppoihin, kirkkoihin ja kiipeämme näköalapaikoille. 



 Muutamalla joulutorilla kävimme tutustumassa ja samalla reissulla parilla paikallisella oluella Bruxxissa.




Oluita löytyy todella monen hintaisia ja moneen makuun. Oma suosikkini oli tietysti kirsikkaolut, joka nyt ei kovasti oluelle maistunutkaan. Pubeissa ja baareissa suomalaisista tavoista  poiketen ei tiskin yli tehdäkään tilauksia, vaan tarjoilijat tulevat kysymään tilauksia tiskin toiselle puolelle. Baaritiskin takana häärivät baarimikot, jotka eivät osallistu tarjoiluun tai laskutukseen.

Myös totuus löytyi täältä.

Seuraavaksi suuntasimme Petřínin näköalatornille, joka on rakennettu Pariisin Eiffeltornin malliseksi, mutta pienoiskoossa. Petřínska Rozhlednalle pääsee köysiratajunalla. Olimme ostaneet kolmen päivän turistilipun julkisiin kulkuneuvoihin ja se lippu kelpasi myös tähän matkaan. Alaspäin tulimme toista kautta, kävellen. 

Päiväperusteisella turistilipulla julkisiin on se etu, että voi ajella ristiin rastiin kaupungilla ja jos "eksyy" kauas niin pääsee yleensä metrolla nopeasti takaisin jollekin "solmuasemalle", josta on taas jatkoyhteydet eri suuntiin.
 

 Tornin huipulle pääsee hissillä, mutta emme käyneet ylhäällä koska oli tosi sumuista ja kylmää. Sen sijaan joimme kuumaa viiniä alakerran ravintolassa.







Sokerina pohjalla: Vanhan kaupungin aukion joulumarkkinat ja astronominen kello.








Ja sitten syömään..Ruoka on Prahassa tuhtia pottua, makkaraa, pihviä ja gulassia höystettynä olutkastikkeella ja marinoidulla sipulilla, röyh!. Toki saatavilla on myös kevyempiä kana- kala- ja kasvisvaihtoehtoja. Juomista kannattaa myös maistaa kaakaota ja teetä, jotka eivät ole ollenkaan hassummasta päästä. Näin talviaikaan terasseja lämmitetään säteilylämmittimin ja asiakkaille tarjotaan käyttöön fleecepeittoja. Vanhan kaupungin aukiolla satoi illan tullen myös "lunta", eli valkoista untuvaa, jota kadunlakaisijat myöhemmin siivosivat kiireesti pois.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Asiat, joilla on oikeasti merkitystä -Things that really matter

1) Mielenrauha
Se, että on itsensä kanssa sovussa, itsensä tuntien Se, että osaa olla kiinni nykyhetkessä -menneisyyttä katumatta ja tulevaisuutta murehtimatta.

2) Tyytyväisyys
Kykyä nähdä oma elämä tarpeeksi hyvänä. Peruspositiivisuus ja tyytyväisyys siihen mitä on. Ymmärrys, siitä, että joskus vähemmän on enemmän. Oman keskeneräisyyden ja keskinkertaisuuden hyväksyminen.

3)Usko unelmiin
Työllä ja pitkäjänteisyydellä, joskus myös aimo annoksella hulluutta voi saavuttaa unelmia, mutta vain silloin, jos ensin osaa rakentaa niistä  vision omaan mieleensä. Mitään merkittävää ei synny itsestään. Jokainen uusi keksintö on ensin idea jonkun päässä. Ideat materialisoituvat kehittämällä, unelmoimalla ja rakastamalla, eivät itsestään.

4)Rakkaus
Kuten edellä todettiin. Rakkaus kasvattaa ideat, aikomukset ja ajatukset todellisiksi. Rakkaus luo uutta elämää. Rakkaus on valo ja energia, joka saa elämään värit, muodot ja käsinkosketeltavuuden. Rakkaus on elämän perusenergia ja sen perusteella tehdyt ratkaisut ovat aina oikeita. Rakkauden vastakohta on pelko. Pelossa tehdyt ratkaisut eivät vie eteenpäin- päinvastoin.

5)Myötätunto
Ymmärrys, siitä, että se, joka iloitsee, kärsii, rakastaa, vihaa, elää, kuolee, rikkoo, rakentaa, tappaa, synnyttää, lyö ja hyväilee, voisit olla sinä. Usko siitä, että perimmäinen motiivi toimia on aina pyrkimys hyvään, vaikka joskus vain lyhyellä ja omahyväisellä tähtäimellä.. Epätäydellisyyden, heikkouden ja keskeneräisyyden hyväksyminen.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lisää harjoittelua


Nyt kun syksy on vaihtumassa talveksi on aika aloittaa toinen harjoittelu. Aloitan kouluterveydenhoidossa yläasteella, joka ei lukeudu mukaavuusalueeseeni. Sekavin tuntein ja hajanaisin odotuksin marssin huomenna koululle ja etsin sieltä terveydenhoitajan työhuoneen.  Harjoittelun rinnalla työstän opinnäytetyötäni ja yritän opiskella sisätautien lääketieteellisten aineiden tenttimateriaalia.  Näissä harrasteissa riittää puuhaa jouluun asti.

Kevääksi on varattu kaksi harjoittelupaikkaa lisää, sisätaudit ja kirurgia. Toisen teen  täällä kotipaikkakunnalla ja toisen Vammalan aluesairaalassa, koska muutakaan paikkaa ei ollut tarjolla.  Kesätyötä olen jo vähän miettinyt, mutta mitään päätöksiä en ole tehnyt. Tämän jälkeen seuraavana syksynä teen vielä mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelun, SITTEN vuoden 2018 alusta, keväällä on ulkomaan harjoitteluvaihto NORJASSA, jossa teen syventävät opinnot. Ja koska olen selvinnyt yhdestä leikkaussalikokemuksesta oksentamatta ja pyörtymättä olen harkinnut syventävien aiheeksi kirurgiaa.


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Potilaat paranevat sairaalan vuodelevosta huolimatta

Sairaalan/terveyskeskuksen vuodeosastoharjoittelun ollessa lopuillaan voin todeta, että itse tekisin asiota vähän toisella tavalla.. jos siis olisin asioista päättämässä.
Yksi suuresti ihmetystä herättävä asia on potilaiden makuuttaminen eli niin sanottu vuodelepo. Ymmärrän, että vakavasti sairaat potilaat kaipaavat unta ja lepoa, mutta entä ne vähemmän sairaat. On paljon potilaita, jotka ovat sairaalassa vain tarkkailussa tai saadakseen ajastetusti lääkettä tai hoitoa, johonkin vähemmän rampauttavaan vaivaan. Silti heidän odotetaan pötköttävän alistuneesti sairaalan rumissa ryysyissä petinsä pohjalla. Tämä siitä huolimatta, että lukuisat tutkimukset todistavat vuodelevon, siis muun kuin nukkumisen, olevan potilaalle vahingollista, suorastaan rampauttavan vaarallista. Toisaalta sairaala ei ympäristönä millään tavalla kannata potilaiden aktiivisuutta, päin vastoin. Itsekin olen hoitajana ohjannut sekavan potilaan takaisin sänkyynsä, sinne mihin hän kuuluukin. Mutta miksi? Eikö sairaalan pitäisi kannustaa potilasta kuntouttavaan toimintaan. Liike on tunnetusti lääke ja liikkumattomuus kuoleman alku.

Sairaalaan tullessaan potilas luovuttaa pois omat vaatteensa ja identiteettinsä. Samalla hän alistuu antamaan vastuun ja päätösvallan terveydestään ja hyvinvoinnistaan lääkäreiden ja hoitajien käsiin. Tämä "hoitomyönteisyys" koostuu siitä, että suostuu syömään lääkkeensä ja eteen kannetut pöperöt kiltisti ja pysyy pedissään, vaatimatta ylimääräistä. Lääkärin määräyksestä täytyy suostua hoitoihin ja tutkimuksiin, vaikka niitä itse pitäisi täysin tarpeettomina.

Vuodelevon pitkittyessä se vaikuttaa potilaan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin monin tavoin. Makuuasento sinällään vaikuttaa verenpaineeseen, lihasten ja tukirangan hyvinvointiin sekä sisäeritykseen melko nopeasti. Jo muutaman päivän vuodelepo vaikuttaa tasapainoaistiin koska tasapainoelin mukautuu vaakatasossa makaamiseen ja ylösnoustessa se joutuu mukautumaan uudelleen. Joillekin potilaille huimaus ylösnoustessa voi luoda tunteen siitä, että ylösnousu on vaarallista, vaikka sitähän se ei ole. Liikkumattomuus tai paikallaan makaaminen vaikuttaa hermostoon ja lihaksiin passivoivasti. Ihmisen energiajärjestelmä mukautuu nopeasti käyttämättömyyteen. Jos periferiasta ei tule viestejä, oletetaan että periferiassa ei ole elämää. Tällöin voidaan ravinnon ja tiedonvälitystä radikaalisti vähentää. Kukapa pitäisi valoja tyhjässä varastossa.

Liikkumattomuuden seurauksena lihasmassa alkaa nopeasti vähetä, Tiedät tämän jos olet  joskus joutunut pitämään kipsiä. Kipsin poistamisen jälkeen raaja on riutunut rimpula, jossa on vähäinen lihasmassa. Kuntoutumisen myötä lihasmassa ja hermotus raajaan palaavat normaaliksi, mutta normaalitilan saavuttaminen voi kestää pitkään, usein viikkoja. Kun lihasten energiankulutus vähenee, vähenee myös ruokahalu. Sairaalaruoka ei muutenkaan ole gourmet tasoa, mutta vähentynyt kulutus voi viedä loputkin ruokahalut. Lisäksi sairaala ympäristönä, ankeine tiloineen ja hajuineen voi vaikuttaa ruokahaluun. Sairaudet voivat aiheuttaa myös sinällään imeytymisongelmia, mutta vähäinen syöminen ja liikkuminen vaikuttavat suoraan ravinteiden saantiin.Vuodelepo ei tee hyvää ruuansulatukselle eikä virtsaneritykselle ja monia vuodepotilaita vaivaa ummetus, ripuli ja virtsavaivat. Ihminen on luotu pystyasentoon ja jos makaaminen jatkuu, jatkuvat myös ruuansulatus - ja pissavaivat.

Myös ihmisen keuhkotuuletus kärsii makuuasennosta. Keuhkot eivät pääse laajenemaan normaalisti makuulla, siksi niin monet vuodepotilaat kärsivät keuhkokuumeesta. Jatkuva makaaminen voi olla jopa ainoa syy keuhkokuumeeseen. Myös tunkkainen sisäilma vaikeuttaa hapettumista. Paikoillaan makaavat potilaat ovat usein myös viluisia, eivätkä halua, että ikkunoita avataan. Raitis ilma tekisi kuitenkin hyvää. Muistatte varmaan keuhkoparantoloita, joissa potilaat ohjattiin ulos terasseille hengittämään puhdasta, raitista ilmaa. Ulkoilu, vaikka passiivinenkin tekee hyvää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Pitkittynyt vuodelepo ja vähäinen virikkeellisyys vaikuttava myös potilaan psyykkiseen hyvinvointiin. Pelkkä tylsistyminenkin voi saada potilaan voimaan huonosti, mutta jos virikkeitä on vähän, korostuu myös kivun ja sairauden tuntemukset. Paranemisen kannalta turha makaaminen on siis vahingollista. Kuitenkin tätä vähintäänkin vaarallista hoitokulttuuria palvotaan ympäri maailmaa ja sairaalat rakennetaan makaamista silmälläpitäen.

Unelmoin sairaalasta, jossa potilaat saavat kulkea vapaasti, oleskella ulkotiloissa, harrastaa liikuntaa jaksamisensa rajoissa, käyttää kirjastoa tai vain oleilla (muussa kuin makuuasennossa) viihtyisissä ja virkkeellisissä tiloissa ilman pakkomakuuttamista. Monet potilaat voisivat olla myös kotonaan, koska nykytekniikka takaa potilaan "tarkkailun" myös kotona. Kotona vältyttäisin passiiviselta makaamiselta ja kevyet kotityöt voisivat toimia kuntouttavana toimintana.