Kuumin kevät 20 vuoteen

Puut ja pensaat kukkivat ja osa jo varistelee kukintojaan. Kuumuutta on tänä keväänä riittänyt. Mitenkään tuskaiselta ei ole vielä tuntunut, vaikka 30 astetta on ylitetty jo monena päivänä. Pienikin tuulenvire yleensä mereltä päin auttaa hyvin kestämään kuumuutta. Edessä on vielä ne paljon pelotellut 40+ helteet. 

Pienen laiskottelun jälkeen, olemme pyrkineet lenkkeilemään (kävellen) joka ilta. Toisinaan jaksamme vain läheiselle baarikadulle ja toisinaan pidemmälle. Iltalenkki kannattaa suosiolla jättää klo. 20 tietämille ja suunnata reitti rannan kautta, jossa aina vähän tuulahtelee. 

Tänään kävimme muiden suomalaisten kanssa keilaamassa pari kierrosta ja sen jälkeen istumassa kuppilassa. Mukavaa oli tutustua muihin suomalaisiin ja kuulla heidän kuulumisiaan ja neuvoja esimerkiksi bussilla liikkumisesta. Meille kävikin vähän hölmösti kun olimme menossa keilahallille. Olin katsonut kartasta, että kannattaa ajaa Torreviejasta bussiasemalta yksi pysäkki eteenpäin Alicanteen päin. Bussi kuitenkin kurvasi ihan eri kautta, eikä päästänyt meitä ulos ennen kuin La Matassa. Silloinkin jouduin komentamaan kuskia avaamaan meille oven. Oli kai kuski sitä mieltä, että kun olette bussiin jääneet niin sitten istutte kyydissä Alicanteen saakka. No, siitä kommelluksesta kuitenkin selvittiin taksikyydillä takaisin Habanerasiin ja ehdittiin vielä shoppailemaankin ennen keilausta. 

Taksikyytiin turvauduttiin samana päivänä vielä pari kertaa. Ehkä opimme niitä bussiaikatauluja- ja reittejä lukemaan vähän paremmin tulevaisuudessa Saimme uusilta suomalaisilta ystäviltä neuvon käyttää bussiasemalta B-bussia Habanerasiin ja palatessa takaisin bussiasemalle. Katsotaan sitten ensi kerralla, miten siinä käy. 

Asuntoja on käyty katsomassa ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa asunnon etsintää. Asiointitoimistossa käymme myös tällä viikolla ja NIE-numeroita varten on poliisilaitokselle Elcheen varattu ajat ensi kuun puolelle. Ilmeisesti aikoja on kohtuullisen vaikea saada, koska meillekin oli varattu ajat kahdelle eri päivälle. 

Työnhakua olen myös viritellyt pikkuhiljaa. Olen hakenut yhtä etätyöpaikka ja yhtä ihan oikeaa työpaikkaa. Vähän jännittää kuinka nämä hankkeet etenevät. 

skuuttikyytiä, Torre de la Horadada- El Mojon

Rannikolla

Ensimmäistä kertaa ikinä myöhästyimme lennolta. Vika ei kyllä ollut meidän ja harmitus oli suurempi  kun oli vielä tuo kisu mukana, Joudumme yöpymään kentällä ja aamulla jatkamaan matkaa ensimmäisellä mahdollisella lennolla Alicanteen. Sellainen vähän ikävämpi tapaus sattui, mutta perille päästiin seuraavana aamupäivänä ja nyt on jo levätty matkan rasitus pois. 

Kissa nukkumassa kantokassissa, matkalaukun päällä Helsinki-Vantaalla

Täällä kelit ja ihmispaljous yllätti heti alkuun. Tänään on ollut 29 astetta lämmintä ja eilen sunnuntaina lähiranta oli kirjavanaan paikallisten aurinkovarjoista. Väkimäärä yllätti,  koska vielähän ei ole edes lomasesonki alkanut, mutta kevät ja hyvät säät olivat houkutelleet ihmiset liikkeelle. Tänään maanantaina oli rannalla jo väljempää. Kuuma ilma ja korkeat UV-arvot ovat saaneet minut melkeinpä välttelemään auringossa olemista. Suojakerroin 50 ei sekään riitä kun on tällainen kalpeanaama.  

Rannalla ruuhkaa sunnuntaina.

Ihanat värikkäät kesävaatteet rantakadun putiikissa houkuttelivat ostoksille. 

Pikkuhiljaa yritämme saada täällä arjen rullaamaan ja paperiasiat kuntoon. Kaikki on kuitenkin vielä alkutekijöissään ja pää pyörällä muuton jäljiltä. Uima-altaassa olemme ehtineet jo kahdesti pulahtaa, molemmilla kerroilla kiellettyyn siesta-aikaan. 

Kaksi viikkoa muuttoon

Kissa ei ollut kovin riemuissaan kun siirrettiin sängyt olohuoneeseen. Sen eka olohuoneyö meni ovienpieliä raapiessa ja kuivanappuloita rouskutellessa. Sängyn siirto oli puhtaasti mukavuusratkaisu. Ruokaryhmän tuoleissa istuessa ja tv:tä katsellessa alkoi jo takapuoli puutua. Sängyn päällä on paljon mukavampi istua/maata ja voi aina välillä vaihtaa asentoa.

Nyt on kaikki isoimmat huonekalut ja tavarat myyty. Sängynostajien kanssa sovittiin noudosta vähän myöhemmin, että saamme vielä nukkua ihan oikeassa sängyssä ainakin viikon. Jee!

Asunnon kauppa on ollut vähän pitkissä kantimissa, mutta nyt vaikuttaisi, että asiat etenevät. Huomenna on kosteusmittaus ja perjantaina pitäisi tehdä kaupat.

Tänään kävimme läheisessä kauppakeskuksessa pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa, koska oma pesukone on jo myyty. Ajattelin käydä siellä pesemässä myös tuplaleveän untuvapeittomme, koska siellä on isot koneet ja kuivausrummut. Haluaisin peiton mukaani, mutta en ole varma mahtuuko se matkalaukkuun. Meillä on kyllä niitä imurilla kasaan imettäviä säilytyspusseja, mutta onhan tuo aika iso peitto. Ja hei, tiedoksi niille, jotka ei tiedä, että Espanjassakin on talvella aika viileätä, ainakin öisin. Eikä kaikissa asunnoissa ole lämmitystä. 

Viime viikolla tapasin työkavereitani ja heitä jään kovasti kaipaamaan. Toivon vielä tapaavani muutaman ystävän ennen lähtöämme. Meillä on vielä edessä kissan lääkärikäynti ja varastoitavien tavaroiden vienti vanhempieni kesämökille. Tällä kesämökkireissulla näen ehkä vielä ainakin yhtä ystävääni. 

Muutto lähenee ja tavarat vähenee

Lähtösuunnitelmiin on nyt tullut ryhtiä, koska meillä on tiedossa lähtöpäivä. Se on kolmen viikon päästä. Sitä ennen pitää käyttää kissa eläinlääkärissä ja itse käydä kampaajalla ja apteekissa. Sopimuksia pitää irtisanoa ja tehdä muuttoilmoitus. Vakuutukset, sähkösopimukset, jäsenyydet, paperilaskut..

Tori.fi on auttanut tavaroiden hävityksessä, mutta mitään kunnon hintaahan siellä ei juuri mistään tavarasta saa, joten melkein sama on antaa ukrainalaisille. Olen liittynyt Facebook-ryhmään, jonka kautta kaupunkiin tyhjin käsin saapuneet voivat pyytää tavaroita ja me muut tarjota nurkkiin kertynyttä, itselle tarpeetonta tavaraa. Vapaaehtoiset auttajat ovat hakeneet meiltä tavaraa pariinkin otteeseen. Meillähän ei nyt enää ole autoa ja on tosi hieno homma, että ryhmässä on ihmisiä, jotka käyttävät omaa aikaa ja rahaa (autoa, polttoainetta..) siihen, että tavarat kulkeutuvat niille, jotka niitä tarvitsevat. 

Kaupassa käydessä huomaa, että ei kannata ostaa mitään, mikä ei ole syötävää tai mahdu matkalaukkuun. Hieno tunne: En tarvitse mitään. Ainakaan juuri nyt. 

Meillä on vielä sänky, yöpöydät, pesukone, pyykinkuivausteline, siivousvälineitä, imuri, kahvinkeitin, ruokapöytä ja tuolit 3kpl, tv, x-box, kissan tavaroita, ruokailuastioita, laseja, kattila, kaksi paistinpannua, tulostin, radio, verhoja, valaisimia, peili, kaksi pientä viherkasvia, yksi golfbagi. Ainakin nämä tavarat pitäisi lähettää uusiin koteihin. Tässä alla kuvassa meidän kiva olohuoneen sisustus ;)

Paljasjaloin ja kevyin sydämin

 Valokuvia karsiessani löysin tämän valokuvan, jossa tv:n päällä nököttää ihana läksiäislahjaksi saamani runotaulu, jonka sain työkavereiltani( Kiitos, Hanna!) Valokuvassa ei ollut muuta merkittävää, joten repäisin tämän kulman talteen. Taulusta hajosi muistaakseni lasi ja sitten koko taulu joutui hävitykseen. Tuo runo on kuitenkin ollut mielessäni silloin tällöin vuosien varrella. Nyt tuo runo tuntuu taas ajankohtaiselta. Samaan teemaan sopii äänikirjana juuri nyt kuuntelussa oleva Helena Kastikaisen Kävele, unohda, rakastu.

Taas on aika karistaa Suomen pölyt jaloistaan- tavarat maailmalle ja kissa kainaloon

 Olen lukenut artikkeleita kodeistaan paenneista ukrainalaisista ja siitä, mitä he ovat kiireessä ottaneet mukaansa. Paljoa ei tietenkään ole käsiin jäänyt. Monet ovat ottaneet joitain pieniä esineitä, kuvia, ikoneita, matkamuistoja häämatkalta. Mitä itse ottaisit? Mikä olisi merkityksellistä tai tarpeellista? 

Minulle tärkeä taulu.

Yhä selvemmin alan ymmärtää, että tavara on vain tavaraa ja muistot ovat muistoja. Joihinkin esineisiin liitän kuitenkin voimakkaita tunteita ja niistä esineistä luopuminen on hankalaa. Toisaalta kun päätöksen on tehnyt- niin antaa mennä. Jotain muuta saa varmasti tilalle. Enpä ole montaakaan tavaraa kaipaillut, vaikka todella paljosta olen luopunut. Vaikeinta, ehkä mahdotonta on luopua muutamasta rakkaasta taulusta ja valokuvista. Onneksi kuvat ovat nykyisin digitaalisia, eivätkä vie tilaa muuttolaatikoista. Olen kuitenkin sen verran dinosauruskaudelta, että paperikuviakin on ollut albumikaupalla. Nimenomaan ollut, ei siis ole enää harvat ja valitut.

 Pari vuotta sitten meidät repäistiin Norjasta takaisin Suomeen ikävissä merkeissä. Kuolemantapaukset perhepiirissä ovat leimanneet täällä viettämäämme aikaa vahvasti. Nyt kun käytännön asiat on täällä hoidettu, paluumuuttomme jää tällä kertaa tähän pariin vuoteen. Elämän tilkkutäkkiin haetaan seuraavaksi uusia värejä Espanjan taivaan alta. Tällä hetkellä meneillään on jo tutuksi käynyt toimenpide: Kaiken omaisuuden karsiminen, myyminen ja kierrättäminen.  Odotan hetkeä, jolloin viimeisetkin tavarat on pakattu, asunto siivottu ja ovi suljetaan perässämme viimeisen kerran. Kaikki maallinen on laukuissa tai tallessa varastoituna muuttolaatikoihin. Nyt taidan jo arvata, ettei mitään vapauden huumaa ehkä tule. Ainakaan viimeksi ei tullut. Silloin tosin oli pikkuinen pakettiauto ahdettu täyteen muuttotavaraa. Nyt yritetään lähteä vielä kevyemmin varustein. Lentäen. 

Vaikka luulisi, että kaiken myyminen, lahjoittaminen ja kierrättäminen olisi helppoa niin tässäkin voi niin sanotusti maalata itsensä nurkkaan. Kannattaa miettiä missä tai minkä päällä nukkuu viimeiset yöt kun kaikki huonekalut on myyty ja mistä syö tai millä syö kun kaikki astiat ja kahvelit on pakattu alimpaan laatikkoon tai lahjoitettu eteenpäin. Maton reunallakin voi tietysti istua ja tuijottaa myydyn tv:n sijaan ikkunasta ulos. Okei, näkeehän sitä tv:tä netistäkin, mutta... järjestyksellä ja ajoituksella on vissi merkitys, myös irtaimiston hävitysprosessissa. Yllätyksiltä ei tietysti aina voi välttyä. Kysynnän ja tarjonnan laki kun ei aina noudata mitään logiikkaa. Tavara, jonka myynnin luulisi kestävän pitkään viedäänkin käsistä. Toisaalta joku puoli-ilmainen tai kokonaan ilmainen tavara pyörii jaloissa tuskastuttavan pitkään. 

Näissä tunnelmissa toivon, että meidän jäljelle jättämistämme tavaroista osa menee niille, jotka ovat paenneet kotimaastaan ja tulevat tänne lähes tyhjin käsin ja mieli täynnä sodan muistoja. Me ulkopuoliset emme voi edes kuvitella millaista on paeta kotimaastaan jättäen kaiken, toiset jopa perheenjäsenensä sodan armoille ja muuttaa pakon edessä vieraaseen maahan. Meidän tilanteemme on siis tähän verrattuna täysin erilainen. Lähdemme vapaaehtoisesti ja voimme päättää rauhassa, mitä otamme mukaamme. Emme pakene sotaa, emme ole pakolaisia. Ehkä elintasopakolaisia, mutta saavumme kohdemaahamme etuoikeutettuina ja elämämme on uudessa maassa täynnä vaurauden antamia mahdollisuuksia. Emme ole traumatisoituneita, kuin ehkä pitkittyneestä keväästä ja yhä kohoavista polttoaineen ja kahvin hinnoista ja niistähän toipuu nopeasti.  Toivottavasti sota ei toteudu missään muodossa täällä meidän lintukodossamme. Toivottavasti itäraja pitää. 

Mistään tulevasta emme vielä tiedä. Kyse on siis sukelluksesta syvään päähän, selkä edellä. Ei ole vielä asuntoa, ei työpaikkaa, eikä tarkempia suunnitelmia. On ainoastaan vahva usko siihen, että elämä kantaa. Norjan seikkailusta on sen verran jäänyt hyviä kokemuksia, että ei pelota byrokratia, ei kielen oppiminen, eikä kulttuurishokki. Aina sitä paikkansa löytää ja jos ei viihdy, pois pääsee samaa tai eri tietä kuin tullessa. Toivottavasti on olemassa vielä Suomi, mihin palata.