maanantai 4. helmikuuta 2019

Bergen-Ålesund. Varoitus: Sisältää muutaman kuvan vuorista ja vuonoista.




 Vuokrasimme auton ja ajoimme Bergenistä Ålesundiin. Menomatkalla meitä suosi mahtava aurinkoinen sää, joka iltaa kohden vaihtui upeaan iltaruskoon. Ajoaika ilman pysähtelyäkin oli noin 7,5-8  tuntia. Ajettiin tuo matka 8 tuntiin ja 40 minuuttiin kuvaustaukojen kanssa.  Keli oli hyvä, ei juuri jäätä eikä lunta tiellä. Menomatkalla menimme neljällä lautalla, joista ensimmäinen oli Oppedal-Lavik, sitten Anda-Lote, Folkestad-Volda ja viimeiseksi Festøya-Solavågen. Lautat maksavat noin 120-150 nok (auto, kuski ja yksi matkustaja) Lautoille voi ajaa suoraan sisään kun sieltä vinkkaillaan ja maksu suoritetaan sitten lautalla. Maksuna käy käteinen tai kortti. Jos autossa on autopass-lukulaite voi joillain lautoilla ajaa autopass-puomille ja maksu menee automaattisesti. Lauttoja menee aika usein ja meille kävi ainakin sellainen tuuri, ettei tarvinnut juuri yhtään odotella. Ylitykset kestävät noin parikymmentä minuuttia kukin.






.























Illan pimennyttyä saavuimme Ålesundiin ja suuntasimme suoraan hotellille. Hotelli Thon on ihan keskustassa ja ruokapaikoista ei ollut pulaa. Valitsimme Lyst Restaurantin.


Siitä suuntasimme vielä Milk drinkkibaariin, jonka ikkunasta on näkymä tässä alla. Baari oli muuten kiva ja viihtyistä, mutta baaritiskin takana vilkkui ärsyttävät sinivihreät kirkkaat valot. En käsitä miten kukaan suostuu työskentelemään vilkkuvalojen alla. Yäk!


 Hotellissa hyvin nukutun yön jälkeen aamu ei valjennut ihan niin kirkkaana kuin olisimme toivoneet. Alla punainen vuokra-automme hautautuneena lumeen..


Päätimme kuitenkin lähteä kaupungin kaduille. Pakkasimme kamat autoon ja ajoimme pikkupätkän hotellilta ja jätimme auton parkkiin ja lähdimme tarpomaan lumessa.






Sitten kun olimme muuttuneet lumiukoiksi päätimme hypätä takaisin autoon ja  ajaa akvaariolle.






 Tämä veijari leikki lasten kanssa, jotka heittelivät altaaseen lumikokkareita. Saukko syöksyi hakemaan veteen heitettyjä nokareita ja nappasi ne suuhunsa. Sitten kun lapset lähtivät altaalta se nousi takajaloilleen ja katseli haikeana lasten perään: Sinne menivät leikkikaverit.



Kun tulimme akvaariolta ulos olikin ilma vähän selkeytynyt ja päätimme ajaa vielä ylös kaupungin näköalapaikalle, Byrampenille.



  Ylhäällä on näköalaravintola, joka oli kiinni. Ravintolan terassi oli avoinna ja sieltä oli hienot näköalat. Kaupungin toisella laidalla oli paksu sumu ja pilvinen taivas, melkeinpä uhkaavan tummanharmaa.


 Byramppenille olisi päässyt myös portaita, joita ei kyllä oltu puhdistettu lumesta tai jäästä. Näytti aika jäätävältä menolta. Onneksi tultiin autolla ylös. Tietäkään ei oltu kyllä aurattu, mutta ylös päästiin. Alla kuvassa näkyy kävelijöitä portailla.

.

Takaisin alas näköalapaikalta ja kohti kotia. Paluureitti olisi ollut mukava tehdä vähän eri paikasta Geirangerin kautta, mutta valitettavasti tie siellä on talviaikaan suljettu. Käyttämillämme reiteillä oli myös lyhyiltä pysähdyksiä ja hidasteita tunneli- ja tietöiden vuoksi. Tieolosuhteiden tarkastukseen kannattaa ehdottomasti käyttää Vegvesen.no- sivustoa, josta näkee keliolosuhteiden lisäksi, mahdolliset sulut, maa- ja lumivyöryjen vaaran, sekä tietyöt ja arviot pysähdysten kestosta ja ajoista.




 Paluumatkalla saatiin vähemmän kuvia, koska lähdimme takaisin vasta iltapäivällä ja pimeä tuli nopeammin. Ajo oli siis enimmäkseen pimeällä ajamista. Yhteen kohtaan tielle tuuli tuiskutti lunta, muuten oli hyvät keliolosuhteet. Paluureitti sisälsi vähemmän lauttoja, mutta oli vähän pidempi ja kulki Fyrden ja Grodåsen kautta. Ålesund näyttäytyi kylmempänä ja lumisempana kuin kotikaupunkimme Bergen. Onhan se myös paljon pienempi kaupunki, joten nähtävää ei ihan hirveästi ole. Kaunis paikka, johon voisi ajatella palaavansa kesäkaudella. Tämä oli vain pintaraapaisu. Tällä reissulla saimme kuitenkin yliannostus ihania maisemia!



perjantai 1. helmikuuta 2019

Kevättalven tunnelmia

Pienen etelänpyrähdyksen jälkeen täällä Bergenissä on edessä talvisia maisemia. Kylmää ei ole kovin ollut, mutta lunta olemme saaneet muutamaankin otteeseen. Kukkapenkeistä kuitenkin pilkistävät jo kevätkukkaset. Naapurin pihassa kukkii lumikellot ja pitihän sitä "omakin" kukkapenkki tarkistaa. Siellä pilkistelivät jo narsissin alut mullan alta. 



 Tätä kevättä leimaa päättämättömyys, levottomuus ja epätietoisuus. Viidenkympin villityksestäkin voisi kai puhua. Radiossa soi: "Should I stay or should I go" ja  "Oh, think twice, 'cause it's another day for you and me in paradise.." 

Ja vielä:
"Someday girl I don't know when
We're gonna get to that place
Where we really wanna go
And we'll walk in the sun
But till then tramps like us
Baby we were born to run"



Maahanmuuttajana olen enimmäkseen kokenut onnistumista ja hyvää mieltä mutta on myös ollut pahempia päiviä. Töissä kun tuntee itsensä välillä aivan idiootiksi ja kokee ettei sittenkään ymmärrä yhtään mitään norjaksi puhuttua, niin.. näinä päivinä miettii miksi yleensä on täällä. Suomessakaan ei haluaisi olla mutta, toisaalta siellä työtä ei ainakaan vaikeuttaisi kielivaikeudet. Täällä vaikeat asiat tuntuvat sata kertaa vaikeammilta ja työkaverin epäkunnoitus loukkaa syvästi. Tiedän myös sen, että toiset työkaverit pitävät lujasti puoliani ja auttavat aina kun vain voivat. Aina löytyy myös selkäänpuukottajia. Oman ammattitaidon puntarointi on ollut vahvasti esillä siksikin, että olenhan melko vasta valmistunut sairaanhoitajaksi. Tässä vaiheessa tukea ja ohjausta vielä kaipaisi sekä ammatillisesti että uudessa työpaikassa talon tavoista, rutiineista ja vastuunjaosta.

Sanalla sanoen jos jotain haluaisin täällä Norjassa työelämässä parantaa niin se on perehdytys. Perehdytykseen käytetään muutama työvuoro ja sitten kuvitellaan, että tulija jo osaakin kaiken. Anteeksi nyt vaan, mutta tunnen ainakin olevani vieläkin aivan alkutekijöissä. Tilanteet, joissa olen ollut yksin ainoana sairaanhoitajana koko hoivakodissa vastuussa 60 asukkaasta eivät kyllä naurata. Siitä sitten vaan soittelemaan legevaktille kun jonkun kunto äkisti romahtaa. Puhelin on minulle juurikin se pahin painajainen, koska koen, että on vaikea ymmärtää kun ei näe puhujaa ja luurista kuuluu milloin minkäkinlaista norjan mongerrusta.

Tähän mennessä olen (toivottavasti) selvinnyt näistä tilanteista "kunnialla", mutta luulen, että nämä tilanteet olisivat stressaavia myös omalla kielellä. Toki työ tekijäänsä opettaa, mutta olen silti ajatellut vaatia lisää perehdytystä erityisesti akuuttitilanteiden varalle. 

Pitkän tähtäimen suunnitelmista en tiedä mitään. Vaikeuksissa ei tietenkään koskaan pitäisi luovuttaa vaan jatkaa sinnikkäästi eteenpäin. Tänään on tällainen päivä ja huomenna taas voin kokea, että kaikki menee nappiin ja osaan hommani riittävän hyvin.




tiistai 22. tammikuuta 2019

Mistä olet? Where are you from?

Otsikon kysymys aiheutti minulle hämmennystä Alicanten lentokentällä. Mistäkö olen? No, sehän on suhteellista..Olenhan Suomesta, mutta olen myös Norjasta. Vastasin kysymykseen hetken yskimisen jälkeen: "From Norway" vaikka yhtä hyvin olisin kai voinut sanoa: "From nowhere" niinhän olen vastannut tähän kysymykseen jo vuosia Suomessa asuessani. Mistä olet kotoisin?- En mistään..


Epätoivoiseen auringonpuutteeseen auttoi viikon loma Alicantessa, johon lennot täältä Bergenistä talvikaudella ovat halvat. Muistan maksaneeni tuplahintaa lentäessäni Helsingistä Alicanteen joitakin vuosia sitten.Välimeren rannalla lämpötilat vaihtelivat 16-21 asteen välillä ja luonto oli pikkaisen etuajassa kevään kanssa. Sadetta emme saaneet lainkaan, pilvistäkin oli vain ajoittain. Säät suosivat pitkiä kävelyretkiä rannalla ja kaupungin kaduilla. Välillä tunnelma oli kuin aavekaupungissa. Väkeä ei nimittäin näillä seuduin, tähän aikaan vuodesta ole nimeksikään. Löysimme kuitenkin muutaman rantaravintolan, jossa oli päivittäin asiakkaita.
 

Talvikaudella Alicanten Pilar de la Horadadassa on siis tilaa kuljeksia rannoilla ja kaduilla. Palveluista tosin osa on saavuttamattomissa, koska paikalliset yrittäjät viettävät talvilomiaan. Auki olevia baareja ja ravintoloitakin toki löytyy. Pankkikortti ei joka paikkaan kuitenkaan kelvannut. Automaatista suomalaisella kortilla rahaa nostettaessa veloitettiin 2 euroa. Usealla ravintolalla näytti olevan happy hour, vaikka juomat, eivät ainakaan näin norjalaisesta näkökulmasta muutenkaan maksaneet juuri mitään.




 Näillä loputtomilla aurinkoisilla rannoilla kulkiessa alkaa väkisinkin miettiä, olisiko sittenkin mahdollista asua ja työskennellä tai ainakin oleilla osa vuodesta Espanjassa. Millaiset mahdollisuudet olisi työllistää itsensä tai saada töitä? Kannattaisiko asua vuokralla vai ostaa asunto? Olisiko kesällä liian kuumaa ja ruuhkaista? 

Samalla reissulla luimme uutisen, jossa kerrottiin, että Italiasta voi ostaa talon 1 eurolla. Toki talolle tulisi enemmän hintaa, koska samalla sitoutuisi remontoimaan ja ylläpitämään sekä maksamaan talosta juoksevat kulut. Kokonaiskustannukset olisivat kuitenkin huokeat verrattuna asumisen hintaan esimerkiksi täällä Norjassa. Muuttaisitko muuttotappiokylään Sisiliassa, jos saisit talon eurolla?

Torre de la Horadada

Rappioromantiikkaa espanjalaisittain




Tervetuloa kotiin! Säät on ainakin kotoisan tuntuiset...Olenko tosiaan täältä..?

tiistai 8. tammikuuta 2019

Hårsåpe-hiussaippuakokeilu

Olen kerran aiemminkin kokeillut hiustenpesua ilman shamppoota. Se ei toiminut. Kokeilin siis pesua vedellä ja huuhtelua etikalla. Jaksoin ehkä muutaman päivän ja totesin, että hiukset ovat niin rasvoittuvat ja haisevat etikkahuuhtelun jälkeen karmealle, että eihän tämä käy.

Nyt olin etsimässä itseasiassa Aleppo-saippuaa paikallisesta zero-waste-putiikista. Aleppo-saippua oli myyty loppuun ja päätin kokeilla sen sijaan hiussaippuaa. Aleppo-saippuaa olisi toki voinut käyttää hiustenpesun lisäksi myös suihkusaippuana. Palasaippuana myytävä Kristins lille såpeverksted:n valmistama hiussaippua on sen verran stydiä, että enpä taida sillä pestä muuta kuin hiukset. Kokeilu on alussa, vasta kaksi pesua takana. Pesujen välissä oli kaksi päivää.

Pesin hiukset ensimmäisellä kerralla kolme kertaa vaahdottaen. Huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat tahmeilta märkinä, mutta kuivat hiukset eivät enää olleet tahmeat. Selväksi kampaaminen oli yhtä vaikeaa kuin normaalistikin ilman hoitoainetta pestessä. Tuntui, että sain lisää hiuksia. Työkaveri sanoi, että hiukseni näyttivät "mer fluffy" eli ilmavammilta kuin aiemmin. Toisena päivänä ja kolmantena aamuna ennen seuraavaa pesua hiukset olivat edelleen "ilmavat"ja vähän tahmean oloiset. Minulla on luonnonkiharat ja kihara voimistui saippuapesun jälkeen. Saippuassa on melko voimakas tuoksu, josta tulee mieleen joku lapsuuden palasaippua.

 
Kuva täältä:https://b-m.facebook.com/kristinnitter/

Lisää kuulumisia myöhemmin. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tavaran vähentäminen, minimalismi

Pakkasin joulun pois sisätiloista. Ah, yksinkertaisuus, siisteys ja heippa, joulunpunainen irtokrääsä! Samalla pyöräytettiin huonekalut eri järjestykseen, vähän niin kuin uuden vuoden kunniaksi.



Yksi näkymä olohuoneessa, jota en miellelläni kuvaa on avohylly joka on ikkunaseinää vastapäätä. Hylly on jatkuvassa epäjärjestyksen tilassa. Siinä on kaikki kirjat, laskut ym paperit, koriste-esineet (= matkamuistoja), kynät, kissanlelut, rummut ja muut soittimet sekä mieheni puhelin ja lompakko.. sekä muuta sekalaista tavaraa. Hyllyyn on myös pelastautunut yksi viherkasvi, jota kissa niin mielellään söisi, vaikka sillä on omaakin ruohoa tarjolla.

Pienessä asunnossa kaikenlainen ajelehtiva tavara aiheuttaa tukkoisen sekamelskan. Oikeastaan olen sitä mieltä, että koko avohylly saisi lähteä, mutta kun se on ollut asunnossa jo ennen meidän muuttoa niin en voi sitä poiskaan hävittää. 

Tavaran vähentämisestä haluan sanoa, että Norjaan muuton yhteydessä jouduimme luopumaan lähes kaikista huonekaluistamme ja suurimmasta osasta muusta irtaimistosta. En ole kaivannut mitään niistä tavaroista. Valitsimme mukaamme itsellemme tärkeimmät ja käytännön kannalta tarpeelliset tavarat. Mukaan mahtui astioita ja keittiötarvikkeita, vaatteita ja kenkiä, kodin tekstiilejä, patjat, tauluja, muutamia kirjoja, valokuvia, lamppu, rakkaimmat matkamuistot, muutamia sisustustavaroita, rumpuja, työkaluja, ompelu- ja käsityötarvikkeita, tärkeimmät asiapaperit, toimistotarviketta, siivousvälineitä, televisio, tietokoneet ja polkupyörät. Ainakin tällä hetkellä vähimmälle käytölle on jääneet polkupyörät ja televisio.


lauantai 29. joulukuuta 2018

Vinoa valoa ja paljon pimeää ja vähän höpinää pienistä asunnoista ja minimalismista


 Minua ihastuttaa erityisesti noiden kukkatelineiden pitkät varjot naapurin oven pielessä. Tämä ilmiö kestää vain noin 10 minuuttia aamuisin ja sitten aurinko on siirtynyt talojen taakse. Aurinkoisia aamuja on ollut melko usein, mutta tänään on ollut pilvistä ja pimeää. Illan on tihkutellut vettä ja lämpötila on noin 7 astetta plussalla.




Alkuasukkaat täällä sanovat, että lumi tulee vasta tammi- tai helmikuussa. Ja sitten se jo sulaakin pois. Valoa on sen verran vähän, ettei tällainen hidas ehdi edes ulos kun tulee jo pimeä. Aamulla jos saan herätä omia aikojani (kuten usein saan), herään kymmeneltä heikosti ulkoa kajastavaan valoon. Kissakin on halunnut nukkua aamuisin, eikä ole käynyt herättelemässä ennen kymmentä. Muutamat työpäivät sairausloman jälkeen ovat tuntuneet alkuun vähän pakkopullalta, mutta töihin päästyä on päivä mennyt ihan hyvin. Lähteminen vain on vähän ikävää. Kuinka laiskuuteen voikaan tottua!

Kulmakunnallamme on ollut rauhallista. Lähes kaikki opiskelijat ovat lähteneet kotiinsa joulunviettoon. Myös osa muista naapureista lapsineen ovat kaasutelleet johonkin muualle joulua viettämään. Meidän talo on IHANAN hiljainen. Alakerrasta kuuluu jotain pientä rapinaa, mutta yläkerran töminä on totaalisesti vaiennut. Ah, ihanuus!

Olen alkanut (jo, turhaan) katsella vuokra-asuntoja tästä lähialueelta. Vuokrasopimuksemme päättyy vasta elokuussa. Talo, sijainti ja asuntomme ovat kaikki ihania, mutta opiskelijakollektiivi sekä ylä-että alapuolella yhdistettynä huonoon äänieristykseen alkaa syödä tällaisia herkkäkorvaisia ja epäsosiaalisia ja juroja suomalaisia (+tylsiä työssäkäyviä). Olisi kiva löytää asunto, jossa ei tarvitsisi kuunnella naapurin yöllistä kotiin kompurointia, juhlimista, musiikkia, laulua tai keskusteluja pikkutunneilla.. ja seuraavan päivän krapulaoksentelua, yök.

Olen ennenkin tainnut mainita jotain norjalaisten löysästä suhtautumisesta juhlivaa nuorisoa kohtaan. Vaikuttaa siltä, että nuorison biletys täällä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki on ainakin tässä naapurustossa nähty myös sitä, että bilettäjät saavat aika nopeasti kamansa kasaan ja asunnon vaihtoon. Meillä ei varsinaisesti mitään huutobileitä ole ollut kuin muutaman kerran, mutta häiriötä kuitenkin. Vaikka eihän tämä ole mitään verrattuna Espanjaan.

Tuntuu, että tilaa emme juurikaan kaipaa lisää, lähinnä rauhaa ja hiljaisuutta. Asunnossamme on nimellisesti 30 neliötä, mutta asunto vaikuttaa kuitenkin isommalta. Meillä on olohuone, erillinen keittiö ja makuuhuone, kylpyhuone/wc ja vieläpä eteistila ja pikkuinen takapiha, tai oikeammin takaporras. Pyykit pystyy kuivattamaan ulkona lähes ympäri vuoden koska olemme virittäneet porrastasanteen suojaan pyykkinarut. Myös matot ja petivaatteet pystyy tuulettamaan takapihalla. Asunto toimii hyvin, vaikka varastotilaa on minimaalisesti. Nukuimme alkuun patjoilla, mutta koska ilma on täällä aina kosteaa, oli pakko hankkia patjojen alle sälepohjat, jotta patjat eivät homehdu.
Sälepohjista piti sahata palat pois koska huoneen mitta on alle kaksi metriä. Katselin tässä yhteydessä myös futonpatjoja, mutta koska meillä oli patjat ja hyvä memoryfoam- petari, päätimme käyttää niitä.

Makuuhuoneessa ei ole kaapistoja, eivätkä ne ole muutenkaan kovin suosittuja näissä pienissä ja kosteissa norjalaisissa asunnoissa. Vaatteet näkee usein roikkumassa rekkitangossa. Sellainen oli täälläkin, mutta päätimme vähän jalostaa tuota lattiahäkkyrää joka meillä oli mukana jo tullessamme. Täällä olleen rekin nostimme ulos tuuletustelineeksi. Oma rekkimme muuttui seinäkiinnitteiseksi, jolloin lattialla jää enemmän tilaa ja koko seinän mitta tulee käyttöön.

Rekki alkuperäisessä kokoonpanossa
Juu, on se vähän vinossa, mutta toimii tosi hyvin.  

Meillä ei ole kovin paljoa huonekaluja eikä tavaraa. Ennen muuttoa KonMaritin tavarani ja kaiken kaman mahduttaminen yhteen pieneen pakettiautoon saa kummasti miettimään, mitä oikeasti tarvitsee. Miehelläni ei ole ennen muuttoakaan ollut kovin paljoa tavaraa, mutta siitäkin vähästä vielä vähennettiin. 

Meillä ei kuitenkaan kaiku vastaa seinistä. Meillä oli muuttaessa mukana mattoja, verhoja ja tauluja. Muuton jälkeen hankimme huonekaluja tarpeen mukaan nettikirpputorilta. Ostimme kaksi nojatuolia, neljä tuolia, ruokapöydän sekä tv-tason ja ovellisen pienen kaapin. Viimeisenä kissa on saanut kiipeilytolpan, josta näkee kivasti pihalle. Asunnossa oli valmiina eteiskaappi ja kirjahyllyn virkaa toimittava avohylly. Olemme ostaneet myös lamppuja, koska kuriositeettina mainittakoon, että asunnossa on kattovalot vain eteisessä ja wc:ssä.

Näin joulun aikaan varsinkin joutuu tarkkailemaan ostokäyttäytymistään. Kaikenlaista joulukoristetta on kaupat pullollaan ja minäkin hellyin ostamaan kirpputorilta kaksi tonttua, joulukaupasta kaksi kallista, kimmeltävää joulukoristetta sekä paketin pieniä joulupalloja pikkuiseen kuuseemme. Ulos väsäsin kesäkukkina olleet köynnökset jouluisiksi punaisin nauhoin ja valoin. Joululahjoja emme ostaneet, tänäkään vuonna. Nyt kun joulu on ohi, niin huomaan, että kaikki tuo esillä oleva joulukrääsä alkaa jo ärsyttää. Onneksi ne saa kohta pakata laatikkoon odottamaan ensi vuotta.



joulukrääsää


Huppariaikuiset! :D