Linnassa

Lapin oikukas kevät

 

 

Viikko Äkäslompolossa. Koko reissu tuli vähän niin kuin puun takaa. Säät vaihtelivat auringonpaisteesta lumisateeseen. Lämpimin päivä oli kymmenen asteen huitteilla ja kylmin +1 astetta. Ei pakkasta sentään. Jotenkin satumaisen sattumusten kautta saimme kokea kevät/kesämyrskyn ja lumipeitteen kesäkuussa. Välillä satoi vettä ja tuuli kylmästi. Saimme silti kosolti luontoelämyksiä. Ylläs ja Kukas tuli valloitettua sekä käytyä Pakasaivossa ja Kesänkijärvellä.

Yritimmepä vielä vallata Kuertunturinkin, mutta siitä ei tullut kuin hikinen rämmintä ryteikköön ja takaisin. Jälkikäteen kuulimme, että sinne kulkee selvä reitti vain talvisaikaan. Silloin sinne pääsee lumikengillä ja kelkalla. Kuerlinkat sen sijaan olivat itselleni huippukokemus. Paistoimme makkaraa laavulla, korkealla kalliolla, kosken kohistessa alapuolellamme.

 Oli vaikea löytää sopivaa vaatetusta kun välillä oli kylmä ja välillä kuuma. Vaihtovaatteet reppuun ja reissuun oli paras vaihtoehto. Kuiva paita hikisen tilalle tuntuu melko makealta. Kunnollisten varusteiden ja kenkien merkitys tulee selväksi kun päivän kulkee muovipussi lenkkarissa.

Kilometrejä tuli mittariin 2200. Menomatkalla yövyimme B&B:ssä Torniossa. Paluumatkan ajoimme vuoroissa yhtäkyytiä noin 13 tuntia. Toki muutama lyhyt tauko pidetiin kuskin vaihtojen yhteydessä. Pellossa pysähdyimme syömään poropaniinit.

Reissuun toi oman lisämausteensa räkätautinen kissa, jota piti lopuksi käyttää Kolarissa eläinlääkärillä. Katti oli otettava mukaan koska kissahoitolaan sitä ei voinut nuhan vuoksi viedä. Kissa on jo tottunut matkustaja. Onhan se käynyt ulkomailla asti. Nytkin käytiin kaksi kertaa Ruotsin puolella :). Nipsu-kisu on matkustanut lentokoneella ja junallakin. Alkumatkasta se yleensä naukuu vähän, mutta rauhoittuu sitten katselemaan maisemia tai nukkumaan. Kissa matkusteli paluumatkan pääosin takaikkunalla hattuhyllyllä. Pari, kolme kertaa tarjosin sille mahdollisuuden käyttää hiekkalaatikkoa. Sen verran kissa kuljeskeli etu- ja takapenkkien väliä, että koko auto oli täynnä kissankarvoja sekä räkää, jota se räiski nenästään koko menomatkan. Paluumatkalla oli jo sen suhteen siistimpää kun antibiootit olivat alkaneet jo vaikuttaa.

Pisimmät patikoinnit tehtiin viimeisenä päivänä. Yli 10 km vaihtelevassa maastossa sai minut huomaamaan, että astun toisella jalalla jalkapöydän ulkosyrjälle ja aiheuttaa kipua kantapäähän, pohkeeseen ja lonkkaan. En siis osaa kävellä! Kipu on hyvä opettaja.. myös kävelyssä.

Ikke sant.

Tämä postaus ei liity mitenkään edelliseen totuuden etsintää käsittelevään postaukseen. Tässä on kysymys norjan kielen kummallisuudesta nimeltä: Ikke sant.

Törmäsin tähän fraasiin kuunnellessani podcastia, jossa puhuttiin ravinnosta ja terveydestä. Haastateltava puhui pitkästi viisaita ja sitten torppasi haastattelijan myötäilevät välispiikit aina sanomalla : "Ikke sant!"

 Meni kaksi (2) päivää ennen kuin tajusin, ettei kysymys ollutkaan aina kieltävästä ilmaisusta vaan myöntävästä tai kysyvästä tilanteen mukaan. "Ei oo totta!", muuttui tilanteen mukaan joko, juuri niin! eiks niin?  tai ihako totta?- ilmaisuiksi. Ikke sant voi olla: 1) Ikke sant./?. 2) Nei ikke sant./? 3) Ja ikke sant./?

Just!
Onneksi sain ruotsin suullisesta kokeesta kiitettävän niin voin sit puhua sitä jos ei tää norski mee jakeluun.

Lekker, ikke sant?

Vääristeltyä valhetta ja omaa totuutta etsimässä

Olen pohtinut paljon sitä, mikä on totta ja mikä valhetta. Tai oikeastaan: Mistä tiedämme mikä on totta ja mikä valhetta. Media, sosiaalinen media, tutkimukset, artikkelit, kuvat. Kaikkea voi käyttää väärin, pätkiä, muunnella, ottaa irti asiayhteydestään. On olemassa miljoona salaliittoteoriaa, maksettua tutkimusta, korruptoituneita vallanpitäjiä ja rahaohjauksella toimivia uutispalveluja.


Tv-uutiset syöttävät meille talouden ja politiikan käsittämätöntä muotisanastoa, kilpailukykypakettia, rakennemuutosta, velkaantumisastetta. Liikuttaako ketään? Iltapäivälehtien skandaalihakuisuus on saavuttanut pisteen, jossa etusivut täyttyvät, vähäpukeisista tyrkkyjulkkiksista, kalmankäryisestä vaarasta ja väärin kuorituista perunoista. Onko tärkeämpää?

Muu tarjonta televisiossa on yleensä: Murha, kiristys, juonittelu, seksi, ja loputon sekoitus tyrkkyjulkkis tositv:tä. Paskimmat häät, tympeimmät ja leveimmät emännät ja huomionhakuisimmat pikkuhuorat. Haloota päivää! Kuka näitä ohjelmia oikein katsoo??

Netti on pullollaan uutisia, joista valtaosa perustuu inhokki-söpöily-itketys päivityksiin. Ja lisäksi kokonainen massatuotanto kaikenlaista kuvamanipulaatio-shokkiuutisgenreä, jossa mitä uskomattomimmat väitteet väännetään todeksi.

Ajattelemme usein, että mediavallankumous on tuonut meille hyviä asioita. Maailma muttuuu yhtenäisemmäksi, voimme seurata sitä reaaliajassa. Ihmiset saavat tietoa ja tietohan on valtaa. Mutta mitä jos se tieto ei olekaan oikeaa. Eihän valtakaan silloin ole oikeaa. Kuka meitä ohjailee?

Totuus on tuolla ulkona, mutta siinä päällä kuormallinen paskaa. Jos haluaa löytää  sieltä totuuden on pakko kaivaa. Tai sitten pitää löytää totuus sisältä itsestään. Ulkoista maailmaa ei voi hallita, sisäistä maailmaa voi. Onneksi. Päätän itse, millä täytän oman maailmani. Kaikkea ei tarvitse tietää.

Toisinaan kannattaa vaan sulkea kaikki "kanavat" ja keskittyä siihen, mikä itsestä tuntuu oikealta. Syö, sitä mikä maistuu, usko mihin haluat, harrasta mitä huvittaa, mutta älä helkkarissa pelkää sen tähden, että joku sanoo, että se on vaarallista. Elämä on vaarallista ja siihen kuolee, joka tapauksessa.

Miksi itkisit itsesi iltaisin uneen maailman pahuuden tähden jos et kuitenkaan voi/halua/pysty tekemään asialle mitään. Miksi pohtisit strategiaa uuden maailmanjärjestyksen ehkäisemiseksi jos et edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Maailma on täynnä vääryyttää, pahuutta ja epäkotia, niihin voi halutessaan hukkua.

Maailma on myös täynnä hyvyyttä, rakkautta ja toivoa. Voit myös valita ne jos haluat.

Sanaton

Olet vanha
Olet pieni, laiha ja heiveröinen
Olen auttanut sinua
sata kertaa vessaan
ja takaisin
Olen kestänyt oikkusi
nauranut tarinoille
Puristanut pientä kättäsi
katsonut syvälle silmiisi

On vaikea katsoa sinua nyt
Hymyilet, vaikka tiedän
että tiedät:
Aika on täynnä
Kysyn onko sinulla hyvä olla.
Sanot: Nyt on hyvä.

Olet sanaton
Keuhkoissa rohisee
käsi hamuaa ilmaa
silmissä välähtää


Nukut silmät auki
Henki kulkee hiljaa
Jaloissa on jo lautumat

Olen sanaton

I walk down the street

“I walk down the street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I fall in.
I am lost... I am helpless.
It isn't my fault.
It takes forever to find a way out.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I pretend I don't see it.
I fall in again.
I can't believe I am in the same place.
But, it isn't my fault.
It still takes me a long time to get out.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I see it is there.
I still fall in. It's a habit.
My eyes are open.
I know where I am.
It is my fault. I get out immediately.

I walk down the same street.
There is a deep hole in the sidewalk.
I walk around it.

I walk down another street.” 

― Portia Nelson, There's a Hole in My Sidewalk: The Romance of Self-Discovery

Oma käännös tästä kauniista ajatelmasta:

Kävelen alas katua. 
Kadussa on syvä kuoppa, 
putoan siihen. 
Olen pulassa...olen avuton. 
Tämä ei ole minun vikani. 
Kestää ikuisuuden päästä ylös kuopasta. 

Kävelen alas samaa katua. 
Kadussa on syvä kuoppa, 
Teeskentelen, että en näe sitä
putoan siihen uudelleen. 
En voi uskoa, että olen taas samassa paikassa. 
Mutta, tämä ei ole minun vikani. 
Kestää silti kauan päästä ylös. 

Kävelen alas samaa katua. 
Kadussa on syvä kuoppa, 
Näen, että se on siinä,
putoan siihen silti uudelleen. Se on tapa.
Silmäni ovat auki,
tiedän missä olen.
Tämä on minun vikani.
Pääsen ylös välittömästi. 

Kävelen alas samaa katua.
Kadussa on syvä kuoppa. 
Kierrän sen.

Kävelen alas toista katua.

Olisiko aika suitsia rohmutaloutta?

Kaikkien muiden kiireideni ohella olen viihdyttänyt itseäni talouspoliittisella pohdinnalla. Ajankohtaisuus kävi ilmi median julkituomien Panama- paperien myötä. Miksi (suur)yrityksillä on synkkä ja salainen puolensa?

Osakeomistamisen myötä yritysten omistujuus on valunut yhä enenevässä määrin kasvottomien ja nimettömien omistajien käsiin. Osakkeenomistajat ovat kiinnostuneita voitoistaan nopealla aikataululla. Heitä ei tunnu kiinnostavan yritysten, saati työtekijöiden hyvinvointi, toiminnan eettisyys tai jatkuvuus. Totta, että monet yritykset tekevät töitä imagon ja brändin kanssa. Nuo "arvot" ovat yleensä päälleliimattuja viher/valkopesuja, joilla ei työtekijöiden arvomaailman tai varsinaisen työn tekemisen kannalta ole mitään todellisuuspohjaa.

Kaikissa yrityksen ratkaisuissa puhuu raha, tai vielä paremmin:Tuotto ja voitto. Suuryritysten maailmaa voisikin kuvata tehotuotantotaloudeksi. Yrityksissä työtekijä on lypsylehmä, omistajat ovat kermanlatkijoita. Lypsylehmä lypsetään loppuun ja sitten se joutaa teuraaksi. Ketään ei kiinnosta mitä jää jäljelle kun voitot on nostettu. Ihmiset; työntekijät ovat harmaata massaa, joiden arvot, elämä tai toimeentulo ei kiinnosta osakkeenomistajaa. Työvoimaa voidaa saneerata, leikata, alistaa, kiristää, siirtää, ulkoistaa, kilpailuttaa ja jopa orjuutta mielivaltaisin keinoin.

Yritys voi käyttää alihankintana kyseenalaista työvoimaa, kuten lapsia. Se voi maksaa surkeaa palkkaa ja tarjota kurjia työoloja kolmansissa maissa. Sen keinot veronkierrossa, resurssienkäytössä ja ympäristöasioissa ovat usein sellaista, etteivät ne kestä päivänvaloa.

Samaan aikaan rohmutalouden kanssa meille jankutetaan, että kaikkien täytyy osallistua yhteisiin talkoisiin. Leikataan vähän lisää lapsilta, koulutuksesta, terveydenhuollosta, eläkkeensaajilta, mutta kukaan ei puutu suuryritysten ulosvaluviin voittoihin ja törkeään veronkiertoon.

No niin, ulina sikseen. Miten voisimme ratkaista tämän hirvittävän epäkohdan?
Liberaalilla marxismilla, ehkä? Yhtiöittämisen ja yksityistämisen sijaan voisimme, anteeksi nyt vaan: Sosialisoida ja demokratisoida. Uskon vahvasti parviälyn voimaan. Miksi emme käytä sitä? Parviäly usein tietää, mikä on eettisesti oikein ja mikä toimii käytännön elämässä. Miksi työtekijät eivät voisi omistaa yrityksiä ja päättää niiden toiminnasta?

Jos työntekijät olisivat omistajia, heillä olisi varmasti halu säilyttää yritys toimintakykyisenä. Samalla yritys olisi kollektiivisesti vastuussa toiminnastaan. Omistajuus olisi läpinäkyvää lähiomistusta ja vaikuttamismahdollisuudet täysin toisenlaiset. Joukossa olisi voimaa ja sen voiman suunta olisi varmasti järkevämpi kuin nykymallissa. Yritys olisi lähellä asiakastaan ja sen eettiset ja moraaliset arvot olisivat samat kuin työtekijöiden arvot, eivätkä päälle liimattua kultausta. Jos vielä voitaisiin taata se, että tuotto yrityksestä käytettäisiin yrityksen ja sen työtekijöiden hyödyksi niin olisiko makeampaa unta? Lypsylehmä olisi päässyt parresta irti. Enpä osaa kuvitella millaisia kilpailukykyloikkia se tekisikään.

Enkä vielä puhunut mitään yritysten käyttämästä vallasta talouspotiikassa..