Husbil-resa på skärgårdsvägen osa 2

Ensimmäinen yö asuntoautossa oli kokeilua lämmityksen kanssa ja vuoroin palelin ja hikoilin. Mies ei ole niin tarkka vaan nukkuu sikeästi vaikka huuru nokan päällä. Leirintäalueen palvelut olivat hyvät, paitsi suihkutila oli kylmä. Alueella on myös mahdollisuus yöpyä kauniisti sisustetuissa jurtissa, jotka sijaitsevat rannan tuntumassa.

 Leirintäalue on kauniilla paikalla, jossa on kahdella puolella rantaa, lisäksi venelaituri, ravintola, sisustustavarapuoti ja grillipaikkoja ja rantasauna. Kävimme syömässä ravintola Helenassa, jossa oli hyvä ruoka. Paikan sesonki ei selvästikään ollut vielä alkanut, koska ravintolassa oli vain yksi tarjoilija ja suuri sali huusi tyhjyyttään. Pieni puoti, joka oli rakennettu Helena-laivan hylkyyn oli auki, mutta siellä ei ollut henkilökuntaa paikalla. Mahdolliset ostoksen maksettiin ravintolan kassaan. Kaupasta sisältä kuva edellisessä postauksessa.

 Pihalla vastaanoton lähellä oli pieni aitaus, jossa oli huolestunut, määkivä äiti- vuohi pienen kilinsä kanssa.

Kissa "tutustuu" kotieläimiin. Enkä ole laittamassa kissaa ämpäriin, kuten kuvasta voisi ensin päätellä.

Toisena päivänä pääsimme varsinaisesti mannermaalta saaristoon. Lautta-ja lossimatkat olivat ilmaisia yhtä pitkää ylitystä lukuunottamatta välillä Iniö- Houtskari. Asuntoauton maksu oli  tällä välillä 70 euroa.

Husbil-resa på skärgårdsvägen osa 1

Vuokrasimme asuntoauton Laitilasta ja pakkasimme siihen muutaman kassillisen tavaraa.  Lähdimme maanantaina Uudestakaupungista Kustavin kautta saariston rengastietä pitkin ajelemaan.  Aikaa meillä oli viikko, joka nyt on perjantai-illassa. Sää on ollut suosiollinen ja tänään jopa helteinen ja kesäinen. Minäkin uskaltauduin uimaan saunasta, eikä ole vielä edes juhannus..
Ensimmäinen yö kului Kustavin Lootholman leirintäalueella. Kustavissa ehdimme käsityömyymälöihin ja kahvilaan, sekä vierasvenesatamaan Parattulassa.

Maisemat vaihtoon

Kyllä vaan, taas mennään. Vuoden uudisasukasreservaatissa asumisen jälkeen päätimme siirtyä rauhallisempaan maastoon. Kävimme katsomassa kahta kerrostalokaksiota, joista toinen olisi kelvannut meille hyvän sijaintinsa ja edullisen hintansa perusteella, mutta emme tulleet valituiksi. SITTEN: vuoden kyttäilyn jälkeen asuntotarjontaan pullahti kaksi rivitalokohdetta. Sipaisimme hakemuksen melkeinpä samalta istumalta ja lähdimme ajamaan kohteeseen. Matkalla puhelin jo pirahtikin ja saimme tietää, että toinen asunnoista oli yhä vapaa. Koska oli perjantai ja kello jo pitkällä iltapäivän puolella, kuun viimeisenä arkipäivän,  tuli jo vähän kiire. Teimme alustavan irtisanomisen nykyisestä asunnosta sähköpostilla näkemättä uutta asuntoa. Paitsi, mitä nyt kävimme vähän ikkunoista kurkkimassa.

Eilen saimme avaimet ja kävimme katsastamassa asunnon sisältä. Kylpyhuone ja sauna olivat remontin alla, lattiat revitty auki ja kuivatus käynnissä. Pientä kulumaa ja nuhjua siellä täällä, mutta pääosin viihtyisän oloinen kaksio. Ainoa, mikä jäi askarruttamaan oli molemmilla puolilla naapurissa asustelevat koirat. Toinen koira oli nähtävästi, kuultavasti yksin ja haukuskeli jonkun verran. Toiselta puolelta ei kuulunut mitään. Tämä haukkuva piski oli tietysti juuri makuuhuoneen seinän takana. Ajattelin, että siihen joko tottuu tai sitten kypsyy.. Korvatulpat eivät varmaan kokonaan haukkua blokkaa. Ajattelen nyt siis lähinnä yövuorojen jälkeisiä nukkumispäiviä.

Asunnossa on kivan oloinen aidattu etupiha ja pieni takapiha kadulle päin. Etupihalla on laudoitettu isohko terassi. Terassille olen jo ehtinyt suunnitella vaikka mitä..ja vähän ankealle takapihallekin mietin kaunistusta. Saahan nähdä, mitä tulee oikeasti toteutettua.

Mun mielestä ainoa negatiivinen asia tässä muutossa on se, että etäännymme tämän valtaisan metropolin sykkeestä pari kilometriä loitolle. Olen nykyisessä paikassa asuessa pitänyt siitä, että "keskusta" ja sen palvelut ovat olleet kävelymatkan päässä. Olen hoitanut paljon asioita ilman autoa ihan vain kipaisemalla tuohon kylälle. Toki omistan myös polkupyörän, että josko sitä sillä sitten pääsisi kylille.

Muuttoa silmälläpitäen olen jo etsinyt vuokralaatikkopalvelun ja käynyt läpi muutamat lipastot ja laatikostot. Toivottavasti kaikki menee jouhevasti ja heinäkuussa katselemme ikkunoista vähän erilaisia maisemia.

Tänään kävin myös SAMK:in sairaanhoitajan muuntokoulutuksen pääsykokeissa ja oikeasti: Koe tuntui helpolta. Matematiikka, joka ei ole vahvin lajini oli vähällä karsia minut, mutta onneksi tarkistin laskuni moneen kertaan ja löysin useita virheitä. Korjailujen jälkeen uskon saaneeni kaikki laskut oikein. Tähän tulokseen päädyin myös jutellessani muiden hakijoiden kanssa kahvitauolla. Monet hakijoista sanoivat tehneensä joitain virheitä, joten luulisin siinä suhteessa olevani aika vahvoilla. Kaksi muuta tehtävää; Essee luetusta tekstistä ja ryhmäkeskustelu menivät mielestäni hyvin. Tietysti en tiedä, miten nämä arvioidaan.. Hakijoita oli kutsuttu 110 ja melkein kaikki olivat paikalla. Huomenna on vielä toinen porukka, jonka oletan olevan suunnilleen samankokoinen joukko. Aloituspaikkoja on 36. Tulokset tulevat heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Peukut pystyyn!

Huuhaa

Päädyin tähän pohdintaan sen jälkeen kun olin pakotettu vastaamaan Facebookissa käytyyn keskusteluun. Aiheena oli skeptikkojen oman keskusteluryhmän perustaminen. Siellä puhuttaisiin kaikenlaisesta huuhaasta; enkelihoidoista, maasäteilystä, taikavarvuista, uskomushoidoista ja vaihtoehtohoidoista. UUUH. Siis MITÄ?!

Keskustelun kärkeen puhuttiin "kaverista", joka oli, eturauhas- tai kivessyövän saatuaan, kieltäytynyt hoidoista ja kuollut. Sekä myös Steve Jobsista, joka ilmeisesti ei myöskään halunnut turvautua länsimaisen lääketieteen ihmeisiin(?) Tässä vaiheessa tai samaan aikaan toisaalla, minun oli pakko söhäistä lusikkani soppaan. Halusin kunnioittaen herrojen mielipidettä kuitenkin mainita, ettei länsimainen lääketiede miljoonine pillereineen ja puukkoineen ollut ainoa autuaaksi tekevä asia. Enkä näin ollen ihmettele jos ihmiset hakevat sairauksiinsa apua toisaalta. Huomautin lääketeollisuuden olevan rahakasta bisnestä, jossa lääkkeet testataan loppupelissä meillä tavallisilla kansalaisilla. Viittasin esim. masennuslääkkeiden rankkoihin haittavaikutuksiin ja siihen, ettei niiden vaikutustapaa edelleenkään täysin ymmärretä.

Takavuosien mokista ei siinä mielessä ole otettu opiksi, että tätä laajamittaista väestökoetta käytetään yleisenä testausmenetelmänä yhä edelleen.  Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa statiinit, joiden käytöstä ei ole saatu luvattua hyötyä, vaan ainoastaan haittoja ja kohonneita lukuja kuolemansyytilastoihin sydän- ja verisuoniperäisien sairauksien kohdalle.  Mikähän se mahtaa olla oikeasti vaarallista huuhaata: Enkelihoito vai medikalisoituminen?

Tämän päivän länsimainen lääketiede pystyy vain harvoin hoitamaan sairautta tai sen alkuperäistä syytä. Useimmiten hoidetaan pelkästään oiretta, eikä välttämättä edes tiedetä, mistä sairaus johtuu tai miten se syntyy. Kaikki vanhankansan luonnonlääkkeet ja yritit sekä parannuskonstit on leimattu poppatieteeksi ja korvattu erivärisillä pillereillä. Potilasta kohdataan ihmisenä tai edes kokonaisena henkisen ja fyysisen yhdistelmänä hyvin harvoin.

Vaikka tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet ja ne todistavat, että mielellä on voimakas vaikutus paranemiseen (ja sairastumiseen), ei siihen ole kuitenkaan kiinnitetty kunnolla huomiota. Lume- eli placebo ja nocebo- ilmiöitä pidetään tutkimusten kuriositeettinä, vaikka siinä voisi piillä avain uudenlaisen ihmiskuvan rakentamiseen.

Onneksi hoitajille sentään nykyään aletaan opettaa, kuinka tärkeää on aito läsnäolo, myötätunto, kuuntelu ja koskettaminen. Mistä tämän opin saisi tungettua myös lääkäreiden ja tutkijoiden päähän. Ihminen on toisen ihmisen lääke ja toiveikas parantaa itsensä.

Palataanpa herroihin, jotka halusivat käynnistää skepsis-ryhmän. Tavallisia suomalaisia miehiä, jotka eivät usko, elleivät omin silmin näe. En tullut heille kertoneeksi, että ihmisen aistit ovat rajalliset ja keksityt mittarit eivät suinkaan kykene mittaamaan kaikkia maailman ilmiöitä. Se ei silti tarkoita, etteikö niitä voisi olla olemassa, vai kuinka?  Onko herrojen mielestä niin, että sirkat eivät enää siritä, lehdet painetaan pienemmällä fontilla ja kaikki kissat yössä ovat harmaita?

Henkilökohtaista

Elämässäni tuntuvat toteutuvan juuri ne asiat, joista sanon: "Minä en koskaan..." Tämä koskee ainakin ammatillista elämääni. Olen hakenut "lähihoitajasta sairaanhoitajaksi"- koulutukseen vaikka kouluttautuessani lähihoitajaksi sanoin monta kertaa, että minusta ei koskaan tule sairaanhoitajaa. En ole mikään sisar, hento, valkoinen. No, en ole vielä edes pääsykoevaiheessa, joten voihan se olla ettei tule sairaanhoitajaa..

Hain tulevaksi kesäksi töihin Norjaan, mutta luulenpa, että en pääse sinne, koska minulta puuttuu ammattitaidon auktorisointi. Olen nyt aloittanut asian ajamisen ja käännättänyt lähihoitajatodistukseni englanniksi. Tarvitsen vielä jäljennöksen passista ja oikein täytetyn hakemuksen, sekä kuitin maksusta.

Laitoin keväällä muutamia hakemuksia netissä suoraan kunnallisille työnantajille vakuuttavasti norjaksi ja vähän paremmin englanniksi. Kahdesta paikasta on vastattu ystävällisesti, että valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun. 

 Hei.
Vi meddeler herved at du ikke har fått sommerjobb ved P***** omsorgssenter.
Vi har fått tilstrekkelig med vikarer sommeren 2015.
Takk for at du søkte.

Ehkä sitten ensi kesänä tärppää. 

Kielen oppimista en pidä kovin pahana, koska ruotsin kanssa pärjään ja englantia osaa sujuvasti. Ruotsini on lähinnä kouluruotsia, mutta olen ollut siinä aina hyvä. Olen aina ajatellut, että ruotsi on helppoa ja ehkä tämä asenne auttaa nytkin. Norja on helppoa, verbejäkään ei juuri tarvi taivutella..

Jos tästä haavemaailmasta siirrytään konkreettiseen ja akuuttiin todellisuuteen niin kerrottakoon, että viiden kuukauden määräaikainen (työsopimus) ahdistus ei toteutunut niin pahana kuin olin ajatellut. Toisaalta paljon auttoi se, että tiesin työn olevan päättyvää sorttia. Aloitan uudessa työpaikassa myös sijaisena, koska kouluunpääsystä ei vielä ole varmaa tietoa. Pystyn todennäköisesti tekemään kuitenkin töitä samalla, joten keikkalaisena jatketaan siinäkin tapauksesssa.

Ja jossain on joku jumala, joka saa näistäkin suunnitelmista hyvät naurut, vai miten se menikään...

Yksittäinen tekijä-aikamme antisankari

Kun jotain sellaista tapahtuu, pidämme sitä käsittämättömänä. Suoranaisena pahuutena. Joku päättää päivänsä ja ottaa mukaan mahdollisimman monta sivullista, viatonta ja syytöntä. Pitää olla hullu ymmärtääkseen mielenvikaista, vai pitääkö?
Olen sanonut ennenkin ja sanon vastakin:Yksilö on yhteiskuntansa tuotos. Yksilön tai yksittäisen tekijän teot kohdistuvat ympäröivään yhteiskuntaan. Niiden syyt ovat meille usein käsittämättömiä ja seuraukset kauhistuttavia, tyrmistyttäviä ja ahdistavia. Kuka tahansa, missä tahansa voi olla uhri.

Jos tyypillistä antisankaria aletaan tutkia pintaa syvemmältä löytyy taustalta lähes poikkeuksetta sama kaava: Kiusattu, syrjäytynyt, "mielenterveysongelmainen", masentunut, kenties lääkitty, itsetuhoinen, suuruusharhainen, nettiriippuvainen, ihmisvihaaja, yksinäinen kostaja. 
Erillisyysharha, radikalisoituminen ja näköalattomuus tuottavat outoja ratkaisuja.

Yhteiskunta, joka suosii kauniita, rohkeita ja pärjääviä tulee siinä sivussa tiputtaneeksi lattialuukusta  ne, jotka kokevat olevansa jotain muuta. Jos raha, maine ja valta eivät kiinnosta tai ole saavutettavissa, voi niitä kohtaan syntyä viha-rakkaussuhde. Vääristynyt kuva vallasta, maineesta ja menestyksestä tuottaa rumaa jälkeä. Yhteiskunta, joka potkii päähän erilaisia, luovia, "rumia" ja heikkoja saa maksaa kalliisti niiden kostonhimosta. Kosto on luvallista, oikeutettua ja sankarillista. Samalla mitalla takaisin.. niinhän meitä opetetaan tv:ssä päivittäin. Vain nössö kääntää toisen posken. Sankari potkii takaisin ja lujaa.

Jos kannattelisimme heikkoja, antaisimme erilaisille ja luoville luvan olla hyviä. Jos suosisimme epäonnistumista yrittämisen muotona ja ajattelisimme tuottavuutta muunakin kuin sen rahallisena arvona. Jos lopettasimme jatkuvan paremmuuden arvioinnin ja kilpailun siitä kuka on paras, kaunein ja kuuluisin. Jos hoitaisimme "mielenterveysongelmia" yhteiskuntaongelmina, ennemmin kuin  yksilön ongelmina. Jos kiinnittäisimme oireiden sijasta huomiota taudin syihin. Me olemme syy kaikkeen. Me kaikki, koska ei täällä ole muita.

Voiko äänestämällä oikeasti vaikuttaa?

Olen jo ajatellut käydä piirtämässä mikkihiiren äänestyslipukkeeseen. En tiedä millä perusteella ihmiset valitsevat ketä äänestävät, mutta tuntuu, että virran mukana mennään ja lujaa. Odotan vain milloin eduskunnassa on ensimmäinen vapaapainija tai BB-talon asukki. Kaikki julkkikset tuntuvat kelpaavan, olipa kyseessä sitten entinen urheilija, laulaja tai radio/tv-kuuluttaja. Onko näillä mitään tekemistä poliittisen päätöksenteon ja yhteisten asioiden hoitamisen kanssa?

Itse ajattelen, että päätöksentekoa pitäisi olla tekemässä ihmiset, jotka tietävät edes jostain valtakunnan asioista jotain. Poliitikkojen pitäisi olla viisaita, koulutettuja, valveutuneita ja asiantuntijoita edes jossain yhteiskuntaa koskevissa tai edes sivuavissa asioissa. Yhden asian miehet ja naiset älkööt vaivautuko. Turha lähteä sotaan tuulimyllyjä vastaan jos tärkein henkilökohtainen projekti on Manttaalan lukion kouluruokailu.

Talouspolitiikka vaatii kokonaisuuksien hahmottamiskykyä ja joskus jopa laatikon ulkopuolelta etsittyjä ratkaisuja. Budjetti ja talousarviot laaditaan olettamusten perusteella, eivätkä ne koskaan osu täysin yhteen todellisuuden kanssa. Kuitenkin ymmärräys talouden yleisistä periaatteista ja lainalaisuuksista voisi luoda jonkinlaista pohjaa tehtävän hoitamiselle. Jatkuva taloudellinen ahdinko kertoo huonosti hoidetusta poliittisesta päätöksenteosta, ellei suoranaisesta kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä ja kantaa vastuuta. Poliittinen vastuunottaminen on nykyisin sitä, että epäonnistumisen jälkeen lyödään hanskat tiskiin ja poistutaan maisemista. Irtisanoutuminen tehtävistä ei ole vastuunkantamista se on pakenemista, jossa paskat jätetään toisten siivottavaksi. 

Tätä "Suomi nousuun"- sönkötystä on kuunneltu jo pitkään. Ei se puhumalla nouse, kyllä siinä tekoja kaivataan. Mitä merkittävää siellä eduskunnassa on viime aikoina saatu aikaan. Onko työttömyys vähentynyt, yksityisyrittäjien asema parantunut tai ovatko köyhät saaneet apua? Tuntuu, että mitään suunnanmuutosta ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Jos päätöksenteko on niin hampaatonta, että syntyy ainoastaan jaarittelua, niin pitäisikö siihen puuttua.

Media pitää huolta, että saamme tietää etukäteen, mitkä puolueet ovat suosikin asemassa. Se ei esittele vaihtoehtoja vaan mainstreamia. Se ratsastaa puoluejohtajilla ja julkkiksilla. Suomessa on monta pienpuoluetta, joilla ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada yhtään ehdokastaan läpi. Valtavirta, media, raha ja julkisuus sanelevat tämän kupletin juonen.

Äänestäjänä olisi hienoa kuulua voittajiin, mutta valitettavasti kyse ei ole voittamisesta tai häviämisestä vaan yhteisen hyvän tavoittelusta. En halua, että edustajani on omahyväinen, lipeväkielinen puhuva pää, jonka lausunnot nousevat otsikoihin. Haluan rohkean muutoksentekijän, jolla on vankkumaton eettinen ajattelukyky. Hän ei ole virheetön kiiltokuvaihminen vaan omituinen vastalatua hiihtävä vanha hippi, jolle on selvää, ettei kukaan tiedä kaikkea, mutta yhdessä voimme yrittää ymmärtää suurimman osan.

Olisiko sittenkin vaan parempi piirtää se mikki, koska tuskin ehdokkaani menee läpi, jos häntä edes on olemassakaan.