Meidän osastolla (huomaa omiminen) on yksi hyvin iäkäs asukas, joka on asunut pitkään itsenäisesti kotonaan, kunnes kunto on äkisti romahtanut. Asukas on terveyskeskuksen kautta siirretty meille hoivakotiin. Hänellä on mm. muistisairaus. Omaisten on vaikea hyväksyä tilannetta. Kunnon romahtamisesta on aikaa muutamia kuukausia. Omaiset syyttävät kaikesta hoitavia lääkäreitä, vääriä lääkkeitä, huonoa hoitoa, osaamatonta henkilökuntaa yms.
Saamme päivittäin puheluita omaisilta, jotka kyselevät asukkaan kuntoa.Omaiset haukkuvat meitä kovin sanoin: Emme osaa ruokkia, aktivoida, pestä, käsitellä, lääkitä, pukea..Heidän mukaansa asukas on suoranaisesti jätetty kuolemaan. Hän itse on tilanteesta hämillään, peloissaan, ajoittain sekava ja hyvin masentunut.
Kuuntelin yhtenä päivänä omaista noin (5) viisi tuntia kun hän oli vierailemassa asukkaan luona. Puhetulva oli jatkuvaa, samoja asioita toistavaa ja sisälsi paljon asiavirheitä. Kuuntelin sujuvasti, paljoa kommentoimatta, mutta ymmärryksellä ja myötätunnolla. Kun omainen viimein lähti osastolta työkaverini kysyivät: Miten ihmeessä sinä jaksoit? No, olen asiakaspalvelija. Olen ollut sitä aina, ei se ole vaikeaa. Täytyy vain seistä väkevästi sängyn laidalla ja pitää korvat auki.
-
Tästä nimenomaisesta kuvasta on tänään tasan vuosi aikaa. Siinä on kasa tavaraa, joista osa jouduttiin jättämään jälkeemme kun lähdimme S... -
Tänä kesänä tehtiin monta lyhyttä reissua, joista yksi oli ristely Kerttu-aluksella Isokarille. Ilma oli vaihteleva, pienestä vesisateesta k... -
Joskus pankeissa sai nopeaa ja miellyttävää palvelua ja 40-vuotiaat perheenäidit näyttivät 60-vuotiailta.
Kuuntelijan osa on raskas, mutta ehkä omaiset purkavat omaa huolestuneisuuttaa syyttelemällä muita tilanteesta. Voi olla, että sinun tyyni suhtautumisesi oli parasta "lääkettä". Jaksamista!
VastaaPoista