Toistuva uni:Tehottomat jarrut.

Lujaa menee. Näen tätä unta myös monena versiona. Ajan autoa ja vauhti on kova. Yritän jarruttaa, kääntyä, ohjata ja mitään ei tapahdu. Viime yönä näin unta, jossa ajoin autoa aivan tikkutiheässä hernerokkasumussa, mies ja kissa kyydissä. En nähnyt metriäkään eteeni ja vauhtia oli paljon. Jossain vaiheessa oli pakko sanoa, että nyt pysähdytään. Jarrutin, eikä mitään tapahtunut. Poljin jarrua niin, että se tuntui menevän lattiasta läpi ja vihdoin vauhti alkoi vähän hiljentyä. Pelkäsin koko ajan, että joku ajaa perääni tai että osun itse johonkin. Vauhdin hiljentyessä palautui myös näkyvyys ja sain viime hetkessä ohjattua auton pienelle levennykselle. Hurjasti jarrua polkien auto pysähtyi vain muutaman sentin ladon seinästä.

 Pölähdimme sumusta pieneen ja hiljaiseen ranskalaiseen kylään. Asukkaat ihmettelivät saapumistamme ja kertoivat, että kannattaisi jatkaa seuraavaan tai palata edelliseen kylään. Täällä ei tapahtuisi mitään. Päätimme kuitenkin jäädä ja ystävällisesti meitä ohjattiin pysäköimään uudelleen vinoparkkiin tien sivuun.. ettei toisten ladon seiniin jäisi jälkiä. Siirsin autoa ja lähdimme etsimään kylältä jotain syötävää. 

Tehdäänkö siis exit ranskalaiseen cittaslow-kaupunkiin. Sopii mulle jos vaan jarrut toimii!

Lokerointia

Mikä on sellainen ihmistyyppi, joka kauhistelee huonoja ja turmiollisia tapoja yhteiskunnassa? Kyseenalaistaa sokeita uskomuksia ja yrittää herätellä ihmisiä ajattelmaan omilla aivoillaan. Haluaisi osoittaa hyväksyntää ja rakkautta kaikkia kohtaan, mutta joutuu joskus kyynisyyden valtaan ja osoittaakin vihaa ja halveksuntaa. Haluaisi maailman olevan rauhan ja tasa-arvoisuuden tyyssija, mutta ymmärtää ettei niin ole. Kaikesta tästä huolimatta varjelee toivoa paremmasta maailmasta ja puuttuu näkemiinsä ja kokemiinsa epäkohtiin kirjoittamalla ja puhumalla niistä julkisesti.

Vastaus löytyi sanomalehden sivuilta, eräästä artikkelista, jossa käsiteltiin keskustelupalstoilla esiintyviä arkkityyppejä. Tyyppeinä kuvailtiin mm.solvaavat puskista huutelijat, rauhaa rakastavat ja sovittelevat hipit, aikoja ja tapoja kauhistelevat kukkahattutädit ja idealistiset maailmanparantajat.Vaikka ei aktiivisesti keskustelupalstoilla vaikuttaisikaan, voi samaa yksisilmäistä lajittelua soveltaa myös blogimaailmaan. Tunnistan itsessäni kaikkia muita tyyppejä, mutta puskista huutelijaksi en kyllä suostu itseäni sanomaan.  Jos pitää valita yksi niin olkoon se sitten vaikka kukkahattutäti. Tervetuloa kukkahattutätiblogiin!

Pertti ja Luomukahvi-Ricardo osa 4

Juanin kotikylästä Perro Cansadosta lähti miesjoukko kohti San Miguelia mukanaan ryppyinen todiste hotellin syyllisyydestä poikaparan kuolemaan. Resuinen joukkio saapui kaupunkiin kolme päivää myöhemmin ja muutaman kerran matkalla oli todistusaineisto jo melkein tuhoutunut.
Vanha-Victor Väsyneen koiran kylän vanhin oli ottanut paperisen ruokaliinan haltuunsa sen  jälkeen kun Jose oli vähällä pyyhkiä siihen takamuksensa ja Jaime oli melkein käyttänyt sitä iltanuotion sytyttämiseen. Tolloja kaikki, Victor ajatteli ja taitteli liinan huolellisesti paitansa taskuun.

Joukkio käveli suoraan hotelliin ja vaati tavata johtajan. Miehet meinattiin ensin heittää takaisin kadulle, mutta Vanha-Victor sai tämänkin tilanteen ratkaistua ottamalla todistusaineiston taskustaan. Pölyiset miehet otettiin vastaan ja asia kuunneltiin hotellinjohtajan ja apulaisjohtajan punoittavin korvin. Hotellin johto pahoitteli asiaa, mutta ei suoralta käsin tohtinut myöntää syyllisyyttään Juanin onnettomaan kohtaloon. Miehillä päätettiin tarjota majoitusta ja ruokaa, näin alkajaisiksi. Asia luvattiin selvittää ja ilmoittaa miehille hotellin vastaus miesten mahdollisiin vanhingonkorvauksiin.

Väsyneet miehet olivat mielissään kun pääsivät raskaan matkan jälkeen hotellin viileisiin ja puhtaisiin huoneisiin. Pienten nokosten jälkeen miehille tarjottiin maittava ateria ja runsaasti viiniä ja rommia palan painikkeeksi. Jaimen silmät syttyivät tähdiksi palamaan kun kauniit naiset tanssivat nopeita rytmejä salissa. Jose halusi uima-altaaseen pulahtamaan, sillä hän ei ollut koskaan ennen uinut uima-altaassa. Hevosten juottokaukalo oli ainoa allas, jossa hän oli aikaisemmin lapsena uinut. Sekin oli vahinko. Veli pudotti.

Jose oli joukon nuorin, joten innostuksen saattoi ymmärtää. Altaalla oli myös baari, josta sai mitä tahansa drinkkejä. Kaikkien lasien reunalla oli kukka-tai hedelmäkoristeita sekä tikku, jossa oli samainen painatus kuin miesten tuomassa ruokaliinassa. Victoria se vähän harmitti, mutta harmistus vähentyi mitä pidemmälle ilta ehti. Kun ilta pimeni ja valot syttyivät alkoi musiikki rummuttaa yhä kiihkeämmin. Victor keskusteli vilkkaasti uhkean tarjoilijan kanssa ja Jaime tanssi naisten kanssa lattialla. Victor näki Josen yhä uima-altaalla. Nuori mies näytti keskustelevan toisen nuoren miehen kanssa. He nauroivat ja paiskasivat kättä, välillä kaulailivat. Kaikilla tuntui oleva hauskaa. Tunnelma oli kevyt ja huolet sekä suru olivat kadonneet. Illan huuma vei miehet mukanaan.

Illan musteesta saapui hotelliin joukko vieraita, jotka liittyivät ilonpitoon. Vieraista tuli nopeasti tuttuja, maljoja nostettiin ja esittelyt olivat lyhyitä ja epämuodollisia. Uudet tulokkaat ottivat toisistaan kuvia ja kuviin halusivat myös Jaime ja Jose. Salama räpsyi ja kaikki kikattelivat kun Jose riisui paitansa ja pullisti hauiksiaan. Jose kaappasi uuden nuoren ystävänsä kainaloonsa ja molemmat hymyilivät leveästi kameralle. Loppuillasta Victor näki Josen nojailevan uuden ystävänsä kanssa allasbaarin takana. Jaime puolestaan kouri tanssityttöjen rintoja niin, että tytöt kirkuivat ja kiroilivat. Victor oli itsekin humalassa, mutta hänestä tuntui, että homma oli jotenkin karannut hanskasta.

Aamulla kun miehet olivat heränneet ja syöneet aamupalansa pyysi hotellinjohtaja heitä tapaamiseen. Herra Alvares myönsi hotellin osittaisen osuuden Juanin kohtaloon ja oli valmis maksamaan korvauksen. Victor hymyili leveästi. Tehtävä oli täytetty, vaikka päätä koskikin kovasti. Myös Josen naama näytti kalvakasta väristään huolimatta tyytyväiseltä. Herra Alvares kirjoitti shekin juhlallinen ilme kasvoillaan, huitaisi vielä allekirjoituksena alalaitaan ja ojensi shekin Victorille. Miehet kättelivät ja matkalaiset poistuivat toimistosta tyytyväisinä.

Tyytyväisyys tosin kesti vain hetken kun miehet saivat hotellin vastaanotosta melkein yhtä suuren laskun kuin korvaussumma. Ei auttanut kuin ojentaa johtajan kirjoittama rahapaperi tiskiin. Victor halusi kyllä nähdä erittelyn laskusta ja mutta erilaisten ruokien, juomien ja viihdykkeiden nimien määrä sai hänet voimaan pahoin ja hän ojensi avuttomana paperin takaisin hotellivirkailijalle. Joka hymyili aurinkoista hymyään ja nyökytti päätään. Hauska ilta, hauska ilta! Tervetuloa uudelleen!


Pari päivää sen jälkeen kun miehet olivat palanneet San Miguelin matkaltaan takaisin Perro Cansadoon tapahtui jotain peruuttamatonta. Tai olihan se tapahtunut jo aiemmin, mutta se kaikki tuli päivän valoon vasta sitten. Matka oli muutenkin ollut sekava ja mystinen. Miehet olivat olleet paluunsa jälkeen vaitonaisia ja mumisseet epäselvästi kun toiset olivat kyselleet korvausten perään. Postia kuljettava poikanen juoksi pitkin kylän raittia ja huuteli mennessään: ”JOSE ON PÄÄSSYT LEHTEEN!” Ihmset kääntyivät katsomaan ja nopeasti lehdet pojan käsistä oli viety. Sitten niitä yhdessä ihmeteltiin. Lehdessä toisella sivulla oli iso kuva, jossa Jose piteli kainalossaan nuorta hotelliketjun perijää Ricardoa. Jose oli ihan edustava, leveä hymy, paljas rinta ja pullistettu hauis.

Pertti ja Luomukahvi-Ricardo osa 3

Ricardon ja Pertin välillä riitti paljon selvitettävää. Pertin käsitys Ricardon tarkoitusperistä ja motiiveista olivat todella hatarat. Pertti oli luullut Ricaron olevan jonkun sortin elintasopakolainen, mikä oli täysin väärä käsitys. Ricardon kertomukset alkoivat hitaasti hahmottaa Pertille kuvaa Ricardon kotimaasta ja tilanteesta, josta hän oli päättänyt lähteä Pertin luo. Pertti oli aiemmin kuvitellut mielessään, että Ricardo olisi ollut köyhä, raskasta työtä tekevä ja ehkä heikossa asemassa kotimaassaan. Vain viimeinen piti jollain lailla paikkaansa. Pertin kuvitelmat  viljelmillä  hiki päässä raatavasta, paljasjalkaisesta ja työn likaamasta nuoresta miehestä eivät olisi voineet olla kauempana totuudesta. Ricardon työ oli ilmastoidussa toimistossa tehtävää valkokaulustyötä, jonka ainoaksi epäkohdaksi, jos joku nyt pitää mainita, jää esimies-isä, jonka valvovan katseen alla laadunvalvontaa ja tilauskäsittelyä piti tehdä.  

Ricardon isä oli ankara periaatteen mies ja ehkä juuri siksi hyvin arvostettu. Ricardon suku oli myös varakas. Omaisuus ja asema oli saavutettu kovalla työllä ja isä jatkoi samaan malliin. Isä ei hyväksynyt sitä, että Ricadolla oli epämääräistä herraseuraa ja täysin turhia harrastuksia. Isän mielestä Ricardon olisi pitänyt ylläpitää mainetta ja arvostusta käyttäytymällä odotusten mukaisesti, eikä viettämällä iltojaan turhanpäiväisen pillinsoiton ja vetelehtimisen merkeissä. Itse asiassa Ricardo oli todella lahjakas ja taitava pillinsoittaja, mutta isä ei ollut koskaan ymmärtänyt taiteiden päälle.  Taide ei kuulemma ollut nostanut yhtäkään perhettä köyhyydestä. Niinpä Ricardon piti pysyä kaapissa ja pitää pilli äänettömänä.

Varsinkin homoseksuaalisuus oli isälle kuin punainen vaate. Ricardo sitä vastoin inhosi kaikenlaista kulissien ylläpitoa ja konservatismia. Homoseksuaalisuus ei todellakaan ollut enää vuosiin ollut rikollista, mutta etenkin vanhemmat ihmiset suhtautuvat homoihin kielteisesti. Jos joku julkisesti tunnusti olevansa homoseksuaali oli hänen hankala edetä työssään tai luoda suhteita yritysmaailmassa. Asiasta käytiin tulisia riitoja isän ja Ricardon välillä. Silloin tavarat sinkoilivat, ovet paukkuivat ja huuto kuului aina naapuriin asti. Jos äiti oli kuulomatkan päässä hän yritti singahtaa paikalle sovittelemaan. Yleensä äitikin sai huudosta osansa ja riitojen jälkeen äiti ja Ricardo niistivät ja pyyhkivät kyynelten polttamia silmiään. Isä poistui paikalta renkaat vinkuen ja palasi yleensä vasta ilta-aterian jälkeen sulkeutuen työhuoneeseensa viskipullon kanssa.

Ricardon äidin suvun puolella oli myös yrittäjiä. Äidin suku omisti hotelliketjun, jonka maine oli jo jonkin aikaa ollut vaakalaudalla. Lehdet kirjoittelivat juttuja vain lyödäkseen lyötyä. Hotelliketjun ruuankierrätysfarssi oli viimeinen sykäys sille, että Ricardo halusi lähteä maasta. Mutta aloitetaanpa tämä tarina ihan alusta.

Oli kuuma päivä, jollaisia Boliviassa oli tuon tuostakin tällaiseen aikaan vuodesta. 7-vuotias Juan paimensi 20-päistä lammaslaumaansa. Matalassa ruohikossa kulkeva joukko eteni hitaasti kohti puustoa. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja Juan halusi hörpyn vettä mukanaan kantamastaan pullosta. Hän liekutti pulloa ja huomasi sen olevan melkein tyhjä. Hän nosti pulloa aurinkoa kohti nähdäkseen sen vihertävän muovin läpi. Samalla kun hän kohotti kasvonsa kohti aurinkoa hän huomasi taivaalla nopeasti häntä kohti etenevän kappaleen. Hämmästyneenä hän pudotti pullon kädestään ja jäi suu auki tuijottamaan lähestyvää esinettä. Juan ehti ajatella, että sen täytyi olla ufo, joka noin kiilteli. Ehkä se tuli hakemaan häntä. Hetkeksi hän sokaistui auringon säteistä ja samalla hän astui kohtalokkaan askelen taakse päin. PAM! Lampaat juoksivat kauhuissaan eri suuntiin. Juan  makasi maassa ilmeisen kuolleena ja hänen ympärilleen alkoi hitaasti sulaa hänet tappanut jäinen möykky.

Juan löydettiin päivää myöhemmin samasta paikasta. Lampaista osa oli juossut kauhuissaan kylään asti ja Juanin veljet olivat aavistaneet pahaa. Etsintäpartion matka kulki laidunmaiden läpi ja tapahtumapaikalle päästyään heitä kohtasi outo näky.  Juan retkotti heinikossa lähellä puita. Juanin pää tai oikeammin kasvot olivat murskaantuneet kokonaan. Juanin ympärillä oli kasa pilaantuvaa ruokaa, jota osa paikalle palanneista lampaista uneliaasti tonki. Veljet kuljeskelivat alueella löytämättä mitään vihjettä siitä, mikä oli tappanut Juanin. Heitä oudoksutti mädäntyvä ruoka, joka näytti koostuvan kinkusta, juustosta, paistetusta lihasta ja joistakin vihanneksista. Ei Juanilla ainakaan sellaisia eväitä ollut, korkeitaan kuivaa leipää ja pala lihaa. Veljet ottivat Juanin hennon ruumiin ja surumielinen joukko kantoi pojan takaisin kylään. Lampaat kulkivat joukon jatkona kuin paimenensa muistoa kunnioittaen.

Outo tapaus sai kyläläiset suunniltaan. Kaikki halusivat tietää, mitä oli tappanut pienen viattoman paimenpojan. Ja mistä ruoka oli tullut?  Paikalla kävi muitakin ihmisiä tutkimassa outoa ruokaläjää ja yksi kävijöistä löysi ruuan seasta jotain, joka ratkaisi jutun. Utelias kylänmies oli kepillään tonkinut kasaa ja löytänyt pihvipalan alta paperisen ruokaliinan. Liina oli revennyt, likainen ja osittain lionnut, mutta siinä näkyi selvästi painatus. Painatuksessa luki Cara Boli Hotel.

Cara Boli Hotel oli Ricardon äidin suvun hallussa oleva hotelliketju, jolla oli jo jonkin aikaa ollut hankaluuksia paikallisten aktivistien kanssa. Hotellia oli syytetty tuhlailusta veden, sähkön ja elintarvikkeiden suhteen. Hotellin johto oli yrittänyt parhaansa mukaan puhdistaa hotellin mainetta ja nimeä. Vettä oli alettu säästää ja säästäväisyyttä oli esitetty myös hotellin asiakkaille. Myös sähkön ja ruuan kulutusta oli mietitty. Ruuan määrästä ei suostuttu tinkimään, jotta hotelli ei menettäisi asiakkaitaan. Ylijäämäruualle oli pitkään mietitty kierrätystä. Keittiössä oli laadittu uudet säännöt, jonka mukaan syötäväksi kelpaavat ruuat pakastetaan ja säilötään myöhempää käyttöä varten. Kun pakastettua ruokaa alkoi olla joka paikassa oli keksittävä joku tapa saada sapuska kiertämään. Joku älypää hotellin hallituksesta antoi määräyksen, että pakastettu ruoka piti toimittaa lähikylien köyhille. Toimitustapaa sen enempää miettimättä pakasteet ladattiin pienlentokoneeseen, joka kävi tiputtamassa ne kohteeseen. Niinpä sai Juankin ruokaa.. päähänsä.

Mummolassa ;) kaikki kunnossa

Pressanvaalit

Meneekö äänesi pehmeille arvoille vai jähmeille pervoille? Vitsi, vitsi, haittaakse?

Kärsivällisyyttä

Plaah, ei vieläkään mitään:

...Eiku..hetkinen..

Täällä on kaksi nutipäätä, niin pieniä, ettei niihin oikeen edes kamera tarkenna, mutta siinä ne on. Jeee!
Mun kevään (ei siis ole enää talvi) ekat taimet on täällä.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että ulkona on niin kylmä, että aamulla oli vain 17 astetta "lämmintä"  sisällä.(Meillä on automaattinen öljylämmitysjärjestelmä :/ ) Autoni on niin jäässä, että sen sähkölukot eivät toimi. Lukko on myös niin jäässä, että en saa avainta lukkoon sisälle. Auto on ollut jo useita tunteja lämmitysjohdon päässä ja lukkoon on tursotettu puoli desiä WD-40:tä. Onneksi mulla on vapaapäivä, eikä tarvi lähteä minnekään. Niin, että mulla on sitten aikaa kuvailla näitä nutipäitä..

Keittiö

Keittiö sai tänään saarekkeen päälle tason, joka tehtiin vanhoista lattialankuista. Käsittely pinnassa on tehty ruusupuuöljyllä ja kuumennuksella. Olen aivan onnesta soikeana! Tasosta tuli paljon kauniinpi kuin osasin kuvitella. Ei olisi uskonut kun näin vanhat madonsyömät lankut ensimmäistä kertaa, että niistä saa näin kauniin tason. Kiitos vielä siskon miehelle!!