Pertti ja Luomukahvi-Ricardo Osa 1

Pertti oli tavallinen suomalainen mies. Viisissäkymmenissä ja sinkku. Pertti oli aina pitänyt ajan hermolla olemisesta, yhteiskunnallisista asioista, kuluttajan vastuusta, ekologiasta, luonnonsuojelusta ja tasa-arvosta. Pertti söi terveellisesti ja kuntoili säännöllisesti, siivosi kotinsa ja hoiti tunnollisesti työnsä. Sellainen oli peruspertti. Tavallinen nykyaikainen, suomalainen mies.

Työkavereiden kanssa tuli puhetta luomukahvista ja siitäkös se idea sitten lähti. Päätettiin tilata kimpassa luomukahvia, ihan kunnon erä jokaiselle, niin ettei heti lopu. Anneli hoiti tilauksen ja asia jäi hetkeksi mielestä. Toimitusaika Boliviasta olisi useita viikkoja. Niinpä odoteltiin. Pertti muisti asian aina välillä ja kyseli Annelilta väliaikatietoja. Joko kahvista on kuulunut jotain. Ei vielä mitään. Joskus odottelu sai Pertin  pahalle tuulelle. Ei viikkoihin mitään tietoa. Harmittavaa!

Se marraskuinen aamu oli tavallistakin harmaampi. Pertti uupui työpäiväänsä jo ennen iltapäivää. Hän päätti lintsata töistä loppupäivän ja käydä ostoksilla. Pitäisi hankkia uusi puku ja edustustilaisuuksia varten pari parempaa solmiota. Pertti kuljekseli hajamielisesti kaupasta toiseen ja katsasti hitaasti kaupungin miestenvaatteisiin erikoistuneet vaateliikeet. Ei mitään! Miksi tämä oli niin vaikeaa. Sovittaessaan erilaisia pukuja sitä tunsi itsensä aivan idiootiksi. Mikä nyt sopisi suomalaiselle miehelle, jonka koko oli normaali, vartalo normaali, väritys normaali ja mielentila marraskuisen normaali. Hän olisi mieluiten pukeutunut maastohousuihin ja ylijäämävaraston villapaitaan, mutta se nyt ei vaan työpaikan pukukoodiin sopinut. Pertti osti lopulta vastahakoisesti tumman puvun ja kaksi raidallista kravattia. Juuri kun hän oli kassalla maksamassa puhelin pirisi takin taskussa. Voi, kura! Aina kassalla! Puhelu koski kahvilähetystä. Nopeasti, kuin salaman lailla Pertin mieliala nousi. Tosi mukavaa! Suorastaan auringonpaiste tuntui hellivän keskellä loskaista maailmaa.

Pertti kiiruhti kotiin ja siellä häntä odotti kuljetusliikkeen auto. Pertti laski kassit käsistään ja osoitti kuljettajalle paikan, johon lastin sopisi laittaa. Olipas laatikko iso! Olikohan määrä ihan oikein? Tuossa olisi kahvia jo useammallekin vuodelle. Mahtaisiko tuo säilyäkään niin pitkään. Kuski tömäytti laatikon Pertin näyttämään paikkaan ja laatikko kirskahti kimeästi osuessaan lattiaan. Pertti vilkaisi kysyvästi kuskiin, joka näytti keskittyvän kuormakirjoihinsa. Pertti rohkeni kysyä oliko koko lähetys hänen nimellään. Kyllä, niin dokumenteissa lukee. Kuski otti Pertiltä kuittauksen ja häipyi vähin äänin.

Pertti kierteli kookasta laatikkoa ja totesi  tarvitsevansa sen purkamiseen muutamia työkaluja. Laatikko oli laudoitettu ja sen päälle oli liimattu eksoottisen näköisiä lähetysasiakirjoja. Laatikko vaikutti olevan kulmistaan ikäänkuin puhki. Pertti haki eteisen kaapista vasaran ja ruuvimeisselin ja kävi innokkaana pakkauksen kimppuun. Suuret naulat naukuivat irrotessaan sijoiltaan ja laatikko antoi periksi vasta kun Pertin otsalta valui hikeä ja sormenpäistä tuli verta. Laatikon sisältä näkyi pehkuja ja sisältö ikäänkuin sävähti kun kansi vihdoin aukesi. Pertin mielessä välähti iltapäivälehden uutinen käärmeestä banaanilaatikossa. Pertti pöyhäisi varovasti pehkuja ja säikähti suunniltaan kun esiin tuli mustaa karvaa. Oliko laatikossa sittenkin joku eläin.

Seuraavat hetket tulisivat muuttamaan Pertin elämän. Kauhistus vaihtuisi hämmennykseksi ja hämmennys ihmetykseksi kun laatikosta pyrähtää lattialla ihka elävä ihminen, pieni ja siro mies, jonka silmät säkenöivät pelkoa ja ihmetystä, anteeksipyyntöä ja hymyä. "Olen Ricardo. Ota minut luoksesi. Minä rakastan sinua! Ethän lähetä minua takaisin. Voin tehdä kaikki ikävät työt puolestasi. Osaan neuloa, silittää, viljellä ja siivota. Olen hyvä laittamaan ruokaa, enkä koskaan häiritse sinua, jos vain annat minun jäädä. Ota minut! Laatikossa on myös 24 pakettia luomukahvia. Kahvi on parasta laatua ja olen pakannut sen omin käsin.  Olen pahoillani paskasta, joka minun oli pakko vääntää laatikkoon koska matka oli niin pitkä ja mutkainen. Siivoan sen heti." Pieni mies oli hetken hiljaa ja kysyi lopulta kyynel silmäkulmassa: "Ymmärrätkö minua?"  Ja pienen hiljaisen hetken jälkeen: Saanhan jäädä?
Ruskeat säkenöivät silmät porautuvat Pertin sieluun ja hän ei osannut muuta kuin ääneti nyökätä hitaasti kaksi peräkkäistä kertaa. Ymmärrän ja saat jäädä. Tapahtuipa mitä hyvänsä. Saat jäädä. Samantien Pertti tunsi pienen miehen kiivaan ja tiukan syleilyn. Jotain oli tapatunut, jotain peruuttamatonta. Kuin lumous olisi laskeutunut laatikosta ja levittäytynyt kultaisen sumun lailla koko asuntoon, täyttänyt sen rakkaudella ja sulosoinnuilla. Ricardo oli saapunut!